Pohdinnat

Kielipuolena vieraassa maassa

6.9.2016

Mun viime aikojen reissut ovat herättäneet mut pohtimaan yhtä asiaa, kielitaitoa ja kommunikointia. Oon tänä kesänä reissannut kahdessa maassa, Perussa ja Venäjällä (Pietarissa), missä välillä on ollut olo kuin ummikolla. Kielitaitoni ei mielestäni ole surkeimmasta päästä. Englannilla pärjään oikeastaan tilanteessa kuin tilanteessa. Ruotsiksi hoituisi lähes asia kuin asia, ellen aina turvautuisi sitä paremmin sujuvaan englantiin. Saksaksi hoituvat yksinkertaiset arkipäivän asiat edes yleensä tönkkölausein. Espanjaakin olen opiskellut alkeiden verran, mutta se kieli ei ole vielä käyttötasolla kovin sujuvaa.

Mutta sitten kun päätyy maahan, jonka kieltä ei kovin tai ollenkaan hallitse ja maan väestö taas ei kovin paljoa puhu kuin maansa kieltä, edessä on aivan uusi maailma.

IMG_0825

Olen matkoillani reissannut pitkälti joko Euroopassa, jossa olen pärjännyt hyvin kielikolmikollani tai Euroopan ulkopuolella maissa, joissa valtaosa väestöstä on hallinnut englantia ainakin jotenkin. Olen tottunut siihen, että olen voinut ainakin kysyä yksinkertaisia asioita ulkoa opeteltujen kiitos- ja tervehdyssanojen käyttämisen lisäksi. Olen tottunut kommunikoimaan paikallisten kanssa edes jonkinlaisella kielellisellä tasolla.

Mikään ei ole parempaa, kuin paikallisten tai toisten matkaajien kanssa juttelu ja kokemusten vaihto. Siitä saa niin paljon irti. Singaporessa yksin reissatessani tuli ruokaillessa juteltua paljon paikallisten nuorten kanssa. Heiltä sain hyviä vinkkejä siihen, mitä maassa kannattaisi tehdä. Ja tuli keskusteltua kulttuuriemme eroista ja muista mielenkiintoisista asioista.

Singaporen lentokentällä taas juttelin pitkät tovit intialaisen miehen kanssa, joka oli suuntaamassa Norjaan ja joka pelkäsi kuolevansa hypotermiaan toukokuisessa vuonojen maassa. Ilman tällaisia juttutuokioita reissuista olisi varmasti jäänyt puuttuvaan paljon. Ei pelkästään kauniit maisemat ja upeat nähtävyydet tee reissua.

IMG_1983-2

Mutta sitten astuin kahteen maahan ja kulttuuriin, joissa kielitaitoni ei pystynyt siihen mihin olin tottunut. Perussa suuri osa ihmisistä ei osannut englantia ainakaan muutamaa sanaa enempää. Arkipäiväiset asioimistilanteet tuntuivat ihan vierailta, kun oma kommunikointini ei pelannut.

Espanjaa ymmärrän jonkin verran, vaikken sitä ole opiskellut kuin alkeiden verran ja kauan sitten. Mutta jos ymmärränkin sen, mitä mulle sanotaan, en yleensä osaa vastata. Koska mun sanasto ei ole niin laaja. Korkeintaan osaan vastata yksisanaisesti. Mikä on mielestäni ihan hirveän tylsää, sillä yleensä varsinkin suomeksi ja englanniksi saatan olla varsin rönsyileväkin keskustelija.

Perussa olin tilaamassa ruokaa ja sen vielä osasin jotenkin hoitaa espanjaksi. Mutta kun kassalla kysyttiin, syönkö ruuan paikan päällä vai otanko mukaan, en osannut vastata. Siksi huidoinkin pois ravintolan suunnalta, ja myyjä ymmärsi, että otan ruuan mukaan. Ymmärretyksi tulin, mutta mieluummin olisin ilmaissut asiani suullisesti.

IMG_2575

Venäjällä kielitaitoni oli vielä suuremmissa koetuksissa. Jo maan kirjaimisto tarjosi omia haasteitaan, pitäisi joskus saada opiskeltua edes venäjän aakkoset. Kyllä sielläkin tietyissä tilanteissa pärjäsi englannilla, mutta aina taas ei.

Kävimme siellä pankissa vaihtamassa rahaa. Kun astuimme sisään, joku pankkihenkilö viittoi meitä heti alakerran suuntaan, missä rahanvaihto olisi. Viittoi. Pankin tiskillä huomasin, ettei pankkivirkailija puhunut sanaakaan englantia. Tyydyin siis lähinnä heiluttelemaan hänelle euronippuani, jotta asia selviäisi. Viittomista ja heiluttelua siis. No sain rahani vaihdettua, mutta olipa taas tylsää, kun en voinut vaihtaa sanaakaan hänen kanssaan.

IMG_2768-2

En tällä postauksella aja takaa sitä, että kaikkien pitäisi osata englantia. Kuten todistettu, eleillä ja vaikka piirtämälläkin pääsee tarvittaessa pitkälle. Enkä toisaalta voine vaatia itseltäni maailman kymmenen johtavimman matkailukielen osaamista, vaikka sinänsä se olisikin aika mahtava ajatus! Vaan enemmän harmittelen tässä sitä, että yhteisen kielen puuttumisen takia kommunikointi tuntuu jäävän vajaaksi.

Paljon mieluummin olisin keskustellut kunnolla kuin viittonut ja käyttänyt muita eleitä. Nyt kohtaamiset näiden henkilöiden kanssa tuntuvat jääneen niin irrallisiksi. Toisaalta ne ainakin toimivat hyvinä esimerkkeinä siitä, miten asiat voi myös hoitaa, jos oma kielitaito ei riitä.

Silti en pääse mihinkään siitä tunteesta, että voi kun osaisin paremmin!

Onko sulla samanlaisia fiiliksiä kommunikoinnista maailmalla? Entä ootko turvautunut paljon esimerkiksi elekieleen?

Postauksen kuvituksena satunnaisia reissun päältä puhelimeen tallentuneita tekstipätkiä. Osan ymmärsin paremmin, osan huonommin. 

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like

28 Comments

  • Reply Vintagella 6.9.2016 at 15:19

    Se on kieltämättä tyhmä fiilis, kun ei osaa sanoa sanaakaan, ja pitäisi saada joku asia hoidettua. Joskus taas, kun kielitaito on alkanut hiljalleen karttua, tulee niitä riemuvoittoja, kun yksi sana riittää ja se ratkaisee koko tilanteen. Olin Kiinassa passikuvassa opiskelijakorttia varten, ja sain jotenkin elekielellä selitettyä, että tarvitsen naamastani kuvan. Kuva otettiin, mutta en saanutkaan sitä sen jälkeen, vaan alkoi sen päiväinen pöpötys, josta mä en ymmärtänyt yhtään mitään. Tai niin aluksi luulin. Kun tarkemmin kuuntelin mitä myyjä mulle toisti, ymmärsin siitä yhden ainokaisen sanan: ”Mingtian.” Huomenna. Toistin: ”Mingtian.” Myyjä vahvisti sen ja mä nyökkäsin innoissani ja lähdin ulos liikkeestä. Hakisin passikuvani seuraavana päivänä. En unohda sitä hetkeä ikinä.

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 6.9.2016 at 22:14

      Se on kyllä ärsyttävää. Varsinkin kun on tottunut siihen, että omalla kielellään osaa ilmaista itseään lähes rajattomasti! Nuo riemuvoitot on kyllä myös ihan parhaita. Aika upeasti selviydyit tuosta passikuvahommasta. Mulla on tullut töissä vastaan pari ilmeisesti juuri kiinalaista nuorta, jotka eivät sen pahemmin ole suomea tai englantia puhuneet ja yhteinen kieli on ollut aika hukassa. Molemmilla on ollut käytössä joku puhelimen käännösohjelma, toisella se toimi varsin hyvin. Toisella se taas käänsi ihan päin sitä itseään, ja yritin siinä kovasti arvailla, mitä asia koski. Arvailun kautta sitten onneksi päädyttiin haluttuun lopputulokseen :D

  • Reply miija 6.9.2016 at 15:46

    Mielenkiintoinen kirjoitus. Ite en oo oikeastaan matkustanut paikoissa, joissa ei osattaisi edes jotenkuten englantia. joten vastaavia tilanteita ei oo pahemmin päässyt syntymään. Ja aina ne on saatu elekielellä hoidettua, joten en oo varmaan kauheasti kiinnittänyt niihin edes huomiota. :D Ainoa mikä tulee nyt mieleen on Tsekeissä tapahtunut tilanne, kun oltiin kaverin kanssa reilaamassa ja raiteilla oli ilmeisesti jotain kunnostustöitä. Lipun tarkastaja ei puhunut sanallakaan englantia, mutta piirsi meille paperille kuvan, että millä asemalla meidän pitäisi jäädä ja hypätä bussiin, jotta pääsisimme perille kohteeseemme. Oikein hyvin onnistui niinkin! :)

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 6.9.2016 at 22:17

      Kiitos! Mäkin olen vasta hiljan reissannut paikoissa, jossa omat taidot ovat olleet koetuksella ja havahtunut miettimään tätä asiaa sen seurauksena. Ainahan sitä satunnaisesti tulee vastaan tilanteita, joissa yhteistä kieltä ei löydy, mutta sitten kun niitä tulee vastaan enemmän, niin sitä alkaa kyllä hieman turhautua siihen, kun itseään ei osaa ilmaista verbaalisesti. Piirtäminen on kyllä toisinaan mainio keino, ihanasti teitä autettiin :)

  • Reply Heidi / Maailman äärellä 13.9.2016 at 10:54

    Ihan totta, minullekin tulee aina niin tyhmä olo, jos en osaa paikallista kieltä. Olen yrittänyt usein ennen reissua opetella kohdemaani kieltä (jos se on yhtään opeteltavissa oleva), että osaisin edes joitain kohteliaisuuksia. Mutta eihän muutamilla fraaseilla toki pitkälle pötki, mutta joskus nekin avaavat ihania kokemuksia. Olin vuosia sitten Unkarissa ja ennen reissua yritin itskeseni opiskella parin viikon ajan unkaria. Hotellin respassa oleva nuori mies oli ihastuksissaan kun uskaltauduin sitten kokeilemaan kielitaitoani. Hän kehui jopa kovasti, missä olen unkaria opiskellut, kun niin kauniisti äännän (voi että minua huvitti!). Lopulta minä, ystäväni ja respanjan mies päädyimme yhdessä illalliselle ravintolaan. Eihän keskustelusta tosin tullut kovin kummoista, mutta meillä oli mukna papaeria, ja kun sanat loppuivat, piirsimme ja käytimme elekieltä. Oli meillä ainakin hauskaa.

    Opetan maahanmuuttajille suomea ja nyt ryhmässäni on esimerkiksi kiinalaisia, mutta kiinan on niiiin vaikeaa, että en osaa edes toistaa sanoja heidän perässään, kun pyydän heitä jotain kiinaksi sanomaan. Mutta hyvä kielitaito on kyllä ihan parasta, mitä reissaavalla ihmisellä voi olla. Ja jo vähäinenkin kielitaito auttaa, kun rohkeasti vaan uskaltautuu puhumaan.

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 13.9.2016 at 21:01

      Joo, kyllä matkaajiin tunnutaan suhtautuvan ihan eri tavalla, jos he osaavat edes ”ne pakolliset” tervehdys- ja kiittämissanat. Itsekin olen aina ihan innoissani töissä, jos joku muita kieliä puhuva huikkaa asioinnin yhteydessä tervehdyksen tai kiitoksen suomeksi.

      Haha, ihana tuo tarina Unkarista. Paperi ja elekieli sitten onneksi vievät pitkällekin sen jälkeen, kun kielitaito on jo luovuttanut. Ja huumori. Se on jännää, että vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan, niin vatsat kippurassa voi nauraa samalle asialle! Unkarista tulikin mieleen, että Budapestissa meidän hostellin respa osasi muutaman sanan suomea. Hän osasi sanoa mm. olevansa ihan sekaisin. Mikä tietenkin herätti hilpeyttä! Kyllä, kielitaito vie pitkälle, edes vähäinenkin sellainen, jos sitä vaan uskaltaa käyttää. Onneksi Suomessa on laadukas kieltenopetus.

  • Reply Ansku BCN 13.9.2016 at 11:30

    Kyllä tuntui olo tyhmältä Puolassa ja Tsekeissä, kun yhtäkkiä ei tajunnut sanaakaan! Muualla Euroopassa tuntuu, että aina edes vähän ymmärtää jotain ranskan, saksan, englannin, espanjan ja ruotsin pohjalta, mutta tuo itäisempi Eurooppa oli kyllä hankala. Kun ei osaa edes kohteliaisuusfraaseja lausua oikein!

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 13.9.2016 at 21:03

      Joo, Puolassa ja Tsekissä on myös ollut aivan ummikko-olo. Siinä on jotenkin myös ihan eri tavalla osannut samastua vaikka Suomeen tuleviin maahanmuuttajiin, jotka ovat täällä pahimmillaan ihan ummikoina. Jos mun pitäisi yrittää integroitua noiden maiden yhteiskuntiin ilman, että saisin käyttää englantia, olisin kyllä varsin pihalla itsekin.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 13.9.2016 at 15:15

    Venäjän (tai yleensä maihin joissa on kyrilliset kirjaimet) tehtyihin reissuihin olemme valmistautuneet opettelemalla kirjaimet – sekin auttaa jo vähän. Etelä-Amerikkaa varten opiskelimme kevyesti pari vuotta espanjaa, joka siellä oli kyllä tarpeenkin. Todella, kielenkin puolesta, eksoottisiin maihin olemme sitten enimmäkseen menneet valmiilla kiertomatkalla tai palkanneet paikan päällä englanninkielisen oppaan. Tosin Algeriassa tytön englanti oli vähän heikkoa, mutta ranska sitäkin parempaa, ja siinä se sitten meni kahdella kielellä sujuvasti :-)

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 13.9.2016 at 21:07

      Mäkin olen hieman yrittänyt itsenäisesti opetella kyrillisiä kirjaimia, mutta etukäteen se on ollut vain onnetonta ulkoatankkauksen räpellystä. Oikeasti ne jäävät mieleen vasta sitten, kun niitä pääsee näkemään ns. luonnollisessa elinympäristössä :D Pietarissa huomasinkin parin päivän jälkeen osaavani hahmottaa tiettyjä sanoja, mikä tuntui ihanalta! Tulkki tai opas on onneksi näppärä välimallin ratkaisu, siinä pääsee edes välillisesti kommunikoimaan paikallisten kanssa. Varmasti itsekin moista harkitsisin pidemmällä reissulla, jos oikeasti tuntuu siltä, ettei mitään yhteistä kieltä muuten löydy.

  • Reply Hanna / Ranskatar reissaa 13.9.2016 at 21:20

    Mä tykkään lähtökohtaisesti reissata maissa, joiden kieltä osaan itsekin, siksi juuri ranskan- ja espanjankieliset paikat kiinnostaa. Monessa maassa toki osataan englantia hyvin, mutta silti turistin elämää vaikeuttaa, jos ei osaa lukea kylttejä tai vaikka ruokalistoja. Viimeksi nyt Sloveniassa tunsin oloni tyhmäksi turistiksi, kun ympärillä olevia tekstejä ei tajunnut ja sitten piti olla varmistelemassa enkuksi paikallisilta asioita. Missä ei toki ollut ongelmaa, koska he osasivat enkkua, mutta silti olisi ollut kiva kommunikoida paikallisella kielellä. Oman kokemuksen perusteella joissain maissa, varsinkin Ranskassa, saa parempaa palvelua, kun osaa paikallista kieltä. Paljon vaihtareiden kanssa tekemisissä oltuani, olen huomannut, että myös Suomessa on paljon juttuja, joita ei tajua, jos ei osaa kieltä. Esimerkiksi yliopiston ruokalassa ruokien nimet olivat vain suomeksi ja sitten täytyy yrittää vaihtareille selittää, mikä makaronilaatikko oikein on. Puhumattakaan siitä, että osaisi kaupassa ostaa oikeanlaisen purkin maitoa, eikä esim. piimää tai maustamatonta jogurttia, joita myös myydään samanlaisissa pakkauksissa…:D

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 14.9.2016 at 10:21

      Joo, olisihan se ihanteellista, jos voisi matkustella maissa, joiden kieltä itsekin puhuisi, mutta mun kielivalikoimalla lista ainakin jäisi aika suppeaksi. Onneksi monessa maassa löytyy ihmisten kanssa edes se joku yhteinen kieli, jolla saa asiansa selväksi. Ranskasta olen kyllä kuullut tuon saman. Mun kokemukset maasta tosin rajoittuvat yhteen päivään Pariisissa, joten omia kokemuksia mulla ei kauheasti siitä ole. Mun ranskan sanavarasto koostuu lähinnä yhdestä kivasta ja yhdestä tuhmasta sanasta, niin ;) Pariisissa kyllä pärjäsin yllättävän hyvin englannilla, mutta tämäkin on varmasti niin tapauskohtaista! Ruokailuun liittyvät asiat on kyllä aina haastavia. Varsinkin jos ruokasanasto paikallisella kielellä ei ole tuttua. Annoksen näkeminen saattaa sentään vähän auttaa aavistamaan, mitä on tulossa, mutta ei sekään kaikkea kerro. Paha on mielestäni myös veden ostelu. Itse vihaan kuplavettä, ja yritänkin aina kaupasta löytää kuplatonta (siis jos hanavettä ei uskalla juoda). Pietarissa onneksi hotellista oli saanut yhden kuplattoman vesipullon, jonka tekstistä otin kuvan ja vertailin sitten kaupassa pullojen teksteihin. Joskus taas olen yrittänyt käännellä vaivihkaa eri vesipulloja ja katsoa, kuinka paljon kuplia niissä kääntelystä syntyy :D

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää 14.9.2016 at 22:38

    Olen törmännyt tähän tunteeseen vain Venäjällä. Arabimaissakin olen pärjännyt juuri kaikenlaisella viittomalla ja huitomalla, vaikka välillä ei yhteistä kieltä ole ollutkaan, mutta Venäjällä pariin kerran törmäsin ihmisiin jotka ei halunneetkaan ymmärtää. Esimerkiksi postissa, sitä yrmeämpiä tätejä en ole aikoihin nähnyt. Ja jotenkin luulisi, että jos asiakkaalla on postikortit kädessä osoitteineen niin voisi jotenkin päätellä että postimerkkejä tässä ollaan ostamassa. Me sentään aina yritetään tervehtiä maan kielellä, ja maksettiin maan valuutalla, mutta kortit ei silti koskaan löytäneet perille.

    Myös metrossa olisi huomattavasti helpompaa jos osaisi kyrilliset aakkoset.

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 15.9.2016 at 21:03

      Tuo on kaikkein inhottavin tunne, että ei haluta ymmärtää. Itselle ei ole tainnut ihan vastaavaa osua kohdalle, aina on jotenkin asiat lutviutuneet, mutta juttuja olen kyllä kuullut siitä. Tuskin te postiin olitte leivänpaahdinta menossa ostamaan, joten jos järkeä olisi vähääkään halunnut käyttää, niin varmasti olisi teidän asian tajunnut.

      • Reply Kaisa 18.9.2016 at 00:11

        Olen myös Venäjällä erittäin konkreettisesti huomannut miten venäjää puhuva saa paljon parempaa palvelua kuin kieltä osaamaton. Mutta on totta, että missä tahansa matkustaessa paikallista kieltä puhuva saa paljon enemmän irti, kun ymmärtää mitä kylteissä lukee ja voi keskustella ihmisten kanssa.

        • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 18.9.2016 at 20:56

          Joo, tuntuu kyllä siltä, että varsinkin tietyissä maissa on kuin kakkosluokan kansalainen, jos ei osaa hoitaa asioitaan sujuvasti sen maan kielellä. Toisaalta ehkä niissä maissa nämä ynseät ihmiset ovat sellaisia, jotka eivät itse paljoakaan matkustele, eivätkä osaa laittaa perspektiiviin sitä, kuinka paljon kieliä maailmassa puhutaankaan. Ja kuinka hienoa on se, että ulkomaalainen osaa edes pari sanaa heidänkin kielellään. Ainakin itse mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän näitä osaa arvostaa.

  • Reply Virpi /Täynnä tie on tarinoita 16.9.2016 at 15:48

    Itseäni harmittaa oma surkea kielitaitoni ja haluaisin kovasti oppia hyvää englantia ja pari muutakin kieltä olisivat siinä rinnalla hyvä valtti. Mutta se aika…mistä minä löydän sitä lisää jotta ehdin opetella kieliä. Het kun sen keksin niin varppina alkaa kielten opiskelu. :)

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 17.9.2016 at 12:15

      Sehän se on, että kielten opiskelu vie aikaa! Tehokkaimmin sitä tietenkin oppisi, jos ehtisi viettää aikaa joissain missä sitä puhutaan. Juuri Peru olisi varsin otollinen paikka espanjan opiskeluun, siellä kun niin harvan kanssa pystyy turvautumaan englantiin, että kohdemaan kieltä olisi pakko käyttää. Mutta eipä mullakaan nyt kauheasti olisi aikaa sinne mennä moneksi kuukaudeksi ihan vaan espanjaa solkkaamaan :D

  • Reply Merja / Merjan matkassa 17.9.2016 at 13:23

    Viime viikonloppuna Madridissa ihmettelin, miten huonosti paikalliset osasivat englantia. Kaupoissa ja ravintoloissa suht hyvin, mutta kun jouduimme muutaman kerran kysymään tietä, vastaus oli ”no hablo ingles”. No, onneksi osaan espanjaa sen verran, että asiat selvisivät. Muuten se olisi mennyt piirtämiseksi ja huitomiseksi meilläkin :) Venäjä ja Kiina ovat sellaisia maita, joihin meno arveluttaa juurikin kielen takia. Kesäkuun alussa Venäjällä jotenkin pärjättiin englannilla ja kun olin ryhmän mukana, aina joku osasi jonkun sanan, että asiat hoituivat. Kielitaito on rikkautta ja sitä olen yrittänyt omillekin lapsille opettaa.

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 18.9.2016 at 20:48

      Espanjassa meille sattui eteen hotellin respa, joka ei puhunut englantia. Mikä oli mielestäni vähän erikoista. Hän selitti meille sisäänkirjautumiseen liittyviä asioita espanjaksi ja kun tiesin, mistä on kyse, niin ihme kyllä ymmärsin oikeastaan kaiken, mitä hän sanoi. Siinä vaiheessa, kun hän epäili, että nyt tulisi liian vaikea asia, hän kirjoitti sen espanjaksi Google translateen ja käänsi sen sillä meille englanniksi. Asia tuli hyvin ymmärretyksi :D Kiina on varsinkin sellainen maa, jossa ummikkona saattaisi tulla ongelmia. Venäjällä onneksi isommissa kaupungeissa joku yleensä tuntuu ymmärtävän englantia, ja kirjaimistokin on jollain tavalla ymmärrettävissä. Mutta kiinan kirjoitusmerkkejä ei tuosta vain opettele ulkoa… Kielitaito on todellakin rikkaus :)

  • Reply Veera Bianca 18.9.2016 at 10:22

    Erityisesti tuohon elekieleen joutui välillä turvautumaan ollessani töissä lentokentällä itseasiassa :D Olen reissannut jonkin verran Kiinassa, mutta hallitsin aikanani kielen alkeet niin että pärjäsin!

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 18.9.2016 at 20:57

      Oho, kiinan alkeet on jo aika vaikuttava taito! Voin kyllä kuvitella, että lentokentällä elekieltä tarvitsee paljon. Ja hyviä hermoja :D

  • Reply OTTOIZAKAYA.COM / OTTO 18.9.2016 at 11:13

    Elekieli on ollut ”puhekieli” monilla reissuilla. Omalla tavallaan mä nautin siitä eksotiikasta, kun välillä on oikea kielimuuri välissä. Se tekee kuvioista jotenkin mielenkiintoista ja lisää seikkailuhenkeä. Silloin se tosin saattaa olla nihkeää kun Etelä-Kiinassa pitäisi saada esim. junaliput hommattua hetki ennen lähtöä ja ketään ei suostu ymmärtämään minkään asteista käsien heilutusta…:D

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 18.9.2016 at 20:59

      Kyllä se toisaalta lisää sitä eksotiikan tuntua ja tunnetta siitä, että nyt todellakin ollaan ulkomailla :D Mutta jos se sitä lisää, niin sitten se on taas pois siitä kokemuksesta ja keskustelusta paikallisväestön kanssa. No, kaikkea ei ilmeisesti voi saada. Haha, voin kyllä kuvitella, miten piinaavaa tuollainen kiiretilanne ja kielimuuri on!

  • Reply miraorvokki 19.9.2016 at 13:10

    Hahah :D Tuttu tunne tuo elekieli ja se on todella ärsyttävää kun kielitaito ei riitä ja joudut turvautumaan elekieleen. Yleensä opettelen jonkin verran kohdemaan kieltä mutta eihän se koskaan ole tarpeeksi – onneksi englannilla on pärjännyt melkein kaikkialla :) Venäjällä se oli jostain syystä vähän haastavampaa mutta kielimuureista päästiin yli, elekielellä sitten jos ei vastapuoli ymmärtänyt :D En tiedä miten pärjäisin esim. Perussa koska nämä pari AMK-espanjan kurssia eivät varmaan riitä kommunikointiin.. Olisihan se varmaan kokeilun arvoista :D

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 20.9.2016 at 21:29

      Joo, ei ne muutamat etukäteen opetellut kohdemaan fraasit ja sanat kovin pitkälle riitä. Varsinkaan siinä vaiheessa, kun muka menestyksekkäästi osaat sanoa jotain, ja vastapuoli kysyy tai toteaa jotain takaisin, eikä sitä enää ainakaan ymmärrä :D Elekieli onneksi pelastaa paljon, mutta kyllä siinä huidellessa tulee vähän hölmö olo, jo siksikin, että jos jollain muulla kielellä voisi asian hoitaa, niin ei tarvisi osoitella ja huidella vaan voisi keskustella :) Ei muuta kuin kokeilemaan Peruun, että mitä AMK on opettanut ;)

  • Reply Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 19.9.2016 at 20:44

    Itse olen opiskellut useampaakin kieltä ja englantia puhun toisena äidinkielenäni, mutta yllättävän monissa paikoissa (ainakin omien matkojen varrella) sitä joutuu tilanteisiin, joissa huomaa, että ainoastaan se maan oma kieli olisi avuksi. Aika avuttomaksi siinä itsensä kyllä tuntee – pakostakin miettii, kuinka paljon maasta jää kokematta ihan vain jo sen kielimuurin vuoksi…

    • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa 20.9.2016 at 21:30

      Joo, kyllä sitä aina tuntuu, että jotain kokemuksesta puuttuu, jos kieltä ei ymmärrä. Vaikka toki itsensä saisikin ymmärretyksi muin keinoin. Onneksi monessa paikassa sentään pärjää sillä englannilla, tai muilla osaamillaan kielillä. Mutta kyllä se aina vähän harmittaa, jos tuntuisi, että molemmin puolin olisi paljonkin asiaa, mutta yhteistä kieltä ei vain löydy.

    Leave a Reply