Lyhyt kävelymatka Viking Linen terminaalista Tengdahlsparkeniin oli täynnä kauniita rakennuksia ja rauhaisia paikkoja, joten alla muutamia kuvia alueesta.
Hmm. En kovin luottavaisin mielin ostais tuolta evästä…
Ja alla vielä muutama satamasta otettu kuva.
Ketjukarusellin ystävänä tää härpäke on vielä joskus pakko käydä testaamassa vaikka mä saatankin kuolla kauhuun.
Viikonloppuja!
Tässä on viime päivinä ollut lehdissä juttuja rahankäytöstä ja siitä miten saada oma talous kuntoon. Pakko tässä on myös pikkasen päivitellä nykyajan menoa, sillä juuri nuo luottokortit on saanut monet ihmiset vieraantumaan rahankäytön todellisuudesta. Mä muistan tossa muutama vuosi sitten nuorten nuorten tyttöjen kesken käydyn keskustelun bussissa ja se oli surullista kuultavaa. Yks nuori nimittäin harmitteli sitä kun sillä ei ollut rahaa, joten toinen neito alkoi neuvomaan miten helposti rahaa tuli kikkailemalla jotenkin vaatenettikaupan kanssa, tapaa mä en nyt enää muista.
Mä tiedän miten helppoa kortilla maksaminen on. Mä tiedän myös sen, miten kamalasti oman ulkonäön huolehtimiseen menee rahaa. Mua ärsyttää se että kaikki kosmetiikkatuotteet loppuu aina yhtä aikaa ja piilarit, kasvohoidot, kampaaja ym. maksaa pitkän pennin. Kosmetiikkatuotteista mä en voi luopua, koska tämä mitättömän näköinen naama näyttää vaan paremmalta kun mulla on hillitty meikki. Kasvojen ihosta mä pidän jatkuvasti huolta sen herkkyyden takia mutta kasvohoidossa on kuitenkin pakko käydä välillä käytännön syistä eikä pelkän luksuksen takia. Tukan vois toki itse värjätä, mutta sen leikkaaminen muotoon ei ole mun juttu. Siksi siis myös kampaaja yli 100 euroa/kerta. Huoh.
Kirsi Salon mukaan naisten ulkonäköpaineet voi ajaa rahaongelmiin ja siihen mä yhdyn. Netissä on paljon blogeja koskien ihania vaatteita, kenkiä, laukkuja sun muita. On ripsienpidennyksiä, geelikynsiä ja muita kaunistautumishärpäkkeitä, mutta niitäkin täytyy huoltaa ->lisää rahanmenoa. Lehdet kertoo kuinka yhden sun toisenkin julkkiksen velat on ulosotossa mutta silti ne elää tuolla ihan makeaa elämää ja pukeutuu merkkivaatteisiin. Onhan se muhevaa elämää kun laskunmaksu/rahatalouden hoito on ulkoistettu ulosottovirastolle ja sitä ilmaista mainostavaraa pukkaa joka tuutista. Valitettavasti osa nuorista ottaa mallia moisesta mutta se elämä meille taviksille ei vaan toimi samalla tavalla. Luottokortti on mukava väline näin alkuun ennen maksuhäiriömerkintää, sillä korttia vinguttamalla ne merkkituotteet, silmänräpsyttimet sun muut on vaan niin pirskatin helppo saada just nyt ja heti. Lasku kuitenkin erääntyy joskus maksettavaksi ja jos sen luottokorttimaksun maksaa osissa, huomaa maksavansa aikamoisia korkoja ja hankkivansa uusia tavaroita vaikka entisiäkään ei ole maksettu. Pikkuisen vastuuta mä tässä sysään aikuisille, jotka ei ole aikoinaan opettanut lapsilleen miten sitä rahaa kuuluis käsitellä.
Mä toivon koko sydämestäni että ollaan saatu opettua rahan arvo omille lapsille. Jo pienestä pitäen niille maksettiin pientä viikkorahaa, jota säästämällä ne pääsi sitten erikseen sovittavana lelunostopäivänä ostamaan itselleen jonkin lelun. Meillä ei ole koskaan syydetty rahaa/leluja lapsille, vaan kaikesta tavarasta on aina käyty keskusteluja tarvitaanko sitä vai ei. Isoissa/lapselle epävarmoissa ostospäätöksissä on pyydetty nukkumaan yön yli ja monasti mieli onkin vaihtunut yön aikana. Samaa ostosajattelua mä toivoisin myös monelle aikuiselle, sillä on paljon tavaroita joita ei todellakaan välttämättä tarvitse.
Me reissataaan ihan mukavasti koska se on meidän intohimo. Reissaaminen vie rahaa elämisen ohessa, joten jostain meidän on täytynyt luopua matkaunelmiemme takia. Me ei asuta 250-300 neliön omakotitalossa, sillä semmosen hankkiminen olis vaikuttanut asuinpaikkakuntaan ja suoraan sanottuna myös perhe-elämään ja avioliittoon kielteisesti. Kakkosauto olis pitänyt ostaa, matkakulut olis lisääntynyt ja lasten päiväkotipäivät pidentynyt. Lainaa olis pitänyt ottaa ihan sikana ja ne kaikki omakotiasuminen asumiskulut olis vaan saanut meidän perheen talouden keturalleen. Mä olen kyllä vahvasti sitä mieltä että me oltiin viisaita, sillä luovuttiin omakotihaaveista ja päädyttiin kirjaimellisesti huokeampaan ratkaisuun.
Joitain työsuhde-etuja meillä molemmilla miehen kanssa on, joten se on pieni eroavaisuus meissä on perusperheeseen verrattuna. Muutoin rahaa säästyy asumisen lisäksi mm. seuraavilla tavoilla:
Listaa vois jatkaa loputtomiin, mutta tässä näitä muutamia. Suurimman huomion haluan kuitenkin kiinnittää tohon työpaikalla syömiseen. Tässä vielä esimerkki meikäläisen ruokamenoista vs. kollegan, oletuksena että työpaikalla ollaan 46 viikkoa (ma-pe) vuodessa.
Eli ero huimat 1.173 euroa vuodessa. Tolla muuten tekee muutaman matkan, yhden paremman tai upgreidaa hotellimajoituksensa useamman kerran. Taikka sitten ostelee niitä himoitsemiaan tavaroita ihan ilman luottokorttia.
Kannattaa tosiaan ruveta pitämään kirjaa omista menoistaan. Monasti saattaa huomata joitain tavaksi muuttuneita tarpeettomia kuluja, jotka poistamisen jälkeen antaa lisää varaa toteuttaa unelmiaan, mitä tahansa ne ne sitten olivatkaan. Muista vaan siirtää säästyneet rahat syrjään ettei tule poltetta käyttää vapautunutta rahaa johonkin muuhun turhakkeeseen. Luottokorttia ei kannata käyttää jos homma tuntuu lähtevän helposti lapasesta. Mä olen tiukka mimmi luottokorttini kanssa, mutta on se vaan niin helppo maksuväline. Liiankin helppo.
Onko joku lukijoista huomannut saman ongelman, shoppailu saattas mennä pikkasen överiks jos sitä omaa luottokortin käyttöään ei vahtis?
Niin juu, ja tää oli sitten suoraa ajatusten virtaa joten en paljoa postaustani jaksa muokkailla. Pyykkikone ja astianpesukone pyörii, keittiö on kun pommin jäljiltä (ah tätä kokkausta) ja kuuden tunnin yöunet näkyy ja tuntuu. Normaalia perussettiä siis täällä taas.
Piste. Mä olen vetänyt sata lasissa vimosen viikon ja olen ihan katkipoikki. Tiedättekö sen tunteen että käy jo niin ylikierroksilla että unikin on vaan pelkkää hörhöä? Se vaihe asustaa nyt meikäläisessä ja odotan vaan sitä että se lähtis jo pois. Osa lisästressitekijä on varmasti toi meikäläisen kalenteri, joka huutaa tuttuun tapaan punasta lokakuun loppupuolelle saakka. Että näillä mennään, taas.
Kamu tuli ja meni, ja meidän tapaaminen oli taas tuttua tavaraa. Iloa, naurua sekä paljon ajatusten vaihtoa. Ihan kun me ei oltas oltu viikkoa kauemmin erossa joten kaikki meni oikein hyvin. Kamun isäntäperheet lapsineen tuli meille tapaamaan vanhaa hoitajaansa ja kaikki oli niidenkin osalta kun ennen. Ihmeellinen paripäivänen ja itkuhan siitä tuli kun kamu piti viedä keskiviikkoiltana lentokentälle. Se me kuitenkin päätettiin että mahdollisesti ens vuonna suunnataan piipahtamaan Australiaan uudestaan.
Aussikuvat löytyy koneelta x ja täytyy myöntää ettei tässä matalalennossa tee edes mieli ruveta käymään niitä läpi. Saatte siis luvan odotella niitä jonkin aikaa sillä jos mä pakotan itteni tekemään jotain semmosta jota ei ole ihan pakko tehdä nyt, tatti mun otalla on niin iso että sen näkee puol naapurustoa.
Oma vikahan tuo kalenterin punaisuus on, mutta minkäs sille tekee kun ne merkinnät johtuu lähimmäisenrakkaudesta ja öhöm, mun omasta Sulo Vilénistä. Paranneltu versiohan tuo mies alkuperäisestä Sulo Vilénistä tosin on, joten ei tässä voi kun hymyillä leveästi ja pyöritellä päätään sillä olen mä aikamoisen pakkauksen itelleni löytänyt.
Illanjatkoja!
Södermalmilla, lyhyen kävelymatkan päässä Viking Linen terminaalista sijaitsee lapsiperheille oikein oiva Tengdahlsparken. Puistoalue on sopivan laaja ja jakautuu erilaisiin leikkialueisiin, joten tehtävää löytyy kaikenikäisille.
Ei muuta kun oma eväskori matkaan, sillä puistossa on kiva alue piknikkiä varten.
Maasto on jokseenkin mäkinen joten rattaiden kanssa liikkuessa joutuu tarpeen tullen liikumaan paikkojen välillä hieman kierrellen.
Kuumana päivänä suuri kahluuallas on ehdoton suosikki. Tämän hetkisen tiedon mukaan allas on suljettu keskiviikkoisin, jolloin sitä puhdistetaan. Altaan vierestä löytyy myös suihku puhdistautumista varten.
Tengdahlsparkenin ympäristö itsessään on jo miellyttävää seutua. Kauniita vanhoja rakennuksia, vaihtelevaa maastoa ja lähialueella sijaitsee myös mäkinen koirapuisto. Oiva pikkuretkikohde jos ei viitsi lähteä laivalta kauas eikä ole suurta tarvetta kierrellä Tukholmassa. Lapset nauttivat varmasti kiireettömästä oleskelusta ja rauhaisasta ympäristöstä. Suosittelen!
On tätä odotettu. Kämppä on siivottu, sauna puunattu, jääkaappi täynnä ruokaa ja muutama kamuni kutsuma ”dog shit”-salmiakkipussi hankittu ihan varoiks. Mä en meinaa pysyä nahoissani täällä ja jollain tavalla jännittää ihan mielettömästi. Kamua mä näin viimeks tammikuussa 2012, joten edellisestä kerrasta on jo aikaa.
Perhoset vatsassa meikäläinen vetäytyy viettämään muutamaa ilon täyteistä päivää ja liittää mukaan vielä pikku otoksen tulevista postauksista, kamuni kunniaks.
Sydneyssä ja Australiassa vaan on sitä jotain. Kannattaa pistää matkasuunnitelmiin!
