Suomen suurin matkablogiyhteisö

Alppireissu Day 9: Ihan pikkuisen VIP

Heips. Hiukkasen aikaa meni jatkaa näitä minun Alppireissujuttuja mutta tässä teille lukijoille vihdoin juttua päivästä numero yhdeksän. Aiemmat postaukseni löytyvät kätevästi vaikkapa tägillä Alppireissu. Suora tag-linkki tässä.

Heräsimme uuteen aamuun melko reippaina, sillä tästä päivästä oli tulossa jälleen kerran jännä. D:n ystävä oli luvannut meille aurinkoa mutta se oli vielä auki minne suunnistaisimmekaan tänään. D:n ystävä lupasi varata meille hotellin ja järjestää kaiken, joten meidän tehtävänä oli vain ajaa hänen perässään sinne minne ikinä hän menikään meidän edellä. Täytimme vatsamme ihan mukavasti hotellin aamupalalla jotta jaksaisimme kierrellä hieman Salzburgissa ennen lähtöä. Tottahan toki täyteen vatsaan mahtui aina vielä muhkeat jätskiannokset kaupungilla kierrellessä.

Eipä taida jäädä kenellekään epäselväksi se, että olen todellakin suklaan ystävä.

Hohensalzburgin linna.

Stephan Holkin patsas ”Sphaera” Kapitelplatzilla.

Pietà, Coat of Peace

Sovimme treffit D:n ystävän kanssa eräälle Mc Donald’sille josta aloitimme matkan metsästämään aurinkoa. D:n ystävä oli kyllä uskomaton opas, sillä pysähdyimme vähäksi aikaa Sparin pihalle kun hän kävi hakemassa meille paikallista evästä ja läppäsi lämpimät paketit kouraamme ajomatkalle. Kasvisruokavaliota suosivana jätin kyllä moisen eväksen väliin varsinkin kun luulin kuulevani sanan maksa, mutta mies söi sitten minunkin sämpyläni ihan innoissaan ja kehui sen maasta taivaisiin. Valitettavasti en ymmärtänyt järkytykseltäni ottaa kuvaa eväksestä, mutta kyseessä oli siis Leberkäsesemmel, josta löytyy wikipediatietoa täältä. Itävallassa vierailevia suosittelen kumminkin maistamaan kyseistä evässämpylää sillä hyvin se tuntui uppoavan muille ryhmämme jäsenille ja tuoksui herkulliselle jopa minun nenääni.

Matkan varrella D:n ystävä kustansi meille myös mahtavan ratakelkka-ajelun, ja jopa minäkin innostuin laskemaan mutkaista mäkeä kelkalla alas.

Hip hei, tässä sitä mennään ylös ja komiasti. Luulin jo tulevani mäen laelle mutta matka jatkuikin huomattavasti korkeammalle. Korkeanpaikankammoiselle loppumatka alkoi tuntua jo ahdistavalta, mutta onneksi puut suojasivat näkyvyyttä alas.

Kelkalla laskeminen oli ikimuistoista ja nautin siitä valtavasti. Vesisade sotki kuitenkin viimeisimmän laskun joten jouduin tulemaan hyvin hitaasti alas. Ripsarit poskilla, vaatteet märkinä istahdin autoon muttei hymy hyytynyt koska sade jäi pian taakse ja D:n ystävän lupaama aurinko alkoi pilkistää pilvien raoista.

Pitkän ajelun jälkeen päädyimme mutkittelemaan autolla aina vain korkeammalle vuorelle. D:n miesystävä oli luvannut, että saisimme kyllä illallista hotellilla vaikka ravintola olikin jo suljettu. Hieman me olimme ihmeissämme ja noloissamme moisesta ilmoituksesta, ja anteeksipyytelevänä me suomalaiset astuimme Sonnenhotel Zaubekin ovista sisään.

Näkymät hotellin edestä. Paistaa se päivä todistettavasti jossakin kohtaa. Italia siintää puolestaan vuorten takana.Panorama-Dobbelzimmer Mikäs siinä oli olla paikallisen järjestämässä privaatti-illallisella suljetussa ravintolassa joka oli auki ainoastaan meidän seurueelle. Meille oli varattu tarjoilija joka kantoi pöytäämme yhtä sun toista evästä ja maistatteli Itävaltalaisia juomia. Illallisemme ei oli voinut tunnelmallisempi olla, ja nautimme D:n kanssa suunnattomasti kaikesta näkemästämme ja kokemastamme.

D:n ystävä tarjosi meille vielä lisää paikallista juomaa huoneeseemme ja päädyimme ihailemaan iltaa vierekkäisten huoneidemme parvekkeilta. Ilta oli kerrassaan upea, ja nukuimme mahtavat yöunet hyvässä sängyssä.

Jälleen oli todettava, että helposti muihin tutustuva ystäväni D oli järjestänyt suhteillaan ikimuistoisen päivän meille hitaammin lämpiäville ja epäileväisille suomalaisille.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply