Hyvästit takkutukalle!

Taisin jo aiemmassa postauksessani mainita ohimennen ettei viimeisin kampaajakäyntini mennyt ihan nappiin. Minulla oli tuttu kampaaja, tutut värit ja kaikki tehtiin niinkuin ennenkin, mutta jostain ihmeen syystä tukka kärsi raitojen laittamisesta. Pestessä tukka meni kuivaksi käppyräksi joiltain kohdin, ja sen harjaaminen hiuksiin jätettävän hoitoaineenkin jälkeen oli aikamoinen hammastenkiristys.

Arkistokuva

Kerroin pikkuongelmasta ystävälleni, joka antoi minulle kokeiltavaksi Yves Rocherin hiusöljyä. Täytyy myöntää että olin hiukkasen epäileväinen tuotteesta, sillä lapsuuteni vahvat muistot väkevästä Yves Rocherin hajuvedestä yhdistettynä kesähelteeseen ja ilmastoimattoman auton tekonahkanpenkkien tuoksuun sai kaikille Yves Rocherin tuotteille ikävän leiman. Eihän tuossa ollut mitään järkeä olla tilaamatta kyseisen yrityksen tuotteita aikuisella iällä, mutta sanotaanko vain että helpompi oli mennä tuttuihin liikkeisiin ostamaan kaunistautumistuotteita. En ollut kerennyt vielä etsimään hoitotuotetta tukalleni, joten ystäväni tarjoama hiusöljy tuli kyllä tarpeeseen. Ja kun tuota yllä olevaa kuvaa katsoo, ei minulla eikä tukallani ollut kyllä enää mitään menetettävää.

Yves Rocherin hiusöljy sisältää ravitsevaa pähkinäöljyä ja korjaavaa babassuöljyä. Olin postiviisesti yllättynyt siitä, että pienen aukon johdosta öljyä ei lorissut liikaa pullosta kaadettaessa. Tuoksu oli miellyttävä ja ensimmäisellä kerralla laitoin ainetta ahkerasti tukkaan. Vaikutusajan jälkeen pesin tukkani samalla tavalla, shampoolla ja hoitoaineella kuin ennenkin jotta tulos olisi vertailukelpoinen. Päädyinpä sitten erittäin epäilevänä ottamaan kuvia kuontalostani myöskin tänne jaettavaksi, joten tässä alla kuvia ensimmäisiltä hoitokerroilta.

Ensimmäinen hoitokerta.

Jo ensimmäisen käsittelyn jälkeen kuivaa sykeröä oli huomattavasti vähemmän ja tukka tuntui helpommalta käsitellä. Ahkeralla kädellä laitettu öljy huuhtoutui pesussa hienosti pois, eikä jättänyt tukkaa kovinkaan rasvaiseksi.

Kolmas hoitokerta.

Kolmannen kerran jälkeen hiukset oli edelliskertaa vieläkin paremmin käsiteltävissä. Kuivaa syheröä ei ollut paljoakaan jäljellä ja harja soljui aika asiallisesti tukassa, joskin takkuuntumista latvoja harjatessa esiintyi. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen, että tuote oli tuohon mennessä parantanut hiusteni kuntoa huomattavasti.

Näin muutaman öljyhoitokerran jälkeen voinkin suositella tuotetta niin toimivuutensa kuin pullon käyttämishelppouden suhteen. Vasta pidempi käyttöaika tosin näyttää miten hyvin tuote loppujen lopuksi toimii, mutta toivon että suihkun jälkeinen bad hair day tulisi selätetyksi.

Tuotteen tietoihin pääset Yves Rocherin sivuilla suoraan tästä.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply