Vaaran vyöhykkeellä: Tshernobylin onnettomuudesta 29 vuotta
26.4.1986 tapahtui Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus, minkä seurauksena osa Ukrainasta on edelleen asuinkelvotonta aluetta. Tshernobylin ydinvoimala-alue ja siellä tuhoutunut reaktori 4 sijaitsee itse Tsernobylistä 18 kilometriä pohjoiseen Pripyat -joen rannalla. Tshernobylin ydinvoimala-alueen työntekijöille oli rakennettu neljän kilometrin päähän kommunistinen mallikaupunki Pripyat kaikkine palveluineen 50000 asukkaalle. Päivä ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen aloitettiin asukkaiden evakointi, jonka jälkeen väkiluku on ollut nolla (0) ja tulee aina olemaan.
Pripyatin aavekaupunkiin voi tänä päivänä mennä turvallisesti ohjatulle retkelle ja suurin vaara onkin tällä hetkellä ikävä kyllä Ukrainan epävarmat olosuhteet Venäjän liitettyä itselleen Krimin niemimaan. Työkavereiden kanssa ollaan tehty viikonloppumatkoja Itä-Euroopan kaupungeihin, ja Kiovassa käydessä Chernobyl oli luonnollinen valinta päiväretkeksi. Tässä blogikirjoituksessa on katsaus siitä, miltä Pripyatissa näytti syyskuussa 2012.
Porukka pikkubussiin ja on the road
Chernobyliin retkiä tekee useampikin matkajärjestäjä hieman erilaisilla formaateilla. Valitsi sitten matkanjärjestäjäksi kenet tahansa, niin retki pitää varata hyvissä ajoin etukäteen. Jokaiselta osallistujalta kerätään etukäteen passitiedot ja ne tulee olla kunnossa, kun 30 km ennen olevalla passintarkastuspisteellä tiedot tarkistetaan. Itse valitsimme matkanjärjestäjäksi Solo East Travelin, jonka kautta varasimme oman private tourin omalla pikkubussilla. Päivän retkemme oli varsin mieleenpainuva kokemus ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. Ainoa mitä olisi voinut tehdä toisin, niin muutama osallistuja olisi voinut jättää pari viimeistä virvoitusjuomaa nauttimatta edellisena iltana Kiovan yössä. Aamulla aikainen lähtö ja teiden kunto teki sen, että parin tunnin pikkubussimatka paikan päälle oli päiväretken raskain osuus fyysisesti. Henkisesti sitä vastoin retki kulutti kyllä voimavaroja sen verran, että ei varmasti ole kaikille sopiva matkakohde.
Pikkubussimatkan aikana näytettiin videota Chernobylin tapahtumista ja ensimmäinen pysähtymiskohde olikin sitten ”kielletyn alueen raja-asema”. Passintarkastuksen jälkeen matkaa jatkettiin itse Chernobyliin, jossa on pieni museo ja onnettomuudesta kertova tietoiskutilaisuus. Kyseisen paikan vieressä on ”tuhoutuneiden kylien hautausmaa”, missä on jokaisen kylän nimi joka onnettomuuden jäljiltä on autioitunut jäätyään alueelle missä asuminen on kielletty. Kyseinen alue muotoilee suurinta ydinsaasteen laskenta-aluetta.
Itse Chernobylissä ei muuten pysähdytty kuin palomiesten muistomerkillä, Leninin patsaalla sekä perinteisen neuvostyyliin tehdyn mahtipontisen kaupungin kyltin kohdalla. Matka jatkui kohti päivän pääkohdetta eli Pripyatin aavekaupunkia.
Chernobylin ydinvoimala-aluetta ja Pripyatin kaupunkia lähestyessä pysähdyttiin päiväkotiin, joka kertaheitolla laski ryhmämme mielialaa reilusti alaspäin. Ydinvoimalaonnettomuuden seuraukset näkyi välittömästi karulla tavalla, sillä kaikki tavarat piti jättää evakoinnin alkaessa paikalleen. Tietysti kun ihmiset eivät silloisessa Neuvostoliitossa ymmärtäneet tilanteen vakavuutta edes jälkikäteen, niin kaikki mikä irrotettavissa on ollut niin on ryöstetty ja sillä on varmasti ollut omat seurauksensa tekijöilleen.
Valokuvaaminen tuntui aika ajoin haudanryöstöltä
Säteilyvaara edelleen olemassa
Alueet millä retkellä liikutaan, on pääsääntöisesti ns. puhtaampia alueita. Mukana olevalla säteilymittarilla pystyi seuraamaan, mikä säteilyn taso oli milläkin alueella. Todella lyhyt oppimäärä olkoon tässä se, että mitä lähempänä maata säteilymittari oli, niin sitä korkeampaa säteily oli. Vastaavasti esim. rauta on säilönyt hyvin säteilyä, kun vastaavasti taas betoni vähentää sitä. Perusperiaate retkelle olikin se, että älä koske mihinkään.
Sinänsä säteilyvaara on siitä ihmeellinen asia ihmismielelle, että sitä on vaikea käsittää, kun sitä ei tunne millään tavalla. Siten se oli vaarallisuutena ajatellessa päivän vaikeimmin käsiteltävissä oleva asia, joskin jokainen osallistujista oli hyvin tietoinen asiasta. Oppaamme kertoikin paljon käytännöistä kuinka usein esim. hän itse voi alueella vierailla.
Kun alueelta poispäin tultiin, niin kolmessa eri paikassa mitattiin kaikkien säteilytaso. Eli sen perusteella retken vaarallisin osuus oli lentomatkat Helsinki-Kiova-Helsinki, mitä osallistujien saamiin säteilymääriin tuli.
Itse voimala-alue
Chernobylin voimala-alue on valtavan kokoinen, missä edelleen työskentelee henkilöitä ydinvoimaloiden ylläpitotehtävissä vaikka ne eivät käytössä enää olekaan. Räjähdysonnettomuus tapahtui reaktorille numero 4, jonka päälle onnettomuuden jälkeen rakennettiin betonista suoja joka on vuosien saatossa rapistunut. Parhaillaan uutta suojaa tehdä reaktorin päälle ja senkin puolesta alueella käy paljon työntekijöitä. Vaikka retkellä sai vapaasti kuvata, niin käytännössä ydinvoimaloiden lähdellä oli kuvaamiskielto päällä eli toisin sanoen tietystä kulmista ei saanut voimalarakennuksia kuvata.
Chernobyl – vasemmalla surullisen kuuluisa reaktori 4
Pripyat
Pripyatin kaupunki oli räjähdyksessä pahiten kärsinyt kaupunki, sillä se sijaitsee lähimmillään vain 2 kilometriä Chernobylin reaktorista numero 4. Tässä neuvostoaikaisessa kommunismin mallikaupungissa joka oli rakennettu ydinvoimalan työntekijöille ja heidän perheille, oli asukkaita oli n. 50 000 ennen onnettomuutta – nykyään asukasluku nolla (0). Vierailu tässä aavekaupungissa oli unohtumaton kokemus, sillä missään ei ole ennen vastaan tullut sellaista hiljaisuutta. Käytännössä alueella ei ole juurikaan eläimiä ja esim. linnun laulua ei kuulunut missään.
Kaikki arvokas on säteilystä huolimatta varastettu Pripyatin kaupungista. Ainakin itseäni harmittaisi olla joku tästä paikallisen politbyroon kolmikosta, jota ei ensimmäisen virkkeen perusteella arvosteta minkään arvoiseksi…
Huvipuisto
Retken kohokohta valokuvaajille yleensä on ollut huvipuisto, jota koskaan ei ehditty avaamaan. Autioitunut maailmanpyörä ja sähköautorata on valokuvatuimpia kohteita alueella. Kieltämättä kontrasti onkin suuri, kun näkee nämä värikkäät huvitteluvälineet synkän menneisyyden omaavassa kaupungissa.
Ei ollut isompia jonoja laitteisiin…
Ennen paluumatkalle lähtöä, käytiin vielä reaktori #4:n vieressä, missä oli onnettomuuden muistomerkki. Kävimme myös katsomassa aika reilun kokoisia kissakaloja, joten vedessä saattoi olla jotain kasvua lisävää… Lopuksi oli vielä ruokailu työntekijöiden ruokalassa, ennen kuin matka jatkui takaisin Kiovaa. Kaiken kaikkiaan kolmen tarkastuspisteen läpi käytyä mittareiden mukaan ei kukaan palanut säteilevänä takaisin.
-Rami
Lisätietoa:
- Pasilasta kysyttiin, onko sattunut ydinvoimalaonnettomuus (Suomen kuvalehti)
- Tshernobylin viimeiset hetket (TEK)
- Solo East Travel
- Kuvia Pripyatista (The Telegraph)
by 
by
Mua kyllä houkuttelisi tuolla käyminen, kun se vaikuttaa samaan aikaan kiehtovalta ja kamalalta paikalta. Kiinnostais siis just päästä näkemään hylättyjä paikkoja ja miten luonto valloittaa kaiken.
Veera: tuohon luonnon valloittamisen näkemiseen Pripyat on kyllä varmaan paras paikka maailmassa. On todella mielenkiintoista nähdä miten puut ovat valloittaneet asuintalot ja miten rakennukset rapistuvat kun niille ei tehdä mitään. Eniten kuitenkin siellä ”hämää” hiljaisuus, kun luonnon ääniä ei kuulu ollenkaan. Valokuvaajien eräänlainen unelmakohde, samalla kiehtova ja kamala samaan aikaan kuten sanoit.
-Rami / Kohteena maailma
Ihan kylmiä väreitä tuli kuviasi katsellessa. Voin vain kuvitella, millainen fiilis tulee, kun itse seisoo keskellä tuota kaikkea.
Itse jo pelkästään mietin blogia tehdessä sitä, että ”kehtaako” laittaa päiväkodin hylätyistä rautasängyistä kuvaa artikkeliin. Sen verran vahvat tuntemukset paikan päällä kyllä tulee, että on monessa mielessä ainutlaatuinen paikka. Tietysti myös se, että kaikki mahdollinen mitä irti saa on viety pois, säteilyarvoista riippumatta. Väkisin tulee ajatelleeksi sitä, mitä on niille henkilöille käynyt ketkä näitä asioita ovat käyttäneet ja niihin päivittäin kosketelleet. Ja usein ne tavarat on myyty vielä eteenpäin eli omistaja voi olla täysin tietämätön vaarasta.
Tämä on ehdottomasti paikka, joka minua kiinnostaa ja paljon. Olen pitkään halunnut tehdä matkan tuonne ja uskon että sieltä itseni joku päivä löydän. Ylipäätään kaikki ”hylätty” kiinnostaa, Tallinnan Paterein vankila oli yksi sellainen paikka ja uskon että Chernobyl ja Pripyat olisi hyvä jatkumo tälle linjalle.
Itä-Euroopassa on paljon noita paikkoja, joilla on kyllä synkkä historia – tosin Pripyatilla se nyt on kyllä aivan poikkeuksellinen eli ei liity ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Kiitos vinkistä tuon Paterein vankilan suhteen, Tallinna on varmasti taas lähiaikojen kohteena itsellä!
Huh. Mua myös houkuttelisi käydä tuolla, varsinkin valokuvausmielessä. Ja sitten toisaalta varmaan mietityttäisi juuri tuo mainitsemasi haudanryöstäjäfiiilis.
Jo pelkästään tämä postaus vetää hiljaiseksi, voin vain kuvitella millainen fiilis tuolla tulee, jos oikeasti on paikalla.
Varsinkin tuo lastenkoti oli paikka, joka veti ryhmämme mielialan hiljaiseksi. Tietysti osittain siihen vaikutti se, että oli ensimmäinen pysähdyskohde Pripyatin alueella. Varsinainen syy oli kyllä tietysti se, että lapsiin kohdistuvat pahat asiat on aina niitä eniten satuttavia asioita.
Meillä oli matkassa muutama todella innokas valokuvaaja, ja digitaalifilmi lauloi kyllä reilusti paikan päällä. Varsinkin huvipuiston aluetta odotettiin kuin ”kuuta nousevaa”, sillä maailmanpyörä ja sähköautorata tarjosi uniikin kuvausmahdollisuuden. Ainoa miinus meillä oli se, että emme päässeet minkään korkean rakennuksen katolle. Olivat nostaneet turvallisuusmääräyksiä ja romahtamisuhan takia sinne ei meitä päästetty. Olisi tarvinnut tietää se etukäteen, niin olisi varmasti sekin lupa länsi-valuutalla järjestynyt…
Huh olipas samalla mielenkiintoine ja kolkko postaus! Ja informatiivinen myös, kiitos siitä. Valkokuvaajalle tuo paikka olisi varmasti oikea aarreaitta, mutta ei mitenkään mieltä ylentävä sellainen.
Kiitos! Valokuvaajalle tarjoaa kyllä ainutlaatuisen kuvausympäristön. Paikalla ollessa todella vaikea tosiaan kuvitella, että ennen siellä on näyttänyt tältä: http://io9.com/photos-of-everyday-life-in-pripyat-before-the-chernobyl-1618107860
Voisin harkita tuolla käymistä – jos päätyisin Kiovaan, mitä en juuri näinä aikoina ajatellut tehdä :-( On tuo sen verran merkittävä tapahtuma historiassa, kuitenkin!
Aika hyvin Pirkko sanottu tuosta Kiovaan menemisestä :-( On ollut todella järkyttävä katsella näitä Ukrainan tapahtumia sen jälkeen, kun siellä tuli itse käytyä hieman ennen. Hyvin muistuu mieleen suorasta uutislähetyksestä, kun jokailtainen ohikulku-patsas kaadettiin kuvissa. Muutenkin Kiova olisi varsin mielenkiintoinen kohde, jossa on tarjolla paljon hienoja käymiskohteita. Lisäksi ruoka&juoma oli todella hyvää hinta&laatu -suhteella, joten ei voi muuta kuin surra nykytilannetta.
Aikas karua katsottavaa, vaikka historiallisesti mielenkiintoinen paikka onkin. Yhdyn Sariin, hiljaiseksi vetää!
Sanotaan Satu näin, että paremman mielen ja enemmän extremeä saa kunnon ulkoliikunnassa esim. koskimelonnassa :-D
Aikamoinen paikka, josta on monesti nähnyt hienoja, kolkkoja kuvia. En tiedä menisinkö ihan asiasta tehden. Ehkä jos jostain syystä olisi lähettyvillä, niin ehkäpä sitten…
Jos Kiovaan matka suuntautuu joskus ja siellä viettää muutaman päivän, niin toki Chernobyl&Pripyat on käymisen arvoinen paikka. Meitä oli kahdeksan hengen porukka, joista seitsemälle oli itsestään selvyys että menemme tuonne. Sekin joka tuli asenteella ”kun muutkin menevät”, niin piti päiväreissua varsin antoisana ja mieleenpainuvana. Herkemmille sieluille en silti paikkaa suosittele taikka niille, jotka pelkäävät saavansa liiallista säteilyä. Se tulee 100% varmuudella jokaisen tervejärkisen mieleen kun paikan päällä on.
Tää oli mielenkiintoinen juttu, joten kiitos tästä virtuaalimatkasta! Voi nimittäin olla, että en itse jostain syystä rohkenisi tuonne… Tätä onnettomuutta tuskin kukaan koskaan unohtaa, niin kurja tapaus tämä oli. Ja vaikutuksethan ovat nähtävillä edelleenkin. Mutta että siellä vielä työskentelee ihmisiä edelleenkin?
Kyllä siellä niitä ihmisiä voimaloiden ylläpitotehtävissä tulee oleen aina, vaikka niitä ei käytetä enää. Tietysti merkittävin määrä tällä hetkellä työntekijöitä tarvitaan sen hajonneen reaktori #4:sen uuden suojakuvun rakentamiseen. Todella tarkasti jokaista alueella olevaa henkilöä valvotaan ja esim. meidän ryhmä säteilyarvot mitattiin kolmessa tarkastuspisteessä. Työntekijät kun saavat tietyn maksimimäärän mikä on turvallisista täyteen, niin sen jälkeen heillä ei ole vähään aikaan asiaa alueelle. Muutamia ihmisiä siellä erikoisluvalla asuu, jotka eivät ole halunneet muuttaa alueelta pois. Heillä säteilymäärät kyllä on tullut täyteen moneen kertaan ja luonto hoitaa tehtävänsä, mutta saavat asua alueella elämänsä loppuun saakka.
Pelottava, mutta samalla hurjan kiinnostava paikka. Tuonne ei varmaan kovinkaan moni eksy, eli pisteet eksoottisesta reissukohteen valinnasta! :)
Työpaikan porukalla millä Kiova&Chernobyl valittiin matkakohteeksi, saatiin kyllä järkytettyä aika monta muuta työkaveria. Kohde on oikeastaan sellainen, että sinne ei välttämättä lähdetä sellaisella porukalla minkä kanssa yleensä reissaa. Ja tosiaan, parempi että ei alueelle eksy vaan tulee sieltä sovitusti pois :-)
Supermielenkiintoinen juttu ja kohde! Haluaisin mennä tuonne kovasti, mutta jotenkin aurinkosäteilyä sisältävät lomat on aina voittaneet listalla so far. Kiitos inspiksestä!
Sopiva paikka sellaisille, joita kiinnostaa vanhan Neuvostoliiton suurkaupungit (Kiova) sekä yleisesti muutenkin monet negatiiviset asiat historiassa -> Chernobyl kieltämättä kuuluu tähän. Kiovassa on tarjolla myös erittäin mielenkiintoinen sotamuseo. Sotamuseon näyttelyasettelu saattaa mennä joidenkin tekstien osalta kyllä uusiksi nykyisen tilanteen takia…
Olin ensin ihan mykistynyt ja ehkä jopa järkyttynyt, mutta sitten repesin nauramaan vikassa kuvatekstissä, laitteisiin ei ollut jonoa haha :D Mutta joo, tosi mielenkiintoinen postaus ja varmasti unohtumaton kokemus käydä tuollaisessa paikassa. En osannut edes ajatella miten aavemaiselta tuo paikka voi näyttää, jopa jo kuvissa!
Ei kai Veera näistä paikoista voi lopulta selvitä takaisin täysjärkisenä kuin huumorilla. Tosin eipä paljon paikan päällä naurattanut eli varsin äänekäs ryhmä oli hyvinkin hiljainen ja pitkälti omissa ajatuksissaan koko vierailun ajan.
Tämä paikka on jäänyt mulle tosi vahvasti mieleen jo Madventureksen kolmoskaudelta. Aika karmiva mesta enkä tiedä olisiko itsellä pokkaa mennä… Kaikki ydinvoiman lisärakentamisen kannattajat vois mennä tonne vähän arvioimaan riskejä :D.
Itse sain tähän aikoinaan inspiraation juuri Madventurureksen jaksosta :-)
Ollaan monesti pohdittu, että tuolla pitäisi päästä käymään. Herättelevää matkailua. Varmasti aikamoinen kokemus.
Jep, suosittelen! Tosin välttämättä ei tällä hetkellä paras paikka, kun Ukrainan tilanne on mikä on.
Vau, mikä postaus! Täytyy myöntää, että ei ole tullut mieleenkään tuolla käyminen. Mutta mielenkiintoinen paikka… Kiitos viimeisen kuvatekstin mustasta huumorista :D
Kiitos – ollos hyvä :-)
Mielenkiintoinen postaus! Mäkin olen aikoinaan Madventuresia katsoessa saanut jonkun kipinän tuohon paikkaan, vaikka melko karmiva paikka tuokin on. Mutta varmasti ajatuksia herättävä kokemus. Toivottavasti pääsen itsekin joskus käymään tuolla.
Madventuresin huonoin puoli on se, että sieltä tulee matkakipinöitä useaan suuntaan aina kun jaksoja katsoo :-)
Todella mielenkiintoinen postaus. Kiitos kun jaoit tämän. Paikka on kyllä kaikessa karuudessaan jotenkin kiehtova, olisi hienoa vierailla tuolla joskus. Laittaa kyllä samalla miettimään paljon asioita -Toivottavasti tätä ei tapahdu koskaan enää uudelleen :/.
Paikkaa kyllä voi suositella päiväretkeksi, sen verran ainutlaatuinen se on. Onhan noissa ydinvoimaloissa edelleen omat riskit, varsinkin kun luonnon voimaan ei aina voi varautua – Fukushima tästä hyvä esimerkki. Itse muuten pelkäsin säteilyä enemmän Japanissa muutama kuukausi onnettomuuden jälkeen, kun viikon aikana kohdalle osui 28 maanjäristystä yli 4 Richterin asteikoilla. Parina yönä kun heräsi reilun 6 Richterin asteikon järistykseen reilun 100 metrin korkeudessa hotellihuoneessa, niin siinä mietti miten alkujaan jo vaurioitunut voimala kestää. Tosin siinä ei itsellä ollut heti tietoa järistyksen voimakkuudesta, ainoastaan tiesi sen että kohtalaisen voimakas järistys kyseessä – pystyi helposti päättelemään siitä, että ikkunasta katsellessa välillä vastakkaisen reunan tornitalo näkyi ja välillä ei. Talon heiluminen oli sitä luokkaa, että väkisin kävi mielessä miten Fukushiman voimala on järistyksen kestänyt.
Huh, karmivaa! Olin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa hylätyssä paikassa ylipäänsä (Patarein vankilassa Tallinnassa), ja oli se kyllä aavemaista. Saati sitten joku tällainen paikka… Munkin haavelistalla päästä joskus tonne.
Tuonne Patarein vankilaan täytyy mennä seuraavalla Tallinnan reissulla! Saman nosti kommenteissa esiin jo Lena (https://www.rantapallo.fi/lena/), joten se on nyt listalla! :-)
Mielenkiintoinen postaus! Täytyy myöntää etten ole koskaan tiennyt tätä mahdollisena matkakohteena, joten tämä virtuaalimatka oli kiva tehdä. Karua katsottavaa nämä kuvat kyllä ovat, toivottavasti tällaisia ydinvoimalaonnettomuuskohteita ei enää muodostuisi tähän maailmaan lisää.
Onhan tuo kohde kyllä sellainen, että ydinvoiman vastustajien ei parempaa referenssiä tarvitse hakea. Meidän opas oli kyllä erittäin hyvä ja kertoi avoimesti omaankin työhönsä liittyvistä säännöksistä ja rajoituksista.
Oli kyllä jäätävä paikka. Hieno artikkeli!
Kiitos kuvauskaveri!
Olen pitkään halunnut käydä tuolla. Kiitos siis tästä postauksesta! Nyt kun reissaamme vauvan kanssa, niin taita visiitti siirtyä pitkälle tulevaisuuteen.. Ei ehkä ole sopiva matkakohde lapselle.
Juu, on parempi mennä kyllä vain aikuisten kesken paikan päälle. Varsinkaan kun ei oikein voi koskea mihinkään, niin se tuo omat hankaluudet. Eikä muutenkaan lapsista varmasti reissu antoisalta tuntuisi, saati sitten tuskin olisi mielellekään hyväksi. Mikäli en nyt muista väärin, niin joku alaikäraja retkille muutenkin oli olemassa.