Kaupunkilomat Matkavinkit Pohjois-Amerikka

Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmä New Yorkissa

16.12.2018

Vaikka mua kiinnostaa lähes kaikki Harry Potteriin liittyvä, voin myöntää, että kun luin kirjoihin tehdyn, näytelmäkäsikirjoituksena toteutetun Harry Potter and the Cursed Child -jatko-osan ensimmäistä kertaa, en ollut ihan vakuuttunut. Oikeastaan päinvastoin. Olin vähän hämilläni ja melkein teeskentelin, ettei koko kirjaa ollut ilmestynyt. Kun luin kirjan myöhemmin suomeksi, tunne pysyi samana. Miksi tuollainen kirja oli olemassa? Ja miksi J.K. Rowling oli sitä mieltä, että Harry Potter -kirjasarjan tarina jatkuisi tuolla tapaa?

Kun samanniminen näytelmä sai ensi-iltansa Lontoossa pari vuotta sitten, en laittanut asialle sen suurempaa painoarvoa. Lontoo ei ollut ajankohtainen reissukohde, enkä aikoisi lähteä sinne katsomaan näytelmää, joka vaikutti olevan loppuunmyyty vaikka kuinka pitkäksi aikaa eteenpäin. Oikeastaan unohdin, että koko kirja ja näytelmä olivat olemassa.

Näytelmä palautui tietoisuuteeni hieman vahingossa, kun olin toukokuussa New Yorkissa. Olimme menossa kaverini kanssa Times Squaren kauppoja kiertelemään, kun silmiini osui mainos näytelmästä. Katsoin mielenkiinnosta, minkä hintaisia liput olivat ja kun huomasin niiden liikkuvan kymmenissä dollareissa, eikä lippuja olisi kätevästi saatavilla niin lyhyellä varoitusajalla, annoin asian taas olla.

Jotain oli kuitenkin jäänyt alitajuntaan kutkuttelemaan näytelmän suhteen ja kun New York taas kutsui mua loka-marraskuun taitteessa, huomasin selailevani näytelmän lippusivuja. Olin nimittäin jo aiemmin huomannut, että näytelmään olisi tarjolla lippuarpajaiset, joiden voittajat saisivat lunastaa itselleen arpajaisia seuraavalle viikolle liput varsin edulliseen hintaan, yhteensä 40 dollarilla.

Päätin osallistua, koska eihän siinä mitään häviäisi – itse osallistuminen kun ei maksaisi mitään. Ja pian sainkin sähköpostin, että olin onnekkaiden voittajien joukossa ja pääsisin katsomaan näytelmää edullisesti! Silloin päätin, että nyt on pakko tarttua tilaisuuteen. Vaikka en pitänyt kyseisestä kirjasta enkä sen suuremmin teattereissa käymisestä ylipäätään.

Harry Potter ja kirottu lapsi on vielä varsinainen järkäle näytelmäksi. Se esitetään kahdessa osassa ja molemmat kestävät väliajan kanssa lähes kolme tuntia. Näytelmän parissa menisi siis melkein koko päivä. Päätinkin, että jos näytelmä olisi hirveän tylsä, saisin lähteä pois vaikka heti ensimmäisen osan väliajalla.

Itse näytelmää ei tietenkään saanut kuvata, mutta onneksi lavasteita sai pariin otteeseen.

Saavuin siis hieman skeptisin tunnelmin Lyric Theatren ulkopuolella kiemurtelevaan jonoon. Tunnelmani kuitenkin kohosi varsin nopeasti – monet jonottajat olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Tylypahkan värejä ja koulun ja tupien logoja näkyi siellä täällä. Muutama oli jopa pukeutunut hienoihin viittoihin. Itse en ollut tajunnut tarttua tilaisuuteen, vaan saavuin paikalle ihan tavallisissa vaatteissa. Tosin huomasin värivalintani viittaavan Puuskupuhiin, mikä korpinkynsiläisenä alkoi hieman harmittaa.

Vaikka jono teatteriin kiemurteli pitkänä, purkautui se hyvin nopeasti ja pian olinkin jo sisällä teatterissa. Lyric Theatre oli varsin kaunis, menneitä vuosikymmeniä henkivä teatteri. Henkilökunta ohjaili ystävällisesti oikeaan suuntaan ja näytelmän alkamista odotellessa voi tutustua sekä oheistuotemyyntiin että ostaa Harry Potter -teemaista purtavaa.

