Etelä-Amerikka Luontokohteet Maailman ympäri Vaeltaminen

Uskomaton Torres del Paine antoi vaeltajalle parastaan

23.3.2018

Moi!

Mulla olisi teille taas vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta saatte nyt tällaiset pikaterveiset. Eilen päätin neljän päivän W trek -vaelluksen Torres del Painen huimissa maisemissa, enkä voisi olla onnellisempi. Väsynyt, mutta silti niin onnellinen.

Odotin vaellukselle lähtöä kansallispuiston läheisessä Puerto Natalesin kapungissa kauhun- ja innonsekaisin olotiloin. Innoissani olin maailmanluokan maisemien vuoksi, kauhuissani paikan kuuluisan sään takia: Torres del Paine tarjoaa kävijöilleen parhaassa tapauksessa kaikki neljä vuodenaikaa yhden päivän aikana. Paikka on tunnettu niin valtoimenaan puhaltavasta tuulestaan kuin alusvaatteisiin asti pureutuvasta sateesta.

Olin jo Punta Arenasissa ollessani tavannut hostellissa yhden tytön, joka valitteli puiston tuulioloja. Tuuli oli ollut niin piiskaava, että hän oli saanut siitä verenpurkauman silmäänsä. Puerto Natalesissa, paria päivää ennen omaa lähtöäni taas tapasin tytön, joka oli juuri tullut samalta nelipäiväiseltä vaellukselta ja kertoi nähneensä auringon ainoastaan yhtenä päivänä. Muuten oli ollut tarjolla enemmän tai vähemmän sadetta.

Olin itsekin henkisesti valmistautunut pahimpaan. Siihen, että saisin niskaani neljä päivää vettä, siihen että vaatteet eivät ehtisi telttaillessa kuivua, siihen että koko ajan olisi kylmää ja kamalaa eikä maisemistakaan tulisi sen enempää nautittua.

En tiedä mitä hyvää olen elämässäni tehnyt, mutta säät olivat oikeastaan niin mahtavat koko neljän päivän aikana kuin tuolla suunnalla vain olla ja voi. Sadetta tuli ainoastaan ensimmäisenä vaelluspäivänä, silloinkin vain noin viimeisen tunnin ajan. Viimeinen päivä oli puolipilvinen, toinen päivä aurinkoinen ja poutapilvinen ja kolmas päivä aivan uskomattoman kaunis. Taivaalla ei ollut yhtään ainoaa pilveä!

Jopa meidän oppaat, jotka ovat varmasti nähneet Torres del Painessa kaiken mahdollisen, olivat kuin puulla päähän lyötyjä! Varmasti kovinkaan moni ei ole päässyt nauttimaan paikasta noin hengästyttävän kauniina.

Kroppa on edelleen hieman juntturassa kaikesta vaeltamisesta. Maasto ei ollut kaikista helpoin ja jyrkkiäkin nousuja riitti reiluun 60 kilometrin matkaan. Mutta hetkeäkään ei kaduta että lähdin. Vaellus oli ehdottomasti yksi reissuni kohokohtia, Torres del Painen vuoret aivan omaa luokkaansa ja olen vieläkin päästäni pyörällä kaikesta kokemastani.

Tulen kirjoittamaan paikasta vielä informatiivisempia postauksia, nyt vain halusin päästä jakamaan intoni teidän kanssa!

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK  |  INSTAGRAM  |  TWITTER  |  BLOGIT.FI  |  BLOGIPOLKU

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Suunnaton 24.3.2018 at 13:01

    Vautsi mikä tuuri käynyt kelien kanssa! Innolla odottelen tulevia postauksia Torres del Painesta . Onko sulla suunnitelmissa kiertää Patagoniaa enemmänkin Tulimaan ja TDP:n lisäksi?

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 24.3.2018 at 15:04

      Mulla kyllä kävi niin uskomaton munkki, etten vieläkään voi uskoa sitä todeksi! Mä palasin juuri Patagoniasta Santiagoon, vietin Patagoniaa kierrellen yhteensä 2,5 viikkoa. Aloitin Punta Arenasista, sieltä siirryin Ushuaiaan, josta menin Punta Arenasin kautta Puerto Natalesiin, jossa ehdin Torres del Painen lisäksi käydä vielä toistamiseen Argentiinan puolella Perito Morenon jäätiköllä. Olisin kyllä voinut viettää Patagoniassa helposti kuukauden tai enemmänkin. Haluan ehdottomasti palata tutkimaan sitä lisää, aivan uskomaton paikka ja niin paljon nähtävää. Luonto siellä on todella uniikkia :)

  • Reply Katja/historiadeviajes 24.3.2018 at 16:33

    Voi jumpe mikä tuuri ja mitkä maisemat. Tämä se on koettava joku päivä. Mää en ehkä malta odottaa lisäpostauksia alueelta :D

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 25.3.2018 at 16:22

      En voi kyllä muuta kuin hymyillä, oli ihan täyden kympin vaellus! Toivottavasti pääset tuonne joskus haikkailemaan, varmasti tykkäisit :) Yritän kirjoitella pian lisäpostauksia!

    Leave a Reply