Jahas

Oli tarkoitus tehdä sunnuntaina ihana postaus menneestä viikosta, koska se oli tämän perheenäidin unelma. Lapset tekivät ilman takaa-ajatuksia yllätyksen eräänä arki-iltana ja siivosivat koko asunnon meidän vanhempien ollessa töissä. Voitte uskoa että kiireisenä perheenäitinä teko lämmitti suunnattomasti mieltä. Viikko meni muutenkin unelmasti kotirintamalla, arjen romantiikkaa riitti sopivasti ja pääsimme perheen kesken tekemään mukavia asioita joista oli tarkoitus kertoa teille mutta…

Läppäri sitten päätti ruveta ryppyilemään unelmaviikon päätteeksi ja nyt sitten yritetään taistella varmuuskopiota kaikista kuvista ja tiedostoista jotka on vain sillä läppärillä joka nyt ryppyilee (we never learn). Töissä on hirveä kiire joten täältäkään on turha mitään postauksia väsätä. Alla siis vaan yksi pienoinen kuva ateriasta jonka söin Kampin Memphiksessä viime viikolla. Palvelu oli oikein ystävällistä ja hymyileväistä (kiitos, Miika!), ympäristö ehkä liian hallimainen minulle mutta ruoka…Hiilariherkuttelusta omatunto soiden söin antaumuksella oikein suolaisen halloumisandwichin ja loppuun vielä kolmen jäätelöpallon jälkkäriannoksen. Nyt ei ole aikaa kommentoida tarkemmin evästä mutta sanotaanko vain että toimii hätään kun nälkä kurnii.

Palailen paremmalla ajalla kunhan kriisi tietokonerintamalla on selvitetty.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply