Browsing Tag

blogihaasteet

Blogihaasteet

Kolme pahaa matkatapaani ja muita faktoja musta ja reissuistani!

Törmäsin hetki sitten Unelmatrippi-blogissa hauskaan blogihaasteeseen, jossa tarkoituksena on listailla annettuihin kategorioihin kolme itseensä pätevää asiaa. Koska blogihaasteet on kivoja, niin mäkin päätin tarttua tähän. Tässä siis tulee tiukkaa faktatriojen tykitystä! 3 x paha matkatapa Kohdesuunnittelun viime tippaan jättäminen. Muuten olen varsin säntillinen matkojen suunnittelun…

25.11.2017
Blogihaasteet

Kaikki käymäni maat – nyt niitä on 42

Pari vuotta sitten monissa matkablogeissa innostuttiin listaamaan käytyjä maita ja ruotimaan fiiliksiä, mitä kohteet ovat herättäneet. Itsekin innostuin aikanani maalistauksen tekemään. Vaikka sen kirjoittaminen olikin aika uuvuttavaa – analysointilistalle päätyi 34 maata – oli sitä myös hauska tehdä ja mukavaa lukea myös muiden mietteitä…

20.10.2017
Blogihaasteet

Ne postaukset, joita äitikään ei tainnut lukea

La Vida Loca 2.0 -blogista sai viime vuoden loppupuolella alkunsa ilmiö, jossa bloggaajat ovat kaivelleet postausarkistojensa luurankoja. Niitä juttuja, joita kukaan, tai ainakaan melkein kukaan, ei ole eksynyt lukemaan. Mulla oli vihdoin aikaa kaivella Google Analyticsista dataa siitä, mistä ei enää ikinä kannata raapustella ;)…

3.1.2017
Blogihaasteet

Annetaan hyvän kiertää – Blogger Recognition Award

Ankeata marraskuuta piristämään sain Lähtöportti-blogin Mikalta Blogger Recognition Award -tunnustuksen. Blogger Recognition Awardia jaetaan bloggaajalta bloggaajalle ja sen saanut bloggaaja pistää toivottavasti hyvää edelleen kiertämään ja jakaa tunnustuksen kymmenelle sen ansainneelle virtuaalikynäilijälle. Tunnustus sai kyllä hymyni ulottumaan korvasta korvaan, hieman alavireisenä sujunutta marraskuutani se piristi varmasti enemmän…

24.11.2016
Blogihaasteet

Murjovat salaisuudet julki: 20 faktaa minusta!

No ehkä hieman liiottelin! En ole niin mielenkiintoinen tyyppi, että kaikki lukisivat tätä paljastuspostausta henkeään haukkoen… Mutta koska blogihaasteet on kivoja (ja Roomasta on niin paljon kuvia, että olen musertumassa niiden editoimisen alla), on aina hyvä aika jauhaa itsestään. Mun mielestä olen vaan ihan…

23.2.2016