Maailman ympäri Pohdinnat

Kotona taas – ensimmäisen Suomi-viikon fiiliksiä

5.6.2018

Moi ja terveiset Suomesta! Reissu on nyt ohi, jo viikon verran olen viettänyt kotimaassa. Ajattelin summailla hieman kotiinpaluun tunnelmia, vaikka musta tuntuukin, että kaikkia reissun loppumisen mukanaan tuomia tunteita en ole vielä ehtinyt käydä läpi.

Mä sain Portugalissa ollessani viimeisiksi reissupäiviksi seurakseni todella ärhäkän flunssan: pää humahti täyteen räkää, kurkku oli kuin kaktus ja olo todella vetämätön. Siinä ei kamalasti tullut nautittua reissun viime hetkistä, sillä energiaa riitti lähinnä niistämiseen ja ruuan hakemiseen jostain läheltä. Onneksi Portugali on niin lähellä verrattuna reissun muihin kohteisiin, että sinne palaa helposti ottamaan revanssin harmittavasti loppuneesta reissusta.

Tavallaan tuo räkätauti ehkä vähän lievensi Suomeen palaamisen ankeutta: olo oli niin kenho, ettei reissaamisesta oikein nauttinut, joten ihan sama vaikka palaisi kotiin. Kriisi olisi varmasti ollut suurempi, jos olisin palannut Suomeen täydellisten, aurinkoisten ja ihanien reissupäivien jälkeen. Nyt olin vaan mielissäni siitä, ettei pää täynnä räkää tarvinnut enää pakata ja raahata kantamuksia ympäriinsä.

Jotenkin nauratti, kun mulla oli viisi oksennuspussia käytössä!

Lensin Lissabonista Lontoon kautta Helsinkiin, eikä lentäminen ole koskaan ollut niin kamalaa kuin noilla paluulennoilla. Mulle lentäminen, sen nousut tai laskut eivät aiheuta mitään ongelmia. Korviin ei satu, vatsa ei muljahtele, lentäminen ei pelota. Mutta voi elämä mitä tuskaa oli lentää kaksi muutaman tunnin lentoa räkätaudin ollessa pahimmillaan.

Toinen puoli päästä tuntui melkein räjähtävän ensimmäisen koneen alettua laskeutumaan ja toinen korva meni ihan kamalaan lukkoon. Kuulin sieltä tosi ällöttävää rusahtelua kun korva alkoi aueta. Nyt osaan sympatisoida kaikkia, joille lentäminen tuottaa fyysistä tuskaa. Ei enää ikinä kamalan flunssan kourissa koneeseen, jos sitä voin välttää!

Muuten kotiinpaluu on sujunut ihmeen hyvin. Tosin pari hämmennyksen aiheuttajaakin on löytynyt. Ensimmäinen on kaikki mun maallinen omaisuus. Reissulla mun elämä mahtui 15-20 kiloon, reppuun ja rinkkaan. Siellä oli kaikki mitä tarvitsin ja oikeastaan myös kaikki mitä edes kaipasin.

Tässä kaikki tavarani, jotka toin mukanani kotiin: reissuroinat ja äidin luona säilössä olleet. Mun mielestä tässäkin oli jo ihan järjetön määrä kaikkea.

Suomeen palattuani menin ensin käymään äitini luona ennen kuin palasin omaan asuntooni. Olin majaillut äidin luona kolmisen viikkoa ennen reissuun lähtöä ja olin jättänyt sinne pari piironginlaatikollista tavaroitani, lähinnä vaatteita. Palattuani en osannut käyttää mitään siellä säilössä olleista tavaroistani vaan edelleen elin pelkästään rinkkani sisällöllä.

Olo oli tosi hämmentynyt kun Tampereelle lähtiessäni pakkasin äidin luona olleet tavarat: mulla oli niin paljon kaikkea! Mua melkein alkoi ahdistaa, kun tajusin omistavani kolme huulirasvaa. Mitä järkeä siinäkin on, yksihän riittää… Kotiin päästyäni vietin yhden yön varsin askeettisesti. Asunnossa oli sähköt ja huonekaluni, mutta lähes kaikki henkilökohtaiset tavarani olivat vielä varastossa.

Lainasin kaverilta haarukan ja pyyhkeen, että pärjäsin seuraavaan päivään ja muuttoon asti. Yön nukuin sängylläni, tyynynä toimi iso sohvatyyny ja peittona jostain löytynyt lakana. Seuraavana päivänä sain loputkin omaisuudesta käyttööni ja vaikka olin konmarittanut tavaroitani rankalla kädellä ennen reissua, oli silti järkytys, miten paljon omistinkaan. Noin 70 litraan mahtuvat tavarat vaihtuivat pienen asunnon irtaimistoon. Teki mieli kiikuttaa jokainen laatikko avaamattomana roskiin.

Tässä about koko omaisuuteni. Ei se kyllä määrällisesti niin paljolta näytä, mutta kun 4,5 kuukauden ajan kaikki on mahtunut rinkkaan, tämä tuntui käsittämättömältä määrältä.

Toinen hämmennyksen aiheuttaja on ollut ruokakaupat. Kävin kyllä reissullani jatkuvasti erilaisissa ruokakaupoissa, ostamassa eväitä ja ruokatarpeita, sillä hyödynsin paljon majapaikkojeni keittiöitä. Mutta silti tuollainen normaali asia on saanut mut melkein lamautumaan. En meinannut osata punnita hedelmiä, niin monessa kaupassa tuotteet oli joko punnittu kassalla tai henkilökunta oli tehnyt sen puolestani.

Lisäksi ostotottumusten muuttaminen on ollut hämmentävää. Reissatessani mulla oli tietyt jutut, joita melkein aina ostelin. Muutaman päivän eväät kerralla, jotain joka säilyy helposti ja niin edelleen. Nyt kun voin taas ostaa oikeastaan mitä vaan, pitkää jääkaappisäilytystä tarvitsevaa tai vaikka pakastusta kaipaavaa, en meinaa osata tehdä tällaisia hankintoja. Jos siis löydätte mut kaupasta pyörimästä ympyrää, se johtuu tästä.

Kolmas juttu on se, että en sen enempää kiinnitä huomiota kaupungilla vastaantuleviin ihmisiin. Totuin 4,5 kuukauden aikana siihen, ettei kadulla kuitenkaan tule vastaan ketään tuttua, niin en oikein osaa vielä kiinnittää tällä tavalla ihmisiin huomiota kaupungilla. Toki kiinnitän huomiota siihen, että muitakin ihmisiä siellä liikkuu, etten törmää heihin tai muuta, mutta ne on mulle vain ihmismassaa. En osaa ajatella, että joukossa voi olla tuttuja. Jos siis en tajua törmääväni suhun kaupungilla, niin pahoittelut jo etukäteen!

Kotiin palattuani hukkasin tavaroitani asuntoon, sillä siellä oli niin paljon tilaa, mihin tavaroita huomaamatta laskea. Vesipullo löytyi sohvalta, kännykkä tiskipöydältä.

Onneksi mulla on edessä vielä vähän pehmeää laskua ennen töihin palaamista. Se on edessä vasta ensi viikon maanantaina. On ollut helppoa tulla kotiin, sillä en ole vielä joutunut aikataulujen orjaksi. Oon voinut jatkaa huoletonta elämääni, päivässä on niin paljon aikaa kaikelle kivalle.

Pakollisia juttuja ei ole pahemmin ollut. Saa nähdä millainen shokki on palata töihin, joka on armottoman aikataulutettua ja joka vie todella suuren osan ajastani. Silloin pitää varmasti alkaa taas muistaa mikä viikonpäivä on. Chilessä ollessani huomasin, etten ollut enää aikoihin tiennyt, mikä viikonpäivä on. Se oli ihanan vapauttavaa.

Mulla on rästissä ihan hirmuinen määrä reissutarinoita vielä jaettavaksi ja toivottavasti saan blogin päivitystahtia rivakammaksi. Pysy siis kuulolla, matkabudjetista upeisiin kohteisiin ja kaikkea siltä väliltä on tulossa lähiaikoina.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Laura / Irtiottoja maailmalle 5.6.2018 at 20:02

    Tervetuloa takas Tampereelle! Sun reissua on ollut kiva seurata, ihan mielettömiä kohteita ehdit käymään ja muutamakin on sellainen, että innolla odotan seuraavia tarinoita (etenkin tuolta Etelä-Amerikasta). Harmi että loppu hiukan lässähti, mutta ehkä se tosiaan helpotti kotiinpaluuta edes hiukan – ja ainahan tosiaan Portugaliin voi palata. Tsemppiä arkeen totutteluun! :)

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 8.6.2018 at 21:04

      Kiitos! Mä odotan innolla, että ehdin vihdoin saada blogin ajantasalle reissutarinoiden ja -vinkkien suhteen. Juttuja on paljon ja Etelä-Amerikkaan pahasti ihastuneena haluan päästä kertomaan siitä kaikki ihanat tarinat. Lopun lässähtäminen taisi tosiaan olla vähän onni onnettomuudessa, ei tuntunut ihan niin kurjalta lopettaa reissua. Portugaliin paluusta haaveilen jo suuresti, ehkä jo tänä syksynä! Kiitos, tsemppiä tarvitaan. Tampereen keskustakin on revitty ties miksi rakennustyömaahirviöksi ja uusi kauppakeskuskin löytyy. Miten tässä pärjää ;)

  • Reply Elli 6.6.2018 at 09:10

    Ahhahaa, nyt tiedät miltä musta tuntuu kun liikun ulkona ilman rillejä. Ihmiset on vaan massaa ja ketään en vahingossakaan tunnista. Mutta se on kyllä ihanan vapauttavaa :D

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 8.6.2018 at 21:06

      Haha, oon siis elänyt kotiinpaluun aikoihin vahvassa Elli-simulaattorissa. Osaan samastua sekä sun lentotuskiin että akuuttiin kaupunkisokeuteen ;D

  • Reply heidil 6.6.2018 at 12:13

    Heh, tiedän tuon tunteen kun palaa pitkästä aikaa kotiin! Vaikka itsellä reissut ovat enimmillään olleet kuukauden mittaisia, tuntuu se paluu aina yhtä oudolta. Ja mikä oudointa: täällä kaikki ymmärtävät kun höpötät itseksesi jotain suomeksi :D

    http://www.rantapallo.fi/reissupaivakirja

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 8.6.2018 at 21:08

      Kotiinpaluu on kyllä tuntunut oudolta, mutta onneksi paluuseen liittyvät jutut ovat pitäneet mua sen verran kiireisenä, etten ole ehkä vielä aivan kokonaan tajunnut, että olen taas Suomessa. Paluushokkia odotellessa! Haha, suomi on kyllä hyvä salakieli melkein kaikkialla, mutta täällä tosiaan asuu muutama muukin sen taitaja :D

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 6.6.2018 at 18:31

    Tervetuloa takaisin! Tuo tavaramäärän ihmettely kuulostaa niin tutulta, itsellä oli ihan samat fiilikset paluun jälkeen. Oikeastaan edelleen olen sitä mieltä, että tavaraa voisi karsia rankalla kädellä, ja jotain on lähtenytkin. Toisaalta siihen tavaraan myös aika pian tottuu siinä mielessä, että löytää käyttöä niille ensin tarpeettomilta vaikuttaville jutuille (esim. reissun jälkeen joku juustohöylä tuntui turhalta, mutta onhan se nyt oikeasti ihan kätevä :D).

    Tsemppiä töihin palaamiseen! Itsellä paluu meni tosi jouhevasti ja solahdin arkeen sujuvasti. Vasta pitkän ajan päästä iski tajuntaan jonkinlainen ”masis” paluusta. Mutta onneksi on tosiaan aina uusia reissuja!

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 8.6.2018 at 21:16

      Kiitos! Tottahan tuo on, että kotona ollessa tavaraa vaan tarvitsee enemmän kuin reissussa. Tai siis periaatteessa monia samoja tavaroita sitä tarvitsee täällä Suomessa kuin reissun päälläkin, mutta täällä yleensä omistat kaiken sen. Ulkomailla ”talo” tarjoaa. Siinä on yllättävän paljon eroa tässä omistamisen tuskissa kieriskellessä. Olen vihdoin saanut kaikki muuttolaatikot ja -nyssykät purettua ja voin myöntää, että tavaraa lähti varsin isolla kädellä pois, vaikka ennen lähtöä kovasti luulin, että jäljelle jäi kaikki oikeasti välttämätön. Kuinka väärässä olinkaan :D

      Toivotaan, että töihin palaaminen menee mullakin jouhevasti. Oon vaan niin tottunut tähän ihanan rentoon arkeen, jossa ainoa huolenaihe on olla silloin tällöin tiettyyn aikaan lentokentällä tai bussiasemalla. Näin vähän kärjistettynä. Niin suuri osa päivän ajasta oli kuitenkin vapaasti mun käytettävissä, kun kohta taas joku ulkopuolinen taho päättää, mitä mä suurella osalla hereilläoloajastani teen. Se pelottaa.

      • Reply Jenni / Unelmatrippi 8.6.2018 at 21:52

        Ymmärrän hyvin. Tuo vapauden kaipuu tuskin häviää minnekään. Itsellä se vain paheni reissun myötä, mutta tosiaan ei heti vaan vasta sitten vähän ajan päästä. Olen miettinyt, että maailmanympärireissulla saattoi olla melko kauaskantoiset seuraukset muutenkin kuin vain upeiden muistojen muodossa – tässä on tullut pohdittua kaikenlaisia työelämään liittyviä juttuja viime vuosina reissun jälkeen ja varmaan jollain aikavälillä ne pohdinnat myös johtavat jonkinlaisiin järjestelyihin. Tai vähintään teen jossain vaiheessa uuden irtioton. :)

        • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 9.6.2018 at 14:39

          Mulle vapaudenkaipuu iski pari vuotta sitten kun mut vakinaistettiin aika lailla samaan aikaan kun palasin (aivan liian lyhyeksi jääneeltä) Perun reissulta. Silloin aloin oikeasti (eli konkreettisesti) ensimmäistä kertaa suunnittelemaan maailmanympärimatkaa tai muuta pidempää irtiottoa, joka nyt tapahtui. Nyt palaan taas hieman samanlaiseen tilanteeseen, töissä on asioita taas muuttunut ja nyt on takana paras reissuni ikinä. Saa nähdä miten pahasti tällä kertaa reagoin, jos viimeksi vastareaktio oli maailmanympärimatkan suunnittelu :D Uskon, että myös mulla reissu jätti tai jättää jälkensä. Samanlaisia työelämäpohdintoja on viime aikoina ollut paljon. Huojentavaa kuulla, että muutkin kamppailevat samanlaisten ajatusten kanssa. Ehkä voidaan perustaa joku tukiryhmä samojen asioiden kanssa tuskaileville! ;)

    Leave a Reply