Suomen suurin matkablogiyhteisö

Hups, tämä bloggaaja otti Viking Gracen lomailun kannalta!

Heipsistä vaan. Unenpöpperöinen bloggaaja tässä, terve. Saavuimme eilen illalla kotiin jälleen yhdeltä risteilyltä ja otimme sen kyllä lomailun kannalta koko perhe.

Vakituisemmat lukijat tietävät, ettei kesälomamme kovin suurta lomailua ollutkaan. Työleireireistä, aikatauluista ja velvotteista oli kesämme tehty tänä vuonna, joten olin onnellinen päästessäni maanantaina vihdoin töihin. Hiljainen toimisto, muutama ihminen vain töissä ja hiljaiset puhelimet piti huolen siitä, että sain ottaa hieman rauhallisesti ensimmäisellä työviikolla. Hyvä niin, sillä unirytmi oli aivan sekaisin lomailusta ja pääkoppa tuntui ajavan tyhjällä useamman päivän.

Viking Grace toi toivottua lepoa ja aktiviteettia perheellemme tänä viikonloppuna. Lapset nautti vielä avoinna olevasta Muksulasta ja ohjelmasta, me aikuiset puolestamme siitä, että lapsilla oli paikkoja purkaa energiaa oikein kunnolla. Tenavat pomppi posket punaisina pomppulinnassa, hyörivät parkour -huoneessa ja metsästivät sanaseikkailun kysymyksiä naama messingillä. Siinä missä lapset keskittyi fyysiseen aktiviteettiin risteilyllämme, me aikuiset otimme ihanat puolituntiset myöhemmin aluksen Spa & Wellness osastolla. Mies nautti Muscle Melt hoidosta (napakka hieronta, kiitos siitä) ja meikäläinen puolestaan rentoutui Revitalizing Foot Span myötä. Sain kyllä hemmottelua koko rahalla, sillä Foot Spa hoitoon kuului myös pienoinen päänahan hieronta.

Risteily ei olisi ollut mitään ilman ruokaa. Päätimme ottaa aamun jälleen rauhallisesti ja unohtaa aamupalan kokonaan. Marssimme suoraan lounaalle puolenpäivän maissa ja Buffet Aurora sai tällä kertaa tämän kasvissyöjän hymäilemään tyytyväisyyttä. Kuvitelmaa tai ei, mutta erityisesti alkupalapuolella kasvisvaihtoehtoja oli kerrankin mukavasti tarjolla. Vaikka kuinka yritimme, ei kenelläkään ollut nälkä enää sen päivän aikana tuhdin lounaan jälkeen. Hyi meitä kun Frank’s jäi kokematta, hyi meitä kun Oscarin laadukkaat ruoat eivät huudelleet nimeämme, hyi meitä kun Sweet & Saltykin oli poissa laskuista. Sen siitä sai kun käsi kävi ajoittain herkuilla yhdellä sun toisella. Bad parent-leima otsaan siis samantien, sillä olemme aina huolehtineet kunnolla ruokailuista, emmekä ole ennen ruokailleet näin huonosti risteilyillä.

Levosta ja nautinnosta, hyvästä asiakaspalvelusta ja kauniista merimaisemista oli tämä risteily tehty. Se tarkoitti myös sitä, että vaikka kamera kulki matkassa, jäi se hyvin useana kertana laukun pohjalle. Liian monella reissullani olen seisonut kameran takana ja ottanut reissut tiettyjen velvoitteiden kannalta. Oli hienoa kerrankin pysähtyä nauttimaan hetkestä, ihan vain olla.

Yksi ainoa kuva teille, arvon lukijat.

Onhan se nautinto että on laiva, jonka kannelta ja ikkunoista voi ihailla vaihtuvia merimaisemia keskellä päivää. Se on jotain sellaista, mitä ei Helsinki-Tukholma-linjalla taikka Tallinnan vuorokauden risteilyllä voi tehdä. Olen silti sitä mieltä että Viking Gracen näkeminen edes väliaikaisesti Helsinki-Tukholma-välillä toisi tervetullutta vaihtelua. Uskon, että moni muukin lukija on samaa mieltä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply