Maailman ympäri

Yksi niitä reissupäiviä, joista saa näin jälkeenpäin kerrottavaa

8.4.2018

Mun reissu on tähän mennessä mennyt niin smoothisti, että ihmettelinkin yksi päivä, ettei mitään ihmeellistä ole sattunut. Lennot ovat olleet ajallaan ja kaikki on muutenkin mennyt ok, vaikka toki aina jotain pientä, kuten omaan hostellihuoneeseen murtautumisia, sattuukin matkan varrelle. Mutta nyt oli ensimmäinen kerta tällä matkalla, kun alkoi näyttää siltä, että nyt ei mene hommat ihan putkeen.

Kaikki alkoi eilen illalla Santiagon lentokentältä. Olin odottamassa lennolle pääsyä, tarkoitus oli matkustaa Liman kautta Quitoon. Näytössä luki, että boarding on alkanut, mutta mitään ei tapahdu. No, aina välillä boardingeissa vaan kestää, joten en sen enempää vielä ihmetellyt. Siinä vaiheessa, kun lähtöön oli parikymmentä minuuttia ja ison koneen (olin ekaa kertaa lennolla, joka teki välilaskun jättäen osan ihmisistä Limaan, koneen lopullinen määränpää oli New York) täyttäminen ihan alkutekijöissään, alkoivat ihmiset valua pienissä erin henkilökunnan puoleen ihmettelemään.

Tosin vasta siinä vaiheessa kun näytöllä välkkyi Final call, alettiin saada kaikille infoa. Englanninkielinen kuulutus tuli niin epäselvästi, että ei auttanut kuin mennä ihmismuurin sekaan kyselemään lähemmin, mikä on homman nimi. Teknisiä ongelmia koneessa kuulemma, lisää tietoa tulisi muutaman hetken päästä.

Jäin päivittelemään tilannetta parin australialaisen kanssa. Mua mahdollinen viivästyminen ei onneksi sen pahemmin hetkauttanut. Ecuadorin ensimmäiset lukkoon lyödyt suunnitelmat olisivat vasta viikon päästä ja jos hotelliyö menisi sivu suun niin vakuutus ehkä korvaisi. Joten lunkisti vaan odottamaan, mitä tuleman pitää.

Postauksen kuvat tämänhetkisestä majapaikastani

Hetken päästä saatiin lisää tietoa: matkaan päästäisiin, mutta reilu pari tuntia alkuperäisestä lähtöajasta myöhässä. Koska mulla oli jatkolento noin 1,5 tunnin marginaalilla Limasta Quitoon, kävin kysymässä, että kannattaako edes yrittää ehtiä sille. Tuomio kuului, että ei mahkuja. Etsi Limasta LATAMin väkeä, he järkkäisivät mulle uuden lennon seuraavalle iltapäivälle.

Lähettelin tulevan yön majapaikkaan sähköpostia koneeseen nousua odotellessa. Mun oli ollut tarkoitus saapua Quitoon kahden jälkeen yöllä ja olin pyytänyt hotellistani kuljettajan hakemaan mut lentokentältä. Kerroin, että ei tarvitse tulla hakemaan, koska en ole tulossa vielä tulevana yönä. Majoituksen pyysin pitämään kaikesta huolimatta voimassa. Majapaikka olisi lähellä lentokenttää, joten sinne olisi kiva rojahtaa nukkumaan, sitten joskus kun sinne pääsisin.

Lento Santiagosta pääsi lähtemään suunnilleen uudessa aikataulussa. Otin lennon lunkisti ja nukuin. Ja haaveilin jostain ihanasta hotellista Limassa, minne saisin kömpiä. Mutta kun pääsimme reilu kaksi tuntia aikataulusta myöhässä Limaan, oltiin meitä Quitoon jatkajia huutelemassa heti koneen ovella. Muy rapido portille 16. Siellä oli siis joku kone odottamassa meitä.

Ja niin siellä oli. Se sama kone, jonka oli pitänyt lähteä jo ajat sitten ja jonka kyytiin meillä ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia. Myönnän olleeni ihan inasen harmissani. Olisin jo suonut matkanteon päättyvän sille yölle, mutta edessä olisi vielä reilu kaksi tuntia lentämistä. Olin kuitenkin jatkolennolle rojahtaessani mielissäni siitä, että olin pakannut käsimatkatavaroihini vaihtovaatteita ja kosmetiikkaa, koska noin lyhyellä koneesta toiseen sinkoilulla tuskin kohtaisin ruumalaukkuani ihan heti.

Lento Quitoon meni unten mailla. Heräsin jossain vaiheessa mussuttamaan lennolla tarjotun suklaan ja vaivuin takaisin horrokseen. Sitten havahduin kuulutukseen siitä, että nyt laskeudutaan ja yritin kammeta itseni pois unimaailmasta. Mutta eihän tällaisen seikkailuillan päätteeksi kone nyt ensiyrittämällä laskeudu. Kentällä oli niin sumuista, että meidät kiskaistiin vielä vartiksi lentelemään Quiton yläpuolelle, ennen kuin toinen yritys tuotti hedelmää ja olimme vihdoin Quitossa.

Ehdin nukahtaa vielä uudestaan ylimääräisen maisemakierroksen aikana, joten olin ihan pihalla kun kömmin ensimmäisten joukossa maahantulotarkastukseen. Vielä jotenkin muistin, mistä kaupungista olin lähtenyt edellisenä päivänä matkaan, kun rajavirkailija sitä tiedusteli. Mutta kysymykseen, minkä kaupungin kautta lento oli, vastasin niin jäätävällä hiljaisuudella, että ihmettelen edelleen kuinka sain Ecuadorin leiman passiini. Olin jo aivan varma että mut viedään johonkin lisäkuulusteluihin kun tollaisen kysymyksen kohdalla en vaan osaa.

Sitten lähdin näön vuoksi pönöttämään matkalaukkukarusellin viereen. Sain seurakseni pari Santiagon kentältä tuttua australialaista, joiden kanssa kilpaa mietittiin, että turhaan tässä laukkuja odotellaan ja tsekattiin jo valmiiksi, missä olisi laukkureklamaatioiden tiski. Mutta siinä naureskellessa huomasin, että mun rinkka kolahti hihnalle. En olisi ikinä uskonut! Koitti yön salainen pettymys numero kaksi: ei olisi yhtään huvittanut väsyneenä raahata sitä mukana, mielelläni olisin ottanut sen pienellä viiveellä majapaikkaan toimitettavaksi.

Viimeisillä voimillani könysin taksijonoon ja sain taksin viemään mut majapaikkaan. Sinne onneksi hurautti alle kymmenessä minuutissa. Majapaikka oli luvannut 24/7 respaa, mutta kun könysin kantamuksineni kulkuni ylös hankalia rappusia respaa kohti, ovi oli lukossa, eikä kukaan vastannut koputuksiini. Kello oli 4.30 yöllä ja olin koko omaisuuteni kanssa jossain ecuadorilaisessa uinuvassa kylässä, missä ei näkynyt ristin sielua.

Lähdin katsomaan päärakennuksen takana olevaa toista rakennusta, josko sieltä löytyisi ratkaisu ongelmiin. Ei löytynyt, mutta löytyi mielipuoli koira, joka raivokkaasti haukkuen juoksi mua kohti. Ehdin jo miettiä minkä osan omaisuuttani tunkisin sen kidan ja mun kankun väliin, mutta ei se onneksi kimppuun hyökännyt. Palasin vähän jalat täristen respan ovelle koputtamaan.

Olin jo varautunut siihen, että jään aamuyön tunneiksi kuistille kököttämään ja odottamaan tuleeko paikalle ensin ryöstäjä-murhaaja vai ehtiikö koira syödä mut, kun oven takaa alkoi kuulua pientä ääntä. Jatkoin innokasta koputtelua ja lopulta ovi tultiin avaamaan! En ole ehkä koskaan ollut niin onnellinen mistään. Ihana, espanjaa solkannut nainen päästi mut huoneeseeni ja sain silmät ummistettua vähän ennen viittä aamulla. Kunnes havahduin ensin kukkojen laulukilpailuun, johon parin tunnin päästä lehmäkin päätti osallistua. Mutta mikään ei enää haitannut. Olinhan selviytynyt!

Löytyykö kohtalotovereita kesken yötä uuteen maahan tai kaupunkiin saapuneilta? Tai mitä kivaa tai kertomisen arvoista sulle on viime aikoina tapahtunut?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi 9.4.2018 at 18:48

    No huh, johan sulla on ollut seikkailujen yö! :D Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin!

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 11.4.2018 at 00:14

      Joo, onneksi oli onnellinen loppu :D Lentojen kanssa takkuaminen ei sinänsä onneksi haitannut koska ei ollut kiire minnekään. Se että sattuivat ilta/yölennoille vähän haittasi, koska oli jo sen verran väsy, ettei olisi jaksanut alkaa mitään ylimääräistä säätöä alkaa selvittää.

  • Reply Sisko / Hieman_vino 10.4.2018 at 20:50

    Itse juoksin toissa vuonna Moskovan kentän 5min vaihtoajalla toiseen päähän. Laukku ei kerennyt matkaan.. http://hiemanvino.blogspot.fi/2017/03/torstai-mika-ihana-tekosyy.html?m=0

    Vähän vastaava yömatka sattui Hanoissa kun saavuttiin Sapasta. Oltiin neljältä perillä, taksi koitti huijata ja hotelli josta matka ja majoitus varattiin, oli jo kiinni.. Onneksi heräsivät koputteluun ja päästiin lasten kanssa sisälle nukkumaan. :) http://hiemanvino.blogspot.fi/2016/10/sapa-suunnitelmissamme-oli-ihanan.html?m=0

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 11.4.2018 at 00:16

      Huh, viisi minuuttia on varsin lyhyt aika. En ihmettele, ettei laukku ehtinyt mukaan. Hyvä että heräsivät teilläkin koputteluun. Minnekään ei ole kivaa saapua keskellä yötä, varsinkin jos majapaikkaan pääsy tuntuu olevan kiven takana.

    Leave a Reply