Suomen suurin matkablogiyhteisö

Maailma meillä – mitä kotimme kertoo matkustusharrastuksestamme

Ubud, Bali, 1996

Nyt korona-aikaa matkabloggaajat ovat innostuneet kirjoittamaan kotimaan kohteista, muistelemaan vanhoja matkojaan ja nostaneet niitä esiin eri näkökulmista mm. kohokohtia ja epäonnekkaita matkoja. Meriharakka matkabloggasi siitä, mitä matkamuistoja heillä on kotona. Ihailin heidän kotiaan lukiessani ja pohdin koko ajan, että mä en voisi kirjoittaa tällaista, kun emme koskaan tuo mitään materiaalista mukanamme matkoilta. Olen ominut äidinmaidossani ”Mitään turhaa ei osteta” -geenin ja lisäksi muistossa on 80-luvun kauheat kansallispukuiset nuket, joita ihmiset nuoruudessani raahasivat Kanarialta ja Kreikasta.

Tästä huolimatta onpa muistoja näköjään alkanut vähitellen meillekin kertymään. Toki ne, jotka ovat kunnian saaneet, ovat tykättyjä ja siirtyvät vuodesta ja vuosikymmenestä eteenpäin mukanamme. Oheinen kalastajapatsas on kaikkein tärkein. Olin häämatkalla 1996 mieheni kanssa maailmanympärimatkalla ja vaikka meillä oli vain rinkat selässämme, niin oheinen patsas päätyi matkaamme. Ubudin kylässä vähän joka toisessa kadunkulmassa oli kivisiä ja puisia patsaita myyviä isoja liikkeitä/ikään kuin tehtaita. Siltä ajalta on jäänyt haave, että pihassamme olisi joskus jättikokoinen patsas. Toistaiseksi tämä patsas edustaa haavetta. Vähän väliä patsaasta rikkuu ongenvapa (kuvassakaan sitä ei ole) ja sitten se laatikossa, kunnes taas liimataan. Ei ole kadonnut vielä ongenvapa. Mutta vaikka katoaisi, niin ei haittaa.

Leimasin Indonesiasta, 1996

Kyseisellä matkalla Indonesian Yogyakartan tai Jakartan kadulla olevassa kojussa tehtiin leimasimia. Muistan, että jollakin ihan pikkurahalla räätälöi nuori poika meille oman leimasimen. Kojun ulkopuolella pohdimme, että montako lasta meille tulee. Lopulta päädyimme siihen, että otetaan leimasin, jossa yksi tyttö ja yksi poika ja vanhemmat ;-). Perusteena oli se, että jos meille tulee enemmän, niin tämä on riittävän pitkään sopiva. Edelleen kyseinen leimasin kerran vuodessa leimaa lähtevän joulukirjeen, vaikka meitä on 6 (2 tyttöä, 2 poikaa ja vanhemmat). Leimasimessa lukee ”News from family Lassila / Terveisiä T: Lassilat”.

Nämä kaksi matkamuistoa ovat aika laille ne tuliaiset, jotka olen halunnut itse ostaa, kaikki muut on mieheni halunnut ostaa ja minä olen nuukana vastustellut ja lopulta on ostettu. Ja olen äärimmäisen tyytyväinen niihin kaikkiin -ilman näitä muistoja ehkä kodistamme uupuisi jotain, meidän oman kodin fiilis.

Artikkelikuvassa oleva ”Love grows well in little houses”- taulu on Usasta. Ohiossa sijaitsee Amish Country, jossa edelleen asutaan kuin Suomessa viisikymmentäluvulla. Tämä uskonnollinen yhteisö ei hyväksy moottoriajoneuvoja ja sähköä eli hevosvankkurit ovat normaali näky.  He arvostavat alkutuotantoa ja käsityöläisyyttä. Lähistöllä asuva vaihto-oppilasäitini kerrassaan rakastaa tätä kylää ja käy usein ostamassa sieltä luomuvihanneksia, jauhoja yms. Kylässä ei eletä markkinatalouden säännöillä, joten tuotteet ovat myös edullisia, heidän ei ole tarkoitus tehdä paljon voittoa vaan nimenomaa saada riittävä elinto itselleen ja perheelleen. Kylässä on rauhallinen tunnelma ja on herttaista nähdä naiset hilkkatyyppiset hatut päässään, esiliina hameen päällä ja miehillä henkselit ja pussihousut. Kirkkaita värejä ei pukeutumisessa sallita.  Pihoissa riippuu kuivumassa siis valkoista, harmaata ja mustaa vaatetta. Kesällä lapset eivät käytä kenkiä ja heidät on opetettu todella hyväkäytöksiseksi eli he aina mm. tervehtivät.

Taulun lause ”Love grows well in little houses” muistuttaa paitsi kylästä, niin muistan, että ostaessamme mietimme, että me asutaan aika pienessä talossa. Joskus luin, että talomme, jossa on virallisesti 130 neliötä (yläkerran huone liian matala asuinneliöiksi) on Suomen mittapuussa liian ahdas koti kuusihenkiselle (au pair aikaan seitsemänhenkiselle) perheelle. Meidän mielestä näin ei ole ja olen vähän samaa mieltä taulun ideologian kanssa. Vaihdoimme juuri taulun paikkaa ja parikymppinen nuoremme totesi: ”Eikö tota voisi jo heittää pois?” Ei voi! Hän kertoi tarinaa, että oli kerran herännyt siihen, että isä oli sanonut ”Love grows well” ja äiti oli jatkanut ”in little houses”. Naureskellen totesin hänelle, että sori, sellaiset vanhemmat olet saanut, me ollaan vähän samanmielisesti yksinkertaisia, kolmekymmentä yhteistä vuotta on tehnyt tehtävänsä.

Naantali, 2007

Houtskär, 2019

Lasten ollessa pieniä (1-9 vuotiaita) teimme reissun Muumimaailmaan ja Naantalin kylpylään – yövyttiin kylpylässä. Naantalin keskustasta löytyi haukitaulu, joka on pihasaunamme pukuhuoneen seinässä. Se muistuttaa Naantalista ja myös perheemme miesten kotivesistä nostamista isoista haukisaaliista – todellinen kalavonkale oli 7,8 kiloinen.

Pihamökin tuvassa on muisto pyöräretkeltä Saaristosta. Tässä linkki yhteen saaristomatkan reissupostaukseen. Houtskäriläinen Helge Mattsson tekee pienoismalleja saariston 60:stä eri lintulajista. Tämä lintu tuli matkaamme Nauvosta pienestä söpöstä myymälästä ja se sijaitsee pihamökin tuvassa. Tämän kirjoitustason päällä on tehty hikistä urakointia. Yksi jos toinen artikkeli ja referaatti psykoterapiaopintoihin on tehty linnun valvovan katseen alla.

 

Verona, Italia, 2017

Chiang Mai, Thaimaa 2015

Eteisessä sinut toivottaa tervetulleeksi kyltti, joka sanoo ”La famiglia e dove il cuore trova sempre una casa”. Tyttäremme oli vaihto-oppilaana Italiassa 2016-17. Hän toi taulun tuliaiseksi ja taulun viesti vapaasti suomennettuna on ”Perhe on siellä, missä sydän löytää kodin”. Hänellä on kaksi perhettä, Italian perhe ja meidän perhe. Meillä oli ilo vierailla hänen Italian perheessään ja kokea italialainen pääsiäinen. Tässä linkki reissukokemuksiin.

Rantamökin sisääntulossa tervetulleeksi taas sinut toivottaa thaimaalainen norsunpää. Thaimaa on norsujen maa. Viime vuosituhannen alussa maassa oli n. 100 000 norsua ja niitä käytettiin niin liikkumiseen, metsästykseen kuin sodissakin. Norsut ovat siis osa thaimaalaista kulttuuria, vaikka nykyään rooli on valitettavasti lähinnä palvella turismia jopa maalaten tauluja kärsällään kuin pelata jalkapalloa.

 

Senegal 2020

Tokio, Japani, 2016

Senegalissa arkipäivän katukuvaan kuuluvat ”kansallispukutyyppiseen” värikkääseen asuun pukeutuneet naiset, jotka kantavat isoja taakkoja päänsä päällä. Nämä on ostettu todella tyrkyltä myyjältä Goree Islandilta, tästä reissusta voit lukea lisää postauksestani. Missään muualla Senegalissa en kokenut olleeni turisti. Kävimme Bandian luonnosnsuojelualueella safarilla, mutta siellä ei kyllä ollut tiikereitä vaan  kirahveja, antilooppeja, seeproja, hyeenoja, kilpikonnia, alligaattoreita, puhveleita, apinoita, virtahepopariskunta yms.

Japanin reissulta tuotiin Sakeastiasto, tässä reissupostaus. Sake on japanilaista riisiviiniä, toisaalta japaninkielinen sana sake voi tarkoittaa mitä tahansa alkoholijuomaa. Kuvassa sen oikean saken, joka on vahvuudeltaan n. 15% nauttimiseen tarkoitetut kipot. Sakea voi juoda sekä kuumana että kylmänä ja käytännössä minkä tahansa ruuan kera. Sake on tärkeä osa japanilaista keittiötä, ja sillä on myös paljon rituaalista käyttöä. Menneinä vuosisatoina sake juotiin yhteisestä kiposta, sillä yksin juominen katsottiin eristäytymiseksi. Yhteisestä astiasta voidaan juoda edelleenkin šintolaisissa seremonioissa. Kun sakea tarjotaan toiselle, sakepullosta kuuluu pitää kiinni kahdella kädellä, toinen käsi pohjalla ja toinen kaulalla. Sake juodaan tavallisimmin pienistä kuvan kaltaisista o-choko-kipoista, joita kuuluu niin ikään nostaa kahdella kädellä. Tyypillisiä nykypäivän seremonioita, joissa on saketarjoilua on avioliiton sinetöintitilaisuus sintopyhäkössä, hautajaiset ja jopa vaikka auton siunaus.

Dominikaaninen tasavalta, 2017

Lamppu Ruotsista, kalat Las Palmasista

Dominikaaninen sisilisko on ostettu Cabareten paikallisesta sekatavarakaupasta. Itse asiassa metsästimme kohtuuhintaista aurinkorasvaa ja lopulta aurinkorasvan lisäksi tämä lisko tuli mukaamme. Dominikaanisen tunnelmia tästä lisää.

Ruotsi on meille rakas maa mieheni ihanien sukulaisten asuessa siellä. Olemme monesti yöpyneet heidän mökillään ja sieltä käsin tehneet niin turistireissuja kuin osallistuneet sukujuhliin tai viettäneet yhdessä aikaa heidän kanssaan. Pianon päällä oleva lamppu muistuttaa meitä Ruotsista, tässä viimeisimmän Ruotsin reissun postaus.

Pianon päällä asustavat myös mieheni Las Palmasin reissusta tuomat kalat – taas täytyy myöntää, että kiittämättömänä taisi ensimmäinen kommenttini olla ”No ei nää ole minkään näköisiä, ei kande ostaa tämmöisiä”. Ja lopulta kalat löysivät arvoisensa paikan. Kodissamme asuu rakkauden ja kiistelyn ohessa myös monenlaisia ruskeansävyisiä matkamuistoja.

