Monthly Archives

kesäkuu 2013

Minikesälesken pikkuiloja

Ai vinde, tässä sitä möllötetään sohvalla, kattellaan telkkua ja istutaan aivan hiljaisessa kämpässä läppäri sylissä. Nukuin kerrankin kunnon 12 tunnin yöunet yhdellä pikkuherätyksellä ja se virkisti kummasti. Mä kävin eilen aloittelemassa kesää työkavereiden kanssa perinteisellä tyttöjen illalla ja niinkun mä aiemmin täällä kerroin, mulla aivan ihanat työkaverit. Me ollaan vuosien saatossa hitsauduttu sellaisella tavalla yhteen että työkamujen kanssa on helppo jakaa ilot ja ne syvimmätkin surut. Työkavereiden kanssa sitä tulee kuitenkin oltua vuorokaudesta aika pitkäänkin, joten hyvä henki työpaikalla ja aito työkaveruus on tärkeää.

Mun täytyy myöntää etten ole vielä tottunut tähän yksikseni oloon. Koko ajan kroppa elää siinä uskossa että kohta lapset soittaa ovikelloa taikka tulee pyytämään/kysymään jotain. Mä en vaan osaa levätä! Kolmas kone pyykkiä on pyörimässä, alakerta raivattu ja pikkusen yläkertaakin. Sunikkaakin on tullut otettua ja massua täytetty ihan kiitettävästi.

Jonkin sortin fleksarin herkkuja. Salaattia, itse tehtyjä lohkopottuja, täytetty herkkusieni ja puolikas valkosipulinen broilerin ohut filee.

Pikkuisen kevyttä jälkkäriks, jotta jää tilaa…

… näille!

Pakkohan sitä oli jotain nannaa saatava. Huono omatunto tässä vaivaa nyt kun tuli napsittua koko kippo noita LicoriceMix Chocoja, mutta täytyy sitten vaan sätkiä pikkusen pidempään stepperillä.

En  mä tätä yksinoloa pitkään kestä, joten otetaan kaikki ilo irti näistä muutamasta päivästä ettei tule aika pitkäksi. Illalla mä juhlistan tätä rauhaisaa kämppää puolikkaalla skumpalla, mansikoilla, vadelmilla ja pensasmustikoilla. Kaamea ikävä noita lapsukaisia ja miestä on, mutta tekee ihan hyvää ladata pikkusen akkuja ja levätä ihan rauhassa ilman häiriöitä nää muutamat päivät.

Joten ei muuta kun oikein hyvää lauantaita kaikille. Nauttikaa!

Siellä ne nyt menee…

Tässä sitä istutaan sohvalla ja ihmetellään. Miehen lähtö viivästy pikkusen pakkaamisen takia ja niinpä ollen tää kämppä hiljeni vasta klo 19.15. Ajoa miehelle tulee sellaset lähemmäs neljä tuntia ja mä en tykkää asiasta yhtään. Jotenkin olis toivonut että mies olis nukkunut hyvät yöunet ja lähtenyt vaikka aikasin huomisaamuna mutta minkäs teen, tuolla jossain ne nyt menee.

Mä rakastan valtavasti mun miestä ja lapsiani. Jotenkin nää hetket on mulle vaikeita kun tietää niiden olevan tien päällä. Mun mies on hyvä kuski mutta tuolla voi tulla vaikka mitä vastaan, tai sitten miestä alkaa väsyttää ja silmät luppasee. Voitte uskoa etten mä nuku ennen kun mies soittaa että se on perillä, joten valvomista siis taas tiedossa ja huomenna vähemmän reippaana uuteen päivään klo 5.15. Voishan sitä pikkusen pidempäänkin nukkua, mutta takaraivossa tykyttää tietoisuus lähenevästä lomasta ja järjettömästä työmäärästä joten pakko on vaan vääntäytyä aikaisin aamulla hereille.

Ton miehen lähtöhölinän takia mulle ei maistunut edes lämmin ruoka. Mä olin ostanut yhtä sun toista evästä jääkaappiin mutta tein vaan mättösalaatin itelleni. Pikkasen vajaahan se oli kun mies nappasi mun itselleni ostaman avocadopussin vahingossa mukaan enkä mä jaksanut keittää kananmunaakaan. Tossa alla mun kyhäelmä sitten on. Babyleafmixiä, luumutomaatteja, kurkkua, paprikaa, punasipulia, fetaa murusteltuna ja cashew-pähkinöitä. Kananmuna ja avocado uupuu.

Tosta fetasta tuli muuten mieleen, että sitä nesteenkerääjää tulee syötyä vähemmän kun murustelee sen omaan salaattiin.

Sen verran mun piti minikesäleskeyttäni kuitenkin juhlistaa, että väsäsin vielä arki-illoista poiketen jälkkärin.

Nom nom nom.

Mä olen ollut aina marja-ihminen. Mä muistan ihanat lapsuudet maalla mummolassa ja ukkilassa kun siellä pääsi poimimaan marjoja suoraan puskista. Itse asiassa lähestulkoon kaikki saatiin omasta maasta taikka kasvihuoneesta ja se oli kyllä mahtavaa. Salaattia, tomaattia, kurkkua, lanttua, perunaa, porkkanaa, herneitä, mansikoita, musta/punaherukoita, karviaisia, raparperia, kirsikoita ja erilaisia omenoita. Täytyy myöntää että harmittaa kun siihen ei ole mahdollisuuksia tänä päivänä. Kyllä siinä omassa kasvatetussa/poimitussa eväksessä on sitä jotain, ja maistuu takuuvarmasti ihan erilaiselle kun se kaupasta ostettu.

Mutta nyt mä pistän tän jakoon ja jatkan television toljottamista sillä ei tässä voi oikein muutakaan. Nyt ei oikein irtoa jutut ja tästäkin artikkelista tuli enemmän kun huono. Ehkä viikonloppuna irtoo pikkasen enemmän.

-Kthetraveller

Juu ja P.S.: Painoin varaunappia Tallinnan reissun suhteen. Se on vaan niin hemmetin harvinaista että saa skumppakamunsa kanssa aikataulut stemmaamaan ja järkättyä yhteistä tekemistä. Nyt siis puhutaan siitä, että me tavataan toisiamme jotain puolen vuoden välein. Aika reppanaa että näin on, mutta elämä vaan on työtä ja kotia meillä molemmilla. Saas nähdä mitä keksitään muutaman viikon päästä vai keksitäänkö mitään. Mun Tallinnassa piipahdukset on ollut nykyaikana aika harvinaisia joten en itse asiassa tiedä mistä löytys kivoja ja kohtuuhintaisia ruokapaikkoja ym. Pakko varmaan ruveta tutkimaan sitä asiaakin joten ei tässä aika tule minikesäleskenä pitkäksi.

Minikesäleski alkaa aktivoitumaan

Morjentes!

Step one: Appiukko lähtenyt takaisin kotiaan kohti. Mää möllötän nyt!

Step two: Kaverin kanssa sovittu skumppatreffit maanantaille (pakkohan tätä on juhlistaa)

Step three: Tallinnan reissun päivä samaisen kaverin kanssa päätetty ja miehen kanssa sovittu lasten hoidosta sille päivälle.

Step four: asenne alkaa olla kohillaan ja käsi on käynyt salaa karkkipussilla. Eväksiä suunniteltu kesäleskipäiville ja siivouskuviot mietitty mahdollisimman pieniksi. (Pakko siis päättää noi jutut ennakkoon ja pitäytyä tiukasti niissä)

Step five: Tilausnappia painettu elämäni ensimmäisen kerran Nellyn sivuilla. Epäluulo ulkomaisia nettikauppoja kohtaan on erittäin suurta joten saas nähdä miten tämän naisen käy.

Ulkona on ihan kökkö ilma mutta mulla alkaa hymy levenemään. Huomenna mä palailen omia aikojani töistä kotiin ilman painetta eväksen keksimisestä perheelle. Saan paiskia töissä hommia vaikka kuinka pitkään kun niitä ihan oikeasti on ja istua kotona sohvalla vaikka koko illan jos niin tekee mieli. Halvat on tällä naisella huvit, mutta tää ”vapaus” tehdä just sitä mitä haluaa millon vaan on niin harvinaista herkkua että ei tässä meinaa pysyä nahoissaan. Ei mulla mitään palloa ole jalassa, mutta Oy Perhe Ab:n pyörittäminen töiden ohessa yhteisesti miehen kanssa vaatii vaan kompromisseja ja energiaa.

Joten tässä sitä kirjoiteltiin artikkelia ihan vaan pikaseen sillä pakko päästä vielä viettämään hetkiä lasten ja miehen kanssa. On ne niin suloisia -mieskin.

-Kthetraveller

Hedaria pukkaa ja iso snif Tel Aviv-skaban takia

Juu, ei ole paljoa helpottanut duunissa hommat. Ihan samoilla mennään kun pari aikasempaakin viikkoa ja hedariahan tässä alkaa jo pukkaamaan. Jos jotain positiivista tästä tilanteesta pitää löytää, niin appiukko on tullut muualta päin Suomea meidän luokse viikoksi vahtimaan lapsia. Mä olen miehen kanssa saanut paiskia hommia ja kun ollaan tultu kotiin, on ruoka ollut valmiina ja keittiökin kondiksessa. Kun appiukko (ja töihin jäänyt anoppi) ovat vielä oikein mukavia, ei voi sanoa mitään muuta kun että me likey!

Ja jos yritän repästä ilon aiheita vielä lisää rankan duunin oheen, niin ylihuomenna tämä asunto hiljenee kun appiukko lähtee kotiinsa ja mies lasten kanssa mökille. Mä jään viikonlopuks yksin kotio koska maanantai ja tiistai on sikarankkaa duunia vielä. Pikkuinen kesäleskihetki siis tiedossa ja tää nainen aikoo ottaa kaiken ilon irti siitä. Perjantaina käymään hyvän työkaverin luona tyttöjen illassa ja loppu viikonloppu nukkuen, möllöttäen ja nauttien hyvää ja kevyttä evästä. Kauneushetkiä, ulkoilman haistelua ja sitä omaa luksusta. Voitte uskoa että toi on erittäin harvinaista tälle naiselle joten mä olen ansainnut joka minuutin siitä. Totuus lienee kuitenkin se, että mä hölmö tartun taas siivousvälineisiin ja vetelen kämppää ympäri koko effen viikonlopun. Monelle perheenäidille varmaan tuttu juttu.

Niin juu, ja tuo Tel Aviv skaba bloggaajille. Mä olen pohtinut ja pohtinut, kattellut kalenteria ja taas pohtinut. Alahuuli väpättäen on todettava että mun on vaan pakko jättäytyä taka-alalle siitä kisasta. En mä nyt voittoon usko, mutta ei mulla olis mitään mahiksia lähteä sille reissulle jos jostain kumman syystä voittaisin. Tel Aviv kiinnostaa kyllä kovasti varsinkin nyt kun Finski aloitti suorat lennot sinne, mutta matkaa seuraavalla viikolla olis tiedossa hiukkasen pidempi reissu. Se nääs nappasee lomapäiviä duunista ihan kiitettävästi ja tekee pienoisan loven budjettiin. Varausmaksu on jo maksettu ja nyt vaan pitämään peukkuja pystyssä että kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Mä olen näet aina se pahinta pelkäävä, joten yks sun toinenkin asia voi vielä mennä mönkään. Mutta jos ei mene, mm. Pompeiji ja viinitila kuuluu meikäläisen ohjelmistoon tänä syksynä.

Anyway, vaikka Tel Aviv-skaba jää nyt välistä on Tel Aviv lisätty meikäläisen bucket listille sillä sen verran mielenkiintoinen kohde se on. Israel -artikkeleja löytyy Rantapallon sivuilta (siitä vaan tutustumaan jos ette oo vielä lukenut) ja mun täytyy myöntää että tähän mennessä Auringon alla bloggaajalta on tullut ihan hyvä tarina skabaan. Toivon kaikille bloggaajille kovasti onnea kisaan ja jään odottamaan matkakuulumisia.

 

Lapsiperheille: Legoland Windsor

No, onhan tästä matkasta aikaa ja yleisesti ottaen olisin voinut kirjoittaa tämän artikkelin pikkuisen keväämmällä kun ihmiset pohtii kesälomakohteita. Mutta näin kesän kunniaksi pikkuisesti perheemme matkasta Legoland Windsoriin, joka oli kyllä koko perheen suosikki. Me bongattiin netistä surffailemalla ihan messevä tarjous Legoland Windsoriin. Vertailtiin hintoja Tanskan Legolandiin, mutta tuolla kertaa kaikkinensa Windsor voitti hinnoissa mennen tullen. Eipä sitä ollut ongelma painaa varausnappia ja niinpä suuntasimme Lontooseen kesäkuussa 2011. Meidän hotelliksi tarjouksen perusteella valikoitui Heathrown kentän läheisyydessä sijainnut neljän tähden London Heathrow Marriot Hotel joka oli ihan nappi valinta liikkumista ajatellen. Lopussa muuten linkit molempien Legolandien sivuille jota kautta pääsee tänhetkisiin tarjouksiin.

 

    Meillä oli tarjouksena kolme yötä buffa-aamiaisineen hotellissa, kaksi päivää Legolandissa ja se sopi perheellemme oivasti. Lennettiin aamukoneella Lontooseen, heitettiin kamat hotelliin ja hypättiin Lontooseen menevään bussiin. Käytiin lasten kanssa Luonnontieteellisessä museossa (ilmainen sisäänpääsy!) ja kierreltiin pikkuisen keskustassa. Lapsille Double deckerillä ajelu oli oma elämyksensä joten katseltiin Lontoota niiden kyydeistä.

Toisena päivänä olikin vuorossa Legoland Windsor. Hotellilta pääsi kätevästi julkisilla kulkuneuvoilla suoraan Legolandiin, ja matka bussilla Windsorin kylän läpi oli elämys sinänsä.

Ja alla kuvia Legolandista.

Kaksi päivää Legolandissa meni oikein nopsaan ja tekemistä riitti koko perheelle. Mun täytyy myöntää etten mä löytänyt yhtään valittamisen aihetta kohteesta ja jopa lapset raakkas Legolandin Disneyland Parisin edelle. Kthetraveller ja perhe siis suosittelee!

Legoland Windsor Resortin sivuille tästä.

Legoland Billundin (Tanska) sivuille tästä.

Ja löytyypä Legolandit Saksasta, Yhdysvalloista ja Malesiasta jos noilla seuduilla liikkuu. Niille sivuille pääsee noitten ylläolevien linkkien kautta.