Monthly Archives

tammikuu 2014

Haaveita ja suuria suunnitelmia

Tarviiko tässä enempää selitellä. Aussikamu kutsui kylään mutta aikas komeissa hinnoissa noi lennot on. Meillä on periaate ettei säästötiliä mentäs paljoa sorkkimaan ja loman saaminenkin on epävarmaa, mutta polte lähteä piipahtamaan meidän lempparimaassa on kyllä valtava. Kamukin on ihan täpinöissään kun sanoin sille sanan ”ehkä”.

Me jouduttas nukkumaan kamun olkkarissa ja asunnossa olis myös meille vieras ihminen, joten pikkusen tiukkaa tekis vetää monta yötä siellä varsinkin kun 65 neliöön olis ahtautuneena yhteensä seitsemän henkeä. Nyt pohditaan kovasti jonkin muun kohteen ottamista mukaan Aussikeikkaan joten eilisilta meni tutkaillessa lentoja ja miettiessä vaihtoehtoja.

Samppanjaa (ihan pikkuisen), hyvää ruokaa, rentoa meininkiä, ihania keskusteluja, mahtavia maisemia ja hyviä kelejä. Suuria kokemuksia ja onnenhetkiä. Siitä olis meidän matka Australiaan tehty. Säästötili ei tykkäis tommosesta keikasta sitten yhtään, mutta voiko mun kamun kutsusta kieltäytyä? Nope.

Mulla ei ole hajuakaan vielä saanko tosiaankaan lomaa, mutta tän pakkasen keskellä on mukava fiilistellä edes pikkusen. Ihan pikkusen.

 

 

 

 

Perheen yhdessäolon tärkeys

Huhhuh, mikä viikonloppu. Täytyy myöntää että mä olen aika tyytyväinen menneen viikon saldoon, sillä mä olen saanut poistettua otsatattia aikas nätisti kiitos ehkä sen että uudet hommat sujui ainakin ekalla viikolla putkeen. Honeymooniahan se työviikko oli ja karu totuus tulee aikojen saatossa paljastumaan, mutta mä nautin nyt näistä pienistä onnistumisista töissä ja kotona.

Eilen meillä olikin pikkukriisi himassa kun esikoinen veti kivat pultit. Kyseessä oli ihan pikkuasia, sanailu kuopuksen kanssa mutta se kärjistyi aikamoiseen raivoamiseen ja me oltiin vanhempina pikkasen ymmällään. Siinä me sitten ruvettiin yhdessä purkamaan sitä juttua ja käytiinkin kunnon keskusteluja aika pitkään. Voitte kuvitella miltä kuopuksesta tuntui kun esikoinen läväytti sanoa ettei hän tykkää pikkusisaruksestaan ja täytyy myöntää että satutti se meitä vanhempiakin. Kyllähän ne oikeasti rakastaa toisiaan, mutta ilmapiiri oli puhdistettava sen siliän tien.

Mä huomasin että tässä viikkojen saatossa kaikkien kiireiden takia sitä ihka oikeaa yhdessäoloa perheen taikka sisarusten välillä on ollut aivan liian vähän. Koulu, kaverien kyläilyt, arjen kiireet ja television ääreen 1-2 h päivässä jumittuminen aiheuttaa sen, että loppujen lopuksi kommunikointi jää aika vähäiseksi. Kyllä meillä ollaan kiinnostuneita lasten tekemisistä ja koulupäivästä, me kysellään ahkerasti ja lapset kertoo mielellään, mutta se on oikeasti melko vähän päivässä. Päivällistäkin me syödään yhdessä oikeastaan vaan viikonloppusin joten pöh, sanon minä.

Mulla on kaksi erilaista lasta. Toinen on hyvin sydämellinen, haliva, tunteensa näyttävä ja voi että ne tunteet on sitten suuria! Toinen on taas hiljaisempi, hieman hitaammin lämpiävä mutta sieltä pikkuisen varautuneemman ulkokuoren alta löytyy suurien tunteiden ihminen, joka rakastaa ja haliikin tarvittaessa. Molemmat siis maailman ihanimpia ihmisiä näin vanhempampana ajatellen, mutta pyhät hyssykät kun vanhemmuus on aikamoista työtä. Me halutaan kasvattaa lapsistamme sellaisia jotka pystyvät puhumaan tunteistaan ja osoittamaan ne, arvostavat ympäristöä ja ymmärtävät erilaisia ihmisiä, hallitsevat rahankäyttöä ja osaavat nauttia elämän pienistä asioista. Siinä olikin sitten keskusteltavaa kun esikoiselle piti selittää ettei kaikki ihmiset ole samanlaisia eikä ketään voi pakottaa olemaan muu kuin oma itsensä.

Ilman puhdistus tekikin eilen oikeasti hyvää ja pysäytti meidän perheen viikonlopun kiireet sen siliän tien. Me pelattiin yhdessä lautapelejä, nautittiin ja oltiin vaan, unohdettiin pyykkikone ja tehtiin uuniruokaa jottei keittiössä tarttis viettää ihan hirveästi aikaa. Saatiin oikeasti lapsetkin ymmärtämään miten tärkeää se ihka oikea yhdessäolo on ja miten se vaikuttaa mielialaan sekä tekemisiin. Nykyaikana kiireinen arki ja lisääntynyt median käyttö vie aikaa normaalilta kommunikoinnilta. Ei ole järkevää, että aviopuolisot istuvat vierekkäin sohvalla molemmat omiin tietokoneisiin uppoutuneina, ehkäpä kommunikoivat toisilleen Facessa tai Twitterissä kun puhetta ei voi tuottaa saatikka koskettaa hellästi sitä vieressä istuvaa kumppaniaan. Meillä ei edelleä kuvattuja kommunikaatiotapoja ei ole, mutta kyllä olen nähnyt tietsikkapareja ja moisia kommunkointitapoja monastikin.

Media on tullut jäädäkseen, se on tärkeää ja täällähän meikäkin bloggaa ja mesoaa. Ajattelin päivällä laittaa kuvan Faceen ensilumesta, mutta jätin sen laittamatta ihan sen takia ettei mulla ole tarvetta tiedottaa ihmisille lumentulossa koska saavat luvan todeta sen ihan itse ikkunasta ulos katselemalla. Lapset on puolestaan kirmannut lumessa tänään ja leikkivät nyt sulassa sovussa yhdessä. On ihana kuunnella niiden yhteisiä pohdintoja mitä he leikissään seuraavaksi tekevät joten gotta love real communication.

Ah, eilisen herkkuja koko perheelle Putouksen ohessa. Mässytettiin lisäksi suklaata ja juustoja, joista erityisesti ns. varpaanvälijuustot on niitä lemppareimpia myös lapsille. Juustotarjottimesta oli turha ottaa kuvaa, sillä lapset oli sen kimpussa ennenkuin sain kaivettua kameran esiin. Sen verran vain sanon että miehen liikelahjaksi saamassa Delicard-boxissa ollut juustoille tarkoitettu hyytelö oli todella hyvää. En tiedä löytyykö samanlaista kaupoista, mutta suosittelen hankkimaan myös hyytelöä juustotarjottimelle.

Oikein hyvää sunnuntaita, kuis pitkään olette tänään olleet koneen ääressä ; ) ?

 

 

Ei niin hyvää ja kaunista tässä postauksessa

Helou!

Juu, nyt ei nappaa. Sain tänään linkin yhteen ”ah kaikki on niin ihanaa, kaunista ja täydellistä näissä kuvissa”-blogiin ja kun kerran täällä Rantiksessakin on IGTravelThursday-päivä niin pistetäänpä jotain ihan muuta tänne: Ihka oikeaa peruselämää ilman krumeluureja.

Kuulkaas mua riipii pikkasen. Tukka on hajalla kun se jostain kumman syystä kärsi kampaajalla vaikka käsiteltiin samoilla aineilla, väreillä ja tavalla. Onneks tukka näyttää normaalilta kuivana, mutta kun se pesee niin en tunne itseäni Tuksua paremmaks sitten yhtään, really.

Darn

Ihan kivan, ”tauti on hollilla mutta eihän se nyt kumminkaan tule”-flunssan johdosta olo on aivan död ja yöt tulee nukuttua kuivan yskän takia pikkasen vajavaisesti (hei mä en ole mikään kone, 4,5 tunnin yöunet ei ole ihan jees). Tottahan toki pääkoppa tietty ajaa hiukkase tyhjällä ja töissä pitäs pitää spirittiä yllä. Ai niin juu, mun työnantajalla ei vaan ole nyt parhaimmat pisteet mun silmissä tai muillakaan mun ammattiryhmäläisten silmissä sillä ta-daa, me ollaan niitä ihmisiä joilla kävi P-säkä pikkasessa organisaatiouudistuksessa.

Näin siis ennen, mutta nyt duunikuvioita on pikkasen muutettu.

A-ryhmäläiset tekee töitä niinkuin ennen. B-ryhmäläiset saivat C-ryhmäläisten hommat D,E ja F, mutta mites kävi C-ryhmälle? Niille annettiin miniminimini-tehtävä G, joka ei paljoa hommissa paina. Palkat (kuvassa vain kertoimina) pysyy tietty samana.

Niin juu, mä olen sitten sitä ryhmää B. Ohjeita hommien D, E ja F tekemiseen ei saatu kun viikon päästä hommien alkamisesta (työnantaja on sitä mieltä että kyllähän meidän pitää ne hommat osata tosta vaan) ja kaikkien muutosten takia tietsikkaohjelmat yskii ja paukkuu vieläkin. Nice.

Olenkin siis keskittynyt häilyvän flunssani hoitamiseen ja otsatatin pienentämiseen. Turha tässä on sanoa ettei työjutut tuntus jotenkin tuolla takaraivossa sillä mä olen vain ihminen.

Ei siis ”kauniita kukkasia ja hei vitsit kun on niin kivaa” -juttuja tänään. Ja jos jollain oli blogissaan niitä kauniita kukkasia, ei tämä postaus ollut osoitettu piikkinä kenellekään.

 

 

Kaikesta huolimatta miellyttävä ilta Ravintola Strindbergissä

Esplanadin puiston kupeessa sijaitseva Ravintola Strindberg valikoitui vuosipäiväravintolaksemme menun perusteella, sillä valikoiva makuni rajaa monta ravintolaa pois tarjokkaista. Sekä miehen että minun kiireiset ja vastoinkäymisten täyttämät työpäivät pitivät huolen siitä, ettei kovin levollisin olotiloin kävelty kumpikaan Stridbergin ovista sisään, mutta jo pöytään istahtaminen sai työpaineet kaikkoamaan pian pois mielistä.

Ravintolan miljöö oli rauhallinen, näkymät valaistuun Esplanadin puistoon aika mahtavat ja henkilökunnan miellyttävä sekä ammattitaitoinen käytös loivat oivan Strindberg-tunnelman.

Tryffelimarinoitua puhvelinmaitomozzarellaa, punajuurta ja balsamicosiirappia sisältänyt alkupalani oli todella iso, vaikka tilasinkin siitä pienemmän koon. Mozzarella oli todella maukasta ja ohuet punajuurisiivut loivat kivan konstrastin, mutta omasta mielestäni balsamico hallitsi välillä alkupalaa ehkä liikaa. Oma syyni tosin, sillä minun olisi kannattanut pyytää keittiötä laittamaan balsamicosiirappia hiukan kevyemmällä kädellä koska en itse suosi mitään kastikkeita salaateille. Mies otti alkupalakseen kanttarellikeiton, jossa oli kyllä hyvä määrä sieniä ja koostumus hyvä, mutta maku oli hieman laimeahko. Maistoin itse myöskin hieman hänen keittoaan, joten voin yhtyä hänen mielipiteeseensä. 

Menussa ei ollut yhtään kasvispääruokaa (what?), joten valitsin pääruoaksi pappardellepastaa, serranokinkkua, herkkutatteja ja rucolaa. Annos oli kinkun ansiosta hyvin suolainen ja pasta ajoittain nahkean kuivaa, joten olin hieman pettynyt annokseeni. Tämä olisi maistunut ehkä paremmin seruraavana päivänä vuosipäiväjuhlimisen jälkeen.

Miehen annos, Iberianporsaan poskea, papucassoulet, tattikreemiä ja punaviinikastiketta sai mieheltä täydet pisteet. Liha oli hyvin maustettua ja mureaa.

Mies valitsi perinteikkäät köyhät ritarit ja antoi täydet pisteet niille. Maistoin niitä itsekin hiukkasen ja tykkäsin kovasti.

Oma jälkiruokani, karpalojäädykettä ja caramélia-ganache oli ehdottomasti oman ateriani paras anti, sillä maut olivat sopivan voimakkaita.

Ravintola Stridberg oli mielestäni ylihintainen ruokaan nähden, mutta hinnan ymmärtää Strindbergin sijainnin takia. Palvelu oli hyvää ja miljöö miellyttävä, joten kaikkinensa kokemus jäi kaikesta huolimatta lievästi plussalle. 

Saariston kauneutta tammikuisena päivänä

Minulle meressä ja saaristossa on ollut aina sitä jotain. Ehkäpä se johtuu siitä, että asuin meren lähellä 24 vuotta, tai sitten syynä on vanhempani joiden kanssa reissasin laivoilla ihan pienestä pitäen. Oli syy sitten mikä tahansa, erityisesti Itämeren kaunis saaristo saa minut hiljentymään ikkunan ääreen ja nauttimaan näkymistä. Ei sillä ole väliä mikä vuodenaika on kyseessä, sillä paljaat tai vehreät kalliot näyttävät aina mahtavilta sinistä vettä vasten.

All olevat kuvat on viime vuoden tammikuulta, jolloin talvi oli vielä olemassa. Hiukkasen katkeruutta havaittavissa siis täällä päässä, mun mielestä kun talveen kuuluu puhdas lumi, kenkien alla narskuva hanki ja edes vähän aikaa paukkuva kirpeä pakkanen.

Parhaiten saaristomaisemista pystyy ihailemaan Turku-Tukholma-reitillä, jolloin nähtävää on myös päiväsaikaan. Silja Europan ja Baltic Princessin vaihdettua reittejä Viking Grace on ehdottomasti se laiva, joka tarjoaa mahtavimmat merinäkymät sisätiloista Turun-reitillä. Oma suosikkini on myöhäinen kuohuviiniaamiainen taikka lounas Viking Gracen rauhallisessa Á la carte Oscar-ravintolassa, josta avautuu mahtava näköala samaan aikaan kun voi nauttia hyvästä ruoasta.