Kiitos kun kävit meillä kylässä tämän postauksen kautta!

Millaisia matkamuistoja tyypillisesti tuotte ja mitkä ovat osoittautuneet rakkaimmiksi ja siten jatkavat kulkuaan kodista toiseen?

 

 

Peniksen mallinen koskimelontareitti lempääläläisillä takapihoilla

Otsikossa ei ole virhettä, siinä todella puhutaan peniksestä. Kyseessä on havaintopsykologinen ilmiö, jossa ihminen muokkaa mielessään epämääräisen havainnon selkeäksi ja merkitylliseksi. Artikkelikuvassa oleva Google Mapsin kuva saattaa näyttäytyä sinulle miehen peniksenä. Tämä reitti on upea 10 km vesistöreitti  Lempäälässä.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Olen aina pitänyt mustikoista enemmän. Oman maan mansikat ovat itsestäänselvyyksiä. Olen asunut Lempäälässä 14 vuotta ja joka vuosi olen meloneet Lempäälän ympäri vähintään kerran. Nautimme reitistä, mutta kun jonkin saavuttaa helposti, niin sen ainutlaatuisuuden helposti unohtaa. Ulkomaalaisille vieraillemme olemme esitelleet reittiä ja he ovat olleet haltioituneita. Ehkä sinäkin ihastuisit?!

Tämän kaltainen venevaja kuuluu mielikuvissamme saaristoalueille, mutta näitä on myös Lempäälässä

Reitin varrella on uniikkeja palveluita, joten uskon, että jokainen matkaan lähtenyt saa muokattua itselleen upean päivän.  Jos melonta yksin tuntuu haastavalta, niin iloisia melontaporukoita menee kotirantamme ohitse viikoittain, näitä melontaretkiä järjestävät ainakin Piellokas sekä  Kelo ja Kallio Adventures. Koskikellujat järjestävät muuta uniikkia elämyspalvelua. Erityisesti polttariporukat voisivat innostua näistä vaihtoehdoista. Reitin voi mennä myös sup-laudoilla ja näitä retkiä järjestää Kehotus. Kehotukselta saat myös lautoja 3pv ajaksi vuokralle.

Sopivia lähtöpisteitä on useampi, kajakki kun lähtee liikenteeseen melkein mistä vaan. Kahta paikkaa voisin suositella: Lempoisten uimalan vieressä Nokkatiellä olevaa veneenlaskupaikkaa tai Myllyrannan aluetta Lempäälän kirkon takana.

Lempoisten uimarannan yhteydessä on yleisiä saunavuoroja, joten saattaisi olla kiva lisä vielä jättää Lempäälässä saadut hiet Lempäälään. Tsekkaa saunavuorot netistä tai kysäise uimalan yhteydestä olevasta kesäkahvilasta. Omat matot saa pestyä myös perinteisellä matonpesupaikalla uimalan alueella – luonnollisesti ilmaiseksi omilla mäntysuovilla ja harjoilla. Monena kesäiltana uimalan nurmikkoalueella on säävarauksella kesäjumppia – noin vitosen hintaan. Rannasta löytyy luonnollisesti lentopalloverkot – Lempäälä on tunnettu lentopallokunta.

Myllyrannassa on  jäätelökioski ja rannan nuotiopaikalla voit paistaa makkarat ja nauttia avarasta nurmialueesta minigolffaten tai muuten vain chillaten. Tsekkaa tapahtumapuiston tapahtumat  Facebook sivuilta. Myllyrannasta voit nousta mäen ylös ja vierailla Lempäälän Pyhän Birgitan kirkossa. Lempäälän keskiaikainen harmaakivikirkko (rakennettu 1502-04) toimii tiekirkkona, joten sunnuntain klo 10 messun lisäksi se on kesäaikaan avoinna arkipäivisin klo 10-16. Kirkon takaa löytyy kunnan keskusta-alue, mm. rautatieasema ja lempääläisten oma suosikki-lounasravintola Mamman Keittiöstä.

Rannasta lähtee muutaman sadan metrin pituinen rantapolku, jota pitkin pääset nauttimaan Kahvila Siirin tunnetuista jättikokoisista korvapuusteista (itse en pidä korvapuusteista, mutta Siirin kakut ja keittolounas ovat suosikkejani) tai varata Lempäälän luontaiskylpylästä melonnan jälkeen hieronnan tai perinteisen vesihoidon.  Viime vuosituhannella monet tunnetut taiteilijat kuten Ilmari Kianto, Aaro Hellaakoski ja Mika Waltari ottivat Lempäälässä vesihoitoja, miksi et siis sinäkin? Kyseessä on käärehoito, jossa vaihdellaan kylmiä ja kuumia kääreitä. Toiminnasta on -80 luvulta alkaen vastannut sisätautien ja reumatologian erikoislääkäri Kirsti Uoti.

Itse en ole Uotin kylpylän vesihoitoa kokeillut, mutta suunnitelma on muutaman vuoden päästä viettää siellä mahdollisesti 50-vuotisjuhlia naisystävien kera. 40-vuotisjuhlia vietettiin kiertäen tämä esittelemäni reitti kanooteilla. 30-vuotisjuhlia vietin ystävieni kanssa vaeltaen osan 50km pitkää Birgitan Polkun rengasreittiä. Lempäälästä on siis moneksi luonto/elämäysnäkökulmasta!

Uimalan alue ja Myllyrannan tapahtumapuisto sijaitsevat Pyhäjärveen kuuluvalla Kirkkojärvellä, joka on reitin aukein ja isoin vesistöalue. Tällä osuudella on monasti tarpeen aukkopeite, vaikka muutoin suojaisemmilla osuuksilla ei sille pakosti tarvetta olisi. Lähtöpisteistä melot Lempäälän kanavaan. Lempäälän kanava yhdistää Pyhäjärven ja Vanajaveden vesistöt. Sillä on mielenkiintoinen historia, sillä se rakennettiin 1867-74 hätäaputöinä. Tämä tarkoitti sitä, että suurtyöttömyyden aikana kunnat työllistivät työttömiä maksmalla heille parikymmentäprosenttia normaalia pienempää palkkaa. 1876 valmistui Tampere-Hämeenlinna rautatie ja tämä vähensi selkeästi matkustajaliikennettä ja kanavaa käytettiin lähinnä tavaraliikenteen tarpeisiin. Kanava uusittiin 1950-luvun lopulla nykyisenkaltaiseksi ja nyttemmin sitä käytetään vapaa-ajan matkailuun. Kanavan lävitse menee säännöllisesti Hopealinja Tampereelta Hämeenlinnaan. Jos menet kajakoimaan tiistaisin, huomioi Hopealinjan aikataulu, kanavassa voit joutua odottamaan tavallista pidempään, sillä kanava on aikataulutettu priorisoimaan Hopealinjan sujuvan liikennöinnin kanavan lävitse.

Kanava toimii itsepalveluna. Tämä tarkoittaa sitä, että itsepalvelun käynnistysnaru ja ohjeet löytyvät ennen kanavaan menoa vasemmalta puolelta. Käytännössä vedä narusta ja odota, kunnes portti aukeaa ja liikennevalo muuttuu vihreäksi. Kanavaan päästyäsi ota kiinni kanavan reunoissa olevista naruista ja taas odota veden pinnan nousua ja edessä olevan portin avauduttua ja liikennevalojen vaihdettua vihreäksi poistu kanavasta. Tämän reitin voi kajakeilla mennä vain yhteen suuntaan, sillä osaa koskiosuuksista on mahdotonta mennä vastavirtaan kajakeilla. Kanava on auki pääsääntöisesti kesäaikaan klo 7-24, mutta keväämmällä/syksymmällä varmista aikataulut tästä.

Kanavan sisällä

Mentyäsi läpi kanavan näet edessäsi Lempäälän uuden maamerkin eli Kanavan varressa olevan Lempäälän korkeimman asuinkerrostalon. Kanavan alueella on paljon asutusta ja koko tämän reitin varrella asuu satoja ihmisiä, niin kerrostaloissa, rivitaloissa, vanhoissa omakotitaloissa sekä hulppeissa moderneissa villoissa. Osa reitin viehätystä on mahdollisuus päästä kotien ”takapihoille”. Ainakin itse eräällä tämän reitin varrella asuvana en häiriinny ohikulkijoista vaan päinvastoin vaihdan mielelläni muutaman sanasen kajakkiporukoiden tai viime kesinä ”katukuvaan” ilmestyneiden sup-lautailijoiden kanssa.

Sup lautailija tuli vastaan (pieni piste vasemmalla), oikealla näkyy vanha rantasauna. Näitä idyllisiä alkuperäisiä kauniisti kunnostettuja saunoja reitin varrella useita

Kanavan kohdalla menet rautatiesillan alitse. Näitä maisemia näet myös pienen ohikiitävän hetken Helsinki-Tampere välillä. Rautatiesillan jälkeen ohitat oikealle jäävän Lempäälän Lukion sekä Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Lempäälän kampuksen. Hulppealla sijainnilla opiskelevat Lempäälän nuoret. Ja tiedänpä erään opettajan matkanneen työmatkat kajakillakin ;-). Lukion jälkeen matka jatkuu Ahtialanjärven lävitse. Ahtialanjärvi on valtakunnallisesti tunnettu lintujärvi, joka on osa Natura 2000 suojeluohjelmaa. Tämän Ahtilanjärven osuuden olen kerran mennyt melomatta nostaen melan ilmaan ja hyödyntäen tuulen voiman matkanteossa.

Ennen lukiota voit tehdä harkitun harha-askeleen ja suunnata kajakin oikealle noin puoli kilometriä Hämeenlinnan suuntaan ja mennä nauttimaan oluset tai siiderit Hotelli-ravintola Vaihmalan Hoviin. Vaihmalan hovi on auki vuoden jokaisena päivänä ja se on tuttu paikka monelle juhlatilana (meidänkin perheen talviaikaan vietetyt rippijuhlat toteutettiin Vaihmalan Hovissa) ja jouluaikaan meillä asuneet kodinvaihtajat Australiasta ja Espanjasta ovat nauttineet suomalaisen jouluaterian tässä Lempäälän ainoassa hotellissa. Ja jos tulet kauempaa ja toivot tunnelmallista miljöötä yöpaikaksi, niin Vaihmalan Hovi on ehdoton valinta. Siellä on myös putiikki, jonka mallisto on laadukas.

Ahtialanjärven jälkeen melot Turuntien alitse ja ohitat Hääkiven. Tämä rautakautinen asuinpaikka on hyvä levähdyspaikka tai jos kajakissa on mukanasi lentopallo, niin voitte porukalla vetreytellä upeahiekkaisella beach volleykentällä kajakissa jämähtyneitä jalkoja. Hääkiven jälkeen saavut Katepalin alueelle ja tässä kohtaa padon kohdalla sinun pitää rantautua (padosta suoraan vasemmalle näet sileitä kiviä, jotka on kuin luotu rantautumiseen) ja kantaa kajakkia n. 200 metriä. Kantomatkalla on myös puucee. Toki puskiakin on sillä kohdalla ihan hyvin. Jos haluat pitää tauon, niin suoraan rantautumispaikan kohdalta näet puusillan, joka menee pienelle saarelle. Saarella on laavupaikka. Valitettavasti kyseinen paikka on paikallisen nuorison suosittu illanviettopaikka ja siellä on jonkin verran ollut ilkivaltaa.

Hääkivi edessä

Hyvä kajakin veteenlaskemispaikka on suoraan Katepalintienalla olevan sillan kohdalta. Tässä kohdin suuntaa kajakki suoraan virran keskelle ja melo virran suuntaisesti. Veden ollessa korkealla et näe juurikaan kiviä, mutta niitä on todella reilusti koskessa. Koskeen on tuotu kalojen kutupaikoiksi lisää kiviä. Tämä kohta voi tuntua jännittävältä, mutta kyllä koskeen mahtuvat niin kivet, kalastajat kuin kajakitkin. Kokemusta löytyy yhdeltä kerralta kiven päältä. Päädyin jotenkin kajakkikaksikolla keskelle koskea olevan kiven päälle silloin noin kymppivuotiaan tyttömme kanssa. Hän muistaa tämän ikuisena häpeäkokemuksena. Mieheni yritti huudella meille ohjeita rannalta ja ympärillä olevat kymmenkunta kalastajaa olivat kuin eivät olisi mitään nähneet tai kuulleet – suomalaista mentaliteettia parhaimmillaan ;-). Jotenkin onnistuimme pääsemään kiveltä alas kieppaamatta – no, onpa tyttö pitänyt kiven päällä antamansa lupauksensa, ei ole enää äitinsä kanssa samaan kajakkiin istunut!

Koskelta eteenpäin meloessa Tuulialan uimaranta jää vasemmalle ja heti kohta uimarannan jälkeen kaarra vasemmalle (ei sitä kapeinta kohtaa vaan seuraavaa), toki voit mennä edessä olevan Salon saaren takaakin, jos haluat inan pidemmän reitin. Salon saaren jälkeen edessäsi on Koivunokan yleinen laavupaikka. Koivunokan jälkeen tulee reitin mahtavin koski, Herralankoski. Näyttää pahemmalta kuin onkaan. Näin ovat kaikki ystäväni sanoneet, joten voit luottaa tähän. Oikeasti todella nautittava koskiosuus. Parasta mennä kosken keskeltä rautatiesillan keskiosaa, sillä sivummalle on tuotu kalojen kutupaikoiksi isoja kiviä. Yleinen ohje koko reitille onkin, että melo mahdollisimman keskellä (paitsi Kirkkojärven kohdalla ei tarvitse mennä veneväylälle).

Herralankosken kuohuissa, edessä uusi rautatiesilta

Herralankosken jälkeen voi meloa myötävirtaa Lempäälän seurakunnan Vanhan Pappilan ohitse. Pappilan rantasaunalla usein kesäisin avoimia saunavuoroja ja ajoittain muita tapahtumia, ehkä haluat ajoittaa pysähdyksen tällaiseen ohjelmalliseen osuuteen. Pappilan jälkeen alitat Tampereentien ja Kuokkalankoskea pitkin lasket Hakkarin kartanon ohitse. Tutustupa ravintoloitsija Arto Rastaan luotsaavan  Villa Hakkarin maistuviin menuehdotuksiin. Jos haluat pysähtyä kesken matkan dinnerille, niin huomaathan, että sinun on rantauduttua ennen koskea/sillan alitusta.

Kuokkalankoski, Villa Hakkari jää oikealle

Kuokkalankoskesta laskeudut takaisin Kirkkojärveen ja lähtöpisteeseesi Lempoisten veneenlaskupaikalle tai Myllyrantaan. Ilman pysähdyksiä ja kanavan ohituksen mennessä sujuvasti tämä 10 km reitti menee reilussa kahdessa tunnissa. Kanavalla voi mennä huonolla tuurilla vähän pidempään ja ilman muuta jättäisin tilaa vähintään yhdelle tauolle, joten varaa vähintään neljä tuntia aikaa. Ja kuten tästä blogista näet, niin tekemistä reitillä löytyy, varaapa koko päivä Lempäälään. Lempäälä on paljon enemmän kuin Ideapark! Lisää tietoja löydät Lempäälän matkailusivustolta.

Tervetuloa Lempäälään!

Onko sinulla muistoja Lempäälästä? Tai mitä mielikuvia Lempäälä tuo mieleesi? Oletko melonut esittelemäni koskireitin – mitä muuta voisit reitistä kertoa?

Äitiä odottaa kotiin uskollinen Ronja-ystävä.

 

 

Skopje, Makedonian pääkaupunki ja äiti Teresan kotikaupunki

Pohjois-Makedonian tasavalta on ollut tämän niminen vasta helmikuusta 2019 alkaen. Jugoslaviasta Pohjois-Makedonia itsenäistyi 1991. Pohjois-Makedonia kuuluu Makedonian valtakunnan alueeseen, josta suurin osa kuuluu Kreikkaan. Keikka ja Makedonia kiistelivät nimiasiasta aina vuoteen 2018 asti.  Makedoniassa on asukkaita noin 2 miljoonaa ja heistä 65% puhuu makedoniaa ja 25% albaniaa. Makedonia kuuluu voimakkaasti seismiseen alueeseen ja viimeksi vuonna 1963 maanjäristys teki pääkaupungissa Skopjessa voimakasta tuhoa. Skopjen sijainti tekee säähän voimakkaita lämpötilaeroja, talvet ovat kylmiä, lumisia ja pakkasasteilla ja kesäkuukaudet paahtavan kuumia, keskimääräinen lämpotila kesäkuukausina on 30C (Suomessa n. 15C). Matkamme aikana lokakuussa oli todella miellyttävä keli, Suomen kesä, 25C. Toisaalta juuri edellisenä viikkona oli ollut kylmää, n. 15C ja lähtiessämme oli saapumassa kylmä ilmavirtaus myös.

Kaupungin keskustasta varmasti kaikille jää voimakkaasti mieleen sen massiiviset rakennukset ja patsaat.  Keskeisin silta, artikkelin pääkuvassa näkyvä Vardar – joen ylittävä kivisilta yhdistää historiallisen keskustan  ja modernin kaupallisen keskustaan Vardar-joen yli. Keskustassa on monia siltoja. Niistä mieleenpainuvin on ns. taidesilta, jossa on 29 patsasta, jotka kuvaava maalle tärkeitä henkilöitä/ kulttuurihenkilöitä (muusikoita, runoilijoita, sotureita yms). Kuulemma tämä silta ja keskusta yleisimminkin on hermostuttanut Kreikkaa entisestään, sillä sen on nähty kopioivan Antiikin kreikan patsasperinnettä/kreikkalaista rakennusperinnettä. Minua ydinkeskustan alue jollakin tavalla hämmensi, se oli niin upea valaistuksineen, kerrassaan pramea, jotenkin överi. Samanaikaisesti köyhyys näyttäytyy nopeasti ydinkeskustan ulkopuolella. Lenkkeillessäni kartassa näkyvälle isommalle vihreälle ulkoilualueelle asuinalueiden lävitse, ei silmiä hivellyt ympäristö. Poikani kävi parturissa ja se olisi maksanut 1,5€, mutta hän tippasi oikein kunnolla ja maksoi 2,5€.. Keskustan liikkeissä hinnat olivat täysin Suomea vastaavat.

 

Asuimme vanhan basaarin alueella, jonne on vain reipas noin vartin kävelymatka. Olin ajatellut, että olisi kiva asua vanhassa kaupungissa, muutoinhan se olikin, mutta minareetti oli ihan hotellimme vieressä ja rukouskutsut todella kaikuivat huoneeseemme. Toisaalta saimme kokea tämänkin, miten rukoukset hahmottavat päivää viisi kertaa päivässä. Rukousten ajankohdat noudattavat vuorokausirytmiä ja ovat eri pituisia, lyhyin on aamukoiton rukous (eli vierailumme aikana noin kuuden aikaan), sitten on keskipäivälla, myöhäisiltapäivän, auringonlaskun rukous ja vielä iltarukous pimeyden laskeuduttua. Makedonialaisista muslimeja on 39%, kristittyjä 59%. Katukuvassa uskonto ei juurikaan näy, sillä hunnutettuja naisia on hyvin vähän. Kuitenkin koin hieman epämukavaksi pukeutua hellekelillä lyhyeen kesämekkoon  – ehkä ihmisten katseisiin saattoi vaikuttaa myös se, että he eivät kokenee kelin olevan enää niin kuuma kuin se oli meille.

Käytännössä Skopje on mukava kävellen hahmotettava kaupunki.  Vanha basaari on iso alue, jossa hyvin pieniä kauppoja, ravintoloita ja kahviloita jokaisen makuun. Alueen perällä on varsinainen basaari, jossa on myytävänä ihan kaikkea lähinnä paikallisten tarpeisiin – Skopjehan ei ole turistikaupunki. Ehkä siitä johtuen tai sitten kieliongelmista johtuen tavaroita ei tyrkytetä. Kuitenkin tinkiä saa ja pitää. Toisaalta sekin tehdään kivalla tavalla, joten 13 vuotias poikani innostui harjoittelemaan kovin ja teki hyviä ostoksia – osa oikeasti hyviä, osa hajosi saman tien. Eli sama juttu kaikialla maailmassa tekniikan piraattijutuissa. Suosittelen ehdottomasti menemään, mukava tunnelma ja täysin turvallista.

 

Jos olisimme olleet pidemmällä reissulla olisin ehdottomasti mennyt kolmen tunnin ajomatkan päähän maailman vanhimpiin järvialueisiin kuuluvalle Ohrid alueelle vaeltamaan. Käsittämättömän upeita kuvia olen nähnyt. Pidennettyyn viikonloppureissuun sopi reissu Matka Kanjonille. Olimme sopineet meille oman taksin 15€ päivähintaan ja sillä kätevästi menimme puolen tunnin ajomatkan päässä olevalle luonnonsuojelualueelle. Alueella pääsee veneillä tippukiviluolilla edullisesti (voi myös vuokrata kanootteja) ja vuonon reunaa pitkin pääsee kävelemään  kallioon louhittu polkua järven rantaa pitkin – kuitenkin tippukiviluolat vain toisella puolella, joten sinne pääsee vain venekyydillä. Tippukiviluolilla on erittäin kylmä, joten hellekelilläkin tarpeen on pitkähihainen. Alue on kaunis, mutta ei mitenkään erikoinen. Päiväretki oli reippailulenkki ja siihen lomalla tarpeen, mutta jos aikaa olisi pidempään reissuun, niin Ohrid järven vaelluspoluille menisin.

Paluumatkalla menimme vielä Skopjen eläintarhaan. Se oli todella pieni, mutta hyvinhoidettu ja kaunis – ehdottomasti suositeltava kohde etenkin lapsiperheille. Eläintarhalta kävelimme takaisin majapaikkaamme ja käytännössä koko paluumatka meni Vardar joen rantaa pitkin isoa puistoaluetta pitkin. Ihmisiä lenkkeilee paljon molemmilla puolin joen rantaa. Skopjen linnoituksen muurit näkyvät hyvin kauempaakin. Sinne kannattaa tehdä mukava kävelyretki, sisäänpääsy on ilmainen ja linnoitukselta hyvät näkymät ympäri kaupunkia. Kun Skopjessa ei ole näkötornia, niin linnoituksen alue tavallaan on sellainen. Lokakuussa ei ollut enää tarjolla opastusta, mutta kesäaikaan kuulemma on.

Ehkä kaikkein mukavin vierailukohde mielestäni on Äiti Teresan museo. Ajattelen, että häntä voimme kaikki kunnioittaa, on mieletöntä, miten köyhästä Jugoslaviassa syntyneestä nunnasta tuli maailman tunnetuinpia köyhien auttajia. Hän oli rohkea, muutti 18-vuotiaana Intiaan nunnaluostariin ja alkoi myöhemmin tehdä työtä kaikkein köyhimpien parissa Intian slummeissa. Hänen johdollaan perustettiin lastenkoteja, mielisairaaloita ja saattohoitomajoja vuodesta 1952 alkaen. Hänellä loi hyvät suhteet maailman päämiehiin ja  sai jopa Nobel-palkinnon 1979. Laivamatkalla Irlannista Intiaan vuonna 1929 hän kirjoitti seuraavan  runon:

FAREWELL

I’m leaving my dear house And my beloved land To steamy Bengal go I To a distant shore.

I’m leaving my old friends Forsaking family and home My heart draws me onward To serve my Christ.

Goodbye, O mother dear May God be with you all A Higher Power compels me Toward torrid India.

The ship moves slowly ahead Cleaving the ocean waves, As my eyes take one last look At Europe’s dear shores.

Bravely standing on the deck Joyful, peaceful of mien, Christ’s happy little one. His new bride to be.

In her hand across of iron On which the Savior hangs, While her eager soul offers there It’s painful sacrifice.

”Oh God, accept this sacrifice As a sign of my love, Help please, Thy creature To glorify Thy Name!

In return, I only ask of Thee. O most kind Father of us alla: Let me save at least one soul – One you already know”

Fine and pure as summer dew Her soft warm tears begin to flow, Sealing and sanctifying now Her painful sacrifice

 

Museo on kaupungin keskusta-alueella, muutama sata metriä Makedonia aukiolta. Tämä erikoisen mallinen rakennus on  paikalla, jossa on ollut aikoinaan kirkko, jossa Äiti Teresa on kastettu. Hänen kotitalonsa on purettu, mutta se sijaitsi aivan keskustassa. Siinä kohdalla on kuulemma maassa kyltti/merkki, mutta sitä en löytänyt. Museossa on paljon alkuperäistä rekvisiittaa mm. Äiti Teresan sänky. Siellä on valokuvakokoelmaa kertomassa Äiti Teresan elämästä ja urasta hyväntekijänä. Yläkerrassa on kappeli jossa koin olevan hyvän ja rauhoittavan tunnelman. Museoon ei ole sisäänpääsymaksua, alakerrassa oli matkamuistomyymälä.

Onko Balkanin alue sinulle tuttu, mitä muita alueita etenkin luonnonkauneuden näkökulmasta suosittelet? Monet vuokraavat autoa ja kiertelevät, suositeltava reitti tähän?

 

Suvun pääsiäislounaalla Veronassa, veneilyä Gardalla yms.

Suunnitellessamme Italian reissua, 17v tyttömme, joka oli asunut vajaan vuoden Veronassa vaihto-oppilaana kommentoi: Oon käynyt Venetsiassa neljästi, ei se oo mikään ihmeellinen mesta, mutta kyllä teidät täytyy sinne viedä, kun se on ainut paikka, jonka suomalaiset Pohjois-Italiasta tietää”. Teinin näkemys suomalaisturismista, totta tai sitten ei?!.. Sisäpiiritietojen perusteella ajoimme suoraan Veronan keskustassa olevaan parkkihalliin ja suuntasimme kaupungille. Lopulta saimme hieman tyttäremme kaltaisen kokemuksen, sillä satoi, oli järkyttävän kylmä, kaikkialla oli liikaa ihmisiä ja ravintolassa oli törkykallista pakastepizzatyylistä pizzaa. Ehkä voisin jopa sanoa, että Venetsian voisi jättää välistä, vähitellen olen matkailijana saavuttamassa sen pisteen, että ns. ykkösmestat voi jättää välistä, kun niistä jää kuitenkin ontto olo. Kanavat ovat kyllä hienoja, ehkä tunnelman voisi kokea parhaiten aamuviideltä, jolloin saisi kadut itselleen. Tyttäremme kävi lopulta Venetsiassa vuoden aikana seitsemän kertaa..

Ehkä ihaninta tällä matkalla oli nähdä oma tytär osana toista kulttuuria ja osana toista sukua. Ja hänelle muodostuneet muut omat verkostot. Asuimme hänen perheessään, jossa oli itse asiassa vain äiti ja tyttäremme, muut lapset olivat jo muuttaneet omilleen. Tämä iso kolmikerroksinen kivitalossa sijaitsi Veronan ulkopuolella olevassa kylässä viiniviljelmien keskellä. Aikoinaan talossa on asunut isovanhemmat ja kaksi heidän lastaan perheineen, kaikilla oma kerroksensa. Vanhemmat asuivat jo vanhainkodissa ja sisaruksille tuli riitaa ja toinen perheineen muutti pois. Tyttäremme olikin kuullut monta eri tarinaa suvun tilanteesta (jopa opettaja oli kertonut oman versionsa) ja hän kertoikin, että italialaiset ovat todella juoruilevaa porukkaa. Ei siis ihme, että hän oli oppinut niin nopsasti kielen 😉 Ja toisaalta perheen äiti oppi häneltä englantia, molemminpuolinen win-win tilanne.

Naruhyppelyä italiaksi

Saimme nauttia pääsiäissunnuntain lounaan koko suvun kesken. Parsa on pääsiäispöydän se juttu. Kävin perheen äidin kanssa ostamassa parsaa suoraan viljelijältä, joten varmasti oli parasta parsaa, mutta meidän suuhun ihan mautonta. Ja yhtä mautonta oli parsa siinä Italialaisessa ravintolassa, johon tyttäremme tutor perheineen meidät vei. Vaikka muutoin tämän ravintolan ruoka oli todella suussa sulavaa, etenkin jälkkärivanukas. Mutta italialaistunut tyttäremme on oppinut rakastamaan parsaa..

 

Vaihto-oppilasjärjestön tutor oli todella aktiivinen, hän tuntui ottaneen tyttäremme kotouttamisen  sydämenasiakseen ja myös me saimme siitä osasen. Hän vei myös meidät veneilemään Garda järvelle. Veneilyn jälkeen hän esitteli meille Garda järven alueella sijaitsevaa omaa yritystään, Corte San Carloa. He ovat kunnostaneet Cola Lazisen kylään 200 v vanhan talon ja vuokraavat siitä 11 huoneistoa. Ympäristö on kerrassaan hurmaava ja söimme ravintolassa ihan vieri vieressä tunnelmallisella sisäpihalla. Jotenkin tuntui siltä, että samassa tilassa olisi Suomessa ollut kolme pöytää ja siellä oli kymmenen pöytää ja tuolia löytyi aina lisää .

Meillä oli paljon ihania kohtaamisia, ja ison osan niistä tuotti italialaisten lämpö ja ihastuminen siihen, että kanssamme kulki 17-vuotias, joka puhui sujuvaa italiaa. Salsomaggiore Terme on pieni kylä matkalla Milanon lentokentältä kohti yöpaikkaamme La Speciaa. Sen pitäisi olla tunnin ajomatkan päässä, mutta juutuimme kiirastorstain ruuhkaan ja useamman tunnin matkustettuamme päädyimme nälkäisinä sinne syömään. Ja saimme kuninkaallisten palvelua. Kaikki kylän asukkaat, joita parveili ruokapaikassa ohjattiin omistajan toimesta sivuun, saimme ykköspöydän ja ruokien lisäksi lapset saivat ilmaiset jäätelöt ja aikuiset drinkit. Ihana alku matkalle.

 

Perhemajoituksen lisäksi yövyimme matkalla kivoissa Airbnb asunnoissa. La Speziassa yövyimme ennen junamatkaa Cinque Terren kyliin (viiteen eri kylään, jonka jokaiseen keskustaan juna pysähtyy) ja vaellusta siellä. Kannattaa ilman muuta kävellä vähintään jokin kyläväli, koko matka menee rantareittiä ja on helppokulkuista – toki osin kapeaa polkua. Cinque Terreen ei voi mennä omalla autolla ja se on hyvä, ei tullut ahdistavaa turismifiilistä vaikka turisteja olikin käsittämättömän paljon. 

Pieve di Cadore

Cinque Terren jälkeen ajoimme Dolomiiteilla Pieve di Cadoren kylään. Käsittämättömän upeat maisemat, voiko näissä maisemissa saada viidelle hengelle yöpymisen 87€:lla. Kyllä voi. Tuuli oli kova, mutta voin vain kuvitella millaista tässä ihanassa kodissa ja kylässä (upeita pikkuravintojoita vieri vieressä) olisi olla kesällä. Tyttäremme italian kielen taito tuli tarpeen jokaisessa yöpymispaikassa, vaikka jälkimmäisessä emäntä tuli meitä vastaan google translatorin kanssa. Dolomiitit olisi toisaalta voinut jättää väliin, illalla vasta selvisi, että emme pääse vielä vuoristoteille, ne avataan vasta toukokuussa. Olisimme voineet selvittää asiaa etukäteen, mutta onneksi emme, saimme ihanan yöpymisen ja aivan kivan vaellusreitin koimme.  Nämä pienet kylät olivat parasta koko matkalla. Ja näillä Dolomiitin reiteillä, Monte Bellunassa vaeltaessa ei törmätty kehenkään ihmisiin, ei vielä ole vaelluskausi selvästi ;-). 

Italian rappioromantiikka kiehtoo minua, paikat aika ränsistyneitä, mutta upeita kivitaloja ja kujia joka paikassa. Ei ihme, että siihen maahan rakastuu helposti. Verona tuntuu vanhalta kaupungilta koko kaupunki, se tuntui kivalta.  Verona onkin tyttäremme mielestä se oikea rakkauden kaupunki!

Tuntuiko kuvaukseni Pohjois-Italiasta tutulta? Millaisia kokemuksia sinulla on alueesta ja italialaisista? Pidätkö Pohjois-Italiasta vai onko Etelä-Italia vienyt sydämesni – jos näin, niin miksi?

Find us on Facebook


Sorry:
- You have not yet added an Instagram account to the plugin. Please return to the plugin's widget menu and follow the "Add an Instagram user" link.