Panikointia, närkästystä ja ilon hetkiä

Huhhuh, olpa päivä. Duunissa oli oikeen kökköä ja itse asiassa en ole ennen törmännyt koko urallani sellaiseen hetkeen että työprokkis ottas niskalenkin meikäläisestä, mutta nyt sekin tapahtu. Täytyy myöntää että ketutus kasvo niin suureksi että siirsin homman suosiolla odottamaan huomista ja toivottavasti virkeämpää pääkoppaa.

Tommosen päivän jälkeen oli aika ryytynyt mutta hyvän kaverin treffaaminen jelppas kummasti. Sen sijaan että sitä olis puhuttu iloisista asioista me päädyttiin sähisemään yhteen ääneen vanhenemisen ”iloista” ja painikoimaan pikkuhiljaa silmäkulmiin hiipineistä rypyistä. Meillä molemmilla on ilmiselvästi jonkin sortin ikäkriisi ja ei tässä varmaan auta muuta kun selvitä siitä. Voiko tähän vanhenemisen paniikkiin ihan oikeasti lukkiutua vai tuleeko jossain vaiheessa se seesteinen tyytyväisyys omaan itseensä? Ei tietoakaan, mutta eipä paljoa naurata.

No, siinä pölpöttäessä iski nälkä. Halvan skumpan perässä juostessa lipitysraflaks oli valikoitunut meikäläisen not so favorite Belge. Oma vika tietty että tuli tilattua evästä,  mutta sanotaanko vaan että tässä on nyt juotu toista litraa vettä eikä jano lähde millään.

Vuohenjuustolla gratinoitua munakoisoa, yöks tuota rasvan määrää. Itseppä hölmönä tommosta tilasin mutta vuohenjuusto vaan on se mun juttu. Plussat vihreälle salaatille, sillä ”kastikkeena” oli vain sitruunan mehu.

Suklaafondant näytti kutsuvalle mutta… 

Ohut kansi ja sisus pelkkää lillua. Ei pohjaa eikä reunoja nimeksikään. Ymmärränhän minä että sisuksen pitää olla valuva, mutta jossain se raja menee. Jäi syömäti.

Lievää närkästystä oli siis havaittavissa tässä naisessa ton aterian jälkeen mutta olo piristyi kummasti kun meikä kurkkas postilaatikkoon kotiin palatessa. Nellyn paketti paisto laatikosta, viisi päivää tilauksen jälkeen. Erinomaista toimintaa sanon minä ja mekkokin on just semmonen mun päällä kun kuvittelinkin sen olevan. Ongelma vaan on mekon pituus, joten nyt ei auta muuta kun näyttää sitä pikaseen muutamalle ihmiselle josko mekko saataisin lyhennettyä.

Mutta jösses mä tunsin suurta tyytyväisyyttä kun mä kattelin itseäni peilistä kauniin punainen olkaimeton mekko päälläni. En mä nyt niin pahan näköinen mimmi olekaan. Silmärypytkään  ei paista kauas kun ei toljota itseään nenä kiinni peilissä ja itse asiassa punainen väri pukee mua hyvin. Mekon kapea linja korostaa sorjaa vartaloani ja veikkaan että mieskin vääntää leveän hymyn kun näkee meikäläisen mekko päällä. Naama messingillä siis Kthetraveller painuu pötköttämään ja kerää energiaa huomista varten. Se on kuulkaattes vika työpäivä ennen pikkuista lomaa.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply