Something Old, Something New

Helou! Ei tässä ihan heti lähdetä uusin kujein liikkeelle joten vedetään pikkasen vanhalla pohjalla vielä. My Happy Travel-nimi sai häipyä alta ja Passionate Traveller alkakoon paistaa bannerissa.

Olen kirjoitellut täällä nyt vajaan vuoden, mutten ole kovin paljoa avautunut itsestäni taikka taustoistani, koska en yksinkertaisesti ole halunnut tuoda itseäni kovin paljoa esille. Ilman omia tuntemuksia tämä blogi olisi kuitenkin tyhjä ja jäisin kovin kaukaiseksi lukijoille, joten ehkäpä olisi aika avautua hiukkasen itsestäni ja elämästäni näin uuden bloginimen myötä. Joistain asioista olen maininnut täällä jo aiemmin pintapuolisesti, mutta laitetaan asiat sievään nippuun tähän postaukseen.

Synnyin kröhöm, aika monta vuotta sitten ja aivan liian aikaisin, 2.100 gramman painoisena sirkeänä esikoisena. Ensimmäiset päivät meni lämpökaapissa majaillessa, mutta olin kaikesta huolimatta aikamoisen pippurinen tapaus joten pääsin pian vanhempieni kanssa 14 neliön suuruiseen pieneen kotiin. Tuo koti oli vanhempieni ensimmäinen asunto pääkaupunkiseudulla, koti, jonne he olivat muuttaneet Itä-Suomesta suurten haaveiden kera. Mukanaan heillä oli tuolloin muuttaessa ainoastaan televisio ja 300 markkaa rahaa, jotka varastatettiin ensimmäisenä yönä kadunvarteen parkkeeratusta autosta.

Voin sanoa että lapsuuteni oli onnellinen. Kodissa, myöhemmin siinä hiukkasen suuremmassakin (52 m2), oli paljon lämpöä, suuria tunteita ja tottahan toki riitojakin jotka sovittiin aina. Sain suloisen pikkuveljen, jonka kanssa kaikesta huolimatta välit ovat aina olleet hyvät. Ehkäpä se vanhempien luoma perusturva antoi hyvät eväät omaan elämäänkin, sillä ei elämä ole aina helppoa. Ei ollut myös silloinkaan kun minusta tuli koulukiusattu. Olin pienikokoinen, pullonpohjasilmälasein ja hammasraudoin varustettu ”lauta”, joka valittiin viimeisenä joukkueisiin ja ryhmiin, ihminen jonka puhumiselle ei annettu mitään painoarvoa. Onneksi muutama ihminen oli ystävänäni, mutta yleinen halveksunta otti ajoittain koville.

Lukion päättymisen jälkeen kiusaaminen loppui kuin seinään, sillä kukaan ei siirtynyt seuraavaan opinahjooni. Nuo jatko-opiskeluvuodet muuttivat minua suuresti ihmisenä niin ulkoisesti kuin sisäisesti: Arkuus jäi ja tilalle tuli avoin, pirteä ja sanavalmis nainen joka haki huomiota miehiltä paljastavalla pukeutumisella. Väärä pukeutuminen johti vääränlaisten miesten tapaamiseen, mutta en kadu tuota aikaa ollenkaan. Opin arvostamaan itseäni, tiesin pikkuhiljaa mitä minä miehiltä haen ja muutaman todella pohjanoteeraus-suhteen jälkeen se oikea ihminen löytyikin. Yhteisiä vuosia tulee tänä vuonna 16, eikä olo ole yhtään sen vähemmän rakastunut kuin ensimmäisinä kuukausina tapaamisesta. Lapsia saimme kaksi, aivan mahtavia persoonia joten kasvattaminen sujuu aika jouhevasti tässä vaiheessa. Nyt tosin eletään rauhaisaa aikaa sillä murrosikä ei ole vielä kolkutellut ovella. Paljon on siis vielä tekemättä tuon kasvatusprojektin kanssa, mutta maalaisjärjellä ja lasten tunteiden seuraamisella pääsee pitkälle.

Rakastan arjen pieniä juttuja, jotka miellän myös luksukseksi: Hyvää ruokaa, rauhallista joutenoloa ja musiikin kuuntelua siistissä kodissa, saunomista kynttilänvalossa ja hiljentymistä mökin laiturilla. Olen sydämellinen, ajattelen toisia ihmisiä ja pohdin miltä heistä tuntuu. Tunnen läheisten ihmisten tuskan, mutta ahdistun itse siitä kun en voi aina auttaa läheisiäni. Arvostan yrityspamppujen sijaan palvelualan ihmisiä ja niitä jotka ovat vastuussa turvallisuudestamme ja hengestämme. Nautin yksilöllisestä asiakaspalvelusta, palkitsen/kiitän mielelläni hyvästä palvelusta mutta boigotoin tarpeen tullen jotain yritystä jos tarpeeksi vakava iso ryppy tulee matkaan.

En voi sietää ylimielisyyttä, töykeitä ihmisiä ja niitä, jotka purkavat kyllästyneisyytensä muihin ihmisiin. Rauhaa rakastavana välttelen kohtaamisia kyseisten ihmisten kanssa, mutta sen verran opin kiusattuna olemisesta että minun silmille on turha enää hyppiä.

Nautin matkustelusta ja saan paljon jo risteilyistä lähivesillä taikka hotelliyöstä naapurikaupungissa. Vaikka Itämeren laivat ovat jo elämää nähneitä, ympärillä vellova meri rauhoittaa ja irroittaa arjesta. Oma luku sinänsä ovat Karibian ja Välimeren risteilyt, joissa koko matka on lomaa aina siitä hetkestä lähtien kun lähestyy terminaalin ovea. Laukut muiden hoidettavaksi ja lähtöselvityksen jälkeen valmiseen lounaspöytään. Kaikesta krumeluurista huolimatta meren ihailu on se mun juttu, sillä voisin istua useamman tunnin parvekkeella ja ihailla vain hiljaa maisemia.

Jaa-a, olishan tämänkin kuvan voinut jättää laittamatta. Latasin ensin kuvan ilman sydäntä, mutta tuli pupu pöksyyn. Sen verran tiukka olen, etten naimisissa olevana kahden lapsen äitinä vaan voi paljastella paljasta pintaa kovinkaan paljon. Tämä kuva kuitenkin sisältää hyvin vahvoja tunteita. Aava meri, keulaparveke, lämpöinen tuulen tuiverrus ja aurinko. Ah.

Toinen ikimuistoinen merkenkulkuhetki on ollut Atlantin ylitys viime toukokuussa. Matkaan mahtui niin myrskysiä kuin aurinkoisia päiviä, mutta päällimmäisenä oli maisemia ihaillessa se tunne että me kaikki olemme hyvin pieniä ihmisiä täällä maailmassa. Harvoinpa sitä moisia asioita pohtii arjen tohinoissa, mutta tuolla oman pienuutensa tosiaan tunsi.

Eipä merillä oleminen ole se ainoa juttu, vaan nautin samalla tavalla myös lentämisestä (unohdetaan nyt ne selkänojaan potkijat sun muut). Wing view on todellakin se best view ja lentäjillä on kyllä maailman messevin toimisto.

Matkailijoina olemme miehen kanssa tarkkoja matkojen hinnasta. Seuraamme ja vertailemme, sekä laskemme kokonaiskustannukset matkalle mukaanlukien tulevat aterioinnit. Joskus hotellien tarjoukset yllättävät, ja Executive-tason huoneen saa ruokineen ja juomineen hyvinkin sopuisaan hintaan. Omatoimimatkailu on aikamoista säätämistä, mutta antaa onnistuessaan mahtavan vapauden tunteen.

En tiedä mitä tekisin jos joutuisin luopumaan matkailusta. Olen reissannut jo niin monta vuotta että kotimaan kamaralle jääminen tuntuisi takuuvarmasti luissa ja ytimissä. Tulee päivä jolloin sekin on edessä, mutta nyt mennään kun kunto ja super secret-työpaikasta saatava palkka riittää. Koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan, mutta paikalleenkaan ei kannata jäädä odottamaan sitä pahinta. Olen tehnyt niitä asioita joista pidän ja sanonut ”ei” niille asioille joista en pidä kuunnellen sydäntäni ja sisäisiä tuntemuksia. Mistä sitä tietää miten pitkälle olisin päättäväisyyteni kanssa elämässä päässyt, mutta onnellisuus tulee muista asioista kuin materiasta.

”Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.”

-Herman Cain

Näihin tunnelmiin päätän tällä kertaa.

-K

 

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply