Suomen suurin matkablogiyhteisö

Työstressi Senegalissa – lomailevan työpsykologin mietteitä

15-vuotias poikamme kommentoi “Miten niin?”, kun kerroin hänelle, että Villassamme on töissä kaksi kotiapulaista meidän 6-henkisen perheen vierailun aikana, sillä yksin pääkokki Nabou ei pärjää. Tämä on ehkä selkein ero kahden eri työkulttuurin välillä, länsimaisen Suomen ja afrikkalaisen Senegalin. Tai onko kyseessä se, että kotiapulainen ei pärjäisi yksin vaan ei oleteta, että hänen pitää pärjätä? Ei vaadita, että pitää pinnistellä, olla tehokas/ylitehokas? Ja työntekijä ei miellä työtä pakoksi, joka pitää tehdä saadakseen rahaa, jolla saa nauttia vapaa-ajasta?

Yhdeksän päivän havainnointini tulos on se, että Senegalissa työn teon oletetaan olevan rentoa, ei pinnistellä väkisin, voidaan olla vaikka pidempään töissä, kun vaan työt tehdään rauhalliseen tahtiin. Ylityökorvausta ei kuitenkaan saa 😉. Haluan korostaa, että kirjoitan havainnoistani, minulla ei ole tietoa, en ole asunut/työskennellyt itse Senegalissa. En siis sano, että havaintoni ovat oikeita. Havainnointini koskee lähinnä oman Villamme työntekijöiden toimintaa. En myöskään voinut keskustella kotiapulaisten kanssa, sillä meillä ei ollut yhteistä kieltä (paitsi google kääntäjä). Mieluusti minua saa haastaa, kommentoi kommentointikenttään omista ajatuksistasi ja oikeasta tiedostasi – moni on oikeasti tehnyt töitä Afrikassa ja siten osaisi antaa perustellumpaa tietoa.

Kotiapulaisen tehtäviin kuuluu hakea aamulla torilta ruokatarvikkeet (plus pitkin päivää puuttuvia muita tuotteita autonkuljettajan kanssa) sekä laittaa niistä aamupala, lounas ja päivällinen. Hän siivoaa myös yleiset tilat ja makuuhuoneet. Lisäksi tarvittaessa pyykkää ja huolehtii Villan vieraiden hyvinvoinnista – taikoo pyydettäessä kynsisakset yms. Villan työntekijät tekevät työtä rennolla otteella ja hymyillen. Ja jos olen huoneessani, kun apulainen olisi tulossa sitä siivoamaan, niin hän odottaa portailla istuen niin kauan kuin tulen huoneesta ulos. Ei kiireen häivää ja odotellessa ei näpytellä puhelinta yms.

Kalatorilla asiointi kesti ikuisuuden. Itse asiassa tämä Somonen pieni paikallinen kalatori on ikään kuin “kalajalostamo”, jonne kalastajat tuodat suoraan mereltä kalat, verkot siivotaan siellä, yhdessä nurkassa pestään kalat, toisessa perattiin, joku oli myyjä ja sitten tietenkin “pääkassa”. Työpaikalla hengailee myös porukkaa, joiden tehtävä ei selviä minulle, ostajia he eivät ole, ehkä vain juttelemassa tuttujen kesken. Kukaan “jalostamossa” ei häiriinny tai aja meitä kauemmaksi, vaikka pyörimme ja hyörimme heidän tiellään, rentous näkyy myös siinä. Hygienia/kylmäketju on varmasti sitä sun tätä, sillä valmiit kalat viedään pakastimeen, joka on kojun sisällä varjossa, mutta sähkötön. Ergonomiaa ei ole myöskään tarkisteltu. Työvaatteet ovat useimmilla samat kun mitä kadullakin näkyy, eli naisilla kansallispukutyyliä ja miehillä rennompaa. Pääkassa on selvästi “myyntihousut” jalassa, hän käy tiukkaa neuvonpitoa hinnasta, oletan, että haluaa isomman summan, kun me ulkomaalaiset toubat olemme maksamassa. No neuvonpidon jälkeen annan 7000CFA eli n. 12€ kahdesta noin kahdeksan hengen aterian kaloista. Video ”kalajalostamon” työolosuhteista ja fiiliksestä.

Olimme Villan omistajilta saaneet vinkin, että olisi toivottavaa, että kotiapulaisemme päivä ei venyisi liiaksi, kun osa vuokralaisista/kodinvaihtajista on bailannut myöhään ja kokin yöunet jääneet lyhyeksi. Me olisimme päinvastoin halunneet vapauttaa hänet aiemmin, mutta viikon aikana selvisi, että hän on vaan väkisin töissä klo 9-21. Tämä tarkoitti sitä, että päivällinen oli vasta klo 20, joka on yleisesti liian myöhään suomalaiselle (varsinkin alkulomasta, sillä aikaerosta johtuen sisäisen kellomme oli edelleen klo 22). Pyysin kokilta, että pääruut olisivat niinä päivinä, kun olemme kotona klo 13 ja 18. Tämä ohjasi loppulomaa kohden hänen työpäivänsä pääsääntöisesti klo 9-19 pituisiksi. Tosin sitä edelsi kahtena peräkkäisenä päivänä google kääntäjäkeskustelut, joissa kommentoin, että hän viettää liian vähän aikaa lastensa/perheensä parissa ja hän voisi ihan hyvin lähteä kotiin aikaisemmin. Tähän hän vastasi, että on ihan normaalia, että kukaan paikallinen ei mene kotiin kuin vasta yhdeksältä ja että hän tulee myöhään töihin (eli on töissä klo 9 ja on sitä ennen käynyt jo ruokaostoksilla). Seuraavana päivänä jatkoin samaa teemaa ja sain vastauksen ”Il y a une jolie place ici au village”, jonka google käänsi ”There is a nice place here in the village”. Ymmärsin/tulkitsin viestin niin, että hän pitää työstään ja kokee työympäristönsä hyvänä. Voisihan sitä ajatella siitäkin näkökulmasta, että hänellä on paremmat oltavat töissä kuin kotona – en kuitenkaan usko näin olevan, tapasin hänen miehensä, aivan upea persoona, ei ensimmäisenä tullut mieleen, että parisuhteessa olisi ongelmia ja kotiolot kaaoottiset. No eihän sitä koskaan voi varmuudella tietää. Voihan tietenkin ajatuksen taustalla olla ajatus, että kaikissa Villoissa ei olisi yhtä mukavaa olla kuin tässä. Hänen työnantajansa on 61-vuotias sinkku nainen. Tulee sekin mieleen, että Suomenkin historia tuntee piikojen olot. Joskus työnantajat ovat olleet hirviöitä ja piikoja kohdeltu huonosti, he ovat voineet tulla raiskatuiksi yms. Jos tässä työpaikassa ei ole näin, niin silloin siitä on syytä pitää kiinni.

Senegalissakin osa töistä on hyvin fyysisesti raskaita. Kotikatumme varrella, kuten monessa muussakin paikassa valmistetaan hiekasta tiiliä, siis ihan käsipelillä. Vaikka sitäkin työtä tehdään melko rennosti, niin kyllä on kovaa hommaa. Enpä usko, että noista hommista monikaan suomalainen työmies enää selviäisi.

Talomme puutarhuri jaksaa kuokkia päivittäin kaikki kukkaistutukset. Varmasti pakollistakin möyhentää ne päivittäin, ei muuten kukat kasvaisi ja menestyisi. Ilman lämpötila kuitenkin yöaikaa 25C ja päiväsaikaan 37C! Hänen työtään seuratessa tulee mindfulness harjoitukset mieleen. Kesälomalla moni suomalainen viihtyy samalla tavoin puutarhassa – varsinaiset puutarhurit kyllä Suomessa tekevät kovaa työtä – minfulness on tästä tehotyöstä kaukana.

En usko, että suomalaisista olisi senegalilaisella mentaliteetillä työskentelemään, mutta mikä olisi kompromissi? Suomalaisista saadaan kovemmat tehot irti, kun pidetään tulospalavereita, kuukausivartteja yms. Mutta onko se oikeasti tarpeen? Onhan ne tarpeen globaalin kilpailun alla, jos haluamme ylläpitää nykyisentasoisen palkkatason, hyvinvoinnin, lomat ja muut edut ja matkustaa lomallamme maailman ääriin kirjoittamaan blogitekstejä uima-altaan äärellä… Mietin tässä samanaikaisesti kumpi tapa on onnellisempi, en olen ihan varma…

 

Kommentoi ajatuksiasi. Mitä havaintoja olet itse tehnyt vieraillessasi/työnskennellessäsi kehittyvissä maissa? Mihin päätökseen olet tullut?

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Sandra sunnuntai, maaliskuu 15, 2020 at 20:59

    Olipas mielenkiintoisia havaintoja kulttuurista, josta en tiedä mitään. Tämä on sitä matkablogien hienoutta! Varmaan aikamoista kulttuurien yhteensovittamista suomalaisen ja senegalilaisen työtavan kanssa, mutta vaikutat olevan sopeutuva ja teet hyviä havaintoja ympäristöstäsi. Mielenkiintoista, luen mielelläni lisää.

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, maaliskuu 21, 2020 at 18:10

      Kiitos kauniista palautteestasi! Tällä lomalla oli helpompi havainnoida, kun oma stressi oli tosi pieni, kun ei tarvinnut murehtia, että tiettyyn aikaan on ruoka pöydässä yms arkijutuista. Perinteisessä hotelliasumisessa on minulle ihmissuhdetyöntekijänä myös tiettyä stressiä, nyt ei tarvinnut kohdata ketään ylimääräisiä aamiaisella, lounaalla yms ja sai keskittyä ”ystävystymään” kokin kanssa – siis sen sivussa, kun google kääntäjällä sovittiin sen päivän/seuraavan päivän ruuasta/ohjelmasta 😉

  • Reply Sini matkakuumeessa maanantai, maaliskuu 16, 2020 at 15:21

    Kehitysmaista puheenollen huomasin Laosissa tammikuussa, että siellä(kin) ihmiset painavat pitkää päivää, mutta tosiaan rennolla otteella. Kesken työpäivän voi ottaa ihan hyvin torkut. Kiire ei missään nimessä ole. Moni myös työskentelee joka ikinen päivä ilman minkäänlaisia lomia tai vapaita.

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, maaliskuu 21, 2020 at 18:05

      Työ tuntuu olevan tavallaan elämäntapa. Yrittäjämäistä asennetta, vaikka suuria voittoja ei ole saatavissa. Näin se on, rentous ja siitä hetkestä nauttiminen. Siinä meille opittavaa.

  • Reply Periaatteen Nainen torstai, maaliskuu 19, 2020 at 21:55

    Mielenkiintoinen kirjoitus, aloin heti miettiä omia elämänkokemuksia Karibialla ja siellä kahden kotiapulaisemme (vaihto-oppilasvuonna) arkea. Itselleni tuli mieleen sellainen ”you pay peanuts, you get monkeys”-tyyppinen asenne; kun palkka on matala, ei työntekijältä voi vaatia hurjia suorituksia, ja kaikki osapuolet tietävät sen. Kunhan työt tulevat tehtyä jollain tasolla ja molemmat osapuolet ovat lojaaleja toisilleen, tällainen systeemi toimii 🙂 Kun tarkoitus on hoitaa hommat, ei kasvattaa voittoa!

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, maaliskuu 21, 2020 at 18:03

      Wow, vaihto-oppiasvuosi Karibialla, haluan heti kuulla lisää, missä olit? Oletko kirjoittanut blogijuttua siitä? Jos et ole, niin mitä muistat, mitä erityisesti jäänyt mieleen? Mutta tosiaan varmasti totta tuo lojaalisuus puolin ja toisin. Kotiapulainen on tavallaan perheenjäsen, esim. Villamme omistaja tuki taloudellisesti kotiapulaisen siskon opintoja, sekin sitoo heitä toisiinsa.

  • Reply Pirkko / Meriharakka perjantai, maaliskuu 20, 2020 at 17:38

    Tiedä noista työoloista ja tehokkuudesta, mutta tuosta torilla käynnistä tuli mieleen kun joskus ennen Intian matkaamme luin jonkun kulttuurioppaan siltä suunnalta ja siinä kerrottiin miten toreilla ja muissa kaupoissa on kolmet hinnat: paikallisille, paikallisille, jotka ostavat länkkäreille ja länkkäreille. Eli varmaan ei ainakaan itse kannata yrittää ostosten tekoa!

