Suomen suurin matkablogiyhteisö

Kolin vaaroja ylös ja alas 30 km 12- ja 14-vuotiaiden kanssa

Luontoon.fi kuvaa Kolin Kansallispuistoa: ”Suomen tunnetuin kansallismaisema. Koe Kolin lumo, avara ja upea maisema jylhien vaarojen laelta. Etsi mielen ja sielun rauhaa ikiaikaisista metsistä ja näkymistä yli Pielisen. Muun muassa Jean Sibeliusta, Eero Järnefeltiä ja Juhani Ahoa innoittanut maisema on yhä luonnossa liikkujien, vaeltajien ja taiteilijoiden rakastama.”

Koli on yksi helpoimmin saavutettavia kansallispuistoja. Luontokeskus Ukolta lähtee heti polut ja Suomen tunnetuin kansallismaisema on kilometrin kävelymatkan päässä – Niin Ukko, Akka kuin Paha-Kolikin. Osaan upeista maisemista pääsee myös pyörätuolilla/lastenrattaiden kanssa. Voi yöpyä Sokos Hotel Kolissa ja kylpeä kylpylässä. Tai sitten valita rankan vaihtoehdon ja laittaa rinkan makuupusseineen  selkään. Ja pitkälti kantaa vedet, sillä reitillä on erittäin vähän vesipisteitä. Me vaelsimme 30 km Herajärven kierroksen kahden yön ja kolmen päivän taktiikalla. Eli ihan se yleisesti suositeltava rytmitys. Mutta rankka se oli niinkin. Vaaroja todella mennään ylös ja alas reitillä.

Ensimmäisenä päivänä nautimme ”turisteina” Kolin päämaisemista muutaman kilometrin päiväreppuiluna. Ajoimme auton parkkiin parin kilometrin päähän yöpaikastamme,  yövyimme Metsähallituksen eräkämpässä Mäkränmajalla.  Tämä tarpeen siitäkin syystä, että majan ympärillä ei mitään vesipistettä ja kannoimme veden sinne ja autosta tankkasimme lisää seuraavan päivän vaelluspäivää varten. Mäkränmaja on autenttinen savottakämppäläisten askeettinen maja keskellä metsää. Itse asiassa yöllä havaitsimme ympäristön elämän siitä, että koiramme Ronja valvoi ja vartioi meitä pitkin yötä haukkumalla. Myöhemmin kuulimme, että alueella on paljon ahmoja ja karhuja. Aikaisemmin hyönteismetsästäjäksi nimeämämme koira otti oikean eräkoiran roolin – toki turvallisesti majan sisätiloista ;-).

Pojat uupuneina makaavat keskellä vaelluspolkua metsässä juomatauon aikana

Seuraava päivä eli ensimmäinen vaelluspäivämme oli upea, 16km vaaroja ylös ja alas helteessä. Koetus sekin, todella rankka. Yövyimme Kiviniemen tilan riihimajoituksessa. Oli autuasta saapua Kiviniemen tilalle, sillä olimme tilanneet meille saunan ja ruokailun. Kalakeitto ja mustikkapiirakka jäätelöllä maistuivat taivaallisilta. Tänäkin yönä me myös valvoimme, kun riihestä kuuluu ison eläimen ääntä. Lopulta selvisi, että eläin oli vaaraton tilan kissa 😉. Säikkyjä kaupunkilaisia olemme, ei voi muuta sanoa.

Toinen päivä, 10km meni sitten välillä kaatosateessa ja välillä taas hiostavat kuorivaatteet piti riisua. Loppumatkasta pysähdyimme Pirunkirkolle, joka on 7 metriä korkea rakoluola. Tarinan mukaan se, joka pystyy kiipeämään pirunkirkon syvennykseen, näkee siellä pienen pirun kirkkosalin penkeissä. Pirunkirkon kallion seinään Eero Järnefelt kirjoitti v. 1893 seuraavan runon: ”Yksi salaisuus, yks henki. Yks onni kumpaisenki on kirkko tämä, sen pyhyyttä muistelemma aina”

Kokonaisuudessaan Kolin vaellusmaastot ja maisemat ovat monipuoliset ja alueella on monipuoliset palvelut, jolloin saa tarvittaessa ripausta myös ”luxusta”. Kenelle mikäkin sitten on luxusta – nämä maisemat vähintään kaikille. Koli on vähintään kerran elämässä kohde. Ja itse haluaisin päämaiseman Ukko-Kolin, nähdä ihan kaikkina vuodenaikoina.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin maanantai, heinäkuu 6, 2020 at 11:26

    Kävimme itsekin Kolilla. Tyysyimme kävelemään vain Mäkrän polun, joskin kävimme myös Tarhapurolla ja täytyy sanoa, että mäkiä kyllä riitti. Tuo Tarhapurolla käynti oli jopa varsin haastava ja joutui katsomaan, mihin jalkansa oikein laittaa.

    Me tehdään usein jopa selvästi yli 30 kilometrin päivävaelluksia, mutta tuo Herajärven kierros mietityttää. Oliko loppuosa kierroksestakin yhtä haastava kuin tuo alku Mäkränvaaralle? Jos oli, ei sitä varmaan päiväpatikkana ole järkeä lähteä edes yrittämään. Millaisia näkymiä (en tarkoita nyt vain näkymiä Pieliselle, vaan ylipäätään oliko metsä kaunista jne.) tuo reitin loppuosa tarjosi?

    • Reply kodinvaihtaja keskiviikko, heinäkuu 8, 2020 at 18:55

      Mun tyttöni meni koko reitin yhdessä päivässä yliopisto-opiskelijoiden porukalla. Eli riippuu ihan kunnosta ja iästä. Heidät oli jaettu kahteen porukkaan vauhdin mukaan, hän meni ns. kovakuntoisempien joukossa, mutta kyllä kaikki muutkin selvisivät toisesta porukasta. Ja ei kokenut mitenkään ylivoimaiseksi. Itse asiassa minä ja pojat jäätiin sadetta pitelemään pirunkirkolle ja mun mies juoksi hakemaan siitä auton. Oli kuulemma järkyttävän kovia mäkiä vielä siinäkin osuudessa. Maisemat oli pitkälti samaa. Mä kyllä tykkään kovasti Kolin metsäosuuksista, miellän itseni metsäpuistoihmiseksi enemmän kuin tunturi-ihmiseksi.

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, heinäkuu 11, 2020 at 13:49

    Mä oon käyny Kolilla viimeks joskus 90-luvulla, mutta nyt olis tarkoitus käydä uusintavisiitillä ens viikonloppuna, mikäli säät vaan sallii. Meillä on mukana 10- ja 5-vuotiaat pojat, joten saa nähä millanen reitti kierretään. Alkuvuodesta käytiin veljen ja poikien kanssa Astuvansalmen kalliomaalauksilla, ja siellä pienempikin jakso kävellä yli 6 kilometriä ilman nurinaa 🙂

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, heinäkuu 11, 2020 at 22:12

      Hei, sun kommentteja oli mennyt useampi roskaviesteihin. sori, en ole tarkoituksella ignoorannut. Hassua, kun sullakin rantapallon blogi, niin ei pitäisi ensimmäisenä mennä roskaviesteihin. REitillä ei ole vettä kuin muutamassa paikassa, joten tämä hyvä huomioida. Monet lapset on kyllä tosi reippaita ja jaksavat hyvin tosi pieninäkin – varsinkin jos eivät ole omien vanhempien kanssa 😉 Kivaa reissua!

  • Reply Päivi Kaarina lauantai, heinäkuu 11, 2020 at 19:11

    Hyvin olette kyllä jaksaneet! Mietin, saisinko jossain vaiheessa mun lapset mukaan tällaiselle retkelle… 😀 Omat Kolin-kokemukseni rajoittuvat maisemien ihailuun kauan sitten. Hienoahan siellä on!

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, heinäkuu 11, 2020 at 22:08

      12- ja 14v on just tosi hyvän ikäiset, ovat jo riittävän isoja kantamaan omia kamojaan, mutta teinivastustus ei liian suuri. Perheet on erilaisia, tällä viikolla Lapin erämaassa törmäsin perheeseen, joka matkasi 5 ja 7- vuotiaiden tyttöjen kanssa. Olivat kuulemma tehneet ekan isomman rinkka/telttavaelluksen, kun tytöt oli 3 ja 5v. Siihen musta ei olisi. Ja pidemmän vaelluksen esivalmistelut on kaikkein työläimmät, siksi tällainen lyhyempi 2 yötä maastossa ja mahdollisuus yöpyä matkalla ja syödä ravintolaruokaa reitin varrella on helppo ja helpompi perustella nuorisolle. Toisaalta päämaisemat ihan parhaat ja helposti päiväretkellä saavutettavissa ihan päivärepulla tai ilman mitään.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.