Saksa on niin monin tavoin mainio matkailumaa, mutta yksi monista syistä, miksi pidän siitä niin paljon, on sen kauniit vanhatkaupungit. Syyskuisella reissullani maahan päätavoitteenani oli tutustua upeaan Reinin jokilaaksoon ja sen linnoihin, mutta ehdin onneksi käydä myös parissa isommassa kaupungissa, Frankfurtissa ja Mainzissa, ja…
Syyskuun puolivälissä kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa Reinin jokilaaksoon ja sen hurmaaviin pikkukyliin. Reissun kohde tuli valittua hieman sattumalta, sillä halusin päästä viettämään pari yötä jossain kivassa linnahotellissa. Linnan mainio sijainti olisi ainoastaan plussaa. Koska lähdin reissuun huonoin ennakkovalimisteluin, en oikein tiennyt, millaisella seudulla kiintopisteeni,…
Saksa on täynnä toinen toistaan upeampia linnoja. Niin uudempia kuin vanhempiakin, monia vuosisatoja nähneitä. Osassa linnoista voi myös yöpyä, sillä niitä on muutettu linnahotelleiksi. Mä rakastan linnoja, jo rakennustaiteen muotona, mutta myös toki potentiaalisena yöpaikkana. Pari vuotta sitten kiersin siskoni kanssa Irlantia, ja tuolla…
Terkkuja Saksasta mun kesäloman kakkososuudelta. Blogissa on ollut hiljaista. Siihen on syynä erilaiset nettivastoinkäymiset. Luonnoksista löytyy puolivalmiita juttuja, joiden loppuun kirjoittamista suunnittelin tapahtuvaksi tässä reissun lomassa. Mutta viime majapaikassani netti oli alhaalla puolet ajasta. Tätä postausta yritin vähän kirjoittaa siellä, mutta koko teksti hävisi…
Olen varmasti jokaisessa Berliiniä koskevassa postauksessani hehkuttanut kaupungin monipuolisuutta, enkä tee poikkeusta tälläkään kertaa. Berliini on kuin monta kaupunkia, aikakautta ja elämäntyyliä yhden kaupungin sisään käärittynä. Omaksi suosikeikseni ei varsinaisesti nousseet Itä-Berliinin muistot ajoilta, jolloin Neuvostoliitto oli kova sana. Mielenkiintoisia ne olivat, ei sillä,…