Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kaikki Suomen 40 kansallispuistoa – tällainen on Suomen luonto!!

Keväällä 2020 Suomi innostui kansallispuistoista. Korona ajoi meidät koteihimme koulusta ja työpaikoilta. Ostoskeskuksiin ei enää ollut suotavaa mennä, ravintolat suljettiin ja harrastukset keskeytettiin. Suomalaiset perheet ja pariskunnat pakkasivat eväät mukaan ja ajoivat kansallispuistoihin. Jopa niin paljon, että tuli ongelmaa, kun parkkipaikkatila ei enää riittänyt, maastoa roskattiin ja tehtiin maastoon omia tulia, kun nuotiopaikalle ei enää mahtunut. Osa kansallispuistoista/muista luontokohteista sulki puuvarastojen ovet ja suositeltiin kansallispuistojen sijaan menemistä lähimetsään.

Metsähallitus on lanseerannut viiden kohdan retkietiketin:

  1. Kunnioita luontoa
  2. Suosi merkittyjä reittejä
  3. Leiriydy vain sallituille paikoille 
  4. Tee tulet vain sallituille paikoille
  5. Älä roskaa

Retkietiketin tarkemmasta sisällöstä voit lukea tarkemmin tästä.

Retkietiketti on tärkeä, sillä kansallispuistot on ensisijaisesti tarkoitettu meidän kaikkien käyttöön, retkeilytarkoituksiin miellyttäväksi kokemukseksi, luonnonpuistot taas on perustettu luonnon monimuotoisuuden tukemiseen ja tieteellisiin tarkoituksiin. Luonto on meidän kansallisperintö ja henkinen voimavara. Pidetään hyvää huolta perinnöstämme ja opetetaan tulevat sukupolvet myös huolehtimaan perinnöstä.

Valtio omistaa kansallispuistojen maa-alat ja metsähallitus vastaa puistojen hoidosta. Jokaisella puistolla on oma luontokeskus. Toki osa luontokeskuksista koordinoi useampaa puistoa.

Minä innostuin kansallispuistoista vuonna 2013. Silloin ystäväni kanssa aloimme ottaa irtiottoja ruuhkavuosielämästä lähtien metsään joka vuosi elokuun kolmas viikonloppu. Täydellinen ajankohta muuten. Yöt ovat vielä melko lämpimiä, illat melko valoisia, hyttyset ovat kaikonneet ja ensisijaisesti metsässä ei ole ketään muitakaan, kun juuri ovat lomat loppuneet ja koulu sekä harrastukset alkaneet.

Aloitimme kevyesti eli ensin yksi yö metsässä ja vähitellen lisäten öitä. Aloitimme lähikohteista Etelä-Suomessa, Liesjärvi ja Isojärvi olivat ensimmäiset kohteemme ja nämä kohteet veivät sydämeni ikuisesti. Niissä olen lopulta käynyt monituisia kertoja ja en koskaan väsy niihin.

Vuonna 2016 menimme ensimmäiseen Lapin kohteeseen, Hetta-Pallakselle ja ihastuin tunturivaellukseen. Sain myös tuta siitä millaisia etelän ihmiset ovat kun he menevät suurina joukkoina luontoon – kantavat kymmeniä kilometrejä olutta sekä voipaketteja ja jättävät pissapaperinsa autiotuvan nurkille (huom. retkietiketti).

Ennen vuotta 2016 meistä oli siis jo tullut kevytretkeilijöitä eli pyrimme minimoimaan kantamuksemme. Emme hifistelläksemme vaan ihan tehdäksemme vaelluksesta miellyttävän kokemuksen myös fyysisesti. Eli kannattaa kantaa minttuviinaa eikä olutta ;-).

Saaristomeren kansallispuiston koimme 2018 perhevaelluksena pyörillä ja veneellä. Etenimme siis hallitusti ja vähän jo huolestuimme, että ehdimmekö elämämme aikana vierailla 40 kansallispuistossa? Toki teimme erillisiä retkiä omien perheidemme kanssa kansallispuistoihin. Sitten tuli koronakevät ja kesä ja syksy ja minulle vapautui aikaa lisää luonnolle…

Esittelen tässä jutussa 37/40 kansallispuistoa lyhyesti puhtaasti omasta fliiliksestä käsin. Näistä kansallispuistoista kävin 31/37 puistossa tänä vuonna (2020), joten koen, että minulle on muodostunut kevyt, mutta kattava käsitys sitä mitä on Suomen luonto on. Näistä 31 kansallispuistosta 24 puistossa en ollut aiemmin vieraillut.

Millainen sitten on Suomen luonto? Selkein yllätys minulle oli se, miten suovaltainen Suomi on. Sanonta ”Suo, kuokka ja Jussi” kuvastaa siten mielestäni hyvin suomalaisen luonnon lähtökohtia. Toki lisäksi on järviä, merta, metsää, vaaroja ja tuntureita.

Oheinen kartta sisältää kaikki 40 kansallispuistoamme. Ensimmäiset kansallispuistomme, Pallas-Yllästunturi sekä Pyhä-Luosto perustettiin vuonna 1938. Sinällään tämä tapahtui aika myöhään, sillä jo 1800-luvun lopulla oli keskustelua kaupunkien sivistyneistön parissa siitä mistä löytyisi suojelukohteita ”huviksi ja nautinnoksi kaikille vapaan luonnon ystäville”.  Maaseudun väki pisti vastaan kunnolla.

Kansallispuistoja perustettiin lisää 1956. Tällöin perustettiin Liesjärven, Linnansaaren, Pyhä-Häkin, Petkeljärven, Rokuan, Oulangan ja Lemmenjoen kansallispuistot.

Vasta ns. kolmas aalto toi kansallispuistoja Etelä-Suomeen. 1982 perustettiin Helvetinjärven, Hiidenportin, Isojärven, Itäisen Suomenlahden, Kauhaneva-Pohjankankaan, Lauhanvuoren, Patvinsuon, Riistunturin, Salamajärven, Seitsemisen ja Tiilikkajärven kansallispuistot. Iso osa puistoistamme on perustettu vasta 1982 jälkeen. Uusin puistomme on Hossan kansallispuisto, joka perustettin Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi 2017.

Kansallispuistoista laajin on Lemmenjoen kansallispuisto ja toiseksi laajin UKK. Suosituin puisto kävijämäärien perusteella on Pallas-Yllästunturi, vähiten suosittu Kauhaneva-Pohjankangas (Ihana puisto muuten).

 

Esittelen  Suomen kansallispuistot pohjoisesta etelään kertoen niihin liittyvät omat fiilikset ja maisemakuvauksen. Ohessa yksi tai kaksi kuvaa puistovierailusta. Olen linkannut kansallispuiston otsikkoon mahdollisen linkin siitä puistosta tarkemmin kertovaan blogiartikkeliin (otsikon väri näissä punainen). Kolmessa merikansallispuistossa (Tammisaari, Itäinen Suomenlahti, Perämeri) en ole vielä vieraillut. Kun vierailen niissä, niin lisään kokemukseni. 

1. Lemmenjoki

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… tein vaelluksen viiden naisen porukalla. Olimme ennestään toisillemme tuntemattomia, facebookin Outdoor siskoista löysimme toisemme.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. Lemmenjoki. Oli upeaa, kun koko päivän vaeltamisen jälkeen Lemmenjoki siinsi horisontissa.  Oli alkukesä, kesäkuu, joten kukkivia kukkia oli paljon. Erityisesti tämä ilahdutti. Kullan konekaivuu oli juuri lopetettu alueella ja ennallistaminen aloitettu. Huippuhyvä päätös, koneellistaminen oli kyllä osittain tuhonnut maisemaa.

Kuva: Sari Partanen

Kuva: Sari Partanen

 

2. Pallas-Yllästunturi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… muistan miten kävelimme tunturilta toiselle ja ajoittain tuntui, että emme koskaan pääse perille seuraavaan majapaikkaan. Kuljimme Suomen suosituimman vaellusreitin, Hetasta Pallakselle.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. tunturit. Tunturin päällä kulkevien porojen jono. Alas laaksoon katsottaessa maisema oli miltei raamatullinen. Ehkä tuon nuolikyltin mieli hahmotti ristiksi.

