Itä-Uudenmaan tärpit: puutaloalueet, ruukki, puistot ja UPEA näkötorni

Itä-Uudellemaalle päädyin Valkmusan kansallispuiston vuoksi. Kun kyseinen kansallispuisto on niin pieni, niin ryhdyin kartoittamaan mitä muuta kaunista lähistöllä olisi. Päivässä, jopa joulukuisena lyhyeänä päivänvalonaikana ehti paljon muutakin samalla reissulla. Esittelen tässä jutussa vähemmän tunnetun Valkmusan kansallispuiston lisäksi muun päiväohjelmamme: monipuolisen puistokaupungin Kotkan Jokipuiston, ihkuihanan Ruotsinpyhtään ruukin, Loviisan vanhankaupungin sekä siellä olevan uniikin punaisen rautaisen näkötornin. Viimeinen piipahdus tehtiin Porvooseen – valitettavasti Porvoo ei iltavalaistuksessa sävähdyttänyt. Lumen puute varmasti vaikuttu sekä oma väsymys.

Valkmusan kansallispuisto

Valkmusan kansallispuistossa on kaksi täysin erityyppistä reittiä: 2,3 km Läntisen keitaan rengasreitti upealla keidassuolla sekä reitti Moronvuorelle ja sen vieressä olevalle päivätuvalle. Ensimmäinen reitti alkaa Simonsaaren pysäköintialueelta (Vastilantie 886, Pyhtää) ja jälkimmäinen taas on yhdensuuntainen 2km polku, johon lähdimme Suolinnantieltä. Välimatkaa näillä pysäköintialueilla on reippaasti yli puolituntia. Talviaikaan suolla pääsee  hiihtämään ja alueella on hyvin merkityt hiihtoreitit, joten suosittelen silloin menemään hiihtäen suoraan toiselta reitiltä toiselle.

Läntisen keitaan reitin kuvat:

Kuva Moronvuorelta:

Ehkä Suomen ihanin puistokaupunki, Kotka

Valkmusan kansallispuistosta reilun puolen tunnin ajomatkan päässä on Kotka. Kotkassa on virallinen kansallinen kaupunginpuistoverkosto. Määritelmän mukaan kaupunkipuisto on yhdistelmä luontoa, puistoarkkitehtuuria, historiaa ja rakennuskulttuuria. Kotka edustaa linnoitus- ja rajakaupunkia, jonka satama- ja teollisuushistoria on vahva. Kotkansaaressa oleva Puistosta puistoon verkosto on valtakunnallisesti merkittävä kokonaisuus, jossa olevat puistot ovat luonteeltaan erilaisia. Erityisesti Sapokan vesipuisto on puistoista suosituin. Sinne on päästävä kesäaikaan!!!!

Kävin Jokipuistossa, jonka keskiö on ns. lummelampi. Luonnollisesti lummelampi ei pääse edukseen joulukuussa. Kuitenkin Raimo Kuusikin graniittiset eläinveistokset ovat aina hellyyttäviä

Ruotsinpyhtään ruukki

Tyttäreni, joka on useammalla ruukilla käynyt, erityisesti ihastui Strömforsin ruukkialueeseen. Se sijaitsee pienen kosken rannalla ja ruukkirakennuksiin on perustettu käsityökauppoja, museo, kahvila-ravintoloita. Ne olivat vieraillessamme kuitenkin kiinni, mutta se ei tunnelmaan vaikuttanut, ehkä päinvastoin. Ruukkialueella on myös puukirkko, joka on pienen nyppylän päällä. Emme pääseet sisälle kirkkoon. Kirkon alttaritaulun on maalannut 70 vuotisen taiteilijauran saavuttanut Helene Schjerfbeck – kyseessä on ainut Helenen maalaama alttaritaulu. Loviisan joulun avajaisviikonlopun kanssa samaan aikaa on myös Ruotsinpyhtään/Strömforsin ruukin joulu.

Loviisa

Loviisa on brändännyt itsensä Suomen kauneimmaksi pikkukaupungiksi. Sitä se varmasti on, varsinkin vuoden 2010 jälkeen, jolloin myös Ruotsinpyhtää tuli osaksi Loviisaa ja sen ruukkialue. Loviisan vanhakaupunki säätyi 1800-luvulla suurpalolta. Nykyisellään asukkaita Loviisassa on n. 15 000. 15 km päässä Loviisan keskustasta sijaitsee Suomen ensimmäinen ydinvoimala, Fortumin omistama Loviisan ydinvoimala.

Loviisan erikoisin nähtävyys on mielestäni Kukkukiven näkötorni. Se on punainen metallinen jugendtyylinen 1906 rakennettu näkötorni. Tämä näkötorni korvasi alueella 1886 rakennetun puisen paviljongin. Näkötornille on tieltä parinsadan metrin kävely ja se on kerrassaan valloittava. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että ei niin minkäänlaisia näköaloja ole näkötornin huipulta ;-). Ei ainakaan joulukuussa. Käväisimme vain näkötornilla, joten en osaa ottaa kantaa 1,4 km Myllyharjun kävelypolkuun sinällään. Tätä reittiä ovat kuitenkin 1800-luvulta asti kylpylävieraat käyttäneet kulkiessaan kirkon suihkulähteeltä näköalatornin kautta uimarannalle. Ihana historia!

Loviisan vierasvenesataman yhteydessä on punaisia puumakasiinejä. Vaikka saavuimme paikalle talvisena päivänä iltaaikaan, niin alueen tunnelma imi mukaansa. Voin vain kuvitella millainen se on, kun makasiineissa on toimintaa ja aukiolla ohjelmaa. Merenkulkumuseota olen kuullut kehuttavan.

Loviisan kauniit puutalokorttelikadut Kuningattarenkatu ja Mariankatu yhtyvät Suolatorilla. Jätimme oman automme parkkiin Suolatorille (Suolatori nimi tulee historiasta, jolloin Loviisa on toiminut suolasatamakaupunkina) ja lähdimme iltakävelylle vanhaan kaupunkiin. Kaupungin kadut olivat täysin meidän, hiljaisuus oli käsinkosketeltavaa. Varmasti erikoinen joulukuu vanhan kaupungin asukkaille. Normaalina vuonna usein itsenäisyyspäivän aikoihin olevana viikonloppuna vanhan kaupungin yksityiskodeista osa avaa ovensa yleisölle ja osa taloista koristaa ikkunansa joulutunnelmaan. Nytkin useamman kodin ikkuna oli valaistu ja koristeltu. Ihmiset sen sijaan olivat tiukasti oman kodin seinien sisällä, loviisalaisia ei näkynyt. Tapahtuman löydät googlettamalla Ihanat Wanhan ajan joulukodit tai tsekkaamalla visitloviisa sivut .

Todellinen Loviisan helmi on vanhassa kaupungissa, Kuningattarenkatu 44:ssä asuva yksityishenkilö Kimmo Lonka. Hänellä on joka vuosi oma Kimmon joulumaailma. Todella harmi, että sen missasimme.

Porvoo

Porvoo on tosiaan aina must see kohde. Ja varsinkin kun se sijaitsi suoraan kotimatkalla.  Itsen yllätti kuitenkin se, että Porvoon makanisiinit eivät olleet iltavalaistuja… Porvoo oli kuitenkin vilkas ja ravintoloissa ja kaupoissa riitti kuhinaa. Loviisa on Porvoon rinnalla uinuva kaupunki. Mutta oikeastaan viehättää minua enemmän.

Itä-Uusimaa kyllä yllätti, varmasti vielä enemmänkin olisi ollut näettävää ja koettavaa. Kesäaikaan pitää mennä uudelleen. Onko jokin Suomen alue monimuotoisuudellaan yllättänyt sinut ja suosittelisit sitä erityisesti seuraavaksi kohteeksi?