Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Kreikka

Matkaopas: Ateena

Anna Gustafsson Päivitetty: 02.08.2023
Kreikan pääkaupunki Ateena on vilkas ja muuttuva metropoli.

Ateena on eläväinen suurkaupunki

Ateena sijaitsee Välimeren rannalla ja on pitkän historiansa aikana ollut tärkeä etappi keskellä itäisen Välimeren kauppareittejä. 

Ateenassa asuttiin jo ainakin 5000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kaupunki tunnetaan kuitenkin parhaiten lukuisista antiikin ajan rakennuksista ja arkeologisista aarteista. Ateenan maamerkki Parthenonin temppeli on rakennettu 430-luvulla ennen ajanlaskua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moni Ateenan matkaaja haluaa kaupungissa tutustua nimenomaan Euroopan historian ja läntisen sivistyksen tärkeimpiin saavutuksiin. Nykyään Ateenaan tullaan myös viettämään kaupunkilomaa, johon kuuluvat ruokaelämykset, ostokset ja vaikka kaupungin graffititaiteeseen tutustuminen.

ShutterstockAteena, Kreikka
Ateena on tunnelmallinen ja historiallinen kaupunkilomakohde.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ateena voi olla myös rantakohde, sillä kaupungista pääsee helposti hiekkarannalle ja pulahtamaan Välimereen. Ja mikä parasta, samalla matkalla voi hyvin yhdistää historia-annoksen, modernin kaupunkikulttuurin ja päivän rantatuolissa maaten. 

Ateena on asukasluvultaan Kreikan suurin kaupunki. Kaupungissa asuu virallisesti noin 3,1 miljoonaa ihmistä, mutta todellisuudessa luku on lähempänä neljää miljoonaa. Ateena kasvaa erityisesti kohti etelää, jonne rakennetaan uusia asuinalueita.

Ateenassa yhdistyvät kreikkalainen, vahva Välimeren kulttuuri, eurooppalainen suurkaupunki ja maantieteellinen sijainti porttina itään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ateenan ilmasto

Ateena on välimerellinen kaupunki, joka sijaitsee samalla leveysasteella kuin eteläinen Sisilia.

Talvikuukaudet marraskuusta helmikuuhun ovat suurimmaksi osaksi aurinkoisia, ja lämpötila vaihtelee noin 10–15 asteen välillä. Toisaalta talvella voi välillä sataa rankastikin. Viime vuosina Ateenassa on saatu ihmetellä jopa lunta.

Ateenan kesä alkaa virallisesti kesäkuun alusta, mutta suomalaismatkailijalle huhti- ja toukokuu tuntuvat jo kesäisen lämpimiltä. Kesäkuusta syyskuuhun päivälämpötila voi vaihdella 25 asteen ja jopa yli 40 asteen välillä.

ShutterstockAteenan sää
Ateenan nähtävyydet houkuttelevat turisteja ympäri vuoden.

Kuuma ja kuiva ilma aiheuttaa Kreikassa laajoja metsäpaloja, jotka eivät kuitenkaan ole uhanneet Ateenan kaupunkia. Syyskuusta marraskuuhun Ateenassa on suomalaisnäkökulmasta kevään tapaan oikein miellyttävä ilma, keskimäärin 20 astetta päivällä. 

Ateenan hintataso

Ateena tunnettiin vielä takavuosina edullisena matkakohteena. Matkailun lisääntyminen ja kasvava väkimäärä ovat kuitenkin nostaneet hintatasoa kaupungissa.

Ateenassa voi edelleen syödä hyvin ja edullisesti. Ruoka on edullisempaa tavernoissa eli ravintoloissa, jotka tarjoavat kreikkalaista ruokaa. Kansainväliset brändit ovat kaupoissa saman hintaisia kuin muissakin Euroopan suurkaupungeissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koronavuodet muuttivat maksukulttuuria Ateenassa. Pankki- tai luottokortti käy nykyään lähes kaikkialla. Euroja kannattaa kuitenkin aina pitää mukana. Jos haluaa ostaa vesipullon kioskilta, useimmat peripterot eli kioskit hyväksyvät vain käteisen. Samoin taksit pyytävät edelleen maksun käteisellä.

Ateenassa on kohteliasta jättää ravintolassa käteisellä tippiä, vaikka korttimaksun yhteydessä pyydettävä tippi on myös yleistymässä. 

Nataliia SokolovskaOstokset ja hintataso Ateenassa
Ermou on suosittu ostoskatu Ateenassa.

Kreikan tuliaisten klassikoihin kuuluvat oliiviöljy, hunaja, loukomia-makeiset ja halva. Korut ovat Ateenan erikoisuus ja Plakassa on kymmeniä pieniä koruliikkeitä, joissa on uniikkeja koruja kaikissa hintaluokissa.

Haluatko astella käsintehdyissä nahkasandaaleissa muinaisten ateenalaisten tapaan? Monastirakista ja Psyrrin kaupunginosasta löytyy useita kauppoja. Kreikkalaiset kosmetiikkamerkit Korres ja Apivita ovat erittäin laadukkaita, mutta edullisia.

Tapakulttuuri ja turvallisuus Ateenassa

Ateenalaiset ovat ylpeitä kaupungistaan ja sen pitkästä historiasta. Turisteihin suhtaudutaan ystävällisesti ja kaupunki on yleisesti hyvin turvallinen. Huoleton matkaaja menettää kyllä nopeasti lompakon tai puhelimen, sillä taskuvarkaita liikkuu erityisesti metrossa ja Ermoun vilkkaalla ostoskadulla keskustassa.

Liikenteen kanssa kannattaa olla varovainen, sillä Suomeen verrattuna meno on selvästi villimpää ja varsinkin jalankulkijan on oltava hereillä katua ylittäessä.

Ateenassa on lukuisia kauniita ortodoksikirkkoja, joiden hämärään on ihanan viileä piipahtaa varsinkin helteellä. Kirkkoihin ei ole kohteliasta mennä hihattomassa paidassa tai hyvin lyhyessä hameessa. Ateenalaisia näkee kirkoissa päivällä rukoilemassa ja suutelemassa ikonia. On hyvää käytöstä pitää pientä etäisyyttä ja muistaa kirkoissa toivottu täysi hiljaisuus.

Mielenosoitukset ovat Ateenassa parlamenttitaloa vastapäätä sijaitsevalla Syntagman aukiolla melko tavallisia, mutta sujuvat yleensä rauhallisesti.

ShutterstockAteenan parlamenttitalo
Syntagma-aukio on suosittu kokoontumispaikka, jossa järjestetään myös mielenosoituksia.

Ateena on suurkaupunki, joten siellä törmää myös lieveilmiöihin kuten huumeisiin, kodittomiin ja likaisuuteen. Ateenassa ei kuitenkaan ole alueita, joihin ei ainakaan päiväsaikaan voisi lainkaan mennä.

Liikuntarajoitteiselle Ateena ei ole helppo kaupunki. Turistien suosima Plakan kaupunginosa on portaita portaiden perään. Toisaalta suosituimmalle nähtävyydelle Akropolis-kukkulalle voi nousta nykyään hissillä. Akropolis-museossa ja arkeologisissa museoissa on rullatuoliluiskat. 

Lennot Ateenaan

Suomesta pääsee Ateenaan suorin lennoin ympäri vuoden, mutta talvikuukausina lentoja on vähemmän.

Kesäkuukausina sekä Finnair, Norwegian että kreikkalainen Aegean Airlines lentävät Ateenan ja Helsingin välillä. SAS lentää Ateenaan Tukholmasta.

Lentojen hinnoissa on suuria eroja sesongeittain. Loma-aikoina lentojen hinnat nousevat nopeasti, joten kannattaa varata matka ajoissa. Noin 400 euroa maksavat liput kannattaa napata heti. Kesällä reittilennon hinta voi olla kaksinkertainen ja ylikin.

ShutterstockLennot Ateenaan
Ateenaan pääsee Suomesta suorin lennoin ympäri vuoden.

Lentoaika Helsingistä Ateenaan on noin kolme ja puoli tuntia. Isoista matkatoimistoista Tjäreborg ja Tui tekevät pakettimatkoja Ateenaan. 

Ateenan kansainvälinen lentokenttä on nimetty modernin Kreikan luojana pidetyn pääministeri Eleftherios Venizelosin mukaan. Kentällä on vain yksi pääterminaali, joten siellä on helppo ja nopea liikkua.

Kenttä sijaitsee noin 30 km päässä Ateenan keskustasta. Taksi keskustaan maksaa 40–55 euroa. Halvempi, mutta hitaampi tapa siirtyä lentokentän ja keskustan välillä on käyttää metroa tai linja-autoa. Metrolinja 3 (sininen) vie Syntagmalle (9 euroa), samoin bussilinja X95 (5,50 euroa). Huomioi, että tavallinen julkisen liikenteen lippu ei käy lentokenttävuoroissa. 

Majoitus Ateenassa

Ateenassa on satoja hotelleja sekä varovaisestikin arvioiden yli tuhat Airbnb-huonetta tai huoneistoa. Majoitusta löytyy jokaisessa hintaluokassa muutaman kympin hostelleista aina tuhansia euroja maksaviin viiden tähden luksushotelleihin.

Ateenan eri kaupunginosat ovat hyvin erilaisia, joten majoitusta voi miettiä myös sen kannalta millaista lomaa haluaa viettää.

Lapsiperheiden ja rauhallisia yöunia kaipaavien kannattaa huomioida, että hotellin läheisissä kahviloissa ja ravintoloissa istutaan todennäköisesti pitkälle yöhön.

Ateenassa on myös resort-hotelleja, joita löytää etsimällä Vouliagmeni-alueelta rantahotelleja. 

Liikkuminen Ateenassa

Harkitse auton vuokraamista vain, jos suunnittelet päivämatkaa Ateenasta käsin esimerkiksi Marathoniin tai Sounioon. Ateenan keskustassa autosta on ainoastaan harmia, sillä liikenne on hidasta ja parkkipaikkoja niukasti.

Ateenassa on kolme metrolinjaa, ja metrojunat pysähtyvät aina kaikilla asemilla. Ruuhka-aikoina aamulla ja iltapäivällä neljän viiden aikaan metro voi olla täynnä.

Shutterstock / Anton KudelinLiikkuminen Ateenassa
Metro vie Ateenan tärkeimmille nähtävyyksille.

Linja-autolinjoja on lukuisia. Jos kreikkalaiset aakkoset eivät ole tuttuja, pysäkkien nimistä on kuitenkin vaikea saada tolkkua. Liikkumisen suunnittelussa julkisilla Moovit-applikaatio on kätevä.

Takseja Ateenassa riittää ja ne ovat edullisia. Taksin tunnistaa aina keltaisesta väristä. Lähes poikkeuksetta kuljettajat puhuvat englantia ja ovat tottuneet kuljettamaan turisteja. Takseissa on mittari ja huijaukset ovat harvinaisia, mutta tarkkana kannattaa olla.

Taksin saa joko lennosta tai Uber-applikaation kautta. Uberilla tilattaessa etuna on se, että taksimatkan hinnan näkee etukäteen. Uberilla eivät Ateenassa aja muut kuin viralliset keltaiset taksit.

Välimeren rannalle pääsee raitiovaunulla. Suosittu ranta- ja uimapaikka on Voula, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Ateenan keskustasta. Rantatuoleille ja hiekkarannalle pääsee esimerkiksi raitiovaunulla T7.

ShutterstockAteenan rannat
Ateenan liepeillä on helposti saavutettavia rantoja.

Julkiset rannat ovat ilmaisia, mutta aurinkotuoleilla, suihkuilla ja pukukopeilla varustetut rannat ovat maksullisia. 

Kreikka tunnetaan saarihyppelykohteena. Pireuksen satamasta lähtee lauttayhteyksiä ympäri Kreikan saaristoa. Ateenan lähisaaria ovat muun muassa Aegina, Poros ja Hydra.

Ateenan ravintolat ja ruoka

Turistien täyttämässä Plakan kaupunginosassa Akropoliin alla on ravintoloita joka lähtöön. Useissa on ulkona englantia puhuva sisäänheittäjä, joka taivuttelee ohikulkijoita sisään. Ruokalistat ja hintataso näissä ravintoloissa ovat kaikissa lähes samat.

Parthenonille johtavilla portailla sijaitsevista ravintoloista on hienot näkymät ja varsinkin viikonloppuisin niissä voi kuulla elävää musiikkia. Parhaat kalaruoat ja merenelävät löytyvät kuitenkin Pireuksen sataman läheltä, Mikrolimanon-lahdelta.

Shutterstock / Nejdet DuzenRuoka Ateenassa
Tavernoissa istuskelu on olennainen osa Kreikan-lomaa.

Ateenalainen tapa syödä on kerääntyä perheen tai ystävien kanssa meze-pöydän ääreen. Pöytään tilataan paljon pieniä annoksia yhdessä jaettavaksi. Monet ravintola-annokset ovat isoja, ja ne on tarkoitettu jaettavaksi vähintään kahdelle.

Elävässä Monastirakin kaupunginosassa sopii napata mukaan kreikkalainen pikaruoka gyros-pita eli lihaa ja ranskanperunoita pita-leivän sisällä.

Moni menettää sydämensä kreikkalaisille piiraille, joissa voi olla täytteenä esimerkiksi pinaattia, juustoa, lihaa, fenkolia tai sipulia. Monista leipomoista saa lämpimiä spanakopita-pinaattipiiraita juustolla tai ilman.

ShutterstockKreikkalainen ruoka
Kreikkalaisia piiraita voi syödä aamupalaksi, lounaaksi tai välipalaksi.

Ateenalaisen tunnistaa kädessä kaikkialle seuraavasta jääkahvista. Jos haluat kokeilla, tilaa cappuccino freddo, ja sketo, jos et halua juomaasi sokeria. 

Välimeren ruokavalioon kuuluu paljon juustoa ja kalaa, mutta kasvissyöjä ja vegaani löytää kyllä sopivia ruokia, kuten fava-paputahna ja dolmades-viininlehtikääryleet sekä monenlaiset salaatit ja paistetut kasvikset. 

ShutterstockKreikkalainen ruoka
Kreikkalaista salaattia saa lähes jokaisesta ravintolasta.

Moni tilaa vanhasta tottumuksesta Kreikassa karahvin talon viiniä, retsinaa tai ouzoa. Ei kannata kuitenkaan väheksyä kreikkalaisia viinejä, sillä erityisesti valkoviinien ja rosén taso on noussut huimasti.

Viinitilojen määrä Kreikassa on tuplaantunut viimeisen vuosikymmenen aikana, ja useat kreikkalaiset viinit ovat nousseet maailman arvostetuimpien joukkoon. Kreikassa valmistetaan viiniä omista rypäleistä, joihin kuuluvat Agiortiko ja Moschofilero, Assyrtiko ja Xinomavro. 

Ateenan nähtävyydet

Massiivinen, mittasuhteiltaan täydellinen Parthenonin temppeli Akropolis-mäen päällä on Ateenan symboli. Kipuaminen Akropolille kuuluu ehdottomasti jokaisen Ateenan kävijän ohjelmaan. Samalla näkee muun muassa Dionysoksen teatterin 300-luvulta eKr.  ja roomalaisajalta peräisin olevan Herodes Atticuksen teatterin.

ShutterstockAteenan nähtävyydet
Akropoliin kukkulalle nouseminen on monille tärkein ohjelmanumero Ateenassa.

Lippu Akropolille ja sen museoon kannattaa ostaa etukäteen netistä, niin välttää pitkät jonot. Varsinkin kesällä tuntien jonottaminen paahteessa ilman varjoa on vaarallista.

Zeuksen temppelin rauniot, hienosti kunnostettu Panathenaia-stadion sekä demokratian alkukoti Pnyx-kukkula ovat näkemisen arvoisia.

Arkeologian, mytologian ja historian ystäville museoista esimerkiksi kykladinen museo, bysanttilainen museo ja arkeologinen museo ovat aarteita pullollaan.

Tuntemattoman sotilaan hautaa vartioivat evzones-sotilaat suorittavat parlamenttitalon edessä vahdinvaihdon tasatunnein. Viereisen kansallispuutarhan viileydessä voi vaeltaa tunteja eksoottisia kasveja ja palmuja ihaillen.

>> Lue lisää: Esittelyssä Ateenan kiiinnostavimmat nähtävyydet

Ateenan näköalapaikat

Ateena saattaa ruuhkassa, kuumassa ja ihmisten vilinässä tuntua tuskastuttavalta. Mutta harmi sulaa, kun nousee ihailemaan Ateenaa ylhäältä. Ateena auringonlaskussa on huikaiseva kokemus.

Monet kreikkalaiset nuoret kerääntyvät Areopagus-kivelle illalla. Areopagukselta on upea näkymä iltavalaistuksessa loistavalle Parthenonille ja Agoralle.

ShutterstockAteenan näköalapaikat
Areopagukselta aukeaa maisemia ympäri Ateenaa.

Lykavittos-vuori on Ateenan korkein kohta, jonne voi nousta joko kävellen tai funikulaarilla. Moni ajaa myös varta vasten Ateenan pohjoispuolella sijaitsevaan Galatsiin katsomaan auringonlaskua Alsos-puiston korkeimmalta kohdalta.

Ateenan suuruus avautuu parhaiten ylhäältä ja kaikki harmi on taas annettu anteeksi.

Ateenan kaupunginosat

Kaikilla Ateenan kaupunginosilla on oma luonteensa. Ateenassa kannattaa rohkeasti lähteä tutkimaan vastakohtien kaupungin muinaisia ja moderneja nurkkia.

Turisteja kuhiseva Plaka on kuvauksellinen, pieninä kujina kiemurteleva labyrintti.

Shutterstock / Anastasios71Ateenan yöelämä
Plakan alue on suosittu illanviettopaikka Ateenassa.

Kolonakissa sijaitsevat hienoimmat putiikit ja kahviloissa voi bongata kreikkalaisia julkkiksia. Baarielämää ja kirpputoreja löytyy Monastirakista.

Exchachialla on hurja maine anarkistien alueena, mutta moni suuntaa sinne syömään lukuisissa edullisissa pikkuravintoloissa. Kypseli on Ateenan monikulttuurisin alue.

Kokonaan toinen maailma aukeaa väljässä ja vihreässä Kifisian kaupunginosassa, jossa on kymmeniä vaate- ja kenkäkauppoja, ravintoloita ja kahviloita.

Jo lapsena matkailusta innostunut Anna on asunut ulkomailla yli 15 vuotta ja vieraillut yli 40 maassa. Tällä hetkellä hän asuu Ateenassa, Kreikassa.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Santorinin parhaat alueet majoittua

Missä majoittua Santorinilla? Saarella on kaksi selvästi erilaista puolta – katso 5 suosituinta kohdetta

Sarakiniko, Milos

Tätä Kreikan saarta et ehkä vielä ole nähnyt – ranta kuin suoraan kuusta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja