Etelä-Amerikka Luontokohteet Maailman ympäri Vaeltaminen

Tällainen on Torres del Painen W trek – vaeltajan unelma

3.4.2018

Torres del Paine on todella upea vaelluskohde, jossa riittää nähtävää ja koettavaa monentasoiselle patikoijalle. Puiston kuuluisin vaellus on (yleensä) neljän päivän pituinen W trek -vaellus, jonka mäkin pääsin tekemään, enkä yhtään ihmettele, että se on niin suosittu. W trek on aivan uskomattoman kaunis ja se on myös varsin monipuolinen reitti, vaikka toistoakin tulee.

Vaelluksen voi tehdä kumpaan suuntaan tahansa. Tein vaelluksen G Adventuresin ohjastamana, ja alkuperäisissä suunnitelmissa meidän oli tarkoitus tehdä se ns. oikealta vasemmalle, eli aloittaa Laguna Amargasta ja edetä kronologistesti reittiä niin, että viimeisenä päivänä saapuisimme ensin Paine Grandeen, josta ottaisimme vielä katamaraanin ja homma olisi sillä taputeltu.

Päiväohjelmaan oli kuitenkin tullut viime hetken muutos, ja teimme reittimme aloittaen ensin W:n oikeasta sivusta, päivävaelluksesta Base de las Torresiin ja takaisin alkupisteeseen, minkä jälkeen siirryimme yöksi leirintään jonnekin tunnin ajomatkan päähän alkupisteestä (meitä kyydittiin minibussilla paikasta toiseen) ja aamulla siirryimme tuolta leiripaikastamme katamaraanilla Paine Grandeen, josta aloitimme tekemään lopun W:n vasemmalta oikealle.

Askartelin tähän kartan, jossa näkyy päivittäinen reittimme:

Päivä yksi on kirkkaanpunainen, silloin teimme vaelluksen Laguna Armagasta Base de las Torresiin ja takaisin, vaellusta tuli yhteensä noin 20 kilometriä.

Päivä kaksi alkaa oranssilla katkoviivalla, joka symboloi katamaraanimatkaa Paine Grandeen, josta teimme vihreällä merkityn vaelluksen Grey Lookoutille ja palasimme takaisin Paine Grandeen yöksi. Vaellusta tuli yhteensä noin 10 kilometriä.

Päivä kolme on pinkki, pitkä vaellus, jossa paluuta on vähemmän ja etenemistä enemmän. Aloitimme aamulla Paine Grandesta, vaelsimme French Lookoutille asti ja sieltä yöksi Los Cuernosiin. Matkaa tuli noin 20 kilometriä.

Päivä neljä on sininen, jolloin taitoimme pelkästään suoraa matkaa aloittaen Los Cuernosista ja päättäen sinne mistä ensimmäisenä päivänä aloitimme. Tai no oikeastaan bussi haki meidät jo vähän ennen Laguna Amargaa. Matkaa tuli noin 10 kilometriä.

Seuraavaksi kerron tarkemmin, millaista reittiä ja maisemia jokainen päivä piti sisällään. Tekstin lomassa olevat kuvat ovat aina kyseiseltä haikkipäivältä.

Päivä 1: Laguna Armaga – Base de las Torres: infernaalinen tuuli

Torres del Painessa tuulee. Ja kun sanon tuulee, todella tarkoitan kovaa tuulta. En mitään hiukset hieman hulmuavat tuulessa -tyyppistä ilman liikehdintää. Meidän ensimmäisenä päivänä tuulennopeus oli pahimmillaan joku 60 km/h. Voin sanoa, että siinä vaiheessa tällainen 55-kiloinen ruho noin 5 kilon varusteet mukana oli aikalailla helisemässä. Meidän oppaat eivät muistaneet, koska puistossa olisi tuullut yhtä pahasti…

Mainitsemani jättipuhurit iskivät tässä vaiheessa haikkia. Ei ihan naurattanut kun tuuli paiskoi päälle pikkukiviä ja vietti uhkaavasti kohti reunaa.

Mukavasti pahin tuuli iski, kun oltiin kävelemässä letkana vuoren rinteellä kulkevaa kapeaa polkua, jossa oikealla puolella oli reipas pudotus alas. Olo oli kuin Tarun sormusten herrasta saattueella Caradhrasissa. Onneksi koko matkaa ei tuullut ja takaisin tullessa tuuli puhalsi selän takaa, jolloin nousun väsyttämät jalat jaksoivat sen avulla kantaa.

Liioittelematta fiilis nousun aikana oli kuin tuossa videossa, samoin olosuhteet. Tosin lumen sijaan niskaan satoi pieniä kiviä, joita tuuli riepotteli meidän päälle. Siinä vaiheessa mietin, että jos koko haikki tulee olemaan samanlaista riemuttelua, jätän homman kesken.

Mielestäni nousu Base de las Torresille oli koko matkan rankin rupeama. Ainakin mulle ja ainakin niissä tuuliolosuhteissa. Reitti lähtee tasaisen alkutaipaleen jälkeen nousemaan varsin jyrkkään ylämäkeen, maaston ollessa välillä varsin epätasaista (kirjoitin ensin epätoivoista, miltä kyllä silloin tuntui) kivikkoa, joten nousta pitää sekä polun että maaston mukana varsin paljon varsin nopeasti. Kamala vastatuuli ei auttanut siihen, että noususta olisi nauttinut.

Tornit kylpevät harvinaisessa auringonvalossa kun lähdettiin liikkeelle. Parin tunnin päästä ne olivat sumun verhoamat.

Alkutaipaleen polku oli varsin mukava

Reitin maisemat ovat ok. Ei parasta Torres del Painea, mutta tämän osuuden pointtina onkin päästä ihmettelemään puiston kuuluisia vuorenhuippuja Base de las Torresille, muu on vähän sivuseikka.

Kun lähdimme matkaan, oli päivä todella aurinkoinen ja huiput kylpivät auringossa. Mutta kun olimme vaeltaneet pari tuntia, oli sää pilvisempi ja huippuja ei edes erottanut kunnolla. Kovan tuulen ja huonon näkyvyyden takia jätin välistä ihan viimeisen nousun, koska ei enää kiinnostanut olla tuulen vietävänä. Huonolla säällä kovin kummoisia lisämaisemia tuo viimeinen nousu ei olisi enää tarjonnut.

Huipulla polku oli vähän kivikkoisempi, mutta maisemissa riitti ihailtavaa

Päivän etapille mahtui myös pari puron ylitystä. Niissä on onneksi yleensä apuna ainakin kiviä, että pysyy kuivin jaloin.

Päivä oli pitkä, vaelsimme siis yhteensä noin 20 kilometriä. Matkaan mahtuu suht jyrkkä nousu, mutta maasto ei ole kaikkein pahimmasta päästä. Ilman hirmutuulta olisin nauttinut matkasta enemmän. Tämä oli ainoa haikkipäivä, kun saimme myös sadetta niskaan, mutta sitä tuli onneksi vasta paluumatkalla, noin viimeisen tunnin ajan.

Päivä 2: Paine Grande – Grey Lookout: jäätikkö ja jylhää luontoa

Ensimmäisen päivän vähän kuin shokkialun jälkeen päivä kaksi oli kuin kävely puistossa. Matka oli puolet lyhyempi eikä nousuakaan kertynyt yhtä paljon kuin ensimmäisenä päivänä, vaikka myös tämä pätkä sisälsi ylämäkeä.

Maisemat katamaraanimatkan varrelta <3

Edellispäivänä vaivannut tuuli oli tyyntynyt, taivas kirkastunut eikä alun jälkeen edellinen päivä tuntunut jaloissa. Katamaraanimatka sujui upean aurinkoisissa merkeissä ja vinkkinä sanon, että hyvällä säällä kannattaa mennä ulkokannelle ihmettelemään, vuoret ovat huikean upeat. Kirpeä pakkasyö oli vielä lisännyt lumikuorrutteen niitä koristamaan, joten olin varsin onnellinen. Maisemista, en lumikuorrutteesta, sillä edellinen yö oli ollut jäätävän kylmä.

Nämä karut järvimaisemat olivat mielestäni päivän parasta antia, toki upeiden vuorten lisäksi!

Vaelluksen kohokohta, ainakin joidenkin mielestä, on kuvassa oleva jäätikkö. Mielestäni maisemat matkan varrella olivat silti paremmat kuin päämäärä.

Vaikka vuoret ovat aina Torres del Painessa enemmän tai vähemmän läsnä, tuntuivat ne tänä päivänä olevan aivan vieressä. Maisemissa riitti ihmettelemistä. Reitti kulkee myös pitkulaisen järven, Grey Laken tuntumassa ja järvi päättyy suureen jäätikköön. Maisemat olivat mielestäni reitin toiseksi parhaat, luonnon hiljainen autius oli välillä käsinkosketeltavan todellinen.

Tällaista polku pahimmillaan oli: mudan, veden ja kivikon sekoitusta

Vuoria oli jatkuvasti näköpiirissä

Edellisen päivän vaelluksen aikana alkanut sade oli jatkunut pitkälle yöhön ja tehnyt poluista monin paikoin joko puroa tai mutavelliä. Mutta koska maasto ei ollut muuten kaikkein haastavin, se ei haitannut, kun oli hyvät kengät jalassa. Toki matkaan mahtui muutama haastavampi pätkä, mutta yleisfiilis oli varsin leppoisa vaelluspäivä.

Aurinkoinen sää jatkui pitkin päivää, ja kymmeneen kilometriin meni melkein neljä tuntia, sillä paluumatkalla oli todella hyvin aikaa pysähdellä nauttimaan reitin upeista maisemista.

Päivä 3: Paine Grande – Los Cuernos: W trekin parhaimmat maisemat

Kolmas päivä oli aivan uskomaton, sillä se oli niin täydellinen vaelluspäivä kuin noilla kulmilla voi olla: ei tuulta, ei sadetta, ei edes yhtä ainoaa pilvenhattaraa taivaalla. Kaiken lisäksi kaunein sää osui ehdottomasti reitin upeimmalle pätkälle.

Photo by Laurna (if I’m not completely wrong!)

Siinä missä kaksi ensimmäistä päivää olivat olleet meno-paluureittejä, tämä päivä oli suurelta osin etenemistä. Matkaan mahtui myös pieni paluupätkä Camp Italianolta French Valleyyn ja takaisin. Reitin alku- ja loppupätkät ennen Italiano-French Valley -väliä ovat varsin mukavia. Nousua riittää, mutta maasto on varsin tasaista ja helppokulkuista. Ainoastaan tuo Italiano-French Valley -pätkä oli hankalampi.

Siinä maasto on todella kivikkoista ja itseään joutuu välillä nostamaan melkein puolikin metriä, kun kivikkoinen maasto harppaa ylöspäin. Onneksi oli kuiva keli ja mukana sauvat, jolloin hommasta selviytyi. Tosin paluumatkalla muutamassa kohdassa jouduin ihmettelemään, miten ikinä olin päässyt niistä kohdista ylöspäin.

Näissä maisemissa kelpasi pitää lounastauko French Valleyssa!

Näissä maisemissa tuli kuultua ja nähtyä useampi lumivyöry

French Valleysta avautuu uskomattoman kauniit maisemat. Jo viimeiset pari kilometriä sinne ovat todella elämys. Reitti kulkee ihan vuoren viertä ja matkalla tuli nähtyä ja kuultua useampi lumivyöry.