HETTA-PALLAS, 56 KM VAELLUS

 

3. Urho Kekkonen kansallispuisto

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… menin sinne päiväretkelle, kohteena Kiilopää, mutta näin ne kaikki erämaahan lähtevät isoine rinkkoineen ja iski kaipaus. UKK:n tunnuslausekin on Mieli erämaahan – escape into the wilderness

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. kauas katsominen, äärettömyys.

 

4. Pyhä-Luosto

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… saimme äärimmäisen hyvää palvelua Luontokeskus Naavassa. Olen äärettömän kiitollinen Metsähallitukselle sen palveluista ja työntekijöiden sydämellisyydestä eri puolilla Suomea sijaitsevissa luontokeskuksissa. Tarvitsin apua, harmitti, kun olin mennyt Luoston ohitse ja mietin minne reitille menisimme Pyhällä, kun sääkin oli sateinen. Luontokeskuksen työntekijä sanoi maagiset sanat: ”Puistomme ylpeys on Isokuru, se on ykköskohteemme”. Oikeasti huippu❤️

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni….  isojen kivikasojen siirtely jääkaudella. Osassa laattamallisia kiviä oli aaltojen tuomia viiruja. Nyt siis puhun vain Isokurun reitistä. Mutta monessa muussakin kohteessa Suomessa näkee paljon jääkauteen liittyviä muodostelmia, sinänsä tämä liittyy Suomeen vahvasti.

 

5. Oulanka

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… olen käynyt täällä sekä talvella että kesällä. Toki talvella vain pienen karhunkierroksen.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. kosket, vesi kuuluu ja näkyy kaikkialla.

6. Riisitunturi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… olin nähnyt niin paljon tykkylumikuvia Riisitunturilta. Ja sitten näin ne ja ne olivat yhtä upeita kuin kuvissa.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. tykkylumipuut. Olen käynyt syksylläkin, mutta silloin maisema tuntui mitäänsanomattomalta. Riisitunturin maisema on nimenomaa talvimaisema.

7. Syöte

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… se oli jotenkin kotoisa (etelän metsien oloinen), mutta siltikin metsässä oli jotain syvää ja voimakasta, jotenkin erilaista.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. metsä ja suot. Ei ehkä uskoisi olevansa Suomen alhaisimmilla tuntureilla.

 

8. Hossa

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… Ölkyn ylituksen riippusillan jälkeen pidimme rakkakivikossa ruokatauon. Luulen, että söimme upeimmassa maisemassa koskaan. Ja meillä oli luonnon muokkaamat tuolit ja pöytä.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. korkealta katsominen kanjoniin/rotkoon.

Kuva: Sari Partanen

Kuva: Sari Partanen

9. Perämeri – EN OLE VIELÄ VIERAILLUT, ODOTAN INNOLLA

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että…

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni….

 

10. Rokua

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… tyttöni kiipesi palovartijan torniin ja jopa koirammekin oli hädissään. Mietin, että mitä jos jotain käy. Olin kuitenkin samalla ylpeä, että korkeanpaikankammoni ei ole malliopittuna hänellä.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. jäkälä, jäkälä ja JÄKÄLÄ.

 

11. Hiidenportti

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… rotkon pohjalla on tummavetisiä lampia, joista kauniisti heijastui puut

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. hiidenportin rotko, jonka kallioseinämä tippuu pystysuorana.

12. Tiilikkajärvi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… Kosevan autiotupa oli vain niin valloittava, sympaattisen söpö.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. harjut ja vesi niiden molemmin puolin. Hiekkarannat.

 

13. Salamajärvi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi…, että kahdeksaan kilometriin meni reilut kolme tuntia: marraskuun aamussa jäätyneet pitkospuut vaihtuivat ”limaisiksi” pitkospuiksi ja välissä oli rehellistä kivikkoa. Niin hidaskulkuista

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni… pirunpeltoja oli siellä täällä pitkospuupolkujen ja kuivien kangasmaastojen välillä.

14. Patvinsuo

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… siellä on loputtomasti hiekkarantoja. Suomujärvellä on 35 km rantaviivaa ja siitä 24 km beachiä!!!

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. luulet, että sanon beach, mutta sanonkin tasainen mäntymetsä, joka on kuin mittatikulla mitatun suora ;-). Yleisesti varmaan sanottaisiin ”pitkospuut”, mutta Suomujärven reitillä niitä ei ole, vaikka 80 km reittiverkostosta 20 km on pitkospuita!!!

 

15. Koli

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… pienet poikamme (12 ja 14v) makasivat keskellä polkua väsyneinä Herajärven kierroksen nousuista. Niitä riitti ja riitti ja oli todella kuuma heinäkuinen päivä.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. Ukko-Koli, Akka-Koli, Paha-Koli. Suomen kansallismaisema, kaikkien tuntema ja muistama, meidän yhteinen omaisuus.

16. Petkeljärvi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… kansallispuistoreitin aluksi oli varoitus siitä, että reitillä on nuori karhun eramuspentu ja sitten näimme myöhemmin reitillä isohkon jäljen… Ehkä kuitenkin iso koira?!

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni….  harjumaisemassa, jossa toisella puolella oli järvi ja toisella punaisena hehkuva suo (siis oli lokakuu)

17. Etelä-Konnevesi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… oli liukasta, jäiset polut maaliskuussa. Täällä oli lunta, Pirkanmaalla ei ollut enää.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. raikas ilma jäi mieleen,  katsoin koko reitin jalkoihini, kun oli niin liukasta. Oikeasti, kyllä korkealta kauas katsominen kallioilta jäi myös mieleen.

18. Pyhä-Häkki

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… siellä on Vanha puu ja uusi vanha puu. Historia, luonnon pitkä ikä. Ja kuinka kuollutkin elää = kulottuu.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. metsäinen, ihanat polut, helppokulkuista ja kaunista, asetella askeleet juurien ja kivien väliin polulla

Vanha Iso Puu, 1518-2004

Uusi Iso Puu, 1614-

 

19. Kauhaneva-Pohjankangas

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… täällä on mielettömän laajat keidassuoalueet. Kutsutaan Etälä-Suomen upeimmaksi suoalueeksi pitkospuureitteineen ja sitä se on. Älä mene Torronsuolle vaan tänne!

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. suo, eihän täällä ole muuta. No upeaa kangasmaastoa hetken parkkipaikalta lähtiessä.

20. Lauhanvuori

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… pojat (14 ja 16) sanoi: ”Eihän täällä ollut mitään muuta nähtävyyttä kuin nämä kivet”.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. kivet ja ihana kuiva kangasmetsä. Lapsuudenmaisemien oloinen.

21. Seitseminen

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… tämä on lapsuuteni kansallispuisto, tänne mentiin koulustakin.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. Koveron kruununtorppa ja sen pihapiiri. Niin tavallinen, monen suomalaisen isovanhempien/esi-isien pihapiiri.

22. Helvetinjärvi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… sinne mennessä on ”Helvettiin” -kyltti ikäänkuin porttina.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. itse Helvetinkolu sekä ylhäällä kalliolla oleminen. Siitä huolimatta valitsin alla olevan talvisen kuvan Haukanhiedalta kuvaamaan Helvetinjärven kansallispuistoa. Se on must see paikka.

23. Isojärvi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… tässä puistossa tein toisen  yön yli vaelluksen. Vielä jännitti metsässä nukkuminen silloin. Ja vaelsimme pitkälti sateessa. Erityisesti jäi mieleen hetki, jolloin ylitimme siltaa ja satoi kaatamalla. Tuntui hyvältä, olla siinä ja kävellä – vaikka satoikin.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. majavien rämeiköt, heidän asuinympäristönsä ja metsämaisemat yleisesti.

 

24. Leivonmäki

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… joulukuun puolivälissä hienon hieno kevyt lumikerros oli kuorruttanut metsän ja pikkupakkasessa kosken virtauskohtiin oli muodostunut jääpuikkoja.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. harjut ja kaunis kangasmetsä. Erikoismaininnan saa Koskikaran alue, jota hallitsi kuohuva koskialue.

25. Kolovesi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… parkkipaikalla ei ollut ketään, metsässä ei ollut ketään ja se tuntui olevan keskellä ei mitään ja todella jumalan selän takana. Talvellahan tänne ei edes pääse. Vierailumme aikana vain muuttolinnut lensivät parvessa ylitsemme, nekin halusivat jättää Koloveden seudun…

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. metsäinen, voisi kuvata luonnontilaiseksi. Paljon kaatuneita puunrunkoja, jotka sammaloituneet ja nyt toimivat uudessa tehtävässään.

 

26. Linnansaari

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… Saimaa Holidaysin taksivene vei meidät saareen kun halusimme ja haki kun halusimme ja saari oli yksin meidän – todella koronaturvallinen reissu näin koronavuonna.  Oli niin outoa olla ympäristössä, jossa oli hiljaista. Alkureitissä kuuli, kun laineet löivät rantakallioon, mutta syvemmällä saaressa sai kuunnella vain omia ajatuksiaan ja haapojen huminaa.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. Linnansaaren torppa. Torpan ympäristö oli sympaattinen, autenttinen. Hiljaisuuden lisäksi kohtasimme saaressa menneen ajan tunnelman. Hieman väsyneenä reilun kolmen tunnin vaelluksesta astuin Hilda ja Oskari Parviaisen torpan tupaan. Tuli tunne, että tulin kylään. Pirtin pöydän ääressä on oltu hiljaa, turistu saaren kuulumisia ja juotu kahvia. Monessa paikassa on torppia, mutta tässä oli jotain niin omanlaista. En tiedä mitä, mutta jotain.

 

27. Repovesi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… riippusilta, jolla olin kävellyt, romahti myöhemmin. Toisaalta puistovierailusta muistan etenkin sen, että oli maaginen tunnelma, kun oli jo iltahämärä ja leiriytymisen jälkeen kävimme vielä kävelyllä kirnuhongossa, jossa oli vesi kohisi.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. upeat maisemat. Kalliot ja toisaalta myös osin palanut metsä.

28. Päijänne

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… meloimme liian kovassa tuulessa, jopa 11 m/s. Ei matkanteko edennyt ja oli pakko muuttaa suunnitelmaa. Uusi suunnitelma oli hyvä.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. vesi, isot selät, jotka näyttävät kartalla pieniltä, mutta ovat oikeasti aavoja. Rannoilla on kivoja pikkumökkejä. Upea beach.

29. Puurijärvi-Isosuo

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… auringon jo laskettua ja iltahämärän saavuttua ylitsemme meni useampi kurkiseurue. Ihana iloinen kaakatus, iloisella mielellä oli matkaseurue. Kuten mekin.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni… keidas. Puusto kitukasvuista männikköä, joka on kuitenkin erittäin vehreän vihreää.

30. Selkämeri

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… vaikka olen elämäni 20 ensimmäistä vuotta asunut 50km päässä Selkämerestä, kävin nyt alueella toista kertaa…

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. meri ja lintutornit. Selkämeren kansallispuiston reitit Yyterissä olivat märkiä. En ilveelläkään olisi halunnut liukastua veteen pitkospuilta, jos olisi tippunut, niin haissut olisi. Yyterin lietteet sana kuvaa tätä hyvin. Toki erilainen näkökulma tähän kansallispuistoon olisi veneestä käsin.

31. Kurjenrahka

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… ystäväni piti puistossa 40-vuotissynttärit. Oli kiva tapa juhlistaa. Meitä oli iso joukko: sekä ystäviä että eri-ikäisiä sukulaisia. Tästä inspiroituneena kyseisen ystäväni kummipojan kummisynttäreitä pidettiin useampi vuosi päivävaelluksen merkeissä. Ja toisen poikamme yhdet kaverisynttärit oli metsässä. Jäi mieleen, kun eräs 12v poika kertoi, että ei ollut koskaan aikaisemmin syönyt nuotiomakkaraa.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. kosteikot

Kuva: Henriikka Harmovaara

Kuva: Henriikka Harmovaara

32. Torronsuo

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… siellä on pitkospuita.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. suon lisäksi myös upottavat sammalmättäät. Ehkä yksi ihanimmista asioista suomalaisessa metsässä: sammal- tai jäkälämättäät.

33. Liesjärvi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… istuimme laavun edessä ja veteen satoi sadepisaroita, mutta sateen seinämä oli edessämme, me emme kastuneet. Keskustelimme samalla syvällisiä asioita elämästä.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. vesistöt, ei jyrkät nousut vaan lempeä metsä.

34. Valkmusa

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että … siellä on kaksi täysin erityyppistä reittiä: rengasreitti upealla keidassuolla ja reitti Morovuorelle ja sen vieressä olevalle päivätuvalle

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. vuori ja suo.

35. Itäinen Suomenlahti – EN OLE VIELÄ VIERAILLUT, ODOTAN INNOLLA

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että…

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni….

 

36. Sipoonkorpi

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… tämä ei tuntunut kansallispuistolta, vaan lähimetsältä. Leveät baanat metsässä, sitten yllättäen puolivälissä reittiä isot silokalliot ja kalliolla oli ruokaryhmä, jonka ääressä juttelimme perheenä ja söimme eväät.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. korpea. Yllätys, yllätys, nimi osui todella kohdalleen.

37. Nuuksio

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… siellä oli ihmisiä ja elämää. Nuorisoa poppikoneiden kanssa, laavulla hiiriä (saaneet ilmeisesti kunnolla ruokaa ja alkaneet viihtyä ihmisten keskellä).

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. monimuotoisuus – toisaalta ensimmäisenä mieleeni tulee sammalmättäät, jolla kävelimme, kun oli ohjatulla vaelluksella ja menimme merkitsemättömiä reittejä. Ja sitten yllättäen olimmekin kallioiden välissä, ikäänkuin solassa. Ja sitten taas oli vähän upottavaa, suon kaltaista maastoa. Ja sitten olimme veden äärellä.

jm-pique, www.unsplash.com

SaKrishna Saketh Yellapragada, www.unsplash.com

 

38. Tammisaaren saaristo – EN OLE VIELÄ VIERAILLUT, ODOTAN INNOLLA

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että…

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni….

 

39. Teijo

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… saapuessani puistoon olin Lempäälän yrittäjien virtuaalikahvilla zoomin kautta ja esittelin muille yrittäjille etänä maisemaa, jota juuri näin edessäni.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. haltioiduin vedestä, sitä eri muodoissaan ja eri suunnilta, Matildajärven ympäristö oli niin kaunis.

40. Saaristomeri

Tämän puiston muistan erityisesti siksi, että… purjehdimme yhtenä päivänä Kökarin Källskäriin, saareen, johon ei voi rantautua kuin hyvällä säällä, sillä siellä ei ole satamaa tai edes laituria. Oli tyyni ja kuuma heinäkuinen päivä. Nautimme luonnon kylpyaltaissa kylpemisestä ja lapset ja miehet hyppelivät kallioilta veteen. Vietimme aikaa, todella elimme hetkeä, kenelläkään ei ollut kiire mihinkään.

Tämä puiston perusmaisema on mielestäni…. saaristo ja meri – ei sitä voi mitenkään muuten kuvata. Veneet, punaiset mökit, venevajat.

Mikä on sinun suosikkipuistosi, miksi? Entä muista retkeily- ja ulkoilualueista, mihin olet kiintynyt ja voisit mennä aina uudelleen?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin lauantai, joulukuu 19, 2020 at 01:26

    Meilläkin on Itäinen Suomenlahti ja Tammisaari käymättä, muutoin on tullut kaikissa vierailtua. Suomen luonto on kyllä upea. Suosikkeja on vaikea valita, kun ovat niin erilaisia. Etelä-Konnevesi on jäänyt erityisen positiivisena kuitenkin mieleen ja myös muutama tuntureihin perustuva pohjoinen Kansallispuisto.

    • Reply kodinvaihtaja keskiviikko, joulukuu 23, 2020 at 04:45

      Konnevedelle on suunnitelmissa pidempi vaellus ensi syksyyn. Maaliskuussa kävin siellä ja luonto niin erilainen silloin

  • Reply kodinvaihtaja maanantai, joulukuu 21, 2020 at 20:04

    Mietin oman suosikkilistani:
    1. Tiilikka (itä)
    2. Saaristomeri (länsi)
    3. Kauhaneva-Pohjankangas (onko Pohjanmaa etelää?)
    4. Pallas-Ylläs (pohjoinen)

  • Reply Maapalloilija tiistai, joulukuu 22, 2020 at 08:19

    Mahtava listaus, korona on varmasti lisännyt Suomen kohteiden suosiota entisestään 🙂

    • Reply kodinvaihtaja keskiviikko, joulukuu 23, 2020 at 04:44

      Kuulemma yleisesti ed vuosina kansallipuistokävijöitä 4 milj ja nyt 7 miljoonaa

  • Reply Jyrki Mäntynen tiistai, joulukuu 22, 2020 at 14:59

    Upeita kuvia ja elämyksiä

    • Reply kodinvaihtaja keskiviikko, joulukuu 23, 2020 at 04:43

      Kiitos, elämyksiä on ihan lähinurkilla ja ilmaiseksi!

  • Reply Stacy Siivonen torstai, joulukuu 24, 2020 at 15:28

    Olen ollut parissakin puistossa laskemassa tipuja sekä Saaristomeren kansallispuistossa yöllä. Mr. Orni Finland laulaa ”Tervetuloa Jurmon saarelle, täällä jäätyy urea kaarelle”. (https://open.spotify.com/track/5NFVShNObs6V9yuGfxaiv2 ). Sipoonkorvessa laskenta alkoi auringon noustessa ja vanhalla karminin etrexillä, missä ei ollut karttaa taivalsin viivasuoraan kohti aluetta, kalliota alas, kalliota ylös. Sitten hakkuulla kehrääjä paukutti siipiään selkänsä takana yhteen ja näin järvellä kurjen laskeutuvan uimaan. En ollut edes tiennyt, että kurki osaa uida.
    Mainitulle Jurmon saarellekin tulin yöllä ms Eivorilla.

  • Reply kodinvaihtaja perjantai, joulukuu 25, 2020 at 21:19

    Vitsit, mun kaveri fanittaa Jurmoa ja sinne pitäisi mennä. Sinne vaan oli sen verran haastavat lautta-aikkataulut, että sinne pitää ihan mennä pidemmäksi aikaa. Syötiin nyt jouluna Jurmo- saaristolaislimppua👌

  • Reply Kohteena maailma / Rami perjantai, joulukuu 25, 2020 at 22:23

    Itse olen omalla matkalla vasta puolivälin ylittänyt kansallispuistojen tutkimisessa. Yleisesti ottaen olen havainnut kolme asiaa, mitkä ovat tulleet jatkuvasti esiin:
    1) kannattaa retkeillä viikolla, jos vain mahdollista. Näin välttää pahimmat ruuhkat.
    2) Olen selkeästi suo- ja karujen maastojen ystävä metsiin nähden. Vain harvat metsäiset maisemat ovat nousseet omiksi suosikeiksi.
    3) Luonnonpuistoissa saattaa kokea enemmän elämyksiä kuin kansallispuistoissa. Molempi parempi siis.

    • Reply Mari / Kodinvaihtaja keskiviikko, tammikuu 6, 2021 at 09:06

      Ja sää / vuodenaika vaikuttaa myös. Mietin miltä Leivonmäki vaikuttaa kesällä, nyt kävin talvella. Koski oli upea silloinkin. Eli ei retket lopu, jos käy joka vuodenaikana😃

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas lauantai, joulukuu 26, 2020 at 11:38

    Wau. Hienoa, että olet melkein kaikissa kansallispuistoissa käynyt. Tuosta tavoitteesta olen itsekin haaveillut. No haaveeksi jää. Mun suosikit ovat Koli, Kurjenrahka, Torronsuo, Saaristomeri, Liesjärvi. Jos korona rajoitteet jatkuvat, tulee kai muutama kansallispuisto ensi vuonna koluttua lisää.

    • Reply Mari / Kodinvaihtaja keskiviikko, tammikuu 6, 2021 at 09:08

      Itse mietin mitä nyt haluan, kun tuli 2020 ahnehdittua liikaa. No retkeilyalueita piisaa, ei luonto petä. Mukavia reissuja!

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.