Etelä-Amerikka Matkavinkit

Pieni selviytymisopas Peruun matkaaville

19.7.2016

Perun reissuni oli mulle ensikosketus eteläiseen Amerikkaan ja taas uudenlaiseen kulttuuriin ja toimintatapoihin. Yritinkin ottaa etukäteen varsin paljon selvää siitä, mikä maassa odottaisi. Ehkä sangen hyvän ennakkovalmistautumisen ja oman avoimen asenteen vuoksi suuria kultturishokkeja tai ongelmatilanteita ei ehtinyt syntyä. Koska tietoa on tylsä pantata, niin laitetaan tässä omat vinkit ja huomiot jakoon!

AURINKO

Peru sijaitsee varsin lähellä päiväntasaajaa, ja aurinko korventaa siellä eri lailla kuin Suomessa. Hyvät aurinkolasit, kunnon aurinkorasva, runsas pitkähihaisten käyttö sekä pään suojaus ovat kaikki kannattavia tekoja. Myös viileällä ja pilvisellä säällä aurinko on vihollinen, joten muista alituinen valppaus!

HYÖNTEISET

Ota mukaan hyttyssprayta. Ainakin Machu Picchulle mentäessä. Muualla en huomannut ötököiden kanssa suurempia ongelmia (toki sademetsäalueet erikseen, mutta niissä emme vierailleet), mutta Machu Picchun alueella ehdin saada käsiini muutaman ikävän paukaman, ennen kuin ötökkäsprayn käyttö muistui mieleen.

KIELITAITO

Monet turismin parissa työskentelevät paikalliset puhuvat ainakin auttavaa englantia. Heistä moni puhuu sitä oikein sujuvasti. Mutta mitä pienemmälle paikkakunnalle menet ja mitä ”normaalimman” väestön kanssa olet tekemisissä, sitä vähemmäksi englannin osaaminen jää. Espanjaa kannattaa opetella ainakin yleisimpien kohteliaisuussanojen, numeroiden ja ruokasanaston verran, niin ei ole ihan pihalla kaikesta.

IMG_1152

KORKEA ILMANALA

Vaikka Peru onkin monimuotoinen maa, suuri osa sen yleisimmistä turistikohteista sijaitsee korkeassa ilmanalassa. Kun korkeuksiin tottumaton nousee yli 2000 metriin, kroppa ei meinaa enää pysyä perässä. Machu Picchu sijaitsee noin 2400 metrissä, Cusco 3400 metrissä ja Titicaca-järvi lähes 4 kilometrin korkeudessa.

Aloita korkeuksiin tottuminen maltillisesti ja mielellään matalammista korkeuksista. Ota muutama päivä rauhallisesti, juo paljon vettä ja totuttaudu korkeuksiin. Muista kuunnella kehoasi. Muun muassa unettomuus, päänsärky, pahoinvointi, oksentelu ja hengenahditus ovat oireita sille, ettei kroppa arvosta korkeuksia. Itselläni korkean ilmanalan kohtaamisen ensioireet ilmenivät ylämäkeen noustessa hengästymisenä (keuhkot tuntuivat rusinan kokoisilta), sekä hyytelömäisesti tärisseinä pohkeina.

> Lue lisää korkeassa ilmanalassa selviytymisestä

LIIKENNE

Maan liikenne on kaoottista. Tosin ihmeen hallittua sellaista. Yhtään kolaria en todistanut maassa ollessani, mutta varmasti niitäkin tapahtuu. Jalankulkijoita ei kovasti kunnioiteta. Jos haluat tien yli, ole määrätietoinen ylityksessäsi. Jos jäät empimään, autoilijat eivät pysähdy vuoksesi. He pysähtyvät kun huomaavat sinun oikeasti lähtevän ylittämään.

Liikennepoliisit ohjaavat liikennettä isoissa kaupungeissa. Jos näin on, tottele heitä äläkä liikennevaloja, jos ne toimivat eri rytmissä. Liikenteessä on ihan normaalia, että kolmekin ajoneuvoa ajaa samaan suuntaan rinnakkain, ja toisesta suunnasta lähestyy auto. Kaupungeissa sekä niiden ulkopuolella ajonopeus voi tuntua suomalaisesta holtittomalta. Mutta myös järkeviä kuskeja, varsinkin julkisessa liikenteessä, sekaan mahtuu.

LÄMPÖTILA

Perussa lämpötilat vaihtelevat suuresti. Kaupunkien välillä ja vuorokauden ajasta riippuen. Matalimmissa korkeuksissa on tasaisemman lämpöistä, päivän lämpötilaerot eivät kasva niin suuriksi. Mutta korkeammalla, kuten Cuscossa ja Titicaca-järvellä, öisin tulee todella kylmä. Lämpötilat voivat tippua nollan hujakoille. Päivällä lämpötilat nousevat silti nopeasti 20 asteen pintaan. Auringon alkaessa painua matalalle vuoristoseuduilla ilma taas viilenee todella nopeasti, ja shortsit ja t-paita ovat yhtäkkiä aivan riittämätön vaatetus. Pakkaa mukaasi myös lämpimiä vaatteita!

MAAHANTULOASIAT

Suomalainen ei tarvitse tällä hetkellä (7/2016) viisumia päästäkseen Peruun. Turistiviisumi (tai periaatteessa vain leima passiin) myönnetään maahan tullessa. Passin tulee olla voimassa vielä puoli vuotta reissun jälkeen. Maahan tullessa matkustajat täyttävät maahantulolomakkeen, jonka kantaosa tulee säilyttää koko matkan ajan. Sitä tarvitaan maasta poistuessa. Myös monet majoituspaikat tarkistavat sen olemassaolon. Jos lomakkeen kantaosa katoaa, siitä tulee ilmoittaa poliisille.

IMG_1108

RUOAT JOITA VÄLTTÄÄ

Kaikkia ruokia Perussa ei ole suotavaa syödä, ainakaan paikalliseen bakteerikantaan tottumattoman. Hedelmiä ja kasviksia, joita et voi kuoria, ei suositella syömään siksi, että monet niistä pestään paikallisella hanavedellä, joka ei ole juomakelpoista (katso postauksen kohta vesi).

Itse söin Perussa lähinnä banaaneja, niiden kanssa ei ollut ongelmia. Sama pätee myös toki juomiin, joihin lisätään jäitä. Myöskään ruokia, jotka seisovat tuntitolkulla katukeittiössä/vastaavassa ei kannata suosia. Itse en onneksi kohdannut mitään ongelmia paikallisen ruuan kanssa. Maalaisjärjellä pärjää pitkälle.

SÄHKÖ

Perussa on pääsääntöisesti käytössä pistokemalli, johon pystyy liittämään sekä kotoisella pistotulpalla, että myös USA:n (ja muiden samaa pistokemallia käyttävien maiden) pistokemallilla varustettuja sähkölaitteita. Itse käytin laitteideni lataukseen USA-pistokkeista latauspalikkaa kahdella USB-kololla, ainakin tämä toimi hyvin, eikä sähkölaitteiden kanssa tullut missään vaiheessa ongelmia.

TAKSIT

Perun takseissa ei käytetä mittaria, joten hinnat pitää sopia etukäteen. Ajajat yrittävät veloittaa turisteilta ylimääräistä, joten yritä etukäteen selvittää taksimatkan hinta. Monissa majapaikoissa voi kysyä apua henkilökunnalta. Käytä vain virallisia takseja! Epäviralliset taksit voivat olla vaarallisia. Taksi voidaan ajaa syrjäiselle alueelle ja matkustaja voidaan ryöstää, raiskata tai tappaa. Älä myöskään pidä ikkunoita auki, kun olet kyydissä. Valoihin pysähtynyt taksimatkustaja voidaan ryöstää. Taksikuskeille ei tarvitse antaa tippiä. Lisää vinkkejä taksimatkailuun Perussa.

IMG_1054

VALUUTTA

Perun valuutta on Nuevo Sol. Me vaihdoimme valuuttaa Liman lentokentällä, mikä on kyllä kuulemma yksi niistä paikoista, mistä valuutalle saa huonon kurssin. USA:ssa kyselimme sitä jostain vaihtopisteestä, mutta ainakaan heillä ei sitä ollut tarjolla. USA:n dollari on käypä valuutta monissa turismiin liittyvissä paikoissa ja aktiviteeteissa, mutta muuten solit ovat kova valuutta. Varaa mukaan käteistä. Pankkikorttimaksaminen ei ole siellä läheskään niin yleistä kuin Suomessa. Hyviä valuuttavinkkejä löytyy tästä linkistä.

VESI

Perun hanavesi ei ole juomakelpoista. Itse uskalsin käyttää sitä hampaiden pesuun ilman oireita, mutta jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa tätäkin välttää. Vesi ei paljoa maksa, mutta muistathan ostaa suuria pulloja kerralla ja uudelleentäyttää pientä juomapulloa, ettet tuota turhaa jätettä!

VESSAPAPERI

Perun kakkaputkisto ei ole maailman laadukkain. Kaikkialla missä reissasin, vessapaperia ei toivottu heitettävän WC-pönttöön vaan vessan roskikseen. Tämä oli aluksi hieman ällöä ja haastavaa, varsinkin läppäkannellisten roskisten kanssa. Tapaan onneksi tottui varsin nopeasti.

VUODENAJAT

Koska Peru sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, sen vuodenajat ovat käänteiset Suomeen verrattuna. Peru on suuri maa, jossa sääkin vaihtelee paikasta riippuen. Yleisimmin kuitenkin suositellaan, että maassa olisi parasta käydä kuivan kauden aikaan, joka on toukokuusta lokakuuhun. Heinä- ja elokuu ovat suosituimmat matkailukuukaudet.

Me olimme Perussa toukokuussa, mikä oli oiva valinta. Sää oli pääsääntöisesti lämmin ja aurinkoinen, sateita ei kohdalle osunut kuin jokunen kuuro. Tässä linkissä lisää siitä, koska Peruun kannattaa matkustaa.

YLEINEN VAROVAISUUS

Aina kannattaa muistaa yleinen varovaisuus. Älä liiku pimeällä arveluttavilla alueilla. Kameraa, ainakaan hienoa sellaista, ei kannata kantaa joka paikassa mukana. Itse kuvasin paljon kännykällä, jonka pystyi nopeasti sujauttamaan shortsien etutaskuun. Turisteihin kohdistuu jonkin verran taskuvarkauksia, taksiryöstöjä (joissa käyttämääsi taksiin nousee muita ihmisiä ja kyydissä olevilta viedään arvotavarat, pankkikortit ja kortin tunnusluku) sekä aseellisia ryöstöjä. Kotiin ei kumminkaan kannata jäädä tai edes majapaikkaan linnoittautua, mutta ei kannata missään vaiheessa vaikuttaa eksyneeltä tai kanniskella avoimesti mukanaan arvotavaroita.

Toivottavasti tästä postauksesta oli hyötyä! Jos en ollut maininnut tässä asiaa, joka sua askarruttaa, tai haluat jostain asiasta lisätietoa, kysy ihmeessä :)

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Laura 19.7.2016 at 17:04

    Oi, olipas mukavaa lukea tämmöinen selkeä infopostaus Perusta, kun omat kokemukset Etelä-Amerikasta rajoittuvat Kolumbiaan ja Peru kyllä koreilee itselläni unelmakohteiden ykkösenä Nepalin kanssa tällä hetkellä ja toivottavasti pian pääsen siellä käymäänkin, lentodiileissä on ainakin näkynyt viime aikoina ihan kohtuuhintaisia lentojakin sinnepäin maailmaa! Mielenkiinnolla luen aina postauksia sieltä päin maailmaa :)

    • Reply Noora 19.7.2016 at 19:54

      Mahtava kuulla, että tästä on ollut iloa! Se näiden infopostausten pointtikin yrittää olla :) Peru on kyllä todella mahtava kohde, toivottavasti pääset pian käymään siellä! Halpoja lentoja sille suunnalle on tosiaan ollut viime aikoina. Jos Peru kiinnostaa enemmänkin, niin mun blogissa on jo muutama postaus sieltä ja vielä useita tulossa. Nepal on myös mulle sellainen kohde, missä pitäisi päästä käymään asap!

  • Reply Hanna / Ranskatar reissaa 19.7.2016 at 23:01

    Kiva lukea sun kokemuksista! Paljon tuntui olevan Perussa samaakin kuin Chilessä ja Argentiinassa, mutta jotain erojakin! Esimerkiksi joissain osissa Patagoniaa vesijohtovesi on juomakelpoista. Etelä-Amerikan aurinko on muuten petollinen, sillä vaikka se ei paistaisikaan polttaa se silti ihon. Tämä tuli opittua kantapään kautta ja yhden palamisen jälkeen muistikin aina aurinkorasvan. Peruun matkustamisessa itseä jännittää tuo korkeus, sillä huomasin jo, että yli 1000 metrin korkeudessa ei fyysinen suorituskyky ole enää samaa tasoa kun merenpinnalla. Kurjaa olisi, jos koko loma menisi vuoristotaudin kanssa kamppaillessa :/

    • Reply Noora 20.7.2016 at 20:48

      Kiva kuulla, että tätä on ollut kiva lukea! Tuo aurinko oli kyllä todella petollinen. Onneksi siitä olin lukenut niin paljon etukäteen, että osasin varautua, eikä mulla oikeastaan palanut kuin päänahka ja hieman nenä. Nenä kyllä mulla tuppaa palamaan aina, vaikka miten sitä varjelisin. Mutta ei sitä auringon voimaa ymmärrä kuin vasta paikan päällä. Muakin jännitti etukäteen se, miten pärjäisin tuolla korkeuksissa ja pelkäsin myös, että koko reissu menee tyyliin sairaalassa kun saan kamalia oireita. Mutta ei onneksi. Suosittelisin, että varaa omalle Perun reissulle sen verran paljon aikaa, että ehtii sopeutua korkeuksiin joka paikassa muutaman päivän, ennen kuin aloittaa mitään massiivisempaa reissusuoritusta, kuten vaikka sitä Machu Picchun valloittamista. Onneksi ihmiskeho on sopeutuva, joten maltillisilla korkeudenmuutoksilla ja hyvällä levolla tuskin suuria oireita tulee. Mutta kotiin ei kannata jäädä vain siksi, että ehkä tulee oireita :)

  • Reply sonjanette | FIFTYFIFTY 20.7.2016 at 12:30

    Oli kätevä ja kiva postaus Perusta. Vaikka en vielä tiedä, milloin sinne päin maailmaa lähden, on kiva lukea aiheesta ja haaveilla. :)

    • Reply Noora 20.7.2016 at 20:52

      Jes, kiva kuulla :) Haaveilusta on hyvä aloittaa. Ja sitten kun huomaa, että eihän siellä nyt niin kamalan erikoiselta ja vaikealta vaikutakkaan, niin ehkä seuraavaksi huomaakin selaavansa lentoja sinne. Ihan vaivihkaan. Ja sitten huomaakin istuvansa jo lentokoneessa. Mahtavaa Perun reissua, sitten KUN sen aika koittaa!

    Leave a Reply