Suomen suurin matkablogiyhteisö

Pohjois-Thaimaan vuoristoseudulla kummipojan elämään tutustumassa

Thaimaaseen matkustaa vuosittain 26,5 miljoonaa turistia ja Thaimaa on maailman 10. suosituin matkakohde. Kuitenkin sisämaa ja etenkin Pohjois-Thaimaa ovat melko rauhallisia kohteita, turistikohteita ovat lähinnä rantakohteet sekä etelän saaret. Pohjois-Thaimaan suosiota verottaa myös se, että meidän talviaikaan siellä on ilta/yöaikaan melko viileää. Thaimaahan on helppo matkustaa, sillä pääsääntöisesti kaikkialla ymmäretään englantia. Thaimaalaiset ovat hyvin ystävällisiä ja palvelualttiita, niin kieliongelmat eivät yleensä nouse ongelmalliseksi, jotenkin ne asiat selviävät.

Lensin 15- ja 16-vuotiaiden tyttöjeni kanssa Bangkokin kautta Chiang Maihin. Chiang Maista on mahdollista matkustaa oppilaskodille bussilla ja useamman tunnin matka Burman rajaa kohden Mae Hong Sonin lääniin kulkee kylästä toiseen vehreän tropiikin lävitse. Perheellämme on kummilapsi Pohjois-Thaimaassa sijaitsevassa oppilaskodissa ja matkamme tarkoitus oli tutustua oppilaskotiin ja sen toimintaan.

Ruokailun jälkeen kaikki oppilaat pesevät itse ruokailuvälineensä. Meidän ei annettu näin tehdä, kun olimme vieraita.

Oppilaskodin pojat pelaamassa lautapelejä johtajapariskunnan terassilla

Oli sovittu, että lukion ykkösluokkaa käyvä tyttäreni suoritti oppilaskodissa lukion vapaavalintaisiin opintoihin liittyvää vapaaehtoistyön kurssia. Tähän liittyen hän opetti oppilaskodissa englantia ja lentopalloilun ja pianonsoiton alkeita oppilaille ja kirjoitti jutun matkasta paikallislehteemme. Opetus Thaimaassa on opettajavetoista. Tämän huomasimme, kun vedimme englannin tunteja. Olimme alun perin suunnitelleet, että minä ja tytöt näytämme esimerkin ja sitten oppilaat keskenään pareittain harjoittelevat. Huomasimme hyvin nopeasti, että oppimistapa lapsilla on se, että opettaja sanoo ja heti perään oppilaat matkien vastaavat. Siten meidän piti lennossa muuttaa tapa siksi, että myös parityö tehtiin niin, että me mallinsimme: ”My name is…, what is your name? ” ja kuorolauluna parit sanoivat samanaikaisesti parilleen saman ja sitten uudelleen toinen pareista. Tämä alkoi sujua heti, kun totuimme tähän ”matkimis” -opetustyyliin. Hauskaa meillä oli: harjoittelimme värejä, numeroita ja vaatekappaleiden nimiä. Siitä riitti hyvin aihetta koko tunniksi. Yllätyimme siitä, että vaikka isommat oppilaat olivat koulussa englantia opiskelleet ja heidän englanninkirjansa oli kohtalaisen vaativa, niin oikeasti he eivät kieltä osanneet juuri nimeksikään. Ehkä johtui siitä, että kirja oli liian kunnianhimoinen. Voi olla, että kirjaa läpikäytiin kuorolauluna, mutta kukaan oppilas ei oikeasti ymmärtänyt mitä sanoivat… Intoa heillä oli oppimiseen ja etenkin tytöt halusivat harjoituttaa englantia minun ja meidän tyttöjen kanssa muutoinkin oppilaskodilla ollessamme, pojat olivat arempia lähestymään. Välillä oppitunnilla pidettiin evästaukoa ja lopuksi kaikki pääsivät vielä harjoittelemaan meidän kanssa kiitoksen sanomista, kun tarjosimme Marianne karkkeja – olimme etukäteen kuulleet, että thaimaalaiset pitävät näistä karkeista (plus ne eivät sula kuumuudessa).

Oppilaskodit ovat sisäoppilaslaitoksia 7-18 -vuotiaille lapsille. Koulussa asutaan koko lukuvuoden ajan ja vain pidemmiksi lomiksi palataan kotiin. Oppilaskotien lasten perheet asuvat usein vuoristokylissä, joissa on joko mahdollista käydä koulua ensimmäiset ikäluokat tai ei ollenkaan. Vuoristokylät sijaitsevat kauempana koululuista, sinne on usein huonot tieverkostot ja osaan pääsee vain mopedilla. Oppilaskodin koululaiset ovat pääsääntöisesti köyhistä perheistä ja osa on myös orpoja/puoliorpoja, joille kummien tuki on ainut mahdollisuus koulunkäyntiin. Kouluopetus on Thaimaassa maksutonta, mutta asuminen, ruokailu, koulukirjat ja -vaatteet maksavat. Kummit sitoutuvat maksamaan kummilapselleen kuukausittaista sponsoriapua 35€/kk peruskoulun loppuun asti. Kuitenkin monet kummit päätyvät myös kustantamaan kummilapsensa ammatilliset opinnot ammattikoulussa, lukiossa tai jopa yliopistotasolle asti. Päädyimme aikoinaan ottamaan nimenomaa pojan kummilapseksi. Peruste tähän oli se, että saimme tietään surullisen seikan, että usein pojille on vaikeampaa löytää kummeja, thaimaalainen tyttö vaikuttaa hellyyttävämmältä suomalaisen kummin silmään ja heille löytyy helpommin kummit. Kummipoikamme on myös nuorimpien poikiemme ikäinen, joten hänen kehitystasoonsa on siten helppo samaistua. Saamme häneltä kirjeen kerran vuodessa ja siinä hän kertoo kuulumisia elämästään ja koulunkäynnistä. Selkeästi hän ei ole niin akateemisesti suuntautunut ja haaveileekin automekaanikon töistä. Meillä oli mahdollisuus tavata hänen äitinsä oppilaskodin joulujuhlassa ja kohtaaminen oli miellyttävä. Äiti on yksinhuoltaja ja hän työskentelee Chiang Maissa/Bangkokissa, joissa paremmat työmahdollisuudet. Perheessä on myös kaksi vuotta nuorempi poika, joka vielä tuolloin oli alle kouluikäinen ja asui vuoristokylässä mummunsa hoivissa. Tämä on hyvin tyypillinen tilanne ja siten oppilaskoti tuo paitsi mahdollisuuden opiskeluun, niin myös taloudellista tukea ja helpotusta kasvatusvastuuseen.

Oppilaat kunnioittivat myös juhlaa pukeutuen omiin heimoasuihinsa

Oppilaskoti on Fida International ry:n ylläpitämä ja oppilaskodin toiminnassa näkyy kristillinen ote. Vierailumme aikana tämä näkyi mm. siinä, että aamuisin oppilaat kokoontuvat jonoon pihalle ja rukoilevat aamulla yhdessä vanhemman oppilaan johdolla siunausta kyseiseen koulupäivään. Rukoushetken jälkeen koululaiset suuntaavat yhdessä kävellen kouluun. Kauempana jatko-opinnoissa olevat kuljetetaan kouluun henkilökunnan toimesta. Koulupäivä kestää klo 8.30-16.30. Oppilaat menevät kouluun kuitenkin reilu puoli tuntia ennen koulupäivän alkua, sillä he huolehtivat koulun siivouksesta. Myös oppilaskotityöhön liittyy filosofia auttamisesta ja vastuunkannosta, oppilaskodissa huolehditaan yhdessä toinen toisistaan ja oppilaskodin arjesta. Tämä näkyy mm. siisteydessä. He asuvat neljän hengen huoneissa, jotka myös todella siistejä. Oppilaat saavat pientä taskurahaa ja sillä ostavat mm. tikkareita. Meidän silmiimme yhteisöllisyys eri-ikäisten lasten kesken oli vahvaa ja joukosta löytyi ”isosiskoja ja -veljiä” pienemmille.

Osa perheistä on kristittyjä (virallisesti thaimaalaisista 0,7 % kristittyjä), valtauskontoa buddhalaisuutta edustaa 95%. Joulun aikaan jokaisessa oppilaskodissa pidettiin joulujuhlat, joihin kutsuttiin myös oppilaiden perhettä. Useilla vanhemmilla ja muutamalla pienemmällä sisaruksella oli mahdollisuus tulla juhlaan ja jälleennäkemiset olivat koskettavia, selkeästi ikävä oli ollut molemminpuolista.

Oppilaiden perhettä tyypillisissä vuoristoheimojen asuissa

Lapset olivat kiinni vanhemmissaan koko vierailun ajan, ikävä oli ollut kova

Joulujuhlista tuli mieleen oman lapsuuteni joulujuhlat, sillä juhlissa jaettiin lahja jokaiselle oppilaalle. Nämä lahjat olivat kummien joululahja. Lahjassa oli tarve-esineitä, kuten pyyhettä, saippuaa ja hammaharjaa, mutta myös herkkua. Tämä herkku ei suomalaislasten mielestä ole kyllä herkku, se oli omena. Omena on tuontielintarvike ja siten kallis ja harvinaisempi hedelmä Thaimaassa. Muistan, että omassa lapsuudessani, maaseudun kyläkoulussa oli myös aina kuusijuhlan lahjapussissa omena ja pipari. Joulujuhlassa oli myös arpajaiset, kaikki vieraat saivat arpalipukkeen (ei maksanut mitään) ja jokainen arpa voitti. Tämä oli tärkeä ohjelmanumero ja jokainen lahjansaaja kuvattiin voittonsa kanssa. Itse sain kunnian myös toimia lahjanantajana. Erityisen tärkeää oli, että kuva otettiin niin, että siinä sekä lahjan ojentaja ja saaja pitivät kiinni lahjasta kuvaa ottaessa. Joulujuhlassa erityisiä kunniavieraita olivat myös kaupunkia edustavat johtohenkilöt ja sotilasjohtoa edustava henkilö. Juhlaan liittyy aina ruokailu ja se oli keittoruoka – tosin kunniavieraille oli erikseen useampia ruokalajeja sisältävä parempi ruokailu. Tämä häiritsi minua länsimaalaisena hieman, meidät kun laskettiin myös kunniavieraiksi, mutta se oli selkeästi luonnollista kaikille paikallisille. Kaikki kunnioittivat kunniavieraita. Itse joulujuhlassa kunniavieraisiin kuuluva paikallisen kristillisen kirkon pappi ja/tai oppilaskodin johtaja pitivät puheen. Itse oikeastaan kutsuisin puhetta saarnaksi, sillä siinä oli vahva evankelioiva ote. Puheessa ei aina edes puhuttu joulun sanomasta vaan se oli enemmän opetusta kristinuskosta. Puhe oli thaiksi, mutta oppaanamme toimi oppilaskohdin toimintaa koordinoiva Fidan lähetystyöntekijä, joka ystävällisesti tulkkasi meille puheet.

Kummilapsemme oppilaskodin joulujuhlassa myös minä ja tytöt ylitimme itsemme ja esiinnyimme ensimäistä kertaa koskaan (ja ehkä viimeisenkin kerran) yhdessä tällä triolla laulaen suomalaisia joululauluja toisen tytöistämme säestäessä. Tämä esitys sai raikuvat aplodit, vaikka kieltämättä jälkikäteen tallennetta katsoessamme esiinnyimme kyllä tyypilliseen suomalaiseen tapaan melko arasti – olisi sitä voinut vähän voimakkaammallakin äänellä laulaa ;-). Tässä joulujuhlassa oli Karen heimoon kuuluvia lapsia ja heidän perhettään, jotka ovat tyypillisesti hyvin musikaalisia ja lähes kaikki esitykset sisälsivätkin musiikkia ja tanssia. Muissa oppilaskodeissa oli lapsia myös Lisu ja Mong heimoista. Musikaaliset karenit ovat tyypillisesti käsityöläisiä, mongit taas viljelevät enemmän hedelmiä ja mansikkaa, osa luonnollisesti perinteisiä riisin ja soijan viljelijöitä. Esityksiin oli todella panostettu esiintymisasuja ja koreografioita myöten. Lapset olivat tehneet esitykset täysin itsenäisesti oppilaskodin henkilökunnan kanssa.

 

Oppilaskodin thaimaalainen johtajapariskunta vierailee  säännöllisesti vuoristokylissä vieden ruokalahjoituksia ja kertoen koulun toiminnasta. Pääsimme mukaan erääseen kylään, johon pääsi autolla (kylän asukkailla emme kuitenkaan nähneet autoja vaan he kulkivat mopedeilla/jalan ja töihin käytettiin muuleja) ja kylän asukkaat mieluusti esittelivät meille vaatimattomia, mutta todella siistejä asumuksiaan. Asunnoille oli tyypillistä se, että talo oli rakennettu pylväiden päälle, niin että alaosa jäi puutavaran varastointiin, vaatteiden kuivaamiseen/säilytykseen ja eläinten suojaksi ja ns. toisessa kerroksessa oli makuutilat, viriketila (käytännössä kangaspuut vaatekankaan valmistamiseen)  ja keittiö (avotulella valmistettiin ruoka). Jokaisessa asunnossa kunnioitetaan Thaimaan kuninkaallisia heidän kuvallaan. Kylän miehet olivat vierailumme aikana metsätöissä ja riisipellolla – käytännössä suuri osa päivästä kuluu maatalon töissä, sillä konekantaa työntekemiseen ei ole. Meidät kohdattiin todella ystävällisesti, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Oppilaskodin johtajan englannin taito oli sen verran puutteellista, että syvempiä keskusteluja se ei mahdollistanut. Toisaalta ulkomailla ollessani olen monesti todennut, että sanoja ei tarvita, ihminen voi kohdata toisen ihmisen niin monella muulla tavalla.

 

Onko sinulla kummilapsi jonkin organisaation kautta? Millaisia kokemuksia sinulla on? Vai oletko ollut vapaaehtoistyössä oppilaskodissa – miltä elämä siitä näkökulmasta näytti?

Fidan oppilaskotityö on laadukasta ja siinä koordinointi paikallisen henkilökunnan ja Fidan edustajan kesken toimii kokemukseni mukaan hyvin. Myös lasten elinolosuhteet ovat asialliset ja henkilökunta ystävällistä ja lämminhenkistä. Jos mietit kummilapsen ottamista ulkomailta, voin siten lämpimästi suositella Pohjois-Thaimaan vuoristoseutujen oppilastyötä. Voit ottaa minuun myös yhteyttä ja kysellä kokemuksistani lisää.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin perjantai, huhtikuu 24, 2020 at 23:28

    Täytyy myöntää, että ei ole kummilasta eikä kyllä ole käynyt mielessänikään enkä tunne järjestelmää lainkaan. Ehkä juuri siksi tätä oli erittäin kiinnostavaa lukea, enkä ajatusta kyllä lainkaan mahdottomana, oikeastaan päinvastoin. Tuohon olisi mainio tapa auttaa ja toisaalta samalla itse pääsisi tutustumaan paikalliseen kulttuuriin.

    Varmaan oli hyvä idea valita kummilapseksi poika. En kuitenkaan välttämättä ole samaa mieltä siitä, että tytöt tulisivat valituksi, koska ovat hellyttävämpiä. Itselle ainakin tulee mieleen, että tytöt ovat huonommassa asemassa ja tarvitsevat apua enemmän ja päätyisin helposti valitsemaan tytön. Toisaalta moni varmaa ajattelee samalla tavalla, jonka johdosta asia onkin tosiasiassa päinvastoin.

  • Reply kodinvaihtaja lauantai, huhtikuu 25, 2020 at 06:42

    Ei muuta kuin Fidan tai vastaavan organisaation sivuille ja kummilasta sponssaamaan. Esim. nythän Thaimaan koulujen aloitus siirtyi huhtikuun lukuvuoden aloituksesta pidemmälle koronasta johtuen. Oppilaskotityössä aina hieman puutetta kummeista lukuvuoden alkaessa, kun uusia ekaluokkalaisia aloittaa koulutien. Ja olisi upeaa, että jokaisella olisi oma kummi heti alkajaisiksi. Selkeästi lapset ihailevat kummeja ja onhan aina ihana, kun on ”oma” aikuinen.

  • Reply reetaeevi tiistai, huhtikuu 28, 2020 at 12:51

    Kummitoiminta on minulle jollakin tavalla tuttua, mutta tällaiset thaimaalaiset oppilaskodit ihan uutta tietoa. Kiva, että olette päässeet käymään kummipoikanne oppilaskodissa ja näin nöhneet käytännön tasolla, mihin kummin antama avustus menee. Jakun saa vielä itse osallistua opettamiseen ja muihin ohjelmanumeroihin, teki varmaan vierailusta vielämerkityksellisemmän.

    • Reply kodinvaihtaja perjantai, toukokuu 8, 2020 at 19:16

      Jäi kyllä erittäin vahva muisto. Niin vahva, että reissusta oli helppo kirjoittaa postaus kuusi vuotta myöhemmin.

  • Reply Sini matkakuumeessa lauantai, toukokuu 2, 2020 at 19:36

    Mulla on toinen kummilapsi Indonesiassa. Ekaa kävinkin tapaamassa. Hän on jo täysi-ikäinen eikä ole enää avustuksen piirissä.
    Kuulostaa hurjalta, että 7-vuotias on koko lukukauden pois kotoaan tuolla koulussa. Mutta hyvähän se on että saa käydä koulua.

    • Reply kodinvaihtaja perjantai, toukokuu 8, 2020 at 19:19

      Meille nykysuomalaisille tuntuu oudolta lähettää lapsi pois kotoa, mutta kyllähän maailmalla sisäoppilaitokset ovat arkea. Meille vasta ok on se, että lukioikäinen lähtee toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Toki tiedän myös henkilöitä, jotka kokeneet senkin liian raskaana myöhemmin aikuisena. Ehkä asiaan saattaa sopeutua helpommin nuorempana, tai sitten ei??

  • Reply Anna K. - Kaukaa haettua lauantai, toukokuu 2, 2020 at 20:34

    Tämmöinen matka kiinnostaisi tosi paljon, se antaisi niin paljon enemmän kuin vain tavallinen turistimatka. Pohjois-Thaimaassa en ole itse käynyt, mutta maisemat ja ihmisten asut on hyvin samantyylisiä kuin Laosisssa, josta tykkäsin kovasti.

    • Reply kodinvaihtaja perjantai, toukokuu 8, 2020 at 19:22

      Monet vuoristoheimot ovat vaeltaneet eri maista, joten varmaan Laosistakin on tultu tänne Chiang Main alueelle. Eri oppilaskodeissa oli eri heimoihin kuuluvia ja heillä oli erityyliset asut. Itse tykkäsin Lisu ja Mong heimojen asuista, jotka olivat koruilla koristettuja ja värikkäämpiä, Karen heimolaisten asut olivat taas yksinkertaisen tyylikkäitä.

    Vastaa käyttäjälle Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.