World Travel Awards 2013: NCL, johtava risteily-yhtiö niin Euroopassa kuin Karibiallakin

Helou!  Tässähän alkaa olla pikkasen malttamaton olo. Alle kuukauden päästä meikäläinen nauttii Välimeren alueen toivottavasti lämpöisistä keleistä ja vaihtuvista maisemista. Jottei tarvitsisisi paljoa effortia pistää tohon paikasta toiseen siirtymiseen, kuljetuspuolen hoitakoon Norwegian Cruise Linesin suurin alus Norwegian Epic.

Kuva: Norwegian Cruise Line UK

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

NCL:n Freestyle Cruising -konsepti lienee lyömässä itseään toden teolla läpi, sillä NCL valittiin kuudennen kerran peräkkäin Euroopan johtavaksi risteily-yhtiöksi. Karibian johtavan risteily-yhtiön palkinnon NCL nappasi ensimmäistä kertaa mm. neljä kertaa aiemmin voittaneen Royal Caribbeanin edestä, joten aikamoinen suoritus sillä mä olen omassa päässäni rankannut RCCL:n palvelultaan ja ruuiltaan astetta paremmaksi. Mun vertailu Royal Caribbeaniin juontaa tosin juurensa yhteen risteilyyn vuonna 2010, joten muutosta heikompaan suuntaan on saattanut sielläkin tapahtua aikojen saatossa.

Englannin kieltä taitaville Freestyle Cruising- ideaa erinomaisesti selventävä video täällä ja pikkasen tuoreempi video kuvauskohteenaan Epic puolestaan täällä.

Anopilla on pikkasen totuttelemista ko. laivaan, joten mielenkiintoinen reissu on varmasti tulossa.

-Kthetraveller

P.S: Kaikki World Travel Awards 2013 voittajat löytyy täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply