Monthly Archives

huhtikuu 2013

Norwegian Breakawayn hyvät ja huonot puolet

Moips. Jos jotain kiinnostaa varata risteilyä tolle meidän testaamalle Norwegian Breakawaylle, alla muutama meikäläisen huomio.

Hyvät puolet

  • Kaunis laiva. Sopivasti viihdytyspaikkoja ja erilaisia tunnelmia.
  • Paljon erilaisia hyttejä edullisista sisähyteistä hintaviin, mutta palveluiltaan taivaallisiin Haven-sviitteihin.
  • Erityisesti naisille (toki myös joillekin miehille), suihkussa ns. sheivaustukitanko.
  • Ystävällinen ja ammattitaitoinen henkilökunta (best of the best).
  • Kolme toisistaan erillään olevaa ilmaista pääruokaravintolaa erilaisin menuin ja tunnelmin.
  • Hyvät maksulliset ravintolat.
  • Waterfront, mahdollisuus ulkoilma-ateriointiin.
  • Sport complex, nopein vesiliukumäki (free fall) merellä, lankku.
  • Spa-palvelut + suolahuone (hintavia!)
  • Lämmitetyt uima-altaat.
  • Lähtökaupunki New York; tarjolla välilaskuttomia lentoja Helsingistä.

The Waterfront, kuva napattu NCL:n Facebook-sivuilta

 

Huonot puolet

  • Jotkut alueet pieniä ja täyteen ammuttuja verrattuna siihen kuinka paljon laiva ottaa matkustajia. Atlantin risteilyllä meitä matkustajia oli 2.800, mitä sitten kun laivalla on n. 4.100 matkustajaa?
  • Laivan reitit. Olen testannut molemmat reitit muilla laivoilla ja erityisesti NCL:n privaattisaari arveluttaa. Saari on pieni joten mites se kestää 4.100 lomailijaa? Olen kuullut jo tarinoita kaaoksista ja ruuan loppumisesta. Nämä saattavat tosin olla myös alkukangerteluja joten älkää nyt säikähtäkö ja jättäkö varaamatta ainakaan tämän kohdan takia.
  • Parvekehyteissä on pienet parvekkeet. Isojakin löytyy mutta kannattaa tutkia hyttejä tarkkaan ennen varaamista. Hyttien säilytystila vähän niin ja näin.
  • Laivan kasinossa saa tupakoida joten tupakanhaju häiritsee tupakoimattomia kasinossa ja sen lähialueilla.
  • Iso laiva, pitkät välimatkat.
  • Ruoka ajoittain perustavaraa niin asettelun kun koostumuksensakin suhteen ilmaisravintoloissa. Gourmeeta haluavat joutuvat maksamaan erikoisruokaravintoloista.
  • Matkan hinta, uutuus näkyy ja siitä saattaa joutua maksamaan.

Ei ainoastaan pieniä parvekkeita vaan myös alla olevia lippoja ja ulkoilmaravintoloita. Parempaakin näkymää ja rauhaisampaa aluetta on tarjollla.

 

Tässä nyt siis vain muutama päähän pulpahtanut asia. Kyselkää toki jos haluatte lisätietoja.

 

Kirjoita kommentti
torstai, 30 toukokuun, 2013 by

Lähijunassa on tunnelmaa…

On se kumma kun kesää myöten örvelöt löytää paikkansa lähijunasta aiempaa useammin työmatkalaisten keskelle. Tää päivä oli niin uskomaton että mun on pakko avata suuni.

”Hiukkasen” miestä väkevämpää nauttinut isommanpuoleinen herra sössötti Rautatieaseman kohdalla junassa yrittävänsä x paikkaan, koska täällä ”stadissa mulle ei myyty enää juomaa”. V***u mä meen x ostamaan juomaa ja juon kaikki mitä mulle myydään” herra jatkoi jotenkin tolla tavalla öristen puhelimeensa. Siinä sitä sitten aloitettiin matkanteko ja herra rupes kuuntelemaan jotain biisiä kännystään kaiuttimen kautta ihan tarpeeksi kovalla ettei kenellekään jäänyt epäselväksi mikä biisi oli kyseessä. Äijä rupes pölisemään kovaan ääneen kuinka hyvä biisi se oli ja kertoi rakkauden tuskistaan, taisi itkeä tirauttaakin ja sitten tuli se viha-vaihe.

Voi jösses sitä karjumista, huutamista ja kaiken maailman mesoomista. Teinit se haukku ja käski vetämään käteensä kunnes tälle örvelölle tuli paha olo ja yrjöä rupes pukkaamaan. Siinä vaiheessa mä otin jalat alleni ja vaihdoin paikkani sinne mistä ei näe eikä haista sitä yrjöömistä, sillä mulla itelläni olisi ollut töitä pidätellä vatsani sisältöä jos olisin kaverin jätökset nähnyt.

Mä olin raivoissani ja syy on se, ettei VR:n konnari tehnyt asialle oikeastaan mitään ton matkan aikana vaikka vaunussa pyörikin. Olisinhan mä voinut sille örvelön käytöksestä mainita, mutta halusin seurata miten asia hoidetaan. Konnari vältteli matkan aikana örvelön luokse menemistä (täyskäännös tietyssä kohtaa kaukana örvelöstä), mutta toihan se sentään käsitykseni mukaan paperia tyypille kun se oli yökkäilynsä lopettanut. Ei vartijoita miltään pysäkiltä sisään, ei mitään! Örvelö sai siis matkata matkansa sinne minne oli menossakin, mutta me matkustajat saimme osamme huipputunnelmasta 20 minuutin ajan mikä oli mun mielestä 19 minuuttia liikaa.

Vattu! Tähänkö sitä on menty? Jotta vältetään mahdolliset ongelmat örvelön kanssa, annetaan sen matkata sinne minne meneekään ja me matkustajat istutaan kärsien. Tsorppa mutta mä en hyväksy tommosta. Kuttukaa VR:llä vaikka mua rouva hienohelmaks ja tiukkapipoks mutta mä en vaan voi sietää örvelöitä.

Mulla oliskin ehdotus, ”rakas” Valtionrautatiet. Ei muuta kun esikarsinta asemilla tahi viimeistään junavaunussa noitten örvelöiden varalle. Örvelöt ohjataan omaan vaunuunsa jossa ne saa öristä, ryypätä, oksentaa, pissiä ja jaskoa niin paljon kun sielu sietää. Mahdollisimman kestävät ja helppohoitoiset penkit että ne voi helposti pestä painepesurilla ja seinille saa kaiken maailman sotkijat piirrellä tagejaan. Jos riitaa tulee, niin eikun riitapukarit vaunun eri päihin omiin karsinoihinsa (vartijoita tarvittaneen) tai sitten bissetölkit kouraan niin johan hymy nousee naamalle ja konnarin olalle taputellaan. Jos ja kun Suomen laki kieltää oluen tarjoamisen VR:n vaunussa vahvasti päihtyneelle maksuittakin, voidaan toki tarjota alkoholitonta olutta/siideriä koska ei se örvelö välttämättä edes huomaa vetävänsä nollaprossasta naamaansa. Örvelövaunusta ei pääse muihin vaunuihin ja me muut matkustajat saamme reissata ihan rauhassa. Mitäs sanotte?

Ja jottei normaalit ja hyväkäytöksiset hiprakassa olevat matkustajat joutuisi vahingossakaan örvelövaunuun, pyydän konnareilta järkevää harkintaa ja hyvää seulomista. Desibelimittarit perusvaunuihin ja jos möykkä kasvaa, ruvetaan harkitsemaan jämäkkyydellä mahdollista siirtoa. Örvelövaunu keskelle junaa jotta sinne siirtäminen ei vie paljoa aikaa. Problem solved.

Terveisin Kthetraveller, kiltti ja asiallinen kansalainen myös alkoholia nauttineena.

4 kommenttia
keskiviikko, 29 toukokuun, 2013 by

Atlantin ylitys, päivä 7 ja saapuminen New Yorkiin.

Juu-up, se oli sitten viimeisen meripäivän vuoro. Matka oli sisältänyt lämpimän aurinkoisia, kylmiä, trooppisen kosteita sekä myrskyäviä päiviä, ja nyt oli vuorossa vielä sumuinen keli tähän loppuun. Illalla sumu oli jo niin sakeaa että laiva turvautui sumutorven tööttäämisen aika ahkeraan.

Aamupala tutusti Garden Caféssa, vapaata oleskelua ja pikkuisen pakkausta. Buffalounaan jälkeen (vaniljapehmis loppu!) olikin vuoro viettää pitkä hetki uima-altaalla. Keli oli todella sumuinen ja asteitakin vain +14 C, mutta lapset ja mies nautti lämmitetyistä altaista.

Tämä päivä oli kaikin puolin jo sellainen, että loppuryytymys alkoi ottaa valtaa päiväohjelmasta. Se oli täynnä vapaata käyskentelyä ja hytissä oleskelua. Perheohjelmasta valitsimme päivällä cupcaken koristelua ja toki meikäläisenkin teki mieli rakentaa oma cupcake.

Lapsen taidonnäyte.

Ennen illallista otatimme vielä kuvan lapsista Paavo Pesusienen ja Patrickin kanssa. Olihan siinä rahastuksen makua kun valokuvan ottaminen lapsista hahmojen kanssa edellytti sitä, että laivan valokuvaaja ottaa kuvan. Tämän lisäksi matkustajat sai ottaa hahmoista lasten kanssa yhden oman kuvan.

Jonoa pukkaa…

Illallinen syötiin viimeisinä iltana aluksen kolmannessa ilmaisessa pääruokaravintolassa nimeltä Taste. Meidät ohjattiin jälleen ikkunapöytään (olimme aiemmin matkalla maininneet halustamme istua ikkunapöydässä lasten takia), palvelu oli hyvää ja ruoka… No joo, katselkaa itse.

Alkuruoka. Sieniä jollain juustoisella kuorrutuksella & valkosipulista kastiketta. Herkullista, mutta esillepano ei kovin erikoista. Hiukkasen se tietysti kärsi koska mun kamera putos lautaselle.

Pääruoka (kasvis) WTH?! Paksu, tökön makuinen ja esillepano, öh. Tämmösen näköstä tehdään kotona arkena kun ei haluta panostaa ruuan laittoon yhtään. Kouluarvosteluasteikolla (4-10) tasan 5.

Jälkiruoka, nam. Lämmin jälkkäri johon kaivettiin sisälle kolo ja kaadettiin mango/ananaskastiketta sisään. Mä olen pahoillani mutta en muista kuollaksenikaan mitä toi kastike oli. Mutta alas meni annos eikä ylös tullut.

Taste

Sen verran aikaa illallisella taas vierähti, että lapset oli aika valmiita hyttiin kahdeksan jälkeen. Me aikuiset piipahdettiin vielä kiertelemässä laivaa. Yhdet Kir Royal-drinksut oli pakko maistaa aluksen Mixx-baarissa kuunnellen suloisia pianosointuja.

 

Mixx-baarin penkkejä

Ilta jatkui vielä pikaisesti Slam Allenin keikalla Fat Cats Jazz & Blues Clubilla ja täytyy kyllä myöntää että harmitti joutua lähtemään sieltä aikaiseen. Loppuosa pakkaamisesta oli vielä suoritettava, koska laukut oli laitettava käytävälle viimeistään yhden aikaan aamuyöllä. Viimeisenä päivänä kuulutettiin myös tärkeitä aikoja New Yorkiin tulemisen suhteen ja monille matkustajille tuli pettymyksenä laivan aikainen saapuminen. Aamukahdeksan sijaan olimme satamassa jo ennen aamuviittä ja Verrazzano-sillan alta seilattiin kello 03.15.

Sitkeänä naisena olin päättänyt filmata sillan alituksen vaikka uni painoi silmiä mahtavasti. Huonoksi onnekseni ne ihmenaapurit jotka oli aiemmin matkalla hiippailleet meidän parvekkeella halusivat keskustella sillan alituksesta ja Vapaudenpatsaan sijainnista minun kanssa, kun olisin halunnut filmata sillan alituksen ihan rauhassa. Meikäläinen sai tovin selitellä heille ettemme olleet vielä ohittaneet Vapaudenpatsasta ja siinähän se tiivis keskustelu tarttui filmille meikäläisen haukuttua vielä hyttinaapurit filmille selvällä kotimaisella… Vapaudenpatsaan ohiajelua minä en enää viitsinyt jäädä odottelemaan joten eikun unta pompulaan ja heräämään aamulla allaolevaan näkymään.

Eclipse, toiseksi suurin huvijahti maailmassa. Kelpaisi minulle, todellakin. 

Mutta kyllä tämäkin kelpasi. Viimeinen kuva ja eikun kentälle.

Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Koko perhe nautti viikon totaalisesta toimettomuudesta ja siitä, ettei ollut kiire oikeastaan minnekään. Viikon meripäivillä ei päässyt tylsistymään koska ohjelmaa ja erilaisia paikkoja laivalla oli paljon. Miehen kanssa ollemme päättäneet ettei tämä jää viimeiseksi Atlantin risteilyksi, mutta seuraavalla kerralla sisällytämme siihen muitakin kohteita joko Euroopan puolella tai Karibialla.

Norwegian Breakawayn osalta palailen myöhemmin eri artikkelissa laivan hyviin ja huonoihin puoliin. Oikein hyvää alkanutta viikkoa!

-Kthetraveller

 

 

 

Kirjoita kommentti
maanantai, 27 toukokuun, 2013 by

Atlantin ylitys, päivä 6.

NOOOOO! Hidasta heräämistä tähän päivään ja parvekkeelta katsottaessa keli oli näin upea.

Sehän tarkoitti vain sitä, että tänään olisi tarkoitus kokeilla lankulle kävelyä. Hytin parvekkeella oli pakko kerätä ensin rohkeutta aurinkoa ottaen sekä muutamia must do-asioita tehden.

Jos ei partsilla saa jalkoja suoraksi niin eikun jalat ylös kaidetta vasten sitten. 

Pikkuisen lappujen täyttelyä

Lahjomuksia room stewardilta. Omasta mielestäni turha kapistus mutta lapset käyttivät jonkin aikaa.

Kuvat noukimme kauniissa valokuvakansiossa. Kanta-asiakkaat saavat alennuksia laivalla mm. valokuvista, ja alennusprosentin määrä riippuu kanta-asiakastasosta.

Oops. Laitettiin sitten 200 euroa cruise rewardsin muodossa uutta risteilyä varten ja saimme samantien 100 taalaa lyhennystä nykyisellä risteilyllä kertyneestä loppulaskusta. Pakkohan tuollaiseen tarjoukseen oli tarttua…

Niin juu, sitten olikin aika alla olevan järkyn rakennelman.

Jotenkin toivoin että jostain olisi kehittynyt hirveä puhuri joka olisi vaatinut kiipeilykentän sulkemisen mutta turha toivo. Siinä jonossa minä seisoin ja allekirjoitin vastuuvapauskaavakkeen ja sanoin hyvästit elämälle.

Eikun valjaat päälle ja kapuamaan ylös. Hölmönä minä valitsin reitin joka ei ollut helpoimmasta päästä. Se alkoi sellaisella kiikkerällä tikapuusillalla joka innostui heilumaan suuntaan jos toiseen jalkojeni tärinästä. En minä tehnyt muuta kuin huusin jatkuvasti että minä kuolen. Lapsikin onnistui saamaan muhkean kuvan kauhun suurentamista, päässä pullottavista silmistäni ja suuresta suusta huutamassa kuolemisestani.

Tyhmänä jatkoin edelleen hölmöjä reittivalintojani. Henkilökuntaan kuulunut kosiskeli kokeilemaan köysirataa ja enkä minä kehdannut kieltäytyä. Henkilökunnan jäsen neuvoi minua, mutten vain saanut jalkojani liikkeelle silloin kun olisi pitänyt juosta vauhdilla radalle. Hermostutin jo takana olijat, joten helpottaakseni jonoa pistin itseni matkaan karmean huutamisen kera. Olin raivoissani.

Minun oli pakko oli vetää happea pikkuisen aikaa tuon köysiradan jälkeen, mutta olin päättänyt tähdätä kaikesta huolimatta lankulle. Kannen 18 kohdilla ollut lankku oli pieni kapea metallipalkki, joka ulottui n. 2,5 m laivan kyljen ulkopuolelle. Ensimmäinen yritys meni totaalisen mönkään, sillä vaikka kävelin muutaman pienen askeleen lankulla, minun oli pakko poistua pikaisesti sieltä kun erehdyin katsomaan alas. Kroppani tärisi niin kamalasti luulin ihan oikeasti kuolevani siihen paikkaan. Toinen yritys menikin paremmin. Ei muuta kuin katse kohti lankun päässä häämöttävää kameraa ja totaalinen tsemppaaminen etenemiseen. Kamalan huutamisen kera onnistuin etenemään siihen saakka, kunnes salamavalo välähti. Se oli siinä!

Sen verran olin varautunut lankkukeikkaani, että olin pukenut päälleni mahdollisimman mukavat ja lämpimät vaatteet. Eipä olisi haitannut vaikka ne olisi sotkeentuneet mahdollisesta paniikkiyrjöstä.

Harmikseni lankun päässä ollut kamera ei toiminut, joten en saanut kuvaa kauhun kankeasta naamastani.

Palasin takaisin lähtöpisteeseen jalat ihan hyytelönä. Minun oli pakko ottaa pikku paussi ja istua penkille. Toivuttuani siirryimme uima-allaskannelle viettämään ehdottomasti lämpimintä päivää. Lämpötila huiteli 20 asteen paikkeilla ja tällä naisella oli voittajafiilis. Mies kokeili muuten Free Fall-vesiliukumäkeä, joka on nopein vesiliukumäki merellä. Herra oli oikein tyytyväinen mutta minua ei semmoiseen saanut.

Siellä se herra menee. Suosittelee muuten kaikille.

Alkuilta menikin puolen tunnin kokkareiden merkeissä. Talo tarjosi juustoja ja viinejä, lapsetkin sai omia juomiaan. Ihan miellyttävä tilaisuus vaikkakin paikka oli pullollaan samalla asialla olleita ihmisiä. Noiden kokkareiden jälkeen me menimme suoraan syömään yhteen aluksen kolmesta maksuttomasta pääruokaravintolasta nimeltä Savor. Erittäin miellyttävä paikka, ruoka taas sitä peruskamaa mutta annokset olivat järkyn kokoisia.

Savor

Tämä päivä oli ollut sen verran raskas, että jopa mies painui pehkuihin lasten kanssa ruuan jälkeen.

Tämmöinen tällä kertaa hyttiin tultaessa.

Minä raahauduin vielä ostamaan erään käsilaukun joka oli kaivellut mieltäni muutaman päivän joten tadaa, saanko esitellä uusimman tulokkaan:

 

Hain mustaa laukkua, mutta tämä vain huusi nimeäni Duty Freen hyllyltä. Ostoksen jälkeen liityin minäkin hytissä tuhisijoiden joukkoon, sillä tapahtumarikas päivä oli vienyt mehut tältäkin naiselta.

Kirjoita kommentti
torstai, 23 toukokuun, 2013 by

Tsemppiä väsyneet äidit!

Mä myönnän suoraan, että tänän olis ollu parempi olla kirjottamatta mitään. Veto on totaalisen veks ja aivot ihan hyytelöä. Mä tiesin että tästä viikosta on tulossa ihan kakka mutta että normihommatkin joudutaan tekemään multihämärien vastoinkäymisten saattelemana en mä voi muuta kun vaan pyöritellä päätäni. Miten se voikin olla että kun aamulla lähtee joku homma menemään keturalleen, niitä sekoboltsitapahtumia seuraa koko päivän? Huoh, sanon minä.

Mutta ol mulla askaakin. Mä luin tänä aamuna Iltalehdestä tai Iltasanomista äitien väsymyksestä. Omat muistot nousi niin vahvasti pintaan että mun oli pakko avautua täällä. Mä tiedän miltä teistä väsymyksen riivaamista äideistä tuntuu. Mä muistan niin vahvasti sen ajan kun kaikki näytti harmaalta, sitä eleli kun sumussa ja laski vaan päiviä/hetkiä siihen millon saa nukkua.

Kuopus oli pienestä saakka huono nukkumaan. Vajaan vuoden ikäisenä kuopuksen yöherätykset oli jatkuvia klo 01-04 välisenä aikana. Vuosi katkonaisilla yöunilla teki tehtävänsä tän äidin jaksamiselle. Mä olisin ihan hyvin voinut pukea ulos hiekkalaatikolle istumiseen paidan jossa lukee ”käynks mä usein täällä?” koska mulla ei ollut hajuakaan mitä olin edellisenä päivänä tehnyt. Elämä oli harmaata, mä yritin vaan selvitä päivistä ja  öistä sillä tarttihan se mies unta että jaksais aivokoppaa vaativassa työssä. Mun pieni onni oli se, että esikoinen kävi puolikkaita päiviä päiväkodissa kahtena päivänä viikossa. Mä elin niitä päiviä varten, ajattelin vaan että kun mä tän yön ja päivän jaksan, niin huomenna voin nukkua pikkusen pidempään kun mies vie esikoisen aamulla päiväkotiin. Viikonloppuna mies otti heräämisvuoron toisena päivänä, joten se autto mua myös. Mutta se, että jokainen yö oli repalainen vuoden verran sai mut eräänä yönä niin pahaan fiilariin että mä ymmärsin tarvitsevani apua.

Mä olen tuntenut SEN napsahduksen päässä. Sen suunnattoman, jostain syvältä kumpuavan raivon joka huutaa vihaisesti: ”Vaientakaa toi lapsi!” Mä en hyväksy väkivaltaa ollenkaan, enkä myöskään pysty siihen, mutta herättyäni miljoonannen kerran kuopuksen vaativaan itkuun mä hakkasin muutaman kerran tyynyäni ja painuin pomppimaan toiseen huoneeseen rahin ja lattian väliä. Se raivo oli jotain niin syvää että mun oli pakko sanoa miehelle vihaisesti että ”hoida sinä nyt se lapsi, mä en voi koskea siihen koska oon niin vihanen!”. Olen todella kiitollinen siitä että mulla on mies, joka osallistuu perheen pyörittämiseen tasavertaisesti joten hän oli täytenä tukena ja turvana tuolloinkin.

Se napsahdus oli niin järkyttävä herätys mulle että otin yhteyttä neuvolaan. Siellä kuopus tutkittiin lääkärin toimesta ja kun mitään fyysistä vikaa ollut, saimme lähetteen unikouluun. Kotiunikoulut oli jo yritetty, joten lapsemme jätettiin vieraaseen hoitoon kahdeksi peräkkäiseksi yöksi. Päivät lapsi oli siis kotona, mutta iltapalalle ja yöksi veimme hänet unikouluun ja aamulla haimme pois. Olihan toi rankkaa mulle äitinä jättää lapsi vieraaseen hoitoon, mutta mä luotin ammattihoitajaan täysillä ja tiesin että tämä olisi parhaaksi meille kaikille.

Hyvin monen vuoden jälkeen mä ihmettelen vieläkin mitä kummaa siellä unikoulussa tapahtui. Me saatiin täys kirjallinen raportti noista muutamasta yöstä eikä niissä kovin ihmeellistä tapahtunut, mutta tuo unikoulu todellakin toimi. Me aikuiset jouduimme kyllä edelleen opettamaan muutaman yön kuopustamme, mutta se oli niin paljon helpompaa. Herkkäuninen tuo kuopus vieläkin on eli äitiinsä ilmiselvästi tulee. Mutta mä olen niin onnellinen että hain apua aikoinani sillä mä en jaksanut noita yöherätyksiä.

Mä toivon teille kaikille väsyneille äideille tsemppiä. Hakekaa apua itsenne ja lastenne takia jos ette ole sitä vielä tehneet. Kyllä ne yhtenäiset yöt vielä joskus tulee, pitäkää siihen mennessä itsestänne huolta.

Halaus,

Kthetraveller

Kirjoita kommentti
keskiviikko, 22 toukokuun, 2013 by