Pohjois-Makedonian tasavalta on ollut tämän niminen vasta helmikuusta 2019 alkaen. Jugoslaviasta Pohjois-Makedonia itsenäistyi 1991. Pohjois-Makedonia kuuluu Makedonian valtakunnan alueeseen, josta suurin osa kuuluu Kreikkaan. Keikka ja Makedonia kiistelivät nimiasiasta aina vuoteen 2018 asti.  Makedoniassa on asukkaita noin 2 miljoonaa ja heistä 65% puhuu makedoniaa ja 25% albaniaa. Makedonia kuuluu voimakkaasti seismiseen alueeseen ja viimeksi vuonna 1963 maanjäristys teki pääkaupungissa Skopjessa voimakasta tuhoa. Skopjen sijainti tekee säähän voimakkaita lämpötilaeroja, talvet ovat kylmiä, lumisia ja pakkasasteilla ja kesäkuukaudet paahtavan kuumia, keskimääräinen lämpotila kesäkuukausina on 30C (Suomessa n. 15C). Matkamme aikana lokakuussa oli todella miellyttävä keli, Suomen kesä, 25C. Toisaalta juuri edellisenä viikkona oli ollut kylmää, n. 15C ja lähtiessämme oli saapumassa kylmä ilmavirtaus myös.

Kaupungin keskustasta varmasti kaikille jää voimakkaasti mieleen sen massiiviset rakennukset ja patsaat.  Keskeisin silta, artikkelin pääkuvassa näkyvä Vardar – joen ylittävä kivisilta yhdistää historiallisen keskustan  ja modernin kaupallisen keskustaan Vardar-joen yli. Keskustassa on monia siltoja. Niistä mieleenpainuvin on ns. taidesilta, jossa on 29 patsasta, jotka kuvaava maalle tärkeitä henkilöitä/ kulttuurihenkilöitä (muusikoita, runoilijoita, sotureita yms). Kuulemma tämä silta ja keskusta yleisimminkin on hermostuttanut Kreikkaa entisestään, sillä sen on nähty kopioivan Antiikin kreikan patsasperinnettä/kreikkalaista rakennusperinnettä. Minua ydinkeskustan alue jollakin tavalla hämmensi, se oli niin upea valaistuksineen, kerrassaan pramea, jotenkin överi. Samanaikaisesti köyhyys näyttäytyy nopeasti ydinkeskustan ulkopuolella. Lenkkeillessäni kartassa näkyvälle isommalle vihreälle ulkoilualueelle asuinalueiden lävitse, ei silmiä hivellyt ympäristö. Poikani kävi parturissa ja se olisi maksanut 1,5€, mutta hän tippasi oikein kunnolla ja maksoi 2,5€.. Keskustan liikkeissä hinnat olivat täysin Suomea vastaavat.

Asuimme vanhan basaarin alueella, jonne on vain reipas noin vartin kävelymatka. Olin ajatellut, että olisi kiva asua vanhassa kaupungissa, muutoinhan se olikin, mutta minareetti oli ihan hotellimme vieressä ja rukouskutsut todella kaikuivat huoneeseemme. Toisaalta saimme kokea tämänkin, miten rukoukset hahmottavat päivää viisi kertaa päivässä. Rukousten ajankohdat noudattavat vuorokausirytmiä ja ovat eri pituisia, lyhyin on aamukoiton rukous (eli vierailumme aikana noin kuuden aikaan), sitten on keskipäivälla, myöhäisiltapäivän, auringonlaskun rukous ja vielä iltarukous pimeyden laskeuduttua. Makedonialaisista muslimeja on 39%, kristittyjä 59%. Katukuvassa uskonto ei juurikaan näy, sillä hunnutettuja naisia on hyvin vähän. Kuitenkin koin hieman epämukavaksi pukeutua hellekelillä lyhyeen kesämekkoon  – ehkä ihmisten katseisiin saattoi vaikuttaa myös se, että he eivät kokenee kelin olevan enää niin kuuma kuin se oli meille.

Käytännössä Skopje on mukava kävellen hahmotettava kaupunki.  Vanha basaari on iso alue, jossa hyvin pieniä kauppoja, ravintoloita ja kahviloita jokaisen makuun. Alueen perällä on varsinainen basaari, jossa on myytävänä ihan kaikkea lähinnä paikallisten tarpeisiin – Skopjehan ei ole turistikaupunki. Ehkä siitä johtuen tai sitten kieliongelmista johtuen tavaroita ei tyrkytetä. Kuitenkin tinkiä saa ja pitää. Toisaalta sekin tehdään kivalla tavalla, joten 13 vuotias poikani innostui harjoittelemaan kovin ja teki hyviä ostoksia – osa oikeasti hyviä, osa hajosi saman tien. Eli sama juttu kaikialla maailmassa tekniikan piraattijutuissa. Suosittelen ehdottomasti menemään, mukava tunnelma ja täysin turvallista.

Jos olisimme olleet pidemmällä reissulla olisin ehdottomasti mennyt kolmen tunnin ajomatkan päähän maailman vanhimpiin järvialueisiin kuuluvalle Ohrid alueelle vaeltamaan. Käsittämättömän upeita kuvia olen nähnyt. Pidennettyyn viikonloppureissuun sopi reissu Matka Kanjonille. Olimme sopineet meille oman taksin 15€ päivähintaan ja sillä kätevästi menimme puolen tunnin ajomatkan päässä olevalle luonnonsuojelualueelle. Alueella pääsee veneillä tippukiviluolilla edullisesti (voi myös vuokrata kanootteja) ja vuonon reunaa pitkin pääsee kävelemään  kallioon louhittu polkua järven rantaa pitkin – kuitenkin tippukiviluolat vain toisella puolella, joten sinne pääsee vain venekyydillä. Tippukiviluolilla on erittäin kylmä, joten hellekelilläkin tarpeen on pitkähihainen. Alue on kaunis, mutta ei mitenkään erikoinen. Päiväretki oli reippailulenkki ja siihen lomalla tarpeen, mutta jos aikaa olisi pidempään reissuun, niin Ohrid järven vaelluspoluille menisin.

Paluumatkalla menimme vielä Skopjen eläintarhaan. Se oli todella pieni, mutta hyvinhoidettu ja kaunis – ehdottomasti suositeltava kohde etenkin lapsiperheille. Eläintarhalta kävelimme takaisin majapaikkaamme ja käytännössä koko paluumatka meni Vardar joen rantaa pitkin isoa puistoaluetta pitkin. Ihmisiä lenkkeilee paljon molemmilla puolin joen rantaa. Skopjen linnoituksen muurit näkyvät hyvin kauempaakin. Sinne kannattaa tehdä mukava kävelyretki, sisäänpääsy on ilmainen ja linnoitukselta hyvät näkymät ympäri kaupunkia. Kun Skopjessa ei ole näkötornia, niin linnoituksen alue tavallaan on sellainen. Lokakuussa ei ollut enää tarjolla opastusta, mutta kesäaikaan kuulemma on.

Ehkä kaikkein mukavin vierailukohde mielestäni on Äiti Teresan museo. Ajattelen, että häntä voimme kaikki kunnioittaa, on mieletöntä, miten köyhästä Jugoslaviassa syntyneestä nunnasta tuli maailman tunnetuinpia köyhien auttajia. Hän oli rohkea, muutti 18-vuotiaana Intiaan nunnaluostariin ja alkoi myöhemmin tehdä työtä kaikkein köyhimpien parissa Intian slummeissa. Hänen johdollaan perustettiin lastenkoteja, mielisairaaloita ja saattohoitomajoja vuodesta 1952 alkaen. Hänellä loi hyvät suhteet maailman päämiehiin ja  sai jopa Nobel-palkinnon 1979. Laivamatkalla Irlannista Intiaan vuonna 1929 hän kirjoitti seuraavan  runon:

FAREWELL

I’m leaving my dear house And my beloved land To steamy Bengal go I To a distant shore.

I’m leaving my old friends Forsaking family and home My heart draws me onward To serve my Christ.

Goodbye, O mother dear May God be with you all A Higher Power compels me Toward torrid India.

The ship moves slowly ahead Cleaving the ocean waves, As my eyes take one last look At Europe’s dear shores.

Bravely standing on the deck Joyful, peaceful of mien, Christ’s happy little one. His new bride to be.

In her hand across of iron On which the Savior hangs, While her eager soul offers there It’s painful sacrifice.

”Oh God, accept this sacrifice As a sign of my love, Help please, Thy creature To glorify Thy Name!

In return, I only ask of Thee. O most kind Father of us alla: Let me save at least one soul – One you already know”

Fine and pure as summer dew Her soft warm tears begin to flow, Sealing and sanctifying now Her painful sacrifice

Museo on kaupungin keskusta-alueella, muutama sata metriä Makedonia aukiolta. Tämä erikoisen mallinen rakennus on  paikalla, jossa on ollut aikoinaan kirkko, jossa Äiti Teresa on kastettu. Hänen kotitalonsa on purettu, mutta se sijaitsi aivan keskustassa. Siinä kohdalla on kuulemma maassa kyltti/merkki, mutta sitä en löytänyt. Museossa on paljon alkuperäistä rekvisiittaa mm. Äiti Teresan sänky. Siellä on valokuvakokoelmaa kertomassa Äiti Teresan elämästä ja urasta hyväntekijänä. Yläkerrassa on kappeli jossa koin olevan hyvän ja rauhoittavan tunnelman. Museoon ei ole sisäänpääsymaksua, alakerrassa oli matkamuistomyymälä.

Onko Balkanin alue sinulle tuttu, mitä muita alueita etenkin luonnonkauneuden näkökulmasta suosittelet? Monet vuokraavat autoa ja kiertelevät, suositeltava reitti tähän?

Suunnitellessamme Italian reissua, 17v tyttömme, joka oli asunut vajaan vuoden Veronassa vaihto-oppilaana kommentoi: ”Oon käynyt Venetsiassa neljästi, ei se oo mikään ihmeellinen mesta, mutta kyllä teidät täytyy sinne viedä, kun se on ainut paikka, jonka suomalaiset Pohjois-Italiasta tietää”. Teinin näkemys suomalaisturismista, totta tai sitten ei?!.. Sisäpiiritietojen perusteella ajoimme suoraan Veronan keskustassa olevaan parkkihalliin ja suuntasimme kaupungille. Lopulta saimme hieman tyttäremme kaltaisen kokemuksen, sillä satoi, oli järkyttävän kylmä, kaikkialla oli liikaa ihmisiä ja ravintolassa oli törkykallista pakastepizzatyylistä pizzaa. Ehkä voisin jopa sanoa, että Venetsian voisi jättää välistä, vähitellen olen matkailijana saavuttamassa sen pisteen, että ns. ykkösmestat voi jättää välistä, kun niistä jää kuitenkin ontto olo. Kanavat ovat kyllä hienoja, ehkä tunnelman voisi kokea parhaiten aamuviideltä, jolloin saisi kadut itselleen. Tyttäremme kävi lopulta Venetsiassa vuoden aikana seitsemän kertaa..

Ehkä ihaninta tällä matkalla oli nähdä oma tytär osana toista kulttuuria ja osana toista sukua. Ja hänelle muodostuneet muut omat verkostot. Asuimme hänen perheessään, jossa oli itse asiassa vain äiti ja tyttäremme, muut lapset olivat jo muuttaneet omilleen. Tämä iso kolmikerroksinen kivitalossa sijaitsi Veronan ulkopuolella olevassa kylässä viiniviljelmien keskellä. Aikoinaan talossa on asunut isovanhemmat ja kaksi heidän lastaan perheineen, kaikilla oma kerroksensa. Vanhemmat asuivat jo vanhainkodissa ja sisaruksille tuli riitaa ja toinen perheineen muutti pois. Tyttäremme olikin kuullut monta eri tarinaa suvun tilanteesta (jopa opettaja oli kertonut oman versionsa) ja hän kertoikin, että italialaiset ovat todella juoruilevaa porukkaa. Ei siis ihme, että hän oli oppinut niin nopsasti kielen 😉 Ja toisaalta perheen äiti oppi häneltä englantia, molemminpuolinen win-win tilanne.

Naruhyppelyä italiaksi

Saimme nauttia pääsiäissunnuntain lounaan koko suvun kesken. Parsa on pääsiäispöydän se juttu. Kävin perheen äidin kanssa ostamassa parsaa suoraan viljelijältä, joten varmasti oli parasta parsaa, mutta meidän suuhun ihan mautonta. Ja yhtä mautonta oli parsa siinä Italialaisessa ravintolassa, johon tyttäremme tutor perheineen meidät vei. Vaikka muutoin tämän ravintolan ruoka oli todella suussa sulavaa, etenkin jälkkärivanukas. Mutta italialaistunut tyttäremme on oppinut rakastamaan parsaa..

Vaihto-oppilasjärjestön tutor oli todella aktiivinen, hän tuntui ottaneen tyttäremme kotouttamisen  sydämenasiakseen ja myös me saimme siitä osasen. Hän vei myös meidät veneilemään Garda järvelle. Veneilyn jälkeen hän esitteli meille Garda järven alueella sijaitsevaa omaa yritystään, Corte San Carloa. He ovat kunnostaneet Cola Lazisen kylään 200 v vanhan talon ja vuokraavat siitä 11 huoneistoa. Ympäristö on kerrassaan hurmaava ja söimme ravintolassa ihan vieri vieressä tunnelmallisella sisäpihalla. Jotenkin tuntui siltä, että samassa tilassa olisi Suomessa ollut kolme pöytää ja siellä oli kymmenen pöytää ja tuolia löytyi aina lisää .

Meillä oli paljon ihania kohtaamisia, ja ison osan niistä tuotti italialaisten lämpö ja ihastuminen siihen, että kanssamme kulki 17-vuotias, joka puhui sujuvaa italiaa. Salsomaggiore Terme on pieni kylä matkalla Milanon lentokentältä kohti yöpaikkaamme La Speciaa. Sen pitäisi olla tunnin ajomatkan päässä, mutta juutuimme kiirastorstain ruuhkaan ja useamman tunnin matkustettuamme päädyimme nälkäisinä sinne syömään. Ja saimme kuninkaallisten palvelua. Kaikki kylän asukkaat, joita parveili ruokapaikassa ohjattiin omistajan toimesta sivuun, saimme ykköspöydän ja ruokien lisäksi lapset saivat ilmaiset jäätelöt ja aikuiset drinkit. Ihana alku matkalle.

Perhemajoituksen lisäksi yövyimme matkalla kivoissa Airbnb asunnoissa. La Speziassa yövyimme ennen junamatkaa Cinque Terren kyliin (viiteen eri kylään, jonka jokaiseen keskustaan juna pysähtyy) ja vaellusta siellä. Kannattaa ilman muuta kävellä vähintään jokin kyläväli, koko matka menee rantareittiä ja on helppokulkuista – toki osin kapeaa polkua. Cinque Terreen ei voi mennä omalla autolla ja se on hyvä, ei tullut ahdistavaa turismifiilistä vaikka turisteja olikin käsittämättömän paljon. 

Pieve di Cadore

Cinque Terren jälkeen ajoimme Dolomiiteilla Pieve di Cadoren kylään. Käsittämättömän upeat maisemat, voiko näissä maisemissa saada viidelle hengelle yöpymisen 87€:lla. Kyllä voi. Tuuli oli kova, mutta voin vain kuvitella millaista tässä ihanassa kodissa ja kylässä (upeita pikkuravintojoita vieri vieressä) olisi olla kesällä. Tyttäremme italian kielen taito tuli tarpeen jokaisessa yöpymispaikassa, vaikka jälkimmäisessä emäntä tuli meitä vastaan google translatorin kanssa. Dolomiitit olisi toisaalta voinut jättää väliin, illalla vasta selvisi, että emme pääse vielä vuoristoteille, ne avataan vasta toukokuussa. Olisimme voineet selvittää asiaa etukäteen, mutta onneksi emme, saimme ihanan yöpymisen ja aivan kivan vaellusreitin koimme.  Nämä pienet kylät olivat parasta koko matkalla. Ja näillä Dolomiitin reiteillä, Monte Bellunassa vaeltaessa ei törmätty kehenkään ihmisiin, ei vielä ole vaelluskausi selvästi ;-). 

Italian rappioromantiikka kiehtoo minua, paikat aika ränsistyneitä, mutta upeita kivitaloja ja kujia joka paikassa. Ei ihme, että siihen maahan rakastuu helposti. Verona tuntuu vanhalta kaupungilta koko kaupunki, se tuntui kivalta.  Verona onkin tyttäremme mielestä se oikea rakkauden kaupunki!

Tuntuiko kuvaukseni Pohjois-Italiasta tutulta? Millaisia kokemuksia sinulla on alueesta ja italialaisista? Pidätkö Pohjois-Italiasta vai onko Etelä-Italia vienyt sydämesni – jos näin, niin miksi?