Monthly Archives

joulukuu 2014

Terkkuja Varkaudesta!

Päätettiin tuossa äkettäin reippailla pikkuisen ulkona ja hurautimme autolla Taipaleen Kanavamuseolle ihailemaan Talvipäivänseisaus-tapahtuman valotaideteosta ja nauttimaan tunnelmasta. OIen kyllä nauttinut täysillä tästä joutilaana olosta ja innoissani metsästänyt vanhoja joululevyjä kuunneltavaksi. Yksi rakkain aarteeni on Jukka Kuoppamäen joululaululevy vuodelta 1973, jonka kantta tuppasin pienenä lapsena ihailemaan. Ulkokuusi valoineen ja sininen taivas, jotain maagista siinäkin kuvassa oli.

Anyway, alla muutamia kuvia Talvipäivänseisaus-tapahtumasta.

Tuosta pidemmälle en enää kyennyt ottamaan kuvia esimerkiksi itse Taipaleen kanavasta, sillä näpit alkoivat olla jo hiukkasen tunnottomassa kunnossa. Mahtavaa tämä pikkuinen pakkaskeli, kyllä tämä aina vesi/räntäsateen voittaa.

Oikein hyvää illanjatkoa, me alamme lämmittelemään saunaa.

 

Tästä se rauhoittuminen pikkuhiljaa alkaa

Ai tätä leppoista tunnelmaa. Takana on jälleen mukava pikavisiitti Tampereelle, leppoisaa yhteiseloa perheen kesken ja rauhallinen yöpyminen sekä maittava aamupala Solo Sokos Hotel Torni Tampereessa. Teen tuttuun tapaan oman postauksen Tampereen uudesta maamerkistä, mutta hieman kaksijakoisethan tuntemukseni olivat. Hotelli oli aivan ihana ja palvelu oli hyvää, mutta pieniä ”alkukankeuksia” oli huomattavissa jotka valitettavasti rokottivat kokonaisarviota.

Kaikesta huolimatta nautin Tampereen tunnelmasta jälleen ja pienoisestihan se harmitti että visiitti oli niin lyhyt. Harmitus on kuitenkin nyt poissa, sillä ajelimme tänään tänne Itä-Suomeen äitini herkkupatojen ääreen. Täällä on se joulu ja lämmin tunnelma, piparin tuoksu ja poriseva joulupuuro.

Niin juu, ja lumi.

Hyvää illanjatkoa!

 

Joulufiilareita ja pikkasen Tamperetta taas nääs.

Tämä nainen on taas yhtä aurinkoa. Pieniä, mutta niin mahtavia asioita jälleen kerran jotka saa suun vinkeään hymyyn. Miksi?

Kävin Viking Linen kutsuvieraille (ei mitään tekemistä bloggaajana olemisen kanssa) tarkoitetussa tapahtumassa tuossa eilen ja olin taas oikein tyytyväinen. Meren elävien ystäviä muistettiin lämmöllä tämänkertaisessa tapahtumassa mutta tälle pahasti henkisesti allergiselle naiselle seisovan pöydän antimet eivät olleet kutsuvia. Mitäpäs tuosta, ystävällinen tarjoiluhenkilökunta piti huolen siitä, että keittiöstä löytyi minulle muhkea lautasellinen kasvisruokaa. Hyvä ruoka, elävä musiikki ja oikeanlainen tunnelma oli juuri se mitä kaipasin rankan työpäivän jälkeen ja tässä täytyy vielä erikseen kehua estoitta Viking Linen markkinointijohtaja Kaj Takolanderia. Herra osaa laulaa kuulkaattes hyvin!

Jos oli pikaisella keikalla laivalla kivaa, niin on kyllä tänäänkin. Auton nokka suuntautuu kohti Tamperetta ja majapaikkanamme toimii mielenkiintoni herättänyt Solo Sokos Hotel Torni Tampere. Tästä se on hyvä aloittaa rauhoittuminen jouluun, joskin vielä kiristellään pikkuisen hampaita tuon pakkausrumban kanssa. Valitettavasti en tiedä miten pystyn/ehdin postailemaan joulun päivinä, sillä perheemme vilistelee suunnalla jos toisellakin. Varmimmin menoani voikin seurata Facebookissa ja Instagramissa.

Oikein hyvää joulua, rakkaat lukijat. Nauttikaa!

-K and the family

 

Kauhujen yö

Nyt on kuulkaattes tämä nainen väsynyt. Parina yönä on tullut herättyä tuon kuopuksen takia ja valvottua jonkin verran mutta viime yö oli jotain niin kamalaa, että tämän äidin sydän otti muutaman tyhjän lyönnin. Kertoisin jos voisin, mutta aivot ovat niin pahaa hyytelöä tällä hetkellä ettei tekstikään taivu. Sen vain sanon että viime yönä jouduimme soittamaan hätäkeskuskseen toisen lapsemme takia ja ambulanssi joutui käymään meillä yön pimeimpinä tunteina. Loppu hyvin kaikki hyvin, lääkkeistä oli toivottu apu mutta sen minä vain teille sanon ettei mikään ole niin kamalaa kuin nähdä oma lapsi reagoimattomassa kunnossa ja joutua soittamaan hätäkeskukseen.

Kolmesta tunnista on tämän naisen yöunet tehty viime yönä. Herännyt olen siinä välissä useita kertoja sillä seurasimme lapsen vointia eikä uni kyllä muutenkaan maittanut. Olo on lamaantunut, mutta mikään ei ole mahtavampaa kuin nähdä nuo lapseni niin suloisina ja kunnossa. Olen onnenpekka, ja sen minä uskon että eilisessä oli jälleen mukana johdatusta. Ehkä oma isäni pilven päältä piti huolen, ettei mitään vakavampaa tapahtunut.

Mutta pieni ajatus minulla tänään tämän kaiken jälkeen nousi päähän. Hehkutinko minä taas liikaa ja olin liian onnellinen tulevista menoistani? Oppisinkohan minä joskus tuosta ajatustavasta eroon?

Nuo laput minä kyllä säilytän….

Äidit ja isät, halikaa lapsianne!

Ehkäpä se joulumieli hiipii sittenkin

Wihii! Tulihan se jonkinmoinen joulumieli sieltä, tai ainakin pikkuisen. Oma lahjani meni mönkään tuossa viikonloppuna, kun minulla heräsi epäilys siitä että haluamani tavara näyttäisi luonnossa vähemmän kauniilta. Niinhän se vain oli, ja miehelleni ilmestyi kurttu uudelleen otsaan kun huomasi ettei päässyt lahjahankinnastaan tänä vuonna helpolla.

Harmittaa jonkin verran rakkaan mieheni puolesta, mutta itse hymisen tyytyväisyyttäni. Miehen lahja on hankittu, samoin myös tenavien ja kotikin on melkoisen jouluisassa kunnossa. Kuopus on väkertänyt hervottoman joulumajan huoneeseensa, joten se saa luvan toimia kunnon joulukoristeena siellä.

Tämä tuleva viikko on takuuvarmasti tiukkaa puristusta täynnä ja stressitaso on huipussaan niin miehellä kuin minulla. Olen kuitenkin äärettömän tyytyväinen siitä, että olen voinut keskittyä kotona lapsiinkin melko hyvin. Hyi minua taasen kun näiden kiireiden keskellä talsin taas kauppaan ja ostin valmiin piparkakkutalopaketin elämääni helpottaakseni. Ihan yhtä innoissaan nuo tenavat koristelivat valmistakin pakettitaloa joten tuskinpa he mitään traumaa moisesta saivat. Parhainta oli kuitenkin se, että yhdessä lapset koristelivat isälleen piparin, jonka innoissaan antoivat isälle hänen tultua eilen kotiin.

Tämän vuoden taidonnäyte. Jostain kumman syystä lapset olisivat halunneet syödä piparkakkutalon (tai ainakin ne koristeet) samantien.

Kiireestä huolimatta mahtava viikko tulossa. Perjantaina on tiedossa odottamani glögitilaisuus, joka saa tämän naisen suun isolle messingille. Lauantaina puolestaan hurautamme jälleen Tampereelle hakemaan joulun tunnelmaa. Yöpyminen tapahtuu Solo Sokos Hotel Torni Tampereen pehmoisissa vällyissä, joten tuskinpa edellisenä päivänä alkanut leveä hymy lauantainakaan laantuu. Mahtava fiilis tämä joulufiilis!