Mm. netissä on jo jonkin aikaa ollut kampanja koulukiusaamista vastaan ja ajattelin ottaa itsekin kantaa tuohon. Olen nimittäin entinen koulukiusattu ja vaikka koenkin selvinneeni kiusaamisesta hyvin, nyt somessa leviävä Suomen Lukiolaisten Liiton Youtube-video sai ensimmäisen kerran kyyneleet silmiini.
Olin jo ala-asteella oiva kohde kiusaajilleni. Olin pienikokoinen, pullonpohjasilmälasein ja hammasraudoin varustettu hiljainen tyttö, joka valittiin viimeisenä joukkueisiin ja ryhmiin, ihminen jonka puhumiselle ei annettu mitään painoarvoa. Muistan ikuisesti sen, kuinka selän takanani naurettiin, vaatteitani haukuttiin ja oikeastaan kaikkea mitä tein tai olin tekemättä. Erään kerran purin tuntojani äidinkielen vihkoon, kerroin miltä tuntui olla kiusattu ja toivoin, että opettaja keräisi tuttuun tapaan vihkot luettavakseen. Joka kerta ennen vihkojen keräämistä muutama oppilas sai kuitenkin lukea aineensa koko luokalle, ja valitettavasti minun vuoroni olikin juuri tuolla kertaa. Siinä minä seisoin kiusaajieni edessä ja takeltelin aineeni lukemisen kanssa. En pystynyt lukemaan ainetta loppuun, vaan muutin tarinaa lennosta suotuisammaksi ja kerroin kaiken olevan vain painajaista. Kiusaajani kuitenkin tunnistivat itsensä tarinasta ja lukivat tunnin päätteeksi vihkoni läpi, jonka takia takia sain toisella tunnilla yhdeltä kiusaajaltani kirjelappusen. Siinä hän kertoi, ettei kaikkien tarvitse olla kavereita keskenään, mutta enhän minä sitä itse olettanutkaan. Minulle kun olisi riittänyt se, että minut olisi jätetty rauhaan ja kohdeltu normaalina ihmisenä. En kuitenkaan pystynyt sanomaan tuota kiusaajalleni, joten vaikenin hiljaa.
Ala-aste meni siten, että pari kertaa minut viskattiin yllättäen rappusiin ja oli vain onni onnettomuudessa, että sain kaiteesta kiinni ennen kaatumistani kivirappusiin. Tavaroitani vietiin, pari kertaa uhkailtiin koulumatkalla ja yhden kerran kiusaajat pyysivät ulos leikkimään. Tuo leikkihetki oli kuitenkin elämäni kauheimpia, sillä se oli oikeastaan ”me ollaan me ja sä olet vaan sä”-leikkiä, joka oli tuotu pihalleni, oman suoja-alueeni sisään. Päivittäin mietin mikä minussa oli vikana, sillä koulussa ja kotipihassa minulla oli kuitenkin muutamia ystäviä, jotka eivät kohdelleet minua kaltoin.
Yläasteella tavaroiden vienti, selän takana puhuminen ja nauraminen sekä porukasta jättäminen jatkui edelleen. Mukaan tuli uusiakin oppilaita, enkä toden totta vieläkään ymmärrä mitä minä heillekään olin tehnyt. Eräänä päivänä minulta sitten paloikin pinna eräälle tavaroitani vieneelle pojalle, työnsin hänet nopeasti seinää vasten ja huusin kurkku suorana, ettei tavaroitani saanut viedä eikä minua saanut kiusata. Muistan ikuisesti tuon säikähtäneen pojan ilmeen ja sen, että välitunnilla toinen kiusaajani tuli kysymään miksi olin tehnyt pojalle sillä tavalla kuin olin tehnyt. Olin kuitenkin edelleen tuohtunut, joten huusin myös kysyjälle ettei minua saanut kiusata enää. Ehkä sain hullun leiman otsaani tuona päivänä, sillä tavaroitani ei enää viety eikä minuun enää koskettu, mutta melko yksin minä sain olla. Onneksi luokallamme oli kaksi ihmistä, jotka kohtelivat minua asiallisesti ja joiden kanssa pystyin olemaan normaalisti.
Lukion jatkoin samassa opinahjossa kuin yläasteen, ja melko samat kiusaajat/hyljeksijät jatkoivat myös koulussani. Minun onnekseni luokalle tuli uusia ihmisiä ja aloin saada kavereita. Vaikka minulle osoitettiin edelleen kiusaajieni toimesta paikkani alimmassa kastissa, olin silti onnellinen uusista ystävistäni, vaikka kiusaajien tapa kohdella minua satuttikin. Pahinta kaikessa oli se, että vaikka pyrinkin olemaan kiusaajilleni näkymätön ja ärsyttämättä olemuksellani ketään, saivat he jostain aina jonkun syyn kohdella minua asiattomasti. Tai ei sitä syytä edes tarvittu, sillä esimerkiksi yhden kerran hiljaisessa huoneessa eräs yksi tyttö päätti vain sanoa suureen ääneen minun olevan paska. Jopa eräs minua hyljeksinyt ihminen kysyi minua haukkuneelta ihmeissään että ”noh, miksi sä sanoit noin?” Tuosta hetkestä on jo 25 vuotta, mutta se on syöpynyt muistiini elävänä: Yllättävä, täysin asiaton kommentti, jonka jopa minua hyljeksinyt ihminen tuomitsi siinä tilanteessa.
Minun pelastukseni olivat muutamat ihmiset ja ystävät pihapiirissä, joiden kanssa sain olla oma itseni. Selvisin kiusaamisesta, mutta arvet pysyvät aina ja niiden kanssa on vain elettävä. Kiusatuksi tuleminen opetti minut vahvaksi ja puolustamaan itseäni tiukkaan sävyyn, minun ylitse ei kävellä vaan pidän itsestäni ja heikommista huolta. Siksi näenkin punaista aina tilanteissa, jossa joku joutuu kiusaamisen kohteeksi. Minä puutun noihin kiusaamistilanteisiin ja pyydän, että muutkin tekevät niin, sillä kiusaamista ei pidä hyväksyä missään tilanteessa eikä siitä pidä vaieta. Minä selvisin voittajana, mutta moni koulukiusattu ei.
Ohessa vielä upea Suomen Lukiolaisten Liiton kampanjavideo koulukiusaamisesta. Me kiusatutkin olemme ihan oikeita tuntevia ihmisiä.
https://www.youtube.com/watch?list=UUhbnxCwR_LZr1-CvBjfangw&v=tawgDp8yFKw
Rakkaudella,
K, entinen koulukiusattu, tyhmä, ruma, luuseri ja paska (<- silläkin nimellä minua kutsuttiin)
Esitimme huonetta varatessamme miehen kanssa kolme erikoistoivetta, vaikka tiesimmekin ettei kaikkia voitaisi välttämättä toteuttaa. Yllätys oli positiivinen kun kaikki toiveemme olikin huomioitu. Saimme huoneen ylimmästä kerroksesta näköaloin ja löytyipä kylpyhuoneesta myös toivomamme kylpyamme.
Ilta oli kaikkinensa onnistunut. Me aikuiset nautimme siitä, että kaikki viihtyivät kotoisassa huoneessa eikä kenelläkään ollut tarvetta lähteä minnekään. Piipahdin hakemassa alakerrasta Vihtorin kirjastostosta lainaksi Kimble-pelin (mahtava valikoima!), pelasimme ja iloitsimme. 
Tiukka kamppailu pelissä vei kuitenkin meiltä kaikilta mehut ja uni alkoi painaa jokaista. Uni maittoikin makeasti ja heräsimme uuteen aamuun levänneinä.
Paikallista leipää, huippua.
Hotelli oli vanha ja se näkyi sisustuksessa mutta paikat olivat siistit. Oma kolmen hengen huoneemme sijaitsi ylimmässä kerroksessa ja ainakin kerroskartan mukaan se oli samalla isoin huone. Portaikko oli hyvin kapea eikä hissiä ollut, joten isot matkalaukut kannattaa suosiolla jättää autoon tai pyytää huonetta alakerroksista.
Melko pieni ja elämää nähnyt kylpyhuone oli siisti. Muutamat korjausratkaisut hieman arveluttivat, mutta annettakoon se anteeksi silloin kun kyse on budjettihotellista. Kylpyhuoneen ilmastointi toimi erinomaisesti, mikä oli ihan hyvä asia koska huone oli pieni ja siellä majoittautui kolme ihmistä.
Osassa hotellin huoneista oli parveke, joskin minulle jäi hieman epäselväksi oliko se yhteinen naapurihuoneen kanssa. Näkymät omasta huoneestamme ilmenevät alta.
