Luontokohteet Maailman ympäri Oseania Road trip

Uuden-Seelannin LotR-kohteet: Mt Sunday eli Edoras

1.2.2019

Uusi-Seelanti on pullollaan Taru sormusten herrasta -kuvauskohteita, ja onnistuimmekin mahduttamaan niitä varsin paljon road trippiimme. Ensimmäinen matkamme varrelle, tai melkein varrelle, osunut kohde oli Eteläsaarelta löytyvä Mt Sunday, joka toimi elokuvissa Edorasina.

Onneksi koko matkaseurueemme oli kiinnostunut tämänkin kuvauspaikan näkemisestä, sillä se teki pienen mutkan reittiimme, mutta oli ehdottomasti pienen koukkauksen arvoinen. Vaikka Edorasista ei paikalla muistuta muu kuin omat muistikuvat, sijaitsee Mt Sunday niin kauniissa maisemissa, että jo niiden takia paikalle kannattaa saapua.

Mt Sunday sijaitsee kauniissa maisemissa

Vaikka kaukaa Mt Sunday ei näyttänyt kovin korkealta, lähempää katsottuna se oli silti pientä nyppylää suurempi!

Edoras – Rohanin pääkaupunki

Tarussa sormusten herrasta Edoras on Rohanin pääkaupunki. Elokuvia varten Edoras rakennettiin Mt Sundayn rinteille, sen pystyttämiseen meni yhdeksän kuukautta. Vaikka elokuvakulissit ovatkin jo poissa, on paikka helppo silti loihtia silmiensä eteen, kun lähestyy vuorta. Sen muoto on sen verran ainutlaatuinen, että jos on nähnyt elokuvat, osaa sijoittaa Edorasin vuoren laakealle huipulle ja rinteille.

Kun Edoras oli elokuvista tuttu, oli se helppo kuvitella näille paljaille rinteille

Nousu huipulle alkaa!

Mt Sundayn huipulle maisemia ihailemaan

Koska olimme ajaneet juuri tätä kuvauskohdetta katsomaan, halusimme ehdottomasti käydä myös Mt Sundayn huipulla – eli siellä, missä Edoras sijaitsi.

Autolla ei pääse ihan perille asti, mutta parkkipaikka löytyy suhteellisen läheltä kohdetta. Parkkipaikalta oli noin parin kilometrin kävelymatka Mt Sundayn juurelle. Vaikka kuvauskohde sijaitsee yksityisillä mailla, saa sinne silti mennä omin päin tutkimaan ja paikalle johtaa selkeä polku.

Tuota kuvassa näkyvää tietä pitkin käveimme Mt Sundaylle

Huippu häämöttää jo!

Maasto ei ole kaikkein helppokulkuisinta, joten kannattaa ottaa mukaan hyvät kengät

Olimme toista päivää road tripillä Edorakselle saapuessamme, joten koko Uusi-Seelanti näyttäytyi vielä uutena ja ihmeellisenä. Jo Mt Sundayta ympäröivät maisemat saivat haukkomaan henkeä. Pikkuinen Mt Sunday oli jylhien, osittain lumihuippuisten vuorten ympäröimä. Luonnonkauneutta riitti muutenkin, ympäröivä luonto oli aavistuksellisessa karuudessaan huikean kaunista.

Sää suosi meitä matkamme alkupuolella. Mt Sundayn tienoilla meitä tervehti ainoastaan pari pilvenhattaraa. Oli ihana nauttia auringosta, mutta toisaalta se myös lämmitti tehokkaasti, kun yritimme tehdä matkaamme vuoren huipulle. Onneksi kuvaustaukojen varaan pystyi naamioimaan monenmoisia pysähdyksiä. Mutta olivat maisemat kyllä niin upeat, että monta kertaa tuli pysähdyttyä pelkästään niitä ihailemaan.

Huipulle kiipeäminen oli kannattavaa, jo näiden maisemien takia!

Vaikka kauempaa Mt Sunday näyttää sen taustalla kohoaviin vuoriin verrattuna pieneltä nyppylältä, sen juurella seistessään ymmärsi, että senkin huippu olisi varsin korkealla. Huipulle päästyään saikin nauttia kunnon maisemakavalkadista. Minne tahansa katsoikin, näki ympärillään Uutta-Seelantia parhaimmillaan. Ei maa suotta ole yksi luontomatkaajan unelmakohteista.

Vuoren huipulle päästyämme piti tietenkin ottaa muutamia kuvia muistoksi siitä, että täälläkin ollaan oltu. Koska kameralle normaalisti poseeraaminen tuntui aivan liian vaivalloiselta, kehitimme tavaramerkkimme telemark-alastuloposeerauksen, jota toistimme myöhemminkin reissullamme matkanvarren LotR-kohteissa. Koska miksi ei.

Miksi poseerata normaalisti, jos voi tehdä telemark-alastulon!

Mt Sundayn huipulla viihdyimme varsin pitkään, vaikka mikään siellä ei enää muistutakaan siitä, että siellä on joskus kuvattu elokuvia. Maailmanluokan maisemissa oli silti niin kiva olla, että aika meni kuin hujauksessa. Saimme olla huipulla myös varsin rauhassa, meidän lisäksemme näimme paikalla vain muutaman muun ihmisen. Ainakaan enää näin pitkän ajan jälkeen elokuvien valmistumisesta tämä kuvauspaikka ei tunnu olevan mikään turistirysä, ja hyvä niin.

Edorasia Taru sormusten herrasta -elokuvissa voi katsella vaikka tästä linkistä:

Näin pääset Edorasiin

Vaikka Mt Sunday ei sijaitse päätien varressa, kannattaa sinne tehdä silti koukkaus. Varsinkin, jos on liikkeellä autolla, kohde on helppo saavuttaa, vaikka vaatiikin hieman lisää ajokilometrejä. Mt Sunday sijaitsee Uuden-Seelannin Eteläsaarella, 160 kilometrin päässä Christchurchista, joten noilla suunnille liikkuessaan kannattaa käydä Edorasissa asti.

  • Mt Sundayta lähin iso kaupunki on Christchurch. Googlen kartta antaa sieltä matka-ajaksi noin 2,5h, mutta matkaan kannattaa silti varata enemmän aikaa
  • Mt Sundaylle ajaa melkein perille asti autolla, myös campervanilla, vaikka loppumatka kulkeekin hiekkatietä pitkin
  • Auton voi perille saavuttuaan jättää parkkipaikalle, josta on pari kilometrin kävelymatka vuoren juurelle
  • Kävelyyn kannattaa varautua hyvillä kengillä, sillä maasto on välillä epätasaista
  • Kannattaa huomioida, että Mt Sundaylle ajettuaan ei voi jatkaa matkaa vielä eteenpäin saaren länsirannikolle, vaan paikasta pitää palata takaisin samaa reittiä mitä tulikin
  • Mt Sundayn sijainti kartalla
  • Lisää tietoa paikasta englanniksi

Näin upeissa maisemissa jalkapatikka Mt Sundaylle kulki

Vaikka Edorasista ei ollutkaan Mt Sundaylla jäljellä kuin muistot, oli paikassa käynti silti mainio veto. Mt Sunday sijaitsee hengästyttävän kauniissa maisemissa, joita voi myös elokuvista ihailla. Paikan taiasta ei ole onneksi hävinnyt kuin aavistus, vaikka Edoras onkin kuvausten jälkeen hävitetty kokonaan. Mt Sundaysta voi nauttia mainiosti myös, vaikka ei olisikaan elokuvia nähnyt. Uuden-Seelannin luonto on tuolla niin uljasta, että pelkästään se tekee paikasta vierailun arvoisen.

Lue myös nämä:

Kaikki maailmanympärimatkaani koskevat postaukset pääset lukemaan tästä.


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Nicola 2.2.2019 at 17:56

    Wau.!! Todella upeat kuvat ja Edorasin pystyi kukkulalle hyvin kuvittelemaan. :) Oli todella mukava lukea postauksesi, kun Taru sormusten herrasta kuuluu suosikkeihini. :)

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 3.2.2019 at 20:00

      Kiitos! Taru sormusten herrasta kuuluu myös omiin suosikkeihini, joten oli kiva päästä kiertämään kuvauspaikkoja. Vaikka toki kirjana se on parempi kuin elokuvina, niin onhan elokuviin päätynyt todella huikeita maisemia! :)

    Leave a Reply