Suomen suurin matkablogiyhteisö
Luontokohteet Suomi

Lammaspaimenviikon päätähdet – Isokarin hurmaavat lampaat

28.7.2020

Isokarin lammaspaimenviikko oli todella mielenkiintoinen ja myös unohtumaton kokemus. Komeiden merimaisemien ja majakkapuitteiden lisäksi saarella pääsee nauttimaan rautaisannoksen itse homman päätähdistä eli lampaista. Lammaspaimenten päätehtävänä on pitää lampaat kesyinä ja hyvässä kunnossa, mikä tarkoittaa muun muassa ahkeraa lampaiden rapsuttelua – kukapa tällaisesta kesätyöstä kieltäytyisi.

Viikon ajan laskimme siis lampaita aamuin illoin (ja välillä tuntui, että myös nukkumaan mennessä), seurasimme, että lampailla on kaikki hyvin, tarjosimme niille satunnaisia herkkuja ja olimme aina valmiina antamaan lampaille niin paljon rapsutuksia kuin ne vain jaksoivat ottaa vastaan.

Isokarin 21 lammasta osoittautuivat varsin persoonallisiksi tapauksiksi, joista osasta kuoriutui myös kovan luokan linssiluteita. Lähes aina kun lähdimme moikkaamaan lampaita, mukaan lähti myös kamera – ilmeikkäitä lampaita ja hellyttäviä karitsoja oli aina ilo kuvata. Tässä postauksessa jaankin kameraan tarttuneita lammashetkiä, niin uljaita kuin myös niitä, joita mikään instanssi ei passikuviksi kelpuuttaisi.

Itse en oikein etukäteen tiennyt, mitä odottaa lammaspaimenviikolta nimenomaan lampaiden suhteen. Majakkasaarella vietettyjä päiviä odotin lähtökohtaisesti innolla, mutta lampaat olivat pieni kysymysmerkki. Olisivatko ne rapsutusten tarpeessa vai kiinnostaisivatko niitä lainkaan jatkuvasti vaihtuvat holhoojat?

Tässä(kin) kuvassa poseeraa lammas, jolle annoimme nimeksi Isi sen korvanumeron mukaan. Isi on varsinainen linssilude, ja harvoin malttaa pysyä näin kaukana kamerasta.

Muistan lapsuudestani, että esimerkiksi Vaasan uimahallin ympärillä oli lampaita joskus 1990-luvulla ja niitä tuli käytyä katsomassa ihan urakalla. Nämä lampaat tuntuivat nauttivan seurastamme ja aidan raosta sujauttamistamme tarjottavista, joten toivoin samantapaista kokemusta myös Isokarin nelijalkaisilta ruohonleikkureilta.

Ensikohtaaminen lampaiden kanssa olikin varsin onnistunut. Muutamaan ryhmään jakaantunut lauma löytyi pienen etsimisen jälkeen ja lampaat tulivat tervehtimään meitä innokkaasti. Jo tässä huomasi, että lampaat ja karitsat ovat varsin monensorttista sakkia – osa otti selkeästi enemmän kontaktia meihin kuin toiset.

Viikon aikana, kun lampaita oppi tuntemaan paremmin, tiesikin jo, kuka tulee ensimmäisenä rapsuteltavaksi tai tutkimaan, onko meillä mitään maukkaita herkkuja mukana. Tai kuka tulee mutustamaan salaa kengännauhojasi, kun silmä välttää. Tai kuka onkaan se ryökäle, joka kerta toisensa jälkeen tunkee turpaansa kameran linssiin. Ei, se ei tälläkään kertaa ollut lampaanherkkua, vaan kamera.

Veimme siis pariin otteeseen lampaille niin sanottuja herkkupellettejä. Niiden avulla koko lauma oli suhteellisen helppo saada hetkeksi kasaan ja porukan aremmatkin yksilöt ihmiskontaktiin. Muuten lampaat ja karitsatkin käyttäytyivät meidän seurassa varsin säyseästi, mutta herkkupäivinä ne aivan villiintyivät. Ei tarvittu kuin vieno herkkuämpärin rapina ja lampaat kirmasivat paikalle kuin gasellit.

Herkkupäivinä herkkuämpärin kanssa kulkenut sai jopa hieman varoa. Kädestä tarjotut herkut syötiin kyllä nätisti, eikä omia sormiaan tarvinnut puuhan jälkeen tarkistuslaskea. Mutta kaikki halusivat tietenkin mahdollisimman edulliselle apajalle ämpärin välittömään läheisyyteen, minkä ansiosta eräskin lammas parkkeerasi pitkäksi toviksi suoraan mun jalan päälle. Onneksi vaelluskenkä piti pintansa sorkan alla, mutta yritäpä siirtää jalkasi päältä lammasta, joka on päättänyt, että siinä on maailman paras paikka. Ei nimittäin onnistu.

Annoimme nimet parille lampaalle. Yksi oli Isi, ihan siksi, että sen korvassa oli numero 151. Yksi oli Rapsutin, koska se olisi voinut olla rapsuteltavana maailman tappiin asti. Yksi karitsoista, se kengännauhanmutustaja, taas kulki nimellä ahmatti. Nauhojen lisäksi se yritti mutustella ahkerasti muun muassa vetoketjuja sekä housujen ulkonevia osia.

Edellä mainitut lampaat olivat lauman tuttavallisimpia ja niiden puuhat tulivatkin viikon aikana varsin tutuiksi. Isi tuli tunnetuksi siitä, että se oli herkkujen äärellä eka ja herkkujen äärellä vika. Kerran herkkuja saatuaan se ovelasti kiersi paikalle uudestaan ja yritti ihan pokkana väittää, ettei vielä äsken mitään saanut. Sama lammas karitsoineen löysi meidän laitumelta niittämät ohdake- ja nokkoskasat ja teki niistä selvää alta aikayksikön.

Voisi luulla, ettei 21 lampaan laskeminen ole homma eikä mikään, mutta välillä se kävi ihan työstä. Laidunalue oli iso ja maastoltaan haastava: oli puita, pensaita, rakennusten kivijalkoja, pieniä suoalueita, rantakalliota ja ties mitä ryteikköjä. Eivätkä lampaat oikein koskaan tuntuneet viihtyvän kaikki samassa paikassa, vaan niitä sai etsiä jopa neljänä tai viitenä eri ryppäänä eri puolilta aluetta.

Aluksi lampaita oli vielä vähän vaikea erottaa toisistaan, vaikka jokaisella onkin korvassa oma numeronsa, ja voi olla, että osa lampaista tuli joskus laskettua kahdesti, jos ne ehtivät ovelasti vaihtaa paikkaa kesken meidän laskentapuuhien.

Isokarin lampaan elämä tuntui varsin leppoisalta. Niillä vaikutti olevan kaksi pääaktiviteettia: syöminen ja hengailu. Pääosaa kuitenkin näytteli syöminen. Hyvin moni vihreä asia niille tuntui maistuvan, jopa ne meidän niittämät ohdakkeet, jotka kuulemma piti niittä siksi, etteivät ne lampaille kelpaa. Ilmeisesti kuitenkin salaattipöydästä tarjoiltuna homma toimi.

Jotakuta ei hetkauta edes salamatkustaja

Pellettejä tarjolla!

Isi ”parhaimmillaan”

Isi, tuo ahmatti, oli yksi niistä lampaista, joita sai rapsutella ihan olan takaa. Mutta koska Isi oli myös varsinainen suursyömäri, palkitsi se rapsuttajansa varsin usein permanenttiaineen hajuisilla röyhtäyksillä suoraan naamaan. Näitä oppi loppua kohden onneksi varomaan…

Viikossa lampaisiin ehti kiintyä yllättävän kovasti ja lähtöpäivänä vietimmekin pitkät tovit rapsutellen lampaita vielä viimeisen kerran. Olisin mielelläni tuonut niistä pari kotiin asti ja toivonkin nyt, että esimerkiksi mun työpaikalle hankittaisiin pari lammasta rapsuteltavaksi. Tai sitten vaan muutan Färsaarille majakanvartijaksi jollekin lunnisaarelle ja hankin myös pari lammasta. Olisi ihanan leppoisaa elämää!

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Marika /Matkalla Missä Milloinkin 30.7.2020 at 21:21

    Sinulla on ollut kyllä loistava kesätyö! Mistä oikein sait idean lähteä Isokarin lammaspaimeneksi? Ihana kesäviikko! Kuuluiko lammaspaimenen pestiin olennaisesti muutakin kuin niittäminen, lampaiden ruokkiminen ja laskeminen?

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 2.8.2020 at 13:48

      Oli kyllä aivan mahtava viikko! En enää muista, miten aikanaan sain tämän idean. Pari vuotta sitten jo ainakin muistan näitä lammaspaimenpaikkoja katselleeni ja viime kesälle jo yritin arvonnasta saada paikan. Olisinkohan jonkun tutun kautta näistä ylipäänsä kuullut ja sitten googlettelun jälkeen törmännyt juuri tuohon Isokarin lammaspaimenhommaan, jonne nimenomaan halusin. Noiden hommien lisäksi ei lammaspaimenena oikein muuta tarvinnut tehdä. Lampaat laskettiin aamuin illoin, herkkuja annettiin yhteensä kolmesti ja pari kertaa oltiin niittohommissa. Eli paljon jäi aikaa myös saaren tutkimiseen ja pieniin seikkailuihin :)

    Leave a Reply