Monthly Archives

helmikuu 2014

Messulippujen voittaja arvottu!

Siis ette voi uskoa. Tavallisesta ja rauhallisesta työpäivästä muodostui hämärän kaoottinen ja väsäsin arvontaliput post-it lappusista aika eksoottisessa paikassa. Töistäni sen enempää manitsematta, sekoittelin lappuja salaa aika korkea-arvoisessa seurassa, tämän huomaamatta tuskanhiki otsalla. Minun piti alunperin ottaa kuva arvontatilanteesta todisteeksi mutta nyt se ei todellakaan onnistunut koska se olisi ollut hyvin hyvin sopimatonta.

Mutta onnittelut Maria! Lähettelen sinulle viestiä kunhan lievä kaaos on selvitetty työmaalla.

-K

Instagram Travel Thursdayn kunniaksi pienoinen kuva

Hei!

Ahkeran matkailun myötä rahaliikennettä on tarkasteltava sen verran tiukalla seulalla nyt että tämäkin nainen pysyttelee vielä vanhassa Nokian N8 puhelimessa joka kumma kyllä ei ole vielä sanonut työsuhdettaan irti. Vaikkei osallistumiseni varsinaiseen Instagram Travel Thursday-tapahtumaan onnistu, päätin pistää näytille yhden kuvan joka tuo minulle hyvin vahvoja muistoja.

Kuva on otettu viime lauantaina Dee Why’n rannalta. Olimme viettäneet uskomattomia päiviä ystäväni luona Australiassa, levänneet ja nauttineet. Kävimme lauantai-iltana ulkona syömässä juhla-aterian ystäväni kanssa koska olimme lähdössä seuraavana aamuna takaisin kohti Suomea. Ravintola sijaitsi aivan Dee Why Beachin bulevardin vieressä ja meillä oli pöytä ravintolan parvekkeella. Aurinko paistoi, ihmiset olivat iloisia, ravintolassa oli tunnelmaa ja minäkin maistelin sellaisia ruokia joista olin vannonut vahvasti etten koskaan maista. Upean pikaisen illallisen jälkeen teimme vielä viimeisen kävelylenkin meidän perheen lempirannalla. Kuuntelimme kuohuvaa merta, haistelimme raikasta meri-ilmaa, otimme kuvia ja nauroimme. Aurinko oli laskeutumassa ja muistutti jokaisella hetkellään siitä että kyseessä oli meille se viimeinen auringonlasku Australiassa sillä kertaa. Siinä haikean tunnelman keskellä katselin ympärilleni ja huomasin kuvassa näkyvän puun. Puussa ei ollut mitään hienoa, mutta samalla se tuntui kuvaavan niin osuvasti haikeita tunnelmia ja muistutti siitä että palmupuut olivat pikkuhiljaa vaihtumassa harmaaseen ja lumettomaan pääkaupunkiseutuun. Katselin näkymää hiljaisena jonkin aikaa, nappasin kuvan ja menin halaamaan ystävääni kyyneleet silmissä. Hänen ei tarvinnut sanoa sanaakaan, hän vain nyökkäsi minulle kyyneleet silmissä ja halasi pitkään. Tuo nyökkäys kertoi kuitenkin paljon. Vaikka tunnelmat olivat haikeat, me tiesimme että tulemme näkemään toisemme taas uudestaan joku päivä.

Uskomatonta miten kohtalo johdattaa. Tarinaa ystävyytemme alkamisesta täällä.

Muistattehan osallistua messulippuarvontaan! Arvon liput perjantaina 28.2.2014 kello 14.00.

 

 

 

Messulippuarvonta

Rantapallo muisti ihanasti minua kahdella lahjakortilla kevään messuille Messukeskukseen joten päätin pistää ne arvonnan myötä jakoon täällä. Lahjakortti oikeuttaa kertakäyntiin yhteen seuraavista messuista:

Mitään perusteluja ei tarvitse sen enempää kommenttikenttään kirjoitella, sillä jo pelkkä piste tai pilkkukin riittää. Arvon liput kahden kappaleen erässä jotta voittaja voi ottaa kaverin mukaansa messuille. Muistattehan myös laittaa sähköpostiosoitteenne (ei näy muille) sille varattuun kenttään jotta saan voittajaan yhteyden. Osallistumisaikaa on tämän viikon perjantaihin (28.2.) saakka jotta liput ehtivät voittajalleen ennen listassa ensimmäisenä mainittuja messuja.

Onnea arvontaan!

 

Onnellinen

Ei tässä oikein paljoa enempää sanoja löydä. Saavuttiin tänään vihdoin ja viimein kotiin ja nyt yritetään pysytellä ahkerasti hereillä jotta jet lag saataisiin kuriin mahdollisimman pian. Viimeiset 11 päivää ovat sisältäneet aivan mahtavia paikkoja, unohtumattomia hetkiä, suuria tunteita, kaksi aivan erilaista maata sekä pitkiä lentoja. Postauksia kohteista siis luvassa jonkin verran, joskin ensin joudun keskittymään itseni hoitamiseen aikaerorasituksen kourista.

Ideoita minne sisäistä kelloa rasittavaan paikkaan päädyimme Sharjahin jälkeen?