Abiskon kansallispuisto Ruotsissa – pysähdys matkalla Lofooteille

Ruotsissa on kaikenkaikkiaan 29 kansallispuistoa. Niistä nimenä tutumpi on Sarekin lisäksi Abiskon kansallispuisto. Abisko osuu matkalle matkustaessa Ruotsin läpi Torniosta Lofooteille.

Abisko yleisesti

Abisko on yksi Euroopan ensimmäisiä kansallispuistoja ja se on perustettu 1909.

Abisko on ensimmäinen kylä pitkään aikaan. Kiirunan kaupungin ohitettuamme tuli jossakin vaiheessa kyltti ”Supermarket 90 km”. Eli tärkeää tankata auto ajoissa. Ajomatka Kiirunasta Abiskon suuntaan on kaunis.

Abisko sijaitsee kaksisataa kilometriä napapiirin yläpuolella ja yleisesti kesäaikaan taivas on pilvetön ja sademäärä vähäinen. Poikkeus vahvistaa säännön, ei toki satanut, mutta taivas oli muutamia hetkiä lukuunottamatta harmaa. Mutta siis oikeasti alue on Ruotsin vähäsateisin paikka, sillä sateet jäävät tyypillisesti Njulla vuoren toiselle puolen.

Abiskon juhannukseen kuuluu lintujen liverrys (jotenkin liverrys kuvastaa äänimaailmaa huonosti, kyseessä siis taukoamaton, vahva ääni, – kylläkin ihan miellyttävä) sekä alueelle tyypillinen kasviston monimuotoisuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Abiskon kansallispuiston lähtökohta perustettaessa on  ollut kanjoni. Kanjonialuetta pääsee ihailemaan myös pyörätuolilla.

Abiskojåkka puskee vettä todella voimakkaasti muokaten edelleen tietää korkeiden jyrkänteiden vierustalla ja läpi. Tämä alue ei varmasti jätä ketään kylmäksi!

Puolet kansallispuiston alueesta on vaivaiskoivualuetta. Ehkä tästä johtuen minulle tuli vahvasti Lappi fiilis. Amerikkalaiselle ystävälleni tuli mieleen Wyoming.

Abisko on saamelaisaluetta ja tätä esitellään Sami Campillä, johon on rakennettu entisaikojen saamelaiselämää kuvaavia rakennuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Abiskon nykyasukkaat asuvat jollakin tavoin rennosti, tavaroita pihoissa on siellä, täällä tuolla. Majoituksiin ohjaavat kyltit ovat värikkäitä ja repsottavat vinossa. Jotenkin alueen ulkonäöstä tulee ristiriitainen olo huomioiden se, että ollaan kansallispuiston vieressä. Kylältä kansallispuiston polkujen alkuun on 2km. Iloinen yllätys oli se, että Abiskoon pääsee junalla, luontoarvoja tukee tämä.

Päivävaellusreitit Abiskossa

Abisko on tunnettu reilut 400km pitkän Kungsleden vaellusreitin lähtö/päätöspisteenä. Näitäkin vaeltajia näkyi ja meidän 2h vaelluksesta tunti meni samaa reittiä.

Alueella on kuusi erittäin hyvin merkittyä päivävaellusreittiä, kestoltaan 30 min- 8 h. Reiteistä vain 2h reitti ja kakkos sekä kutosreittiä yhdistelle saa mukavan 1,5 tunnin reitin. Nämä kaksi reittiä teimme.

Kahden tunnin Njakajaure reitti kulkee kanjonin risteyksestä virran viertä Vuolip Njahkajavri (mateita nimen perusteella järvessä) järven lähistöltä Cuonjavaggi näkymien kautta takaisin Abiskon vierailukeskukselle. Ehdottoman suositeltava reitti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Reitistä ensimmäinen tunti menee kosken/virran kuohuja kuunnellen vaivaiskoivujen keskellä kulkevaa hyväkulkuista polkua pitkin.  Toinen tunti pitkälti pitkospuita pitkin loppukevään kukkaloistoa sekä vuorimaisemia ihaillen.


Tätä reittiä ehdottomasti suosittelen, mutta vähintään alueella on pitää puolen tunnin tauko ja kävellä kanjonialue (keltainen reitti ees taas on puolisen tuntia). Itse yhdistimme tähän vihreän reitin ja teimme pistokövelyn tasaista pikkutietä (ei autoille) Torneträsk järven rantaan. Rannalla nuotiopaikka, joten makkarat matkaan. Tämä reitti helppokulkuinen, mutta niin on Njakajaurenkin reitti.

 

Oletko ajanut Abiskon lävitse pysähtymättä vai ehkä jopa vaeltanut Kungsledeniä? Miten tuttuja muut Ruotsin kansallispuistot? Jaa mieluusti kokemuksiasi!

P.S Hostellitasoinen majoituksemme Abisko Fjällturer on muutama sata metriä juna-asemalta ja majoitusisäntämme pyörittää myös huskyfarmia ja kaksi kertaa päivässä majoittujat pääsevät halutessaan koiria paijaamaan kesäaikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

P.P.S. Takaisintullessa Bessesjohka Rest Area Abiskon lähellä. googleta, jos haluat yöpyä autossa/teltassa hienolla levähdysalueella. Upea auringonlasku/keskiyönaurinko kaupanpäälle. Vessassa lämmintä juoksevaa vettä ja piha-alueella rakennus, jossa kaksi isoa pöytää penkkeineen. Täydellinen ruokailutila huonolla kelillä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, 11 heinäkuun, 2022 at 09:52

    Abisko on kyllä varmasti upea kohde. Itse en ole siellä vielä käynyt, mutta Marika on käynyt pariinkin otteeseen. Seuraavaksi lähden kyllä mukaan. Ruotsin kansallispuistot yleisestikään eivät ole kovinkaan tuttuja, mutta kiva niissäkin olisi ehtiä käymään.

    • Reply kodinvaihtaja torstai, 14 heinäkuun, 2022 at 21:05

      Abiskon sinut huono puoli oli hyttyset. Norjan puolella niitä ei ole juurikaan..

  • Reply Cilla Maria Travel maanantai, 18 heinäkuun, 2022 at 08:12

    Hatarasti tuttu nimi, mutta muuten ihan tuntematon kohde. Täytyypä laittaa korvan taakse, kunhan on aika suunnata Lofooteille.

    • Reply Mari+/+Kodinvaihtaja maanantai, 18 heinäkuun, 2022 at 22:52

      Hyvä pysähdyspaikka, käppäillä vähän pidempään, jotta ei jäykisty ajamisesta

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas maanantai, 18 heinäkuun, 2022 at 18:13

    Tulipa pari kesää sitten Torniosta ajettua Norjaan. Olisipa silloin tiennyt tämän. Toki ajellessa kauniita maisemia riitti. Oliko paljon itiöitä vaelluksellanne?

    • Reply Mari+/+Kodinvaihtaja maanantai, 18 heinäkuun, 2022 at 22:49

      Ihmeellisen vähän oli itiköitä – ja kuitenkin juhannuksena oltiin

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa maanantai, 18 heinäkuun, 2022 at 21:21

    Ollaan paristi ajettu Abiskon kautta ja toisella kertaa jäätiin yöksi (https://www.elinanmatkalaukussa.fi/2021/10/yon-yli-abiskossa/.html), kolmannella eli seuraavalla kerralla tullaan ihan varta vasten. Paikka on kuumotellut meidän mielessä jo vuosia ja joka vuosi mietitään sinne paluuta, vielä ei olla ehditty palata 😀 On kyllä niin komea paikka!

    • Reply Mari+/+Kodinvaihtaja maanantai, 18 heinäkuun, 2022 at 22:51

      Mä en haaveile Kungsledenistä. Hieno oli Abisko, mutta en haluaisi käyttää montaa Norja päivää tänne.

  • Reply Paula - Gone with the Gastons tiistai, 19 heinäkuun, 2022 at 09:19

    Kyllä katselin tätäkin paikkaa kun suunnittelin meidän reissua Lofooteille. Se ei sitten toteutunutkaan mutta luin monista arvosteluista, että Abiskossa kannattaisi pysähtyä. Kunhan reissu toteutuu niin tarkoitus olisi käydä myös täällä. Kiitos vinkeistä.

    • Reply kodinvaihtaja sunnuntai, 24 heinäkuun, 2022 at 06:51

      Jos Ruotsin läpi ajaa, niin must pysähdys tämä.

  • Reply Pirkko / Meriharakka torstai, 21 heinäkuun, 2022 at 10:49

    Abiskossa näyttää kieltämättä olevan kaunista – ja jos vaikka tuolla pysähtyy matkalla, niin onhan siinä ajamisessa sitten ehkä järkeäkin. Tosin itse en ainakaan Etelä-Suomesta lähtisi autolla Lofooteille ajamaan, sen verran paljon ”turhia” kilometrejä ja päiviä matkaan tuhraantuisi. Joku vuosi sitten vietimme Lofooteilla viikon, lennot Bodöhön ja sieltä vuokra-auto alle, lautalla yli Moskenesiin, viikko kiertelyä ja takaisin Bodöhön. Kätevää ja aikaa Lofooteilla jää kunnolla vaikka lomaa olisi vaan viikko.

    • Reply kodinvaihtaja sunnuntai, 24 heinäkuun, 2022 at 06:51

      Etelä-Norjassa kerran kävimme autolla. Totesin, että seuraava kerta lentäen. Oli myös tyyris kerta. Sen lisäksi, että aikaa kului, niin Ruotsin laiva oli kallis kuluerä.

  • Reply Maarit+-+niceMatkaaja torstai, 21 heinäkuun, 2022 at 17:10

    Vau, mitä maisemia! Ilolla patikoisin tuolla itsekin. Myös Lofooteille mielisin. Lapsena olen siellä käynyt, mutta muistikuvat ovat ajan saatossa hämärtyneet. Aivan liian vähän tulee käytyä naapurimaissa – lieneekö autottomuus syy siihen…

    • Reply kodinvaihtaja sunnuntai, 24 heinäkuun, 2022 at 06:49

      Hämmentyneesti mietin jopa 1992 tekemääni reissua Saanalle – en juuri mitään muista…

  • Reply Kaukokaipuun Monni lauantai, 23 heinäkuun, 2022 at 11:11

    Kiitos kuvista ja tunnelmista! Abisko on tosi korkealla omalla kohdelistalla, josko sinne pääsisi pian, kun asuu melkein nurkilla. Aivan ihania maisemia!

    • Reply kodinvaihtaja sunnuntai, 24 heinäkuun, 2022 at 06:48

      Kiitos kiitoksista. Abiskon eksoottisuus yllätti

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.