Koska olin liikkeellä halvimman mahdollisen lipun ostaneena, en saanut vaikuttaa mitenkään paikkavalintaani, vaan sain paikan heti lavan edestä. Saihan siinä olla vähän niska notkolla, mutta toisaalta edessäni ei istunut ketään häiritsemässä näkymää.

Vaikka olin lukenut näytelmäkäsikirjoituksen aikanaan pari kertaa ja tiesin sen perusteella, mikä näytelmän sisältö tulisi olemaan, en silti tiennyt, minkälaista näytelmää odottaa. Miten kohtaukset olisi toteutettu, miten näytelmä etenisi? Ja ennen kaikkea, olisiko näytelmä oikeasti kiinnostava? Aiemmat kokemukseni teatterista ovat saaneet mut lähinnä haukottelemaan ja vilkuilemaan kelloa puolen minuutin välein.

Ensimmäisistä sekunneista asti näytelmä kuitenkin imaisi mut mukaansa. Se oli loistavasti toteutettu, mielenkiintoinen ja näyttelijävalinnat olivat mahtavia. Oli tosin hieman hämmentävää istua niin lähellä lavaa, että näki näyttelijöiden kiivaan artikuloinnin sivutuotoksen – näyttävästi lentävän syljen. Lavasteet olivat yksinkertaisia mutta toimivia ja jopa niiden vaihtumista oli hauska katsella.

Ihan koko näytelmää en jaksanut aikaerosta johtuen katsoa, mikä sinänsä hieman harmitti, sillä oikeasti pidin näytelmästä uskomattoman paljon. On myös pakko myöntää, että kun näytelmäkäsikirjoitus herätetään eloon loistavien näyttelijöiden avulla, kirjan tarinassa alkoi olla paljon järkeä. Jos näytelmää ennen olin parjannut juonikuvioita, nyt nyökyttelin hyväksyvästi. Ja ostin muistoksi näytelmästä tuon kirjan, jonka olemassaola en ennen edes halunnut ajatella.

Pieni vinkkiboksi näytelmästä kiinnostuneille

  • New Yorkissa Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmää esitetään Lyric Theatressa, joka sijaitsee Times Squarella osoitteessa 214 west 43rd St
  • Lippuja näytelmään voi ostaa osoitteesta https://harrypotter.ticketmaster.com
  • Näytelmä koostuu kahdesta osasta, joten jos haluat nähdä koko näytelmän, pitää kumpaankin osaan ostaa oma lippu
  • Näytelmää esitetään niin, että osat yksi ja kaksi on mahdollista nähdä joko samana päivänä tai peräkkäisinä päivinä
  • Lippuja voi ostaa erikseen myös pelkästään ensimmäiseen tai toiseen osaan
  • Jos haluat yrittää saada liput normaalia edullisemmin, voit osallistua maksutta Friday Forty -lippuarvontaan. Friday Fortyssa arvotaan osallistujien kesken mahdollisuus ostaa seuraavan viikon näytelmiin liput 20 dollarilla/kappale, eli yhteensä 40 dollarilla. Pelkkä osallistuminen ei velvoita ostamaan mitään, vaan liput voi käydä ostamassa sen jälkeen, kun on saanut ilmoituksen siitä, että on saanut osto-oikeuden edullisiin lippuihin.
  • Kun liput on ostanut netin kautta, ne lunastetaan teatterin lippuluukulta samana päivänä kun näytelmä on. Mukaan kannattaa ottaa tilausvahvistus sekä henkilöllisyystodistus.
  • Molemmat näytelmän osat kestävät väliajan kanssa lähes kolme tuntia. Jos näytelmän osat katsoo saman päivän aikana, on osien välissä parin tunnin tauko, jonka aikana saa poistua teatterista ja voi käydä vaikka syömässä.
  • Voit lukea näytelmästä lisää sen kotisivuilta
  • Pienen palan näytelmästä voit katsoa Youtubesta

Koska mua jäi hieman kaihertamaan se, että ihan koko näytelmää en jaksanut katsoa, olen haaveillut, josko kävisin katsomassa sitä myös Lontoossa… Siellähän sen ensi-iltakin oli. Näin ylettömän positiivinen teatterikokemus sai mut kiinnostumana myös muista New Yorkissa pyörivistä näytelmistä ja musikaaleistakin. Ehkä pitää antaa jollekin toiselle näytelmälle mahdollisuus seuraavan kerran, kun menen New Yorkiin.

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply