Yleinen

Lukuvinkki: Bea Uusma: Naparetki – minun rakkaustarinani

20.1.2016

Onko teille koskaan käynyt niin, että pelkän kirjan kannen perusteella te tiedätte kirjan olevan aivan mahtava? Mulle kävi tämän opuksen kanssa juurikin niin. Kun bongasin Naparetki – minun rakkaustarinani -kirjan töissä, niin mun ei edes tarvinnut lukea kirjan takakansitekstiä tietääkseni, että tästä kirjasta pidän! Toki sen lukeminen vahvisti epäilyni siitä, että näin tulee käymään. Enkä taaskaan ollut väärässä.

Hyytävänkylmällä säällä on aivan oikeutettua viettää viikonloppua sisätiloissa kirjaa lukien, enkä parempaa kirjaa olisi siihen hetkeen voinut valita. Ensinnäkin, Naparetki oli niitä kirjoja, joita en vain voinut laskea hetkeksikään käsistäni. Toiseksi ulkoa salakavalasti sisälle sekä luihin ja ytimiin asti tunkeutunut viima ja hyytävyys toimivat hyvin autenttisena tunnelmanluojana tätä kirjaa lukiessa. Kylmäsi, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

IMG_7665

(Kyllä, ulkoilutin kirjaa Pyhäjärven rannalla ihan vain autenttisten tunnelmanluontikuvien takia! Kirjaa ei vahingoitettu kuvauksissa.)

Naparetki on matkakertomus, mutta ei sellainen siinä mielessä missä esimerkiksi blogikirjoitukset ovat. Siinä tarinaa retkestä kauas karttaamattomaan pohjoiseen eivät kerro retken osanottajat. Ei, sillä he kuolivat reilu sata vuotta sitten. Epäonnisten retkeläisten tarinaa kertoo ruotsalainen nainen, Bea Uusma, joka tutustui sattumalta länsinaapurilaisen retkikunnan tarinaan.

Eikä pelkästään tutustunut. Hän rakastui arvoitukseen, jonka retkeläiset jättivät jälkeensä ja päätti yrittää selvittää mitä heille aikanaan tapahtui. Retkikunta, Andrée-niminen sellainen tuntuu olevan varsin tunnettu Ruotsissa. Itselleni nimi sekä heidän tarinansa oli täysin vieras ennen kirjan aloittamista, mutta sivu sivulta enemmän tarinaan upoten ymmärsin, miksi Bea rakastui tähän kaikkeen.

IMG_7936

Kun lähtee yrittämään Pohjoisnavan valloitusta 1800-luvun lopussa voi uskoa, ettei homma ole ohi parissa päivässä. Varsinkaan, kun valloitusvälineenä on koelentämätön vetypallo. Tai jos retkikunta koostuu kolmesta akateemikosta vailla arktisten alueiden tietotaitoa. Kaikki ei todellakaan mene kuin Strömsössä.

Onnetar tuntuu pyllistäneen valloitusretkeilijöille heti retken ensimetreistä lähtien. Eikä siis ole ihme, että hengissä ei palata kotiin. Vaikka matkatavaroihin onkin pakattu solmuketta ja ties mitä juhlavaatetusta sitä varten, kun kolmikko palaa tukevalle maalle juhlistamaan onnistunutta valloitusretkeään. Se, mitä tapahtuu sillä välillä, kun kaasupallo irtoaa Huippuvuorilta matkaansa siihen kun retkikunnan ruumiit löydetään yli 30 vuotta myöhemmin on taas tarina ja tutkimusretki vailla vertaa.

IMG_8101

Kirja ei ole tylsä ja akateeminen selvitys siitä, mitä tiedetään tai oletetaan tapahtuneen. Sen kerronta kulkee kolmella tasolla: Bean omien päiväkirjamaisten merkintöjen varassa niistä hetkistä, kun hän seikkailee retkikunnan jäljillä ratkoen heidän kohtaloitaan, Bea kaikkitietävänä kertojana sekä retkikunnan omia muistiinpanoja avaten. Näin tarina saa näkökulmia ja retkikunta pääsee niin sanotusti itsekin ääneen.

Naparetkeilijöillä on ollut mukanaan myös kamera (joka painoi seitsemän kiloa!), jolla on tallennettu hetkiä seikkailun varrelta. Niitä kuvia löytyy myös kirjasta. Tarinan tenho olisi aivan eri, jos epäonnisten miesten omaa dokumentointia tapahtuneesta ei oltaisi voitu käyttää.

IMG_8107

Kuten sanoin, kirjaa ei voinut laskea käsistä ennen loppua. Se oli kiehtova, raastava, ahdistava, sykähdyttävä. Ja niin paljon muutakin. Nämä pakkaset auttoivat eläytymään niihin olosuhteisiin, joissa retkikuntalaiset ovat varmasti joutuneet olemaan. Vaikka itsellekin tuli suuri halu lähteä kokemaan kirjassa mainittuja paikkoja, en ikinä toivoisi jääväni sinne säiden ja jääkarhujen armoille, vailla tietoa kotiinpääsystä. Jos haluat lukea matkakertomuksen, ainutlaatuisen seikkailun ja hyytävän tarinan, tässä sinulle kirja!

Jos ja kun kiinnostuit aiheesta enemmän, Ruotsista löytyy retkikunnalle omistettu museo! Jos mä ikinä vierailen tuolla suunnalla, käyn museossa ehdottomasti. Lisäksi kirjassa oli mainittu toinenkin museo, vaikka ei varsinaiseen kirjan retkikuntaan liittyen, Pietarsaaren Arktinen Nanoq-museo. Tuonnekin haluan päästä käymään!

Kiinnostaisiko lähteä naparetkelle? Joko tämän kirjan sivujen myötä tai muuten?

Lue myös nämä lukuvinkkini:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jenni / Globe Called Home 22.1.2016 at 18:49

    Hei, mä luin tästä jutun Hesarista ja on siitä lähtien pitänyt metsästää tämä kirja käsiini jostain! Kiitos muistutuksesta, tilasin tämän nyt Amazonista lukemista odottamaan. :)

    • Reply Noora 22.1.2016 at 22:38

      Hei mahtavaa, että joku muukin on tästä kiinnostunut! Toivottavasti saat pian kirjan käsiisi ja pidät siitä vähintään yhtä paljon kuin minä :)

    Leave a Reply