Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

huhtikuu 2013

Atlantin ylitys, päivä 6.

NOOOOO! Hidasta heräämistä tähän päivään ja parvekkeelta katsottaessa keli oli näin upea.

Sehän tarkoitti vain sitä, että tänään olisi tarkoitus kokeilla lankulle kävelyä. Hytin parvekkeella oli pakko kerätä ensin rohkeutta aurinkoa ottaen sekä muutamia must do-asioita tehden.

Jos ei partsilla saa jalkoja suoraksi niin eikun jalat ylös kaidetta vasten sitten. 

Pikkuisen lappujen täyttelyä

Lahjomuksia room stewardilta. Omasta mielestäni turha kapistus mutta lapset käyttivät jonkin aikaa.

Kuvat noukimme kauniissa valokuvakansiossa. Kanta-asiakkaat saavat alennuksia laivalla mm. valokuvista, ja alennusprosentin määrä riippuu kanta-asiakastasosta.

Oops. Laitettiin sitten 200 euroa cruise rewardsin muodossa uutta risteilyä varten ja saimme samantien 100 taalaa lyhennystä nykyisellä risteilyllä kertyneestä loppulaskusta. Pakkohan tuollaiseen tarjoukseen oli tarttua…

Niin juu, sitten olikin aika alla olevan järkyn rakennelman.

Jotenkin toivoin että jostain olisi kehittynyt hirveä puhuri joka olisi vaatinut kiipeilykentän sulkemisen mutta turha toivo. Siinä jonossa minä seisoin ja allekirjoitin vastuuvapauskaavakkeen ja sanoin hyvästit elämälle.

Eikun valjaat päälle ja kapuamaan ylös. Hölmönä minä valitsin reitin joka ei ollut helpoimmasta päästä. Se alkoi sellaisella kiikkerällä tikapuusillalla joka innostui heilumaan suuntaan jos toiseen jalkojeni tärinästä. En minä tehnyt muuta kuin huusin jatkuvasti että minä kuolen. Lapsikin onnistui saamaan muhkean kuvan kauhun suurentamista, päässä pullottavista silmistäni ja suuresta suusta huutamassa kuolemisestani.

Tyhmänä jatkoin edelleen hölmöjä reittivalintojani. Henkilökuntaan kuulunut kosiskeli kokeilemaan köysirataa ja enkä minä kehdannut kieltäytyä. Henkilökunnan jäsen neuvoi minua, mutten vain saanut jalkojani liikkeelle silloin kun olisi pitänyt juosta vauhdilla radalle. Hermostutin jo takana olijat, joten helpottaakseni jonoa pistin itseni matkaan karmean huutamisen kera. Olin raivoissani.

Minun oli pakko oli vetää happea pikkuisen aikaa tuon köysiradan jälkeen, mutta olin päättänyt tähdätä kaikesta huolimatta lankulle. Kannen 18 kohdilla ollut lankku oli pieni kapea metallipalkki, joka ulottui n. 2,5 m laivan kyljen ulkopuolelle. Ensimmäinen yritys meni totaalisen mönkään, sillä vaikka kävelin muutaman pienen askeleen lankulla, minun oli pakko poistua pikaisesti sieltä kun erehdyin katsomaan alas. Kroppani tärisi niin kamalasti luulin ihan oikeasti kuolevani siihen paikkaan. Toinen yritys menikin paremmin. Ei muuta kuin katse kohti lankun päässä häämöttävää kameraa ja totaalinen tsemppaaminen etenemiseen. Kamalan huutamisen kera onnistuin etenemään siihen saakka, kunnes salamavalo välähti. Se oli siinä!

Sen verran olin varautunut lankkukeikkaani, että olin pukenut päälleni mahdollisimman mukavat ja lämpimät vaatteet. Eipä olisi haitannut vaikka ne olisi sotkeentuneet mahdollisesta paniikkiyrjöstä.

Harmikseni lankun päässä ollut kamera ei toiminut, joten en saanut kuvaa kauhun kankeasta naamastani.

Palasin takaisin lähtöpisteeseen jalat ihan hyytelönä. Minun oli pakko ottaa pikku paussi ja istua penkille. Toivuttuani siirryimme uima-allaskannelle viettämään ehdottomasti lämpimintä päivää. Lämpötila huiteli 20 asteen paikkeilla ja tällä naisella oli voittajafiilis. Mies kokeili muuten Free Fall-vesiliukumäkeä, joka on nopein vesiliukumäki merellä. Herra oli oikein tyytyväinen mutta minua ei semmoiseen saanut.

Siellä se herra menee. Suosittelee muuten kaikille.

Alkuilta menikin puolen tunnin kokkareiden merkeissä. Talo tarjosi juustoja ja viinejä, lapsetkin sai omia juomiaan. Ihan miellyttävä tilaisuus vaikkakin paikka oli pullollaan samalla asialla olleita ihmisiä. Noiden kokkareiden jälkeen me menimme suoraan syömään yhteen aluksen kolmesta maksuttomasta pääruokaravintolasta nimeltä Savor. Erittäin miellyttävä paikka, ruoka taas sitä peruskamaa mutta annokset olivat järkyn kokoisia.

Savor

Tämä päivä oli ollut sen verran raskas, että jopa mies painui pehkuihin lasten kanssa ruuan jälkeen.

Tämmöinen tällä kertaa hyttiin tultaessa.

Minä raahauduin vielä ostamaan erään käsilaukun joka oli kaivellut mieltäni muutaman päivän joten tadaa, saanko esitellä uusimman tulokkaan:

 

Hain mustaa laukkua, mutta tämä vain huusi nimeäni Duty Freen hyllyltä. Ostoksen jälkeen liityin minäkin hytissä tuhisijoiden joukkoon, sillä tapahtumarikas päivä oli vienyt mehut tältäkin naiselta.

Tsemppiä väsyneet äidit!

Mä myönnän suoraan, että tänän olis ollu parempi olla kirjottamatta mitään. Veto on totaalisen veks ja aivot ihan hyytelöä. Mä tiesin että tästä viikosta on tulossa ihan kakka mutta että normihommatkin joudutaan tekemään multihämärien vastoinkäymisten saattelemana en mä voi muuta kun vaan pyöritellä päätäni. Miten se voikin olla että kun aamulla lähtee joku homma menemään keturalleen, niitä sekoboltsitapahtumia seuraa koko päivän? Huoh, sanon minä.

Mutta ol mulla askaakin. Mä luin tänä aamuna Iltalehdestä tai Iltasanomista äitien väsymyksestä. Omat muistot nousi niin vahvasti pintaan että mun oli pakko avautua täällä. Mä tiedän miltä teistä väsymyksen riivaamista äideistä tuntuu. Mä muistan niin vahvasti sen ajan kun kaikki näytti harmaalta, sitä eleli kun sumussa ja laski vaan päiviä/hetkiä siihen millon saa nukkua.

Kuopus oli pienestä saakka huono nukkumaan. Vajaan vuoden ikäisenä kuopuksen yöherätykset oli jatkuvia klo 01-04 välisenä aikana. Vuosi katkonaisilla yöunilla teki tehtävänsä tän äidin jaksamiselle. Mä olisin ihan hyvin voinut pukea ulos hiekkalaatikolle istumiseen paidan jossa lukee ”käynks mä usein täällä?” koska mulla ei ollut hajuakaan mitä olin edellisenä päivänä tehnyt. Elämä oli harmaata, mä yritin vaan selvitä päivistä ja  öistä sillä tarttihan se mies unta että jaksais aivokoppaa vaativassa työssä. Mun pieni onni oli se, että esikoinen kävi puolikkaita päiviä päiväkodissa kahtena päivänä viikossa. Mä elin niitä päiviä varten, ajattelin vaan että kun mä tän yön ja päivän jaksan, niin huomenna voin nukkua pikkusen pidempään kun mies vie esikoisen aamulla päiväkotiin. Viikonloppuna mies otti heräämisvuoron toisena päivänä, joten se autto mua myös. Mutta se, että jokainen yö oli repalainen vuoden verran sai mut eräänä yönä niin pahaan fiilariin että mä ymmärsin tarvitsevani apua.

Mä olen tuntenut SEN napsahduksen päässä. Sen suunnattoman, jostain syvältä kumpuavan raivon joka huutaa vihaisesti: ”Vaientakaa toi lapsi!” Mä en hyväksy väkivaltaa ollenkaan, enkä myöskään pysty siihen, mutta herättyäni miljoonannen kerran kuopuksen vaativaan itkuun mä hakkasin muutaman kerran tyynyäni ja painuin pomppimaan toiseen huoneeseen rahin ja lattian väliä. Se raivo oli jotain niin syvää että mun oli pakko sanoa miehelle vihaisesti että ”hoida sinä nyt se lapsi, mä en voi koskea siihen koska oon niin vihanen!”. Olen todella kiitollinen siitä että mulla on mies, joka osallistuu perheen pyörittämiseen tasavertaisesti joten hän oli täytenä tukena ja turvana tuolloinkin.

Se napsahdus oli niin järkyttävä herätys mulle että otin yhteyttä neuvolaan. Siellä kuopus tutkittiin lääkärin toimesta ja kun mitään fyysistä vikaa ollut, saimme lähetteen unikouluun. Kotiunikoulut oli jo yritetty, joten lapsemme jätettiin vieraaseen hoitoon kahdeksi peräkkäiseksi yöksi. Päivät lapsi oli siis kotona, mutta iltapalalle ja yöksi veimme hänet unikouluun ja aamulla haimme pois. Olihan toi rankkaa mulle äitinä jättää lapsi vieraaseen hoitoon, mutta mä luotin ammattihoitajaan täysillä ja tiesin että tämä olisi parhaaksi meille kaikille.

Hyvin monen vuoden jälkeen mä ihmettelen vieläkin mitä kummaa siellä unikoulussa tapahtui. Me saatiin täys kirjallinen raportti noista muutamasta yöstä eikä niissä kovin ihmeellistä tapahtunut, mutta tuo unikoulu todellakin toimi. Me aikuiset jouduimme kyllä edelleen opettamaan muutaman yön kuopustamme, mutta se oli niin paljon helpompaa. Herkkäuninen tuo kuopus vieläkin on eli äitiinsä ilmiselvästi tulee. Mutta mä olen niin onnellinen että hain apua aikoinani sillä mä en jaksanut noita yöherätyksiä.

Mä toivon teille kaikille väsyneille äideille tsemppiä. Hakekaa apua itsenne ja lastenne takia jos ette ole sitä vielä tehneet. Kyllä ne yhtenäiset yöt vielä joskus tulee, pitäkää siihen mennessä itsestänne huolta.

Halaus,

Kthetraveller

Atlantin ylitys, päivä 5.

Huomenta! Pienoinen myräkkä oli jätetty onnistuneesti taakse ja aamu oli upea vaikka tuuli tuiversi jonkin verran vieläkin. Aloitimme aamun aika hitaasti ja tutun buffa-aamupalan jälkeen kiertelimme rauhassa laivaa.

Savor-pääruokaravintolan edestä.

Mixx Bar

678 Ocean Place

Pikkuinen keilarata (yllätys yllätys, epäkunnossa)

Laivaa rakennettiin vielä merellä ja mekin saimme osamme rakennustoimenpiteistä. Parvekkeemme väliseinässä oli jotain vikaa, minkä takia se jouduttiin ottamaan vähäksi aikaa pois. Valitettavasti naapureitamme ei moisesta oltu infottu joten kesken lepohetken parvekkeemme puolelle ilmestyi ihmisiä katselemaan ikkunastamme sisään. Hiukkasen epäkorrektia sanoisinko.

Tässähän tää tuunattu parvekkeen väliseinä.

Jeesusteippiä hyttikäytävällä. Buffan puolella taas repsotti kattopaneelit…

kaiteita meni vaihtoon.

ja hätävalaistusta asenneltiin? 

No, kaikesta huolimatta me oltiin hyvissä käsissä joten mitäs pienistä.

Lasten Freestyle Freeplay-hetken jälkeen vietettiinkin uima-allaskannella peräti 1,5 h. Meikä nautti kelistä ilakoivia lapsia katsellen sillä mua ei veteen näin kylmällä kelillä saanut.

Tänä iltana meillä oli varattuna pöytä aluksen toisesta lempiravintolastamme, ranskalaisesta Le Bistrosta. Tämän intiimin ravintolan ruuat on kerrassaan suussasulavia.

Le Bistron sisäänkäynti.

Ravintolalla on sekä ”ulko”- että sisäpäikkoja.

Tässä mun alkupala. Kermainen sienikeitto. Tottahan toki lautaselle asetettiin ensin paistettuja sieniviipaleita ennenkuin suussa sulava keitto kaadettiin päälle. Selkäni takana muuten aterioi itse CEO Kevin Sheehan ja toisessa pöydässä taas tilattiin sienikeitto ilman sieniä…

Ja tässä mun kasvispääruoka. En nyt tarkalleen muista mitä tässä oli, mutta vuohenjuusto oli se joka sai mut valitsemaan tämän aterian. Nam!

Jälkkäriks otettiin klassisesti Crème brûléet meille aikuisille ja suklaafondue koko perheelle.

Aluksen infotauluista näki missä ravintolassa oli vielä tilaa.

Pitkän kaavan mukaan syödyn aterian jälkeen lapset oli taasen ihan kuitti. Erinomaista muuten että nahkavekkarit tuntui olevan joka ilta valmiita pehkuihin viimeistään klo 20.30. Täten me vanhemmat pystyimme tutustumaan laivan ohjelmistoon jo alkuillasta. Alla vielä room stewardimme illan tuotos.

Ohjelmistosta me aikuiset puolestaan valitsimme tällä kertaa taikuriesityksen teatterissa ja 80’s shown ulkona Spice H2O-alueella.

Ilta meni siis hyvästä 80-luvun musasta nauttien ja tälle illalle laivayhtiö oli järjestänyt myös ilotulituksen, jota pääsimme ihailemaan paraatipaikalta. Kerrassaan onnistunut ilta eikä laivakaan kärvähtänyt.

 

 

 

Ihana kesä & mun käsilaukut

Vitsit mikä päivä! Ulkona oli ihanan lämmin ja meikä siivos miehen kanssa hulluna sisällä. Nenääni en paljoa ulkona näyttänyt joten kevyt rusketus saa odottaa vielä jonkin aikaa. Ilmassa oli jo kuitenkin ihka oikeaa kesän tuntua ja se sai mut innostumaan tulevista kesäsuunnitelmista oikein kunnolla. Viime vuonna Pori Jazzit jäi kokonaan väliin, joten tänä vuonna me otetaan menetetty ilo takasin. Muutama tapahtuma onkin jo varattu ja lisää kattellaan myöhemmin. Onpa liput Diana Krallin keikalle Saksassakin hankittu, joten kiirettä piisaa varsinkin kun mun tavanomaista lyhyempi kesäloma on pilkottu kahtia. Kesässä on ihanaa sekin, että meikä pystyy vihdoin kaivamaan kaapeista kesälle tarkoitettuja käsilaukkuja ja niitähän löytyy jonkin verran.

Juu mä myönnän, mulla on ongelma. Mä rakastan kaikenvärisiä ja -kokoisia käsilaukkuja. Sen sijaan että mä ostaisin ihanan värikkäitä laukkuja, päädyn kaikesta huolimatta valitsemaan ne pliisuimman väriset käsilaukut hyllyltä. Eihän sitä toki muutamalla käsilaukulla pärjää, vaan jotenkin sitä löytää itsensä aina jostain päin maailmaa käsilaukkuja ihailemasta.

Mies on jo luovuttanut. Ennen se katteli alta kulmain mun ostoksia eikä ymmärtänyt mihin mä niitä nyssyköitä tarttin. Esikoinenkin kolmivuotiaana heitti oikein viisaan kysymyksen ilmoille: ”Äiti, mihin sinä tuota uutta käsilaukkua tarvitset kun sulla on ihan hyvä ja ehjä laukku tossa vieressä?” Niinpä, pikkasen aikaa sain selitellä kolmivuotiaalle ostospäätöstäni  miehen hymyillessä siinä vieressä.

Alanhan mä jo tuntea pikkusen huonoa omaatuntoa ostoksistani, varsinkin kun käsilaukkujen lisäks kengät huutelee meikäläistä kauppojen hyllyiltä. Nyt mä olen luvannut itselleni etten ostele mitään ennen heinäaleja. Saas nähdä miten tämän naisen käy, sillä tiukille tommonen lupaus ottaa.

Tässäpä muutama mun vuosien saatossa löytynyt, kesää varten hankittu pliisunvärinen  saalis.

Tästä se kaikki alkoi, elämäni ensimmäinen ”merkkilaukku”, Longchampin pikkuinen tote bag. Laukku oli tarjouksessa Viking Linen aluksella ja tuo kuviointi iski silmään. Ton jälkeen mä en voinutkaan enää ostella mitään perusmerkkejä joten Anttilat, Citymarketit sun muut sai jäädä.

Ah, muutaman skumppalasillisen jälkeen tämä Versace Jeansin laukku huuteli meikäläisen nimeä Viking Line Quality Outletin hyllyltä Tallinnassa. Pitkään mä pyörin toi kädessäni liikkeessä ja täytyy myöntää että tämän laukun tuominen kotiin tuotti pikkuisen korvat luimussa-olon. Olihan samaisesta liikkeestä tarttunut mukaan myös allaolevat korkkarit. Tää oli niitä kertoja jollon mies mulkaisi kyllä aikas kysyvästi meikäläistä kun kotiovesta sisään astuin…

Noi Scarpe Italiane -kengät on todella hyväntuntuset jalassa.

Yks mun ehdottomia lemppareita on tää Furlan laukku. Bongasin sen toissakesänä Hongkongista, joka on muuten yksi suosikkimatkakohteistani.

Allaolevan laukun mä puolestani ostin JFK:n kentältä. Mustaa (kas kummaa) mä metsästin, mutta tämä sitten huusi meikäläistä ahkeraan hyllyltä. Tätä laukkua mä olen oikeastaan käyttänyt ympäri vuoden ja uskokaa tai älkää, se on koko laukkusarjani värikkäin. Mä en ihan oikeasti voi olla näin säälittävä, joten seuraavan laukun on oltava kyllä jotain ihan muuta.

Eihän mun kaikki käsilaukut tässä ole. Uusin ostos on muutaman viikon takaa Atlantin risteilyltä, mutta siitä sitten lisää myöhemmin sillä nyt on ruvettava kattelee tota MM-finaalia. Inhotkaa mua vaikka kuinka paljon mutta mä toivon voittoa Sveitsille, sillä sen verran koville toi Suomen tappio naapurimaalle tällä naisella otti.

 

 

 

 

Atlantin ylitys & pikkumyräkkä, päivä 4.

Noniin, tulhan se sieltä, myräkkä. Yö tuli nukuttua huonosti laivan keinunnan takia ja aamu alkoi kuopuksen yökkäämisellä. Aallot oli vajaita nelimetrisiä ja tuuli lähenteli 20 m/s joten turha oli kuvitellakaan kävelevänsä suoraan kapeilla hyttikäytävillä.

Jaa-a, oishan sitä voinut tuolla Azoreilla poiketa matkan varrella…

Aamu alkoi taas buffa-aamupalalla ja kuopuskin tokeni keinuvasta kelistä saatuaan murua rinnan alle. Sää oli itse asiassa aika lämmin, joten päädyimme tutustumaan perheen voimin laivan ulkokävelykanteen (Waterfront) josta pääsi ihailemaan paremmin merta. Kansi pääsee oikeuksiinsa lämpimillä vesillä, sillä siellä sijaitsee mm. eri ruokaravintoloiden ulkoterasseja.

Tää oli jännä juttu, ulkokannen lattiassa oli lasiaukko. Nätillä kelillä pystyy näkemään meren sen läpi.

Lämpöisen kelin takia ihmiset alkoivat tulla ulos sisätiloista. Ulkokannella oli elämää ja lapset innostuivatkin menemään Sports Complexin koripallokentälle palloilemaan. Vaikka keli oli tuulinen, testasivat lapset vielä kiipeilyseinän ennen lounasta.

Vihannespuolta

Ihan Golden Rax-meininkiä, nää jäi kyllä tiskiin…

Hampurilaistiski

Hodareita ja muuta sörsselsöniä

Ja jos ei pehmis maistu, tästä sitten jätskiä kuppiin sekä päälle kastiketta ja strösseliä. Syö niin paljon kun jaksat ja ihan ilmaiseksi.

Pikkuisen ruuan sulatteluhetken jälkeen saatiin lapsukaiset taasen Freestyle Freeplay-tunniksi leikkihuoneeseen ja vanhemmat liukenivat hytin partsille ihailemaan vellovaa merta.

Tottahan toki sitä pitää olla merihenkistä vaatetta Atlantilla seilatessa. 

Pakko oli korkata törkeen kalliit limutölkit minibaarista ja istua partsilla pitkä tovi. Kyllä luonnon ja meren mahti on vaan hienoa katteltavaa.

Paisto se aurinkokin välillä.

Sen verran nätistä kelistä huolimatta laivaa keikutti, että meille kuulutettiin etukäteen varaamamme maksullisen Cirque Dreams Jungle Fantasy-shown peruuntumisesta. Olihan se ymmärrettävää, sillä esitys sisälsi mm. akrobatiaa joka ei olisi ollut turvallista esiintyjille näillä tuulilla. Meillä oli mahdollista siirtää show myöhempään ajankohtaan, mutta valitettavasti ainoa meille sopiva ajankohta oli jo täyteenbuukattu. Päädyimme siten ottamaan rahamme takaisin ja syömään laivayhtiön tarjoaman ilmaisen illallisen showteltassa.

Siinähän se taas masu täyttyi mukavasti, mutta jottei nyt olisi mahaan jäänyt sitä pienintäkään tyhjää koloa käytiin koko perheen voimin hakemassa jälkkärin jälkkärit, eli pehmikset strösselillä buffan puolelta. Tyytyväiset ja väsyneet lapset tuntuivat kaipaavan pian hyttiin ja sehän sopi meille aikuisille, sillä tämä ilta oli ohjelmaa täynnä.

No voi suloisuus! Tää oli äidin ja lasten lemppari.

Lasten nukahdettua oli illan rohkean Rock Of Ages-musikaalin vuoro. Tämä musikaali on todellakin sen verran vähäpukeinen ja ronski ettei se ole tarkoitettu lapsille. Mä en kyllä ymmärrä mitä huippua tässä oli, tarina oli siis ihan hyvä mutta esitys oli jokseenkin keskinkertainen. Esitys ei sävähdyttänyt mutta musiikki sai hytkymään tahdissa ajoittain, joten kouluarvosteluasteikolla sanoisin kasin esitykseksi. Saas nähdä miten pitkään tätä show’ta pyöritetään laivalla.

Esityksen jälkeen käytiin tarkistamassa tilanne hytissä ja piipahdettiin vielä nopeasti NCL:n uudessa lanseeraamassa neonvärisessä Glow-partyssa (entinen White Hot Party). Moni muukin matkustaja meikäläisen lisäksi oli varautunut vaatteillaan vain White Hot Partyyn, joten pikkuisen oudollehan me vitivalkoisesti pukeutuneet ihmiset näytettiin neonväristen ja kiiltotikkuisten tanssijoiden keskellä. Lyhyt disko-ilta oli kuitenkin ihan mukava, ja tuhdin iltapalan (mistä sitä tilaa oikein meikäläisen mahassa riittää?) jälkeen oli aika painua hyttiin. Laiva jatkoi seilaamistaan kohti rauhallisempia vesiä ja muistutti meikäläistä siitä, että pian olisi pakotettava itsensä sille kaamealle lankulle.