Monthly Archives

elokuu 2015

Jo voi The Luksushotellin löytäminen olla vaikeaa!

Jahas, Instagramista se sitten taas lähti liikkeelle. Eksyin @beautifulhotels -sivustolle ja ihastuin. Ihastuin ihaniin kuviin uima-altaista, komeisiin maisemiin, kuvien iltatunnelmiin ja olin myyty.

Ensi heinäkuussa juhlimme miehen kanssa 15. hääpäivää. Toissa vuonna juhlimme sitä uniikissa viiden tähden hotellissa Sveitsissä, tänä kesänä Prahassa isossa, hallimaisessa Hiltonissa. Ilmoitin miehelle haluavani ensi vuonna haluan jonnekin luksuspaikkaan, mutta aika vaikealtahan se taitaa taas näyttää, kun meillä on noita vaatimuksia ihan kivasti…

Haemme luksustason hotellia Euroopasta, sillä meillä ei ole mahdollisuutta pitkään lomailuun. Hotelli ei saa olla iso ”laitos”, vaan haemme romanttista, persoonallista pientä/keskisuurta hotellia. Infinity-allas olisi suotava ja näkymien pitää olla myös sellaiset, että ne syöpyvät hyvällä tavalla mielen sopukoihin. Palvelun pitää olla ensiluokkaista, muttei hinta saa sentään olla tonnia per yö. Hyi meitä kahden lapsen vanhempia, kun emme halua nähdä kirkuvia lapsia uima-altaalla, emmekä myös golfkenttää missään lähistöllä. Niin juu, huoneen pitää miellyttää silmää, parveke olisi kiva ja Kreikka on pois laskuista periaatteestakin.

Että näin. Olen tutkinut intensiivisesti nettiä, mutta valitettavasti muutama hyvältä näyttänyt ehdokas onkin kaatunut siinä vaiheessa, kun mukana on ollut golfkenttä, perhehuoneita on vilahtanut kuvissa, taikka se näkymä komialta uima-altaalta onkin ollut vähemmän kutsuva.

Onneksi tässä on aikaa hakea hotellia, mutta jos jollain on joku kiva ehdotelma, niin olisin kiitollinen, jos kertoisit siitä kommettikentässä taikka sähköpostin välityksellä.

Grand Hotel Krononhof heinäkuussa 2014. Luksusta, rauhaa ja miellyttävä uima-allasosasto. Suosittelen.

Joskus on vaan niin hyvä olla!

Tiedän, matkoistahan sitä pitäisi kirjoittaa, Norjan vuonoristeily on purkamatta, voisihan sitä Prahan Hiltoniakin esitellä jonkin verran mutta… Joskus vaan on niin mukava olla, päivät tuntuvat näyttävän parhaimmat puolensa ja oma pääkoppakin hymisee tyytyväisyyttään.

Ei minulle mitään ihmeellisempää ole tapahtunut, olen vain ottanut itseäni niskasta kiinni ja pyrkinyt pois arjen aikatauluista, sillä itsehän minä olen itselleni niitä aikatauluja asetellut. Omista, psyykettä rasittavista tavoista irti pääseminen on ollut minulle aikamoinen projekti ja ainakin tässä vaiheessa näyttää hyvälle. Osaan arvostaa pitkästä aikaa ihan eri tyyliin pieniä asioita, pysähtyä jälleen nauttimaan hetkistä ja työntämään taka-alalle ”pakko tehdä vielä se ja se asia”. Hyvänä apuna projektissa on ollut oma mieheni, joka on maanitellut minua takapihalle istumaan lämpiminä päivinä. Totta vie sen vessan voi pestä ja pyykit laittaa langalle myöhemminkin, tai kirjoittaa blogia silloin kun otsasuonta ei kiristä.

Olen rakastanut miestäni, katsonut lapsiani rakkaudella, halinut niin että lämpö valtaa sydämen. Olen ottanut ilon irti kokemistani asioista ja saanut virtaa matkavarauksista, iloinnut vielä lisää ja lampsinut kaatosateessa välittämättä kastuvista varpaista. On se vaan jännä, kun sade ei haittaa enää, eikä kodin pienoinen kaaos tykytä ärsyttävänä takaraivossa.

Että eipä minulla muuta. Tällaisesta hyvästä pössiksestä on pidettävä kiinni, eiks vaan? En sitten millään keksinyt tähän postaukseen mitään kuvaa, joten kaivoin kuulkaattes melkoisen vanhan kuvan meikäläisestä 18 vuotta sitten. Jotenkin tuo kuva vain sopi tähän pössikseen kuin nenä naamaan. Laivatyttö laivalla, tukka tötteröllä, päässä drinksukoriste ja naamalla messevä hymy. Tommonen ilopilleri mää oon.

P.S.: Ei tullut meidän perheeseen sitä karmivaa avaruusalusta ja se asia jos mikä, ilahduttaa tätä naista.

 

Päiväreissu Prahasta: Kutná Hora & Sedlecin luukirkko

Prahan nähtävyydet olivat jo tuttuja miehelleni ja minulle aiemmalta kerralta, joten päätimme vuokrata auton päiväksi ja ajaa sillä vajaan 75 kilometrin päässä sijaitsevaan Kutná Horaan. Olisihan Unescon maailmanperintöluettelossakin olevaan Kutná Horaan päässyt myös bussilla taikka junalla, mutta me halusimme liikkua aivan vapaasti ilman minkäänlaisia aikatauluja. Hyvä niin, sillä helle sai jopa minut, lämpöä rakastavan naisen, aivan vetämättömäksi. Ilmastoitu auto toi helpotusta kuumuuteen, varsinkin kun Pyhän Barbaran katedraalin ja Sedlecin luukirkon välimatka oli kolmisen kilometriä.

Lähdimme melkoisen avoimin mielin ja valmistautumatta. Tiesin haluavani nähdä kuuluisan Sedlecin luukirkon, mutta muutoin pidimme suunnitelmat  auki. Yllätys olikin positiivinen, kun saavuimme kaupungin vanhaan keskustaan. Saimme auton ilmaiseen parkkiin aivan 1400-luvulla valmistuneen kivikaivon viereen, josta lähdimme kävellen suunnistamaan kohti Pyhän Barbaran katedraalia.

Yritäpäs saada auto parkkeerattua ilmaiseksi tällaiselle alueelle isommissa kaupungeissa. Ei onnistu.

Kivikaivolta ei ollut pitkä kävelymatka Pyhän Barbaran katedraaliin, jonka rakentaminen alkoi 1380-luvun loppupuolella. Lähistö oli hyvin vaikuttavan näköistä ja erityisesti lähestyminen Pyhän Barbaran katedraaliin oli ikimuistoinen. Oikealla oli kaunis rakennus (Modernin taiteen galleria GASK) ja vasemmalla puolella upeita patsaita sekä vehreät maisemat alas laaksoon.

Ostimme noin 10 euron hintaiset yhdistelmäliput, joilla pääsi sekä Pyhän Barbaran katedraaliin, sen vieressä sijainneeseen Kristuksen kappeliin, Johannes Kastajan kirkkoon ja kuuluisaan, Sedlecin luukirkkoon.

Sedlecin luukirkko sai tämän naisen hiljaiseksi ja täytyy myöntää, että kyllä miehenkin katse vaelteli vakavana luiden keskellä. Pienoinen kirkko hautausmaan keskellä sisälsi noin 40 000 ihmisen jäänteet, joista oli rakennettu mm. iso kattokruunu. Vaikka luiden sijoittamisesta paikoilleen on jo hyvin pitkä aika, niin silti koin hieman häiritsevänä sen, että pääkallojen juureen oli heitelty kolikoita. Toivomuslähteen ymmärrän, mutta jotkut paikat vaan pitäisi rauhoittaa moiselta toiminnalta.

Kolikkoja, anyone?

Kappelin ja lähialueen maat aikoinaan omistaneen Schwarzenbergin ruhtinassuvun vaakuna.

Ja samaisen vaakunan melkoisia yksityiskohtia…

Me nautimme visiitistämme noin 21.000 asukkaan Kutná Horaan. Kaupungin pienen koon takia päivä tuntui riittävän ihan hyvin kiertelyyn. Kadut ja kujat kutsuivat kävelemään ja ihastelemaan rakennuksia, olipa eräässä kohtaa talon edessä piano vapaasti pimputeltavissa. Tunnelma oli leppoisa, mutta osasyynä lienee ollut polttava helle, joka vei meistäkin mehut.

Kutná Hora on niitä kohteita, jossa kannattaa käydä Prahassa vieraillessaan. Autolla ja julkisilla matka kestää noin tunnin.

Onko Kutná Horassa käyneitä? Mitäs tykkäsitte?

 

Yksi Meksikon-risteily sviitissä, kiitos!

No, sieltä se nyt tuli. Tunnustus. Varasimme vähän aikaa sitten Meksikon risteilyn, kun vastaan tuli houkutteleva tarjous. Kaapissamme oli poltellut 200 euron lahjakortti Norwegian Cruise Linesille, joten tarkistimme vielä muutaman asian tutulta risteilykonsultilta ennen varaamista. ”No hei, Mr. xx, mitä varataan?” kysyi konsulttimme puhelimessa ja Meksikoonhan me sitten suuntaamme vuoden 2016 alkupuolella.

Mikä diili meitä sitten hotsitti niin paljon, että siihen oli vain pakko tarttua? Viikko sviitissä omalla butlerilla ja siihen päälle seuraavat edut: ilmaiset alkoholijuomat, ilmaiset erikoisravintolaillalliset neljänä iltana, ilmaiset sviittimatkustajien palvelumaksut, 250 minuuttia nettiä ja 200 USD käyttörahaa laivalle. Tämän lisäksi saimme varauksesta kolminkertaiset kanta-asiakaspisteet, joten risteilyn jälkeen rapsahdamme Platinum-tasolle. Hinta tuolle lystille on 1.586,50 euroa/hlö, sisältäen vielä ruoka- ja juomapaketin palvelumaksut.

Ebookersin kautta varasimme BA:n meno-paluulennot Tukholma-Lontoo-Los Angeles hintaan 390 euroa/hlö. Helsinki-Tukholma välin hoidamme muuta kautta, joten hinta ei tuosta kovin paljoa nouse. Niin juu, hotelli olisi vielä metsästettävä muutamaksi yöksi Los Angelesista, näillä näkymin päädymme varaamaan sen Hiltonin sivuilta sopuisaan hintaan.

Että tämmöttii. Otsalla on tuskanhiki, kurkkua kuristaa ja olo on syyllinen. Yritän opettaa omaa pääkoppaani ja siksi minä kerroin teille löytämästämme diilistä. Joskus tällaiset asiat on vain minulle vaikeita, tutut lukijat tietävät sen, mutta uudet lukijat voivat tutustua sielunelämääni postauksissa Kell’ onni on, se onnen kätkeköön? ja Tunteiden vuoristorataa… Saas nähdä miten minun käy, vai opinko luottamaan ettei kostoa välttämättä tulekaan.

Päivä Tukholmassa, Silja Symphonyn onnistunut Silja Land

Pari viikkoa me jaksoimmekin olla maissa, kunnes rahtasimme luumme uudestaan laivalle. Tuolla kertaa, vihdoin ja viimeinen, minäkin pääsin katsastamaan Silja Symphonyn uudistukset. Otimme risteilyn lomailun ja levon kannalta, jätimme käymättä maissa ja kaiken kukkuraksi järjestelmäkamerakin loisti poissaolollaan, joten kuvat otettu kännyllä.

Silja Symphony on meidän perheelle tuttu laiva. Silja Serenaden uudistukset eivät tätä laivatyttöä kovinkaan paljoa sävähdyttäneet, joten odotin suurella mielenkiinnolla Silja Symphonylle tehtyjä, laajempia uudistuksia. Huomasi kyllä, että lapsiperheiden toiveisiin oli Silja Symphonyn uudistuksissa kiinnitetty huomiota, sillä sekä meidän perheen aikuiset että lapset rankkasivat uuden Silja Landin ykköseksi Itämeren risteilylautoista.

Silja Symphonyn vanha Silja Land sekä peliluola sai uudistuksessa siirtyä Sushi & Co. ravintolan alta pois. Missasin harmillisesti Sushi-ravintolan lähes kokonaisuudessaan, sillä en kiinnittänyt huomiota keittiön aukioloaikaan. Susheja olisi kyllä saanut päivälläkin jonkin aikaa, mutta iltapäivällä keittiö meni tietyksi ajaksi kiinni ja ravintolasta sai salaatteja sekä muuta pientä purtavaa. Pientä kritiikkiä annan kyllä tuolle Sushi & Co.:n kahvilaruokatarjonnalle, sillä ateriaselosteet olivat hyvin vajavaisia. Smoothieita oli kahta erilaista versiota, muttei niiden sisällöstä ollut minkäänlaista merkintää hyllyssä. Kysyttäessä tarkkaa vastausta ei tullut edes kassahenkilöltäkään, sillä hänellä ei tosiaankaan ollut kuin arvelu sisällöstä. Täytetyt leivät olivat hintalapuissa vain täytettyjä leipiä, joten siellä kylmäaltaalla minä sitten arvioin kasvissyöjänä, mahtoiko tuote sisältää kaikesta huolimatta lihaa vai ei.

290 neliöinen Silja Land oli puolestaan rakennettu kokonaan uudenlaisena alukseen keulaan, kannelle 5, jossa sijaitsi aikoinaan kauneushoitola Bellamare. Alueelta löytyi kaksi pallomerta eri ikäisille lapsille, kunnon Lego-nurkkaus sekä paljon muuta.

Isojen pallomeri. Kuvan ulkopuolella oikealla on pienoinen kiipeilyseinä, mutta huoneen korkeuden takia se ei kovin kummoinen ole.

Lapsilta pojot pelipaikalle!

Äidiltä pojot ihanille istuinkoloille. Aikuisia ajatellen seiniin oli upotettu myös isompia ”istuinpyörylöitä”, joten kovin pieneksi keräksi ei tarvinnut vääntäytyä.

Äiti tykkäs Lego-nurkkauksesta…

Ja siitä, että ”isojen puolella” oli oma telkkarinsa toisenlaisella elokuvalla. Television edessä oli seinämään upotettu sohva, jossa oli kiva istua ja katsoa elokuvaa, joka sai tämänkin äidin kyyneliin.

Pienten puolella oli mahdollisuus katsella tekstittämätöntä elokuvaa säkkituoleilta, piirrellä paperille taikka liidulla seinään. Ihan viisas ratkaisu pistää wc heti telkun viereen, sillä jokainen vanhempi tietää, miten pienet lapset joskus odottavat sen hätänsä kanssa ihan viimeiseen hetkeen. Eihän sitä nyt voi hyvää elokuvaa jättää kesken…

Pienten pallomeri. Kuvan ulkopuolella vasemmalla olikin varsinainen vetonaula, Spice Ice-jäätelöbaari.

Kuten jo aiemmassa reissuamme koskevassa postauksessa kerroinkin, olimme hankkineet tälle risteilylle ateriapaketit säästääksemme muutaman euron ateriakuluissa. Söimme ensimmäisenä iltana itsemme ähkyksi Grande Buffetissa, mutta päädyimme aterioimaan seuraavana iltana aluksen italialaistyyppiseen Tavolàtaan. Vastaanotto ravintolan ovella oli jo ystävällistä, mutta meitä aterioinnin ajan palvellut tarjoilija oli suorastaan valloittava persoona. Itse asiassa, useilla Karibian-risteilyillä olleena, pidin tarjoilijaamme sellaisena henkilönä, joka voisi aivan hyvin löytyä vaikka Royal Caribbeanilta ihmisiä palvelemassa.

Ruotsin lipun alla seilaavana laivana Silja Symphony on niitä laivoja, jolla olen törmännyt useampaan suomea osaamattomaan ravintolahenkilökunnan jäseneen. Iloinen tarjoilijamme ehdotti myös samantien, että voisimme keskustella finglishiä palvelutilanteessa. Tilasimme ateriat, saimme ruoka-/viinisuosituksia ja tarjoilijan huumorintajuinen tilanneäly sulatti perheemme jäsenten sydämet.

Ruoka oli onnistunutta, mutta annokset hyvin tuhteja. Edellisellä risteilyllämme mies oli ottanut 4-ruokalajin vapaavalintaisen menun, mutta tällä kertaa, viisastuneena, hän päätyi tilaamaan vain alkuruoan ja pääruoan.

Tomaattia, buffalomozzarellaa, basilikaa ja rucolaa.

Paistettua vasikanmaksaa, parmesan-perunasosetta, sipulihilloketta ja salviakastiketta.

Sisilialaista munakoisopataa ja mozzarella-pestotäytteinen arrancini.

En jaksanut syödä tuhtia kasvisannostani loppuun, mutta pyysin jälkiruoaksi jotain kevyttä. Tarjoilija suositteli minulle vaniljajäätelöä ja espressoa. Hyvän suosituksen hän antoi, sillä kävelin naama muikeana ravintolasta ulos.

Niin juu, ja miksi risteilyämme koskevassa aiemmassa postauksessa vilahti ”Poop”?

Kuopuksemme oli ostanut laivalta itselleen uuden lempilelun, koska se kiinnitti ansaittua huomiota kanssamatkustajien keskuudessa. Tuo ”Poop” matkusti ympäri laivaa, tullen tietysti myös seuraksemme ruokailtaessa. Me aikuiset emme oikein nauttineet Poopin ilmestymisestä ajoittain takaisin ruokapöytään, joten huumorintajuinen tarjoilijamme teki kaikkensa, jotta meillä aikuisilla olisi myös silmänruokaa ateriointihetkellä. Pienen pieniä harhautuksia ja Poop ilmestyi loppuajaksi syliini pöydän alle. Homma bueno, nautinnollinen ateriointi taattu, eikä kuopuskaan huomannut mitään ahtaessaan tyytyväisenä ruokaansa Tavolàtan lasten buffasta.

Kiitos, puoliksi portugalilainen (?) tarjoilija Sara (?). Jatka samaan malliin, olet erinomainen asiakaspalvelija!