Eurooppa Kaupunkilomat

Regent’s Park – Lontoon puistojen kaunotar

19.5.2019

Pääsiäisen viettoni Lontoossa sujui mitä mainioimmissa merkeissä, mitä auttoi upea sää. Kolme päivää auringonpaistetta ja lämpöä oli enemmän kuin olisin Englantiin uskaltanut edes toivoa, mutta sen otin riemumielin vastaan.

Mulla oli muutenkin suunnitelmissa kierrellä Lontoon puistoja, mutta täydellinen sää avitti pyrkimyksiäni paljon. Kyllähän kauniilla säällä saa puistosta paljon enemmän positiivista kuin siellä vesisateessa möllöttäessään.

Yksi puistoista, jossa ehdin viettää enemmän aikaa, oli mulle ennestään tuntematon paikka, Regent’s Park. Puisto olikin varsin täydellinen valinta kauniin kevätpäivän viettoon, sillä puisto oli suuri, monipuolinen ja tarjosi paljon nähtävää ja halutessaan myös tekemistä.

Regent’s Park – kaupunkilaisten ilona jo 1840-luvulta lähtien

Regent’s Park ei ole mikään urbanisoituvan kaupungin nurkkaan pikaisesti kyhätty pala luontomaisuutta, vaan se on ollut olemassa jo 1800-luvulla ja on yksi Lontoon kuninkaallisista puistoista. Yleisölle se avattiin 1840-luvulla, joten puistossa on riittänyt kävijöitä vuosikymmenien ja -satojen aikana.

Lisäksi puisto on varsin massiivinen, melkein 200 hehtaaria. Vertaan kaikkia puistojani ikisuosikkiini New Yorkin Central Parkiin, jonka koko on hieman alle 350 hehtaaria, joten Regent’s Park ei myöskään ole ihan pieni piste kartalla.

Vaikka puisto on iäkäs, se tuntuu kuitenkin varsin ajattomalta. Se on helppo tapa paeta kaupungin hälinää ja nauttia luonnon kauneudesta, mutta se ei kuitenkaan tunnu siltä, että sen historiaa pitäisi kunnioittaa turhan varovaisella käytöksellä.

Päinvastoin, Regent’s Park tempaisi mut heti mukaansa. Puiston kauneus, upeat puut ja kukat houkuttelevat tutustumaan paikkaan lähemmin ja seikkailemaan yhä syvemmälle puiston saloihin.

Puiston alussa mua tervehti Queen Mary’s Garden, 1930-luvulla kuningatar Maryn mukaan nimensä saanut puutarha, jonka ympyränmuotoinen rakenne ja sinne tänne puikkelehtivat polut onnistuivat saamaan mun suuntavaiston aivan sekaisin. Ei sillä, että puistossa aina tarvitisisi tarkkaan tietää missä on, mutta siinä vaiheessa kun tajusin kulkeneeni juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mitä luulin, olin hieman hämmentynyt.

Eikä puutarhan sokkeloihin eksyminen haitannut lainkaan, sillä paikka oli todella kaunis. Siinä oli jotain japanilaisen puutarhan, villin takapihan ja kesäisen kukkaniityn yhdistelmää, kuorrutettuna ruusutarhalla. Ruusut eivät olleet vielä oikeuksissaan huhtikuussa, mutta alueen puut kukkivat kilpaa ruusujenkin edestä.

Puisto oli upea paikka siksikin, että huhtikuun puolivälin tienoilla Suomi oli vielä kärvistellyt ties kuinka monennen takatalven kourissa, joten oli ihanaa päästä käymään paikassa, jossa oli muutakin kuin lupaus kevästä. Regent’s Park muistutti siitä, että kevät on niin upea vuodenaika, kun luonto puhkeaa kukkaan. Ja että sitä jaksaisi odottaa myös Suomeen saapuvaksi.

Vähän kuin Lontoon Central Park

Kuten sanoin, Central Park on suosikkipuistoni. Käyn siellä aina kuin voin, se kuuluu joka kerta New Yorkin pakko päästä -kohteisiini, ja siihen vertaan aina kaikkia muita käymiäni puistoja.

Kun olin edennyt Regent’s Parkin alkusokkeloista vielä hieman kauemmas puistoon, ehtinyt tutkia enemmän sen sopukoita ja polkuja, aloin löytää hieman yhtäläisyyksiä Central Parkiin. Molemmissa riittää kokoa, upeita puita ja luonnonrauhaa. Regent’s Parkistakin löytyi järvi, jossa oli mahdollisuus veneillä. Aloin tuntea oloni täällä kotoisammaksi joka askeleella. Vain Central Parkin suloiset oravat puuttuivat.

Koska päivä oli kaunis, oli paikalle eksynyt paljon väkeä, mutta silti puiston tunnelma säilyi leppoisana. Kaikille riitti tilaa nauttia puiston tunnelmasta ja auringosta. Välillä onnistuin jopa kääntymään polulle, jolla ei näkynyt ketään muuta kulkijaa. Juuri puistot ovat mielestäni suurkaupunkien vahvuus ja pelastus – niissä voi hetkeksi unohtaa täydellisesti ympärillä olevan kaupungin ja sen hälyn.

Pieni vinkkiboksi Regent’s Parkista:

  • Regent’s Park sijaitsee Luoteis-Lontoossa, Westminsterin ja Camdenin kaupunginosissa
  • Puisto on helposti saavutettavissa julkisella liikenteellä, lähellä sijaitsevat mm. Baker Streetin ja Regent’s Park Stationin metroasemat
  • Puisto on auki vuoden ympäri kello 5.00-21.30
  • Regent’s Parkissa voi vuokrata veneen, nauttia ulkoilmateatterista ja harrastaa monia urheilulajeja
  • Alueelta löytyy myös muutama kahvila
  • Lue puistosta lisää Royal Parksin nettisivuilta (englanniksi)

Regent’s Park oli aivan ihastuttava paikka, jonne varmasti palaan tulevilla reissuillani Lontooseen. Ei tämäkään Central Parkia voittanut, mutta tästäkin pidin suuresti. Puisto oli todella kaunis ja tunnelmallinen, enkä varmasti ehtinyt nähdä läheskään koko puistoa muutaman tunnin aikana, minkä ehdin siellä tällä kertaa viettää.

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply