Yksi näköalapaikkojen fani tässä hei! Mä, kuten varmasti aika moni muukin reissaaja, tykkää nähdä käymiään kohteita eri perspektiiveistä. Näköalapaikat ovat kyllä verrattoman hyviä siihen, että kaupunki näyttäytyy ihan uusin tavoin sitä ihmetteleville. Kaupunkirakenne, laajuus sekä erilaiset muodot ja värit eivät välttämättä avaudu kävijälle katutasolta,…
Kun puheeksi tulee Berliini, tulee mieleen varmasti heti Berliinin muuri. Tuo massiivinen kaupungin kahtiajakaja on varmasti juurtunut ihmisten mieliin – elipä sitten muurin pystyssäolon aikana tai vasta sen murtumisen jälkeen. Muuri, joka oli pystyssä 28 vuotta, on ominaisinta Berliiniä edelleen. Vaikkakin sitä ei teknisesti enää ole edes olemassa.…
Moi! Tämä bloggaaja ajautui arjen pyörteiden vietäväksi ennen pääsiäistä, eikä blogia ollut aikaa päivittää, vaikka intoa olisikin ollut. Mutta nyt ollaan taas näppiksen ääressä, muassa on myös paljon uusia reissutarinoita. Pääsiäinen meni jo tuttuun tapaan maailmaa kolutessa, mutta viime vuoteen verrattuna homma eteni astetta…
Touhukasta torstaita! Tai ainakin mun viikko on sujunut varsin touhukkaissa merkeissä, eikä torstaikaan tee siihen poikkeusta. Viimeisin tehokkuuden lisääjä mun elämässä on kirppispöytä, jonne eilen roudasin ihmiskamelina röykkiöittäin tavaraa. Ihme, ettei pari raajaa jäänyt matkan varrelle siinä showssa. Torstaina on onneksi hyvä syy myös…
Kun viime vuoden loppupuolella, ensimmäisten ujojen lumihiutaleiden leijaillessa vaivihkaa maahan, klikkailin ostoskoriin lennot Madridiin, olin vähän harmissani. Halusin päästä matkaan satasella, kaihosin jonnekin, jossa ei olisi tammi-helmikuun taitteessa yhtä arktinen potentiaali kuin Suomessa. Lisäksi halusin uuteen kohteeseen ja tiettynä ajankohtana, sillä lomapäiviä oli säästössä…