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, maaliskuu 21, 2020 at 17:59

      Kuulostaa ihan järkevältä tuo kolmenlainen hinnoittelu – siis paikallisten näkökulmasta! En tiedä mikä hinnoittelu meillä oli käytössä, mutta kahdesta todella isosta kalasta 12€ on niin halpa hinta, että mieluusti sen maksoin. Mutta muistan joskus maksaneeni Kiovassa niin kiskurihinnat toribanaaneista, että.. Tajusin vasta myöhemmin ja kysyin paikalliselta tutultani, että miksi hän ei puuttunut asiaan. Hän vastasi, että hän ei ollut koskaan ostanut banaaneja, että hän ei tiennyt mitä ne maksavat. Tämä oli siis 30 vuotta sitten…

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning lauantai, maaliskuu 21, 2020 at 12:55

    Mielenkiintoista pohdintaa. Itseäni surettaa usein, kun näen kuinka pitkiä päiviä maailmalla painetaan ilman kunnollista korvausta. Esimerkiksi Guatemalassa reppureissatessani oli aikaa tarkkailla paikallisten katumyyjien elämää ja arkea. Kojuja alettiin availemaan aamukuudelta ja samat myyjät istuivat niissä iltakymmeneen. Monella oli pienet lapset mukana aamusta iltaan, koska luonnollisesti mitään päivähoitoa ei ole.

    Juttelin myös turisteja kuskaavan miehen kanssa, jonka työpäivät venyivät usein aamuvarhaisesta keskiyöhön. Palkka oli aina sama, 100 quetzalia eli 12€, teit kuinka paljon töitä tahansa. Vapaapäiviä ei ole ja töihin oli lähdettävä aina kun käsky kävi. Raivostutti, sillä tiesin kuinka paljon retkifirmat veloittavat matkustajilta päivän kyydeistä. Esimerkiksi reissu Chichicastenangon markkinoille maksoi 230 quetzalia per naama ja kuski sai silti 100 quetzalia. Autossa oli 10 ihmistä, joten siitä voi laskea firman käärimät voitot.

    Tuo kuski, johon tutustuin, pyysi minut kerran mukaan markkinareissulle ilman että minua oli ilmoitettu mihinkään firman listalle ja sanoi, että voi kuskata minut ilmaiseksi. En kuitenkaan voinut hyväksyä tuota, vaan päädyin antamaan koko 230 quetzalia suoraan kuskille.

    Ihmisillä ei ole minkäänlaista vapaa-aikaa, ja eräänä päivänä huomasin yllätyksekseni lenkkeilijän kadulla. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta koko reissuni aikana, kun näin tämäntyylistä vapaa-ajan toimintaa.

    • Reply kodinvaihtaja lauantai, heinäkuu 11, 2020 at 22:24

      Jotenkin tätä on jopa hankala hahmottaa, kun me olemme niin tottuneet oikeudenmukaisuuteen ja sääntöihin. Monesti olen miettinyt, että vaikka itse en ole mikään ammattiliittodiggaaja, niin meillä voisi olla ties millaiset työmarkkinat ilman niitä!!!

  • Reply Kohteena maailma / Rami maanantai, maaliskuu 23, 2020 at 09:35

    Kyllähän meillä pohjoismaissa työn tehokkuus on viety huippuunsa, toisaalta sitten monilta on se tärkein eli elämänilo kadonnut. Mitä köyhempi maa, sen iloisemmat ihmiset. Suomessa monella työ on tasan tarkkaan niin kauan ”aivan p#%&#&%#”, kunnes huomaa, että työpaikka meni alta. Sen jälkeen se olisikin ollut ihan hyvä. No onneksi ei kaikki ajattele näin, mutta liian usein.

    Ulkomailla tosiaan pitää ottaa ihan erilainen asenne kaikkeen, mitä vastaan tulee. Aika hyvin on itsellä hermot pitänyt, en muista kuin kerran Karibialla Curacaossa kävyn palaneen totaalisesti ja sen kyllä mr Simor sai kuulla todellakin korvat punaisena. Oli saanut joltain reilusti tippiä, ja oli antanut meidän paikat bussista jollekin ja lähettänyt bussin kaksi minuuttia ennen matkaan. Ja tämä kulttuurissa, jossa mikään ei ole koskaan lähtenyt aikataulussa mihinkään. Mutta se siitä, toivottavasti Simor oppi kerrasta, pidin kyllä huolen, että mestarin touhut selvisi hotellin johtallekin. No itse asiassa kaikki meni paremmin kuin hyvin ja vuokrasin auton, se olikin paljon parempi ratkaisu kokonaisvaltaisesti 🙂

    • Reply Mari/Kodinvaihtaja sunnuntai, huhtikuu 5, 2020 at 22:30

      Ihana tarina. Ja joskus /Aika usein on juuri noin, että vaikka joku juttu menee ns. Väärin, niin lopulta se menee just oikein 😍

    Vastaa käyttäjälle Kohteena maailma / Rami Cancel Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.