Camp Italiano-Los Cuernos -pätkä on silti ehdoton suosikkini koko vaelluksen ajalta. Siinä kuljetaan sydäntäsärkevän kauniissa vuorimaisemissa, lisäksi Lake Nordenskjöld on kuin kirsikka maisemakakun päällä. Vähän tuli mieleen Sveitsi ja Uusi-Seelanti, mutta Patagonia-twistillä.

Vaikka French Valley olikin upea, nämä suosikkimaisemani koittivat vasta sen jälkeen. Tästä järvimaisemasta tulee mieleen Uusi-Seelanti!

Vaikka vaellusta tuli taas noin 20 kilometrin edestä, oli tämä päivä silti paljon miellyttävämpi kuin ensimmäinen päivä, jolta kertyivät samat kilometrilukemat. Vaelluksen paras sää yhdistettynä parhaisiin maisemiin teki tästä ehdottoman suosikkipäiväni ja jyrkkiiä nousujakin oli sen verran vähän, että kuka niitä muistelee!

Päivä neljä: Los Cuernos – Laguna Armaga: joko tämä loppuu?

Viimeinen vaelluspäivä hurahti ohi todella nopeasti. Se alkoi hieman epävakaisessa säässä, mutta vettä ei onneksi tullut niskaan. Neljäs päivä oli sopivan keveä lopetus haikille, vain kymmenisen kilometriä ja ainoastaan yksi pitkä, vähän jaloissa kitkaa aiheuttanut nousu.

Viimeisenä päivänä ei tullut enää kauheasti kuvattua, sillä sää oli hieman harmaampi ja maisemat osittain tuttuja

Maisemien puolesta jatkettiin hyvä tovi Nordenskjöldin kauniissa järvimaisemissa, mutta kun ne oli edellisenä päivänä nähnyt täydellisen upeana, ei niitä tarvinnut jäädä puolipilvisessä kelissä huokailemaan joka metrin välein. Onneksi.

Tästä viimeisestä pätkästä jäi hieman ristiriitaiset fiilikset. Reitti oli varsin helppo eikä maisemissakaan ollut valittamista. Alkumatkasta vaivasi pieni haikeus, kun tajusi, että nyt homma alkaa olla paketissa ja Torres del Painen kauneudesta saa nauttia viimeisiä hetkiä.

Loppumatkasta taas huomasi tuttujen maisemien ja ”maalin” häämöttävän edessä, ja jostain löysin kirivaihteen, jonka voimin olin ensimmäisten joukossa parkkipaikalla, homman loppuun saaneena. Ehkä jos maisemat eivät olisi olleet viimeisten kilometrien aikana ensimmäiseltä päivältä tuttuja, matkanteosta olisi halunnut nauttia vielä vähän lisää. Mutta nyt kun vähän tylsää pätkää edettiin jo toista kertaa, mielessä siinsi enää ajatus kylmästä mehusta ja yhtäkkiä koko vaellus olikin ohi.

Kokonaisuudessaan W trek on todella monipuolinen vaellus, joka jaksaa pitää mielenkiinnon yllä useamman päivän ajan. Ja jos olisimme tehneet W:n ”kronologisessa” järjestyksessä, eikä alussa paikasta toiseen suhaten, viimeiset muutamat kilometritkin olisivat varmasti tuntuneet raikkaammilta. Oma suosikkini on ehdottomasti Nordenskjöldin huikeat järvimaisemat, mutta jokaisessa päivässä on paljon kaunista nähtävää ja monipuolista maastoa.

Kirjoittelen erikseen vielä vinkkipostauksen paikassa vaeltamista silmällä pitäen. Tähän en vinkkejä enää viitsi lisäillä, sillä tästä tuli ilman vinkkejäkin jo vähintään W trekin pituinen jaarittelu. Tsemppanderit, jos jaksoit lukea!

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply