Hyvää itsenäisyyspäivää

Ai ihanuus. On oikeastaan hienoa ettei kaupat ole auki ja ulkona sataa. On kerrassaan pakko istua ja jymähtää paikoilleen. Jos tämä olisi normilauantai, rakas aviomieheni juoksentelisi kaupoilla ja minä siivoaisin kotia. Jos taas 6.12. osuisi perjantaille tai maanantaille, olisimme takuuvarmasti lähteneet ainakin maalle jos ei muuta. Vuosi sitten muutaman lomapäivän turvin piipahdimme toisella puolella maapalloa kokemassa itsenäisyyspäivän ja joulun taikaa lämpimässä Hongkongissa.

Mahtavaa oli, mutta niin on nytkin. Tämä viikko ja tuleva viikko on sellaista menemistä ja tulemista että pysähtyminen tekee hyvää.

Meidän perheen normaaliin Itsenäisyyspäiväjuhlintaan kuuluu yhteinen ateria ja minä olen se, joka tuijottaa silmä tiukkana linnanjuhlia aina siihen saakka kun ensimmäisestä ovesta tulleet ihmiset on sisällä. Toinen ovi ei enää kiinnostakaan, joten ohjelma pyörii taustalla kun teemme jotain muuta. Yhteistä olemista perheen kanssa, rauhoittumista ja kynttilöitä. Me emme laita kahta sinivalkoista kynttilää ikkunalle, mutta yleisimmin se johtuu siitä ettei sellaisia kynttilöitä ole.

Suomen lippu, se on minulla tärkeä. Vanhempani omistivat kiinteistönhuoltoyrityksen nousukautena, joten opin siinä samassa kohtelemaan lippua arvostavalla tavalla. Muutaman kerran olin lippua nostamassakin, ja se tunne erityisesti tiettyinä juhlapäivinä oli käsinkosketeltavissa kun lippu laitettiin salkoon.

Erityisesti tänä syksynä minulle tuli kyyneleet silmiin, kun nostimme mökkitontillamme Suomen lipun ensi kertaa salkoon. Juuri tuohon mökkitontillamme olevaan lippuun itsessään liittyy hyvin tunteikas tarina, sillä oma edesmennyt isäni hankki aikoinaan suuren lipun melkeimpä ”verellä, hiellä ja kyyneleillä”. Isäni päätti, että juuri tuo kyseinen lippu tulisi vielä liehumaan mökkitontillamme, rakensi sille itse jopa lippusalonkin, mutta isäni kuoli ennen kuin mökkitontti valmistui.

Vuodet vierivät, lippusalko alkoi lahoamaan ja mökkitonttiakin rakennettiin hitaasti mutta varmasti. Vihdoin tänä kesänä mökkitontti saatiin siihen kuntoon, että uusi uljas lipputanko voitiin pystyttää sille sopivaan paikkaan. Eräänä viikonloppuna me lähisukulaiset kokoonnuimme tontille, otimme asiallisesti melkein 20 vuotta säilytetyn lipun käsiimme, miehet nostivat sen sääntöjen mukaan lipputankoon ja me katselimme lipunnostoa haikein tunnelmin. Se oli isin lippu, isin harras toive, joka nyt toteutui.

Hätä minulle tuli. Kaiken sen jälkeen lippu roikkui salkoa pitkin koska sää oli aivan tyyni. Seisoin kiltisti ja odotin. Nuo hetket olivat hyvin pitkiä mutta jostain alkoi vihdoin tuulla ja lippukin saatiin liehumaan. Siinä se oli, kaikkein rakkain Suomen lippu, joka liehui jylhäänä ja näkyi varmasti omalta paikaltaan muillekin mökkinaapureille.

Maailmassa on paljon lippuja, kauniimpiakin omasta mielestäni. Suomen lipussa kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta on jotain kiehtovaa. Ehkä se on se isänmaallisuuden tunne joka lippuun liittyy.

Minä olen reissanut maailmalla, nähnyt yhtä sun toista. Kummasti sitä kaikista puhinoistaan huolimatta on alkanut arvostaa Suomea enemmän. Meillä on kaunis maa, ihania sanojensa takana pysyviä aitoja ihmisiä, puhtautta ja aitoutta. Venäjän tilannetta seuranneena en voi kun olla todella ylpeä miehistämme ja lotistamme, jota pitivät huolen siitä että saamme nauttia tänään Suomen itsenäisyyspäivästä.

Kiitos veteraanit, kiitos!

Hyvää itsenäisyyspäivää lukijat.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, joulukuu 17, 2014 at 07:49

    Upeaa, että kunnioititte isääsi tuolla tavalla!

    • Reply Kthetraveller keskiviikko, joulukuu 17, 2014 at 12:43

      Juu, isi on ollut aina meidän kanssamme ja meidän muistoissamme vaikka kuolemasta on pitkä aika. Jouluna jälleen käymme viemässä kynttilät haudalle mutta sytytämme isot roihut isäni muistomonumentille äitini takapihalla. Tulee todella lämmin olo sitä tuijottaessa, ko. monumentin rakennusaineet ja niiden muodot kun ovat nimittäin viimeisimpiä luonnoksia mitä isäni rakensi ennen kuolemaansa. Äitini vaan ymmärsi rakentaa niistä monumentin joka ilahduttaa kesällä kukkatelineenä ja talvella ulkoroihutelineenä.

      • Reply Jerry / Pako Arjesta keskiviikko, joulukuu 17, 2014 at 19:16

        Tuo on hienoa, että muistelette häntä noin. Se varmasti lähentää koko perhettänne.

        • Reply Kthetraveller keskiviikko, joulukuu 17, 2014 at 19:36

          Kyllä, noilla kaikilla edellä mainitsemillani asioilla on perhettä lähentävä vaikutus. Lapsemme kaipaavat ukkia jota eivät koskaan nähneet joten kaikki tekemämme asiat ovat myös lapsillemme tärkeitä kun voivat tehdä jotain ukille ja olla tietynlaisessa yhteydessä ukkiin.

  • Reply Veera Bianca lauantai, joulukuu 6, 2014 at 15:50

    Ihanaa pitkästä aikaa lukea teidän kaikkien reissujuttuja täällä ja kirjoitella omiakin 🙂 Hyvää itsenäisyyspäivää sulle myös! Nauti!

    • Reply Kthetraveller lauantai, joulukuu 6, 2014 at 17:10

      Kiitos. Ihailinkin tossa kiireen keskellä sun Aasia-kuvia. Kova ikävä sinnekin suunnalle. Paljon on näkemättä ja kokematta. Hyvää itsenäisyyspäivää sinnekin, minä menen syömään.

    Leave a Reply