Pohdinnat

Kymmenien reissujen jälkeen olen muuttunut matkailijana

3.10.2018

Palasin viime kuun lopulla taas yhdeltä reissulta Saksasta. Suuntasin sinne ensimmäistä kertaa vuonna 2010, ensimmäisellä aikuisiällä tekemälläni reissulla, mikä vaati lentämistä. Mennyt reissu sai pohtimaan sitä, miten olenkaan muuttunut matkaajana. Olen muuttunut monella tapaa siitä innosta tutisseesta punatukkaisesta, lentämistä pelänneestä ja kaikkea uutta jännittäneestä tyypistä siihen, mitä olen nyt. Niin luonteeltani kuin matkailutottumuksiltani.

Kahdeksan ja puoli vuotta sitten Saksaan saapui joku, joka halusi vihdoin matkustaa ja kokea maailmaa, mutta ei tiennyt, miten sen tekisi itsensä näköisesti. Koska perheemme ei ollut pahemmin matkustellut, varsinkaan ulkomailla, kun olin nuori, en ollut varsinaisesti tottunut minkäänlaiseen tapaan matkustaa. Mun siis piti alkaa löytää itseäni matkailijana – millaiset kohteet mua kiinnostaisivat, mitä haluaisin reissuillani tehdä ja nähdä, kuinka pitkään olisi kiva olla poissa kotoa, mitä pakata mukaan ja niin edelleen.

Aluksi olinkin vähän pihalla siitä, mitä reissatessa oikein pitäisi tehdä. Miten olla ulkomailla, miten olla turisti. Jos muistelen ensimmäisiä reissujani aikuisiällä, tuosta Saksaan saapumisesta lähtien, matkustin hieman oppikirjamaisesti.

Tutkin etukäteen matkaoppaista ne jutut, mitkä jossain kohteessa kuuluisi nähdä. En niitä, mitä mahdollisesti itse haluaisin nähdä. Sitten kovalla temmolla suhailin paikasta toiseen ihmettelemässä näitä matkakirjojen suosittelemia kohteita. Eivät ne kaikkia mua kiinnostaneet, mutta toisaalta mitä muutakaan olisin vieraassa paikassa osannut tehdä.

Eihän muutenkaan elämässä osaa kaikkea heti täydellisesti, vaan kantapään kautta on tullut opittua niin seikka kuin toinenkin. Näin on käynyt myös taipaleellani sellaiseksi matkaajaksi, joka olen nyt. Sellaiseksi, joka osaa tehdä hyvin itsensä näköisiä reissuja.

Lentopelkoisesta lentomatkaajaksi

Tämä on tietenkin suurin muutos siinä, että ylipäänsä aloin matkustaa muutenkin kuin laivalla Tukholmaan ja Tallinnaan – päätin, että lentopelko saa jäädä historiaan. Lentopelon selättämiseen en osaa varsinaisesti vinkkejä antaa, sillä lentopelkoni liittyi varmasti osittain kaiken uuden pelkoon. Itse selvitin homman lähinnä tahdonvoimalla ja mielikuvaharjoituksin.

En tiedä, nautinko nykyään lentämisestä, enemmänkin suhtaudun siihen varsin neutraalisti. Tiedän, miten lentokentät toimivat, miten lennoilla toimitaan ja niin edelleen. Lisäksi osaan nukkua koneissa, joten monesti lentomatkat tuntuvat kestävän yllättävän vähän aikaa. Jos lennot ovat ajallaan ja kaikki lentoon liittyvä sujuu muutenkin ilman kommervenkkejä, on tämä osa matkanteosta monesti varsin rauhoittavaa.

Kaupunkilomailijasta luontomatkaajaksi

Ennen matkustin kaupunkeihin, koska niistähän ne lentokentät, juna- ja bussiasemat sekä satamat löytyvät. Ja jäin kaupunkeihin. En Suomessakaan liikkunut siihen aikaan aktiivisesti luonnossa, niin miksi ihmeessä olisin mennyt ulkomailla pöpelikköön heilumaan. Sentään en aina hakeutunut niihin itsestään selvimpiin kaupunkeihin, kuten maiden pääkaupunkeihin tai muihin tunnettuihin kohteisiin. Ryanairin siivin tuli tutustuttua esimerkiksi Bremeniin ja Kaunasiin, jotka eivät ole niitä suosituimpia matkakohteita.

Olen kuitenkin viime vuosina tajunnut, että ne ehkä kaikkein parhaat kokemukset löytyvät kaupunkien ulkopuolelta. Luonto on mielestäni kiehtovampaa kuin ihmisten aikaansaannokset. Luontomatkailuun olen ajautunut hieman vaivihkaan. Ensin piti päästä vähän vuorille ja road tripeillä näkemään kohteita kaupunkien ulkopuolelta. Tänä vuonna olen vienyt luontomatkailun uusille ulottuvuuksille tekemällä kaksi nelipäiväistä vaellusta, toisen Chilessä, toisen Huippuvuorilla. Tätä haluan lisää!

Matkaseuraa tarvitsevasta yksinmatkaajaksi

En olisi voinut vuonna 2010 kuvitellakaan, että joskus reissaisin pitkin maailmaa ja jopa maailman ympäri ilman matkaseuraa. Olisin varmasti jo kuollut pelkästä ajatuksesta. Mun mielikuvissa ulkomaat olivat aina jotenkin sekavia ja sellaisia, missä ei vaan voisi pärjätä yksin tai omin avuin (paitsi ehkä paikalliset), vaikka mulla on aina ollut ihan hyvät suunnistustaidot, kielipää ja terve järki. Jotenki vain silti ajattelin, että muualla oleminen olisi jotain salatiedettä, minkä selvittämiseen tarvitaan useampi matkaaja.

Nykyään reissaan yksin enemmän kuin mielelläni, vaikka toki edelleen matkustan mielelläni myös hyvässä seurassa. Olen mielestäni löytänyt hyvän balanssin siihen, että matkustan välillä omin päin ja juuri niin kuin haluan tai välillä seurassa hieman kompromisseja tehden. Matkaseura ei ole mulle enää pelastusrengas vaan hyvää seuraa ja tarvittaessa lisää ongelmanratkaisukykyä. En toivo, että tämä lipuu koskaan siihen toiseen ääripäähän, että matkustelisin pelkästään omin päin.

Shoppailijasta vain tarpeellisen omistajaksi

Koska ennen osasin vain kaupunkilomailla, niin mitä muutakaan kaupungeissa tehdä kuin shoppailla! Tosin tuohon aikaan muutenkin kuvittelin, että ihmisarvo ja onnellisuus määräytyy siitä, miten paljon omistaa. Kolusin kaupunkien kauppatarjontaa, joskus jopa epätoivon vimmalla – pitäähän sitä viedä kotiin ties mitä hepeneitä, rättejä ja tilpehööriä, sillä miten muuten todistaa, että on käynyt jossain. Matkalaukku täyttyi uusista vaatteista ja päivät kauppojen kiertelystä.

Toki edelleen käyn välillä kiertämässä kauppoja, kun lähden ulkomaille. Harvemmin kuitenkaan sorrun ostamaan mitään tarpeentonta ja kaikki todistelun vuoksi tehdyt ostelut ovat jääneet unholaan. Lähinnä teen täsmähankintoja tuotteista, joita tarvitsen. Muuten elämässäni olen pyrkinyt eroon kaikesta turhasta ja omistamaan vain tarpeellisen. Kuten erimerkiksi nyt vaeltamiseen liiyttyviä tavaroita, mutta niille ennustan hyviä vuosia mun hellässä huomassa.

Kaiken perässä juoksijasta fiilistelijäksi

Kuten postauksen alussa jo mainitsin, en oikein aluksi tiennyt, mitä matkakohteissa tehdä. Niinpä ratkaisin ongelman lukemalla läpi kaikki mahdolliset kohdetta käsittelevät matkaoppaat ja poimin sieltä suunnilleen kaikki mahdolliset nähtävyydet, joiden perässä juosta pää kolmantena jalkana – kiinnostivat ne kohteet mua tai ei. Mutta nehän kuului nähdä, miksi muuten ne olisi oppaissa mainittu…

Nyt olen aika lailla skaalan toisessa ääripäässä, toki vähän kohteesta riippuen. Joihinkin kohteisiin, kuten vaikka historiaan pursuavaan Roomaan, lähtiessäni tutkin edelleen tarkasti, mitä kaikkea siellä voisin mennä katsomaan. Mutta ennakkoon selvitetyt jutut ovat niitä, joiden tiedän oikeasti mua kiinnostavan. Välillä kuitenkin lähden ihan takki auki reissuun.

Edellisellä reissullani Saksaan tiesin yhdestä kohdekaupungistani Frankfurtista vain sen, että siellä pitäisi olla kiva vanhakaupunki. Samalla matkalla tein yllätyspistäytymisen Mainziin, koska huomasin siellä olevan mielenkiintoiset rauniot. Siellä oli lopulta paljon muutakin mielenkiintoista. Nykyään saatan siis käydä ihmettelemässä juttuja, joiden oikeasti uskon kiinnostavan mua. Mutta sen lisäksi tykkään vaellella pitkin kaupunkia, ihailla värikkäitä taloja ja katutaidetta tai vaikka istuskella puistossa tai torin laidalla ja imeä itseeni kaupungin energiaa. Ja olla suunnittelematta etukäteen liikaa.

Ei mussa silti kaikki ole muuttunut. Ensimmäisen reissuni Saksaan tein pelkillä käsimatkatavaroillani – samoin kuin myös viimeisimmän. Tuolla reissulla kirjottelin innokkaasti ylös matkabudjettia ja rahankäyttöä, edelleen olen varsinainen budjettimatkaaja. Rakastuin kohdekaupungin Kölnin upeaan goottilaiseen katedraaliin, ja goottilainen arkkitehtuuri miellyttää silmääni edelleen suunnattomasti. Samalla reissulla tuli yövyttyä hostellissa ja hostelleista löydän itseni edelleen varsin usein. Eli vaikka paljon onkin muuttunut tuosta ensimmäisestä reissusta, jäi siitä mukaan myös paljon sitä, mikä on edelleen oleellinen osa mun reissuja.

Oletko sä muuttunut matkailijana? Olisi mukava kuulla myös teidän muiden mietteitä asiasta!

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply