Itä-Uudenmaan tärpit: puutaloalueet, ruukki, puistot ja UPEA näkötorni

Itä-Uudellemaalle päädyin Valkmusan kansallispuiston vuoksi. Kun kyseinen kansallispuisto on niin pieni, niin ryhdyin kartoittamaan mitä muuta kaunista lähistöllä olisi. Päivässä, jopa joulukuisena lyhyeänä päivänvalonaikana ehti paljon muutakin samalla reissulla. Esittelen tässä jutussa vähemmän tunnetun Valkmusan kansallispuiston lisäksi muun päiväohjelmamme: monipuolisen puistokaupungin Kotkan Jokipuiston, ihkuihanan Ruotsinpyhtään ruukin, Loviisan vanhankaupungin sekä siellä olevan uniikin punaisen rautaisen näkötornin. Viimeinen piipahdus tehtiin Porvooseen – valitettavasti Porvoo ei iltavalaistuksessa sävähdyttänyt. Lumen puute varmasti vaikuttu sekä oma väsymys.

Valkmusan kansallispuisto

Valkmusan kansallispuistossa on kaksi täysin erityyppistä reittiä: 2,3 km Läntisen keitaan rengasreitti upealla keidassuolla sekä reitti Moronvuorelle ja sen vieressä olevalle päivätuvalle. Ensimmäinen reitti alkaa Simonsaaren pysäköintialueelta (Vastilantie 886, Pyhtää) ja jälkimmäinen taas on yhdensuuntainen 2km polku, johon lähdimme Suolinnantieltä. Välimatkaa näillä pysäköintialueilla on reippaasti yli puolituntia. Talviaikaan suolla pääsee  hiihtämään ja alueella on hyvin merkityt hiihtoreitit, joten suosittelen silloin menemään hiihtäen suoraan toiselta reitiltä toiselle.

Läntisen keitaan reitin kuvat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


Kuva Moronvuorelta:

Ehkä Suomen ihanin puistokaupunki, Kotka

Valkmusan kansallispuistosta reilun puolen tunnin ajomatkan päässä on Kotka. Kotkassa on virallinen kansallinen kaupunginpuistoverkosto. Määritelmän mukaan kaupunkipuisto on yhdistelmä luontoa, puistoarkkitehtuuria, historiaa ja rakennuskulttuuria. Kotka edustaa linnoitus- ja rajakaupunkia, jonka satama- ja teollisuushistoria on vahva. Kotkansaaressa oleva Puistosta puistoon verkosto on valtakunnallisesti merkittävä kokonaisuus, jossa olevat puistot ovat luonteeltaan erilaisia. Erityisesti Sapokan vesipuisto on puistoista suosituin. Sinne on päästävä kesäaikaan!!!!

Kävin Jokipuistossa, jonka keskiö on ns. lummelampi. Luonnollisesti lummelampi ei pääse edukseen joulukuussa. Kuitenkin Raimo Kuusikin graniittiset eläinveistokset ovat aina hellyyttäviä

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen


Ruotsinpyhtään ruukki

Tyttäreni, joka on useammalla ruukilla käynyt, erityisesti ihastui Strömforsin ruukkialueeseen. Se sijaitsee pienen kosken rannalla ja ruukkirakennuksiin on perustettu käsityökauppoja, museo, kahvila-ravintoloita. Ne olivat vieraillessamme kuitenkin kiinni, mutta se ei tunnelmaan vaikuttanut, ehkä päinvastoin. Ruukkialueella on myös puukirkko, joka on pienen nyppylän päällä. Emme pääseet sisälle kirkkoon. Kirkon alttaritaulun on maalannut 70 vuotisen taiteilijauran saavuttanut Helene Schjerfbeck – kyseessä on ainut Helenen maalaama alttaritaulu. Loviisan joulun avajaisviikonlopun kanssa samaan aikaa on myös Ruotsinpyhtään/Strömforsin ruukin joulu.

Loviisa

Loviisa on brändännyt itsensä Suomen kauneimmaksi pikkukaupungiksi. Sitä se varmasti on, varsinkin vuoden 2010 jälkeen, jolloin myös Ruotsinpyhtää tuli osaksi Loviisaa ja sen ruukkialue. Loviisan vanhakaupunki säätyi 1800-luvulla suurpalolta. Nykyisellään asukkaita Loviisassa on n. 15 000. 15 km päässä Loviisan keskustasta sijaitsee Suomen ensimmäinen ydinvoimala, Fortumin omistama Loviisan ydinvoimala.

Loviisan erikoisin nähtävyys on mielestäni Kukkukiven näkötorni. Se on punainen metallinen jugendtyylinen 1906 rakennettu näkötorni. Tämä näkötorni korvasi alueella 1886 rakennetun puisen paviljongin. Näkötornille on tieltä parinsadan metrin kävely ja se on kerrassaan valloittava. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että ei niin minkäänlaisia näköaloja ole näkötornin huipulta ;-). Ei ainakaan joulukuussa. Käväisimme vain näkötornilla, joten en osaa ottaa kantaa 1,4 km Myllyharjun kävelypolkuun sinällään. Tätä reittiä ovat kuitenkin 1800-luvulta asti kylpylävieraat käyttäneet kulkiessaan kirkon suihkulähteeltä näköalatornin kautta uimarannalle. Ihana historia!

Loviisan vierasvenesataman yhteydessä on punaisia puumakasiinejä. Vaikka saavuimme paikalle talvisena päivänä iltaaikaan, niin alueen tunnelma imi mukaansa. Voin vain kuvitella millainen se on, kun makasiineissa on toimintaa ja aukiolla ohjelmaa. Merenkulkumuseota olen kuullut kehuttavan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Loviisan kauniit puutalokorttelikadut Kuningattarenkatu ja Mariankatu yhtyvät Suolatorilla. Jätimme oman automme parkkiin Suolatorille (Suolatori nimi tulee historiasta, jolloin Loviisa on toiminut suolasatamakaupunkina) ja lähdimme iltakävelylle vanhaan kaupunkiin. Kaupungin kadut olivat täysin meidän, hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Varmasti erikoinen joulukuu vanhan kaupungin asukkaille. Normaalina vuonna usein itsenäisyyspäivän aikoihin olevana viikonloppuna vanhan kaupungin yksityiskodeista osa avaa ovensa yleisölle ja osa taloista koristaa ikkunansa joulutunnelmaan. Nytkin useamman kodin ikkuna oli valaistu ja koristeltu. Ihmiset sen sijaan olivat tiukasti oman kodin seinien sisällä, loviisalaisia ei näkynyt. Tapahtuman löydät googlettamalla Ihanat Wanhan ajan joulukodit tai tsekkaamalla visitloviisa sivut .

Todellinen Loviisan helmi on vanhassa kaupungissa, Kuningattarenkatu 44:ssä asuva yksityishenkilö Kimmo Lonka. Hänellä on joka vuosi oma Kimmon joulumaailma. Todella harmi, että sen missasimme.


Porvoo

Porvoo on tosiaan aina must see kohde. Ja varsinkin kun se sijaitsi suoraan kotimatkalla.  Itsen yllätti kuitenkin se, että Porvoon makanisiinit eivät olleet iltavalaistuja… Porvoo oli kuitenkin vilkas ja ravintoloissa ja kaupoissa riitti kuhinaa. Loviisa on Porvoon rinnalla uinuva kaupunki. Mutta oikeastaan viehättää minua enemmän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Itä-Uusimaa kyllä yllätti, varmasti vielä enemmänkin olisi ollut näettävää ja koettavaa. Kesäaikaan pitää mennä uudelleen. Onko jokin Suomen alue monimuotoisuudellaan yllättänyt sinut ja suosittelisit sitä erityisesti seuraavaksi kohteeksi? 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, 9 tammikuun, 2021 at 17:36

    Valkmusa on mukava paikka, varsinkin tuo Simonsaaren parkkipaikalta lähtevä reitti, mutta ihan kiva tuo Moronvuorenkin reitti oli. Vähän nuo patikat jää lyhyeksi, että kovin pitkää matkaa niiden vuoksi tulisi ajettua.

    Loviisassa en olekaan koskaan käynyt, mutta joskus on ollut mielessä, että sinne voisi tehdä päiväretken. Täytyy pitää tuo Kimmon joulumaailma mielessä, Marika kun tykkää myöskin todella paljon joulusta.

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, 9 tammikuun, 2021 at 18:59

      Voisi kyllä olla sitten juuri joulunalusaika teille paras aika Loviisan retkellä, ruukillakin on joulun avaus samaan aikaan. Toki Loviisa on todella kaunis myös varmasti kesäaikaan – tai on siis, mutta itse en ole ollut.

  • Reply Johanna M. / Muu maa mandariini sunnuntai, 10 tammikuun, 2021 at 15:55

    Kauniita maisemia harmaasta säästä huolimatta ja ihania nuo kaikki vanhat puurakennukset! 😍

    • Reply Mari /Kodinvaihtaja maanantai, 11 tammikuun, 2021 at 06:27

      Kesällä on upeinta retkeillä, mutta kyllä eri vuodenajoissa on eri näkökulmat

  • Reply Aila ja Juha sunnuntai, 10 tammikuun, 2021 at 19:34

    Itä-Uusimaa meni nyt uudeksi kohteeksi. Noista blogin paikoista vain Porvoo on koluttu. Olemme kodinvaihtajia, 16 kertaa eri Euroopan maihin aiempina vuosina. Viime vuosi meni pyöräillessä Espoon, Vantaan ja Helsingin pyöräreittejä. Ennen kuin taas päsee muualle, täytyy tuo Itä-Uusimaa ottaa kohteeksi. Kiitos tekstistä ja hyvistä kuvista!
    Juha

    • Reply Mari /Kodinvaihtaja maanantai, 11 tammikuun, 2021 at 06:28

      Mukava kuulla, että saitte vinkkejä postauksesta. Pitää jakaa joskus yhdessä kodinvaihtokokemuksia.

  • Reply Asko Leppilampi maanantai, 11 tammikuun, 2021 at 19:26

    Olipa mielenkiintoinen postaus, kun noista paikoista useimmat ovat meille tuntemattomia vaikka ovatkin niin lähellä. Pannaanpa korvan taakse. Toivottavasti sinä saat vastavuoroisesti täältä jonkin vinkin itsellesi.
    https://appamatkustaa.fi/fantastinen-matkailuvuosi-suomessa/

    • Reply Mari / Kodinvaihtaja tiistai, 12 tammikuun, 2021 at 18:22

      Kiitos. Kyllä se vaan niin on, että kivoja ovia aukeutuu, kun jokin sulkeutuu. Suomessa paljon upeita kohteita, mutta nyt pitäisi jo päästä ulkomaille!!!

  • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, 12 tammikuun, 2021 at 16:50

    Kiersitkö siis kaikki nämä paikat yhden päivän aikana? Minulle tulisi jo ”ähky” näin monesta kohteesta 🙂 Porvoo on näistä tutuin. Loviisaa ja ruukkialuetta mietin syksyllä, mutta ne jäivät kuitenkin mietintämyssyyn. Ehkäpä keväällä voisi ottaa tuon suunnan taas harkintaan.

    • Reply Mari / Kodinvaihtaja tiistai, 12 tammikuun, 2021 at 18:20

      Kyllä, samana päivänä. Osuivat mielestäni kivasti saman roadtripin varrelle. Tampereelta lähdettiin kuitenkin aamupimeällä jo ajamaan

  • Reply Katja / Lähtöselvitetty perjantai, 15 tammikuun, 2021 at 12:31

    Itä-Uusimaa on kyllä mielenkiintoinen kohde. Minun täytyy nolona myöntää, että vaikka olen asunut Kotkassa elämäni ensimmäiset 20 vuotta, kävin Valkmusassa ensimmäistä kertaa viime kesänä. Strömforsin ruukilla en ole käynyt koskaan, enkä ole Loviisassakaan kierrellyt ikinä kunnolla.

    Valkmusan reitit on tosiaan aika nopeasti kierretty, joten vierailuun siellä kannattaa yhdistää jotain muuta nähtävää. Kotkan puistoissa kannattaa ehdottomasti käydä kesällä – puistoja on kehitetty järjestelmällisesti 1990-luvulta lähtien.

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa sunnuntai, 17 tammikuun, 2021 at 11:45

    Hei tämäpäs oli mielenkiintoinen postaus. Koko viime kesän yritin saada aikaiseski päivämatkaa Loviisaan ja Valkmusan kansallispuistoon, mutta olin jotenkin aikaansaamaton asian suhteen. Ehkäpä ensi kesänä voisin kokeilla paremmalla menestyksellä, vaikuttaa kivalta seudulta tämänkin postauksen perusteella.

  • Vastaa käyttäjälle Asko Leppilampi Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.