Yhteistyö

Voita liput Matkamessuille!

8.1.2016

Oletteko jo kyllästyneet joka toisessa blogissa pyörivään Matkamessujen lippuarvontaan? Ei se mitään, tässä nimittäin olisi vielä yksi moinen tarjolla! Olen itse ihan täpinöissäni tulevista Matkamessuista, sillä pääsen osallistumaan niihin ensimmäistä kertaa. Pari viime vuotta on mennyt ohi suun samaan ajankohtaan sattuneiden reissujen takia. Mutta nyt otetaan vahinko takaisin ja vielä korkojen kera, sillä on ihan mahtavaa saada pistää tämä arvonta käyntiin. Tulen vielä toisessa postauksessa fiilistelemään Matkamessujen antia ja kertomaan, mitä kaikkea itse odotan messukokemukseltani. Mutta siitä myöhemmin.

Matka

Tarjolla on siis kahden lipun paketti Matkamessuille, jotka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 21.-24.1., voittolipuilla pakkasenkarkoitusantia pääsee ihmettelemään perjantaista sunnuntaihin. Tarjolla siis yksi lippu sinulle ja yksi kaverillesi. Sisäänpääsy irtoaa yhtenä omavalintaisena päivänä.

Näin osallistut arvontaan: Kerro mikä on unelmiesi matkakohde! Jätä vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään. Jätäthän tietoihisi myös toimivan sähköpostin, se ei näy kuin minulle. Vastausaikaa on torstaihin 14.1. kello 23.59 asti! Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Onnea matkaan!


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

You Might Also Like

124 Comments

  • Reply Marjut Vuolanne 8.1.2016 at 11:33

    Japani olisi tosi kiva nähdä ennen kuin se muuttuu todelliseksi turistirysäksi. Muitakin kohteita on, mutta tuo on ollut jo 10 vuotta haaveissa.

  • Reply Siina Vieri 8.1.2016 at 12:05

    Omalla kohdallani Brasilian Rio de Janeiro sekä Meksikon Mexico City :D Sisareni kanssa reissaammme samaan tapaan kuin sinä – hänet minun pitäisi viedä Tokioon katsomaan vanhoja huudejani :P Matkustelu on parasta <3

  • Reply outi 8.1.2016 at 12:18

    Paljob mukavia kohteita, tällähetkellä Amalfin rannikko kiehtoo!

  • Reply pia 8.1.2016 at 12:36

    Kyllä se olisi San Francisco :)

  • Reply Elise 8.1.2016 at 12:50

    Alpit!

  • Reply Niina 8.1.2016 at 13:06

    Jamaikalle, tai Havaijille olis kiva päästä. :)

  • Reply veera 8.1.2016 at 15:03

    Kuuba

  • Reply Noora K 8.1.2016 at 15:16

    Rakastan arktisia kohteita, joten Antarktis olisi unelma. :)

  • Reply Satu 8.1.2016 at 15:18

    Havaiji :)

  • Reply AnnKat 8.1.2016 at 15:40

    Japani ja Usa. Tänä vuonna tavoitteissa matkustaa jompaan kumpaan… ☺

  • Reply Anette 8.1.2016 at 15:56

    Uusi-Seelanti !

  • Reply Jessica 8.1.2016 at 17:01

    Indonesia!!!!!!!

  • Reply Nelliina 8.1.2016 at 19:02

    En ole yhtään kyllästynyt lippuarvontoihin :) Ihanaahan se olis ilmainen lippu saada messuille, joilla en ole vielä koskaan tullut menneeksi. Ranskaan tahtoisin tällä hetkellä eniten.

  • Reply Sanna P 8.1.2016 at 19:23

    Japani

  • Reply hannna1 8.1.2016 at 21:39

    Istanbul on edelleen listallani ykkösenä, joten vastaan sen :>

  • Reply Anu 8.1.2016 at 22:39

    Pienestä asti olen haaveillut että lähtisin ihailemaan punapuita. Vielä on haave toteuttamatta…

  • Reply Lotta 8.1.2016 at 23:58

    Islanti ja afrikka pitäisi vielä päästä kokemaan!

  • Reply Sari 9.1.2016 at 06:54

    Kuuba!

  • Reply Heidi Becker 9.1.2016 at 13:06

    Galapagossaaret on ollut unelmakohde pitkään jo. Siellä luontokuvaaminen nousisi uudelle asteelle. Joku päivä vielä!

  • Reply Kaijal 9.1.2016 at 22:30

    Kanada

  • Reply Mari 9.1.2016 at 22:31

    Alaskan risteily

  • Reply Maria 9.1.2016 at 23:00

    Tällä hetkellä kiinnostaa Kroatia

  • Reply Sakke 9.1.2016 at 23:15

    Uusi-Seelanti, sinne on vielä päästävä :)

  • Reply Kati 10.1.2016 at 11:51

    New York!

  • Reply Essi 10.1.2016 at 16:04

    Sveitsi ja Itävalta houkuttelevat eniten tällä hetkellä.

  • Reply Rasa 10.1.2016 at 16:14

    Kuuba

  • Reply tarjuska 10.1.2016 at 16:42

    Thaimaa

  • Reply Wenla 10.1.2016 at 16:46

    Steve Irvinin eläintarha, Australia, Beerwah

  • Reply Kari 10.1.2016 at 17:13

    Rodos Kreikassa

  • Reply mary 10.1.2016 at 17:18

    Malediivit

  • Reply Merja-Irina Forssell 10.1.2016 at 17:28

    Amsterdamiin haluaisin päästä keväällä mm. tulppaanien takia.

  • Reply Lotta 10.1.2016 at 17:36

    Italia on tällä hetkellä haaveissa :)

  • Reply Jantsu 10.1.2016 at 17:36

    Kroatia!

  • Reply Jonna 10.1.2016 at 18:40

    Sisilia ❤️☀️

  • Reply Kirsikka 10.1.2016 at 19:29

    Islanti :)

  • Reply Johanna 10.1.2016 at 19:39

    Bolivia ja Peru :)

  • Reply Anni 10.1.2016 at 19:45

    Australia

  • Reply jyrki talvitie 10.1.2016 at 19:54

    malesia

  • Reply Mika 10.1.2016 at 20:54

    Suurten vuorien syleilyyn, joten unelmakohteeni on Nepal.

  • Reply Tuulispää 10.1.2016 at 21:02

    Jonnekin Etelä-Ranskaan, esim. Nizzaan.

  • Reply kirsi 10.1.2016 at 21:04

    islanti

  • Reply Hanna B 10.1.2016 at 21:23

    Kiva kun kilpailuja on! :) Ois niin ihana päästä messuille. Varmaan Espanja. Haaveilen myös Köpiksen vkl lomasta :)

  • Reply Tanja 10.1.2016 at 21:26

    Australia

  • Reply Pia-Tuulia 10.1.2016 at 21:30

    Australia kiinnostaisi kovasti!

  • Reply Kassi-Alma 10.1.2016 at 21:37

    Jo käydyistä Uusi-Seelanti, muuten molemmat navat (+Alaska) ja Galápagossaaret. Oikeasti en osaa valita mut näin valehtelen.

  • Reply MiuMiu 10.1.2016 at 22:11

    Papua Uusi-Guinea on edessä ensi talvena, pitkäaikaisena unelmana. Columbia kiinnostaisi myös, sekä Antarktis. ❤️

  • Reply Mari 10.1.2016 at 22:35

    Malediivit

  • Reply Laura 10.1.2016 at 22:54

    Thaimaa 8)

  • Reply Aleksi 10.1.2016 at 23:08

    Malediivit

  • Reply Carita 11.1.2016 at 00:06

    Islannin karu ja samalla kaunis luonto olisi hienoa kokea paikan päällä.

  • Reply sophie 11.1.2016 at 01:04

    Tähän aikaan vuodesta kyllä se aurinko ja D-vitamiini kiinnostaa niin paljon, että Egypti ja Pyramidit olis unelma, vaikka nykyään sinne ei kyllä kannata lähteä.

  • Reply Minttu L. 11.1.2016 at 01:23

    Hawaijista olen haaveillut jo todella kauan. Toivottavasti on joskus rahaa reissata sinne.

  • Reply Milla 11.1.2016 at 01:29

    Oma unelmamatkani olisi Etelä-Ranskaan hyvien viinitilojen pariin.

  • Reply Harri 11.1.2016 at 05:16

    Azorit kiinnostaisivat

  • Reply Anni 11.1.2016 at 08:24

    En ole käynyt New Yorkissa, joten se, sekä roadtrip etelä-Amerikassa olisivat tällä hetkellä ykköstoiveita.

  • Reply Mika 11.1.2016 at 09:56

    Uusi-Seelanti pitäisi nähdä ja kokea!

  • Reply Tapani Parkkinen 11.1.2016 at 10:13

    Uusi Seelanti

  • Reply sanna 11.1.2016 at 10:56

    Australia tai USA:n road trip. Karibian risteily. Oishan noita :)

  • Reply Sandi Österlund 11.1.2016 at 11:05

    Amsterdamin kirpputoreille olisi hauska päästa, samoin Hawaijin tulisiin maisemiin lomailemaan!:)terkuin [email protected]

  • Reply Lauri 11.1.2016 at 11:13

    Bora Bora ;)

  • Reply Per 11.1.2016 at 11:21

    Norja ja valassafari

  • Reply Mappe 11.1.2016 at 11:21

    Pariisissa olisi kiva käydä

  • Reply Sonja B 11.1.2016 at 12:24

    Peru tai Bolivia. Euroopasta Kroatia. Tai mikä vaan, kunhan kaukana Suomesta:D

  • Reply Justiina Neuvonen 11.1.2016 at 12:28

    Mikä tahansa lämmin maa olisi unelma! Mieluiten ehkä Espanja tai Kreikka.

  • Reply anne 11.1.2016 at 13:01

    Australia olis haaveena

  • Reply Mirva 11.1.2016 at 13:20

    Praha/Tsekit ois kiva nähdä!

  • Reply Pulsu 11.1.2016 at 13:28

    Nairn, Scotland

  • Reply eki 11.1.2016 at 13:36

    Uusi Seelanti

  • Reply Hein Mäkelä 11.1.2016 at 13:44

    unelmieni matkakohde on islanti, jonne haluaisin mennä mieheni kanssa

  • Reply Tanja Lintunen 11.1.2016 at 14:03

    Dubai :)

  • Reply Pate 11.1.2016 at 14:22

    Kaikki välimeren pohjoisrannan maat

  • Reply Laura 11.1.2016 at 14:31

    Unelmakohteita on pitkä lista – ja onneksi osaan niistä on jo ollut mahdollisuus päästä käymään :) Kanada säilyy edelleen ykkösenä, mutta viime aikoina listalle ovat nousseet mm. Huippuvuoret, Vietnam, Nepal, USA:n roadtrip..

  • Reply Virpi 11.1.2016 at 14:37

    New York tai Hongkong! Suuret kaupungit houkuttelee ja näistä olen kuullut paljon hyvää.

  • Reply Henu 11.1.2016 at 14:55

    Filippiinit, Australia, Bali uudestaan jne. :) Sekä tottakai haluaa ylipäätään päästä käymään mahdollisimman monessa maassa elämän aikana, kokemaan kaikkea uutta, erilaisia kulttuureja ja tapaamaan ihania ihmisiä.. :)

  • Reply Jannika 11.1.2016 at 15:14

    Casablanca!

  • Reply ukkonen 11.1.2016 at 16:35

    thaimaa ois kiva

  • Reply maijjjja 11.1.2016 at 16:36

    uutuuskohde kroatia kiinnostaisi

  • Reply Susanna 11.1.2016 at 17:23

    Andalusia

  • Reply Lotta 11.1.2016 at 17:36

    Italia

  • Reply Juha Viljanen 11.1.2016 at 17:57

    Madrid !! Tai Chicago uudelta mantereelta.

  • Reply Maria 11.1.2016 at 18:50

    Galapagos saaret

  • Reply Ari 11.1.2016 at 20:01

    New York

  • Reply Tia 11.1.2016 at 20:02

    Australia on tällä hetkellä haaveissa!

  • Reply Ansku76 11.1.2016 at 20:19

    Egyptiin ois kiva lähteä lasten kanssa ja sitten joskus kun lapset on aikuisia niin tahtoisin käydä Thaimaassa :)

  • Reply Iitu 11.1.2016 at 21:46

    Nizza

  • Reply Sanna 11.1.2016 at 23:10

    Irlanti :)

  • Reply Maija 12.1.2016 at 07:42

    Kaukomatkat kiinnostavat, seuraava voisi olla Singapore/Malesia- yhdistelmä tai Mauritius:)

  • Reply Kere 12.1.2016 at 07:48

    Ukraina ja siellä Kiova ja Odessa..

  • Reply Petrus 12.1.2016 at 08:49

    Grönlanti!

  • Reply Repukka 12.1.2016 at 10:56

    Italiaan haluaisin matkustaa.

  • Reply Mika 12.1.2016 at 14:49

    Jonnekin lämpimään mutta samalla myös omaperäiseen maahan. Kuten Egyptiin tai ehkä kenties jopa jollekin Tyynenmeren saarelle, vaikkapa Havaijille.

  • Reply Tawunen 12.1.2016 at 18:05

    New York :)

  • Reply Janika 12.1.2016 at 18:26

    Tällä hetkellä eniten kiehtoisi Islanti :)

  • Reply pasi Lummemäki 12.1.2016 at 19:59

    Thaimaa

  • Reply Daniela Kallio 12.1.2016 at 20:18

    Los Angeles on kaupunki, missä olen halunut käydä jo pitkään. Siellä yhdistyisi niin ranta- kuin kaupunkilomakin ja sieltä löytyy paljon turistikohteita.

  • Reply Melinda 12.1.2016 at 20:20

    Haluaisin eniten Havajille, koska siellä on upeita maisemia ja kaunista luontoa.

  • Reply Jyrki 12.1.2016 at 20:37

    Madeira!

  • Reply Hannah 12.1.2016 at 23:30

    Haluaisin käydä Maltalla.

  • Reply Heli P. 13.1.2016 at 06:37

    Tällä hetkellä haaveilen New Yorkista.

  • Reply Pimassou 13.1.2016 at 09:11

    Istanbul. Vaikka nyt sieltä tulikin ikäviä uutisia. :/

  • Reply Petri 13.1.2016 at 09:49

    Malta

  • Reply Jani Heino 13.1.2016 at 13:02

    Japani ehdottomasti!

  • Reply Juuso K 13.1.2016 at 13:37

    Islanti vois olla mahtava

  • Reply Arhippa 13.1.2016 at 15:26

    Uusi-Seelanti

  • Reply Henna 13.1.2016 at 18:58

    Dubai!

  • Reply Katja Liedes 13.1.2016 at 19:05

    Norjan vuonot

  • Reply Johanna Härkönen 13.1.2016 at 20:50

    Kuuba! Latinorytmit, letkeä meininki.

  • Reply Osku 13.1.2016 at 20:54

    Uuteen Seelantiin tapaamaan klonkkua…

  • Reply Harri P 13.1.2016 at 21:15

    Panamaan kun pääsisi surffimatkalle

  • Reply Ilona Häsänen 14.1.2016 at 00:32

    Raja Ampat! :)))

  • Reply Henna 14.1.2016 at 04:25

    Thaimaa pitkästä aikaa <3

  • Reply jj 14.1.2016 at 08:53

    kreikka

  • Reply Emmi 14.1.2016 at 09:55

    Olisi huikeaa jos joskus olisi aikaa olla vaikka kuukausi Australiassa, se olisi nähtävä!

  • Reply Anastasia 14.1.2016 at 12:59

    Los Angeles / Pariisi

  • Reply Arto 14.1.2016 at 15:22

    Andalusia

  • Reply Tuuli Pyykkönen 14.1.2016 at 15:48

    Matkakohteena All-Inclusive -hotelli ihan missä vaan, jossain lämpimässä siis, ehkä Madeira. Eka reissu lapsen kanssa olisi suunnitteilla nimittäin.

  • Reply Anni 14.1.2016 at 18:21

    Alppimaisemat Itävallassa :)

  • Reply Anu 14.1.2016 at 19:59

    USA, paljon nähtävää!

  • Reply Riina Metsola 14.1.2016 at 20:20

    Jamaika! Tai sitten alppimaisemat

  • Reply Mika 14.1.2016 at 21:17

    Islanti on ollu mielessä , mutta en ole sinne asti vielä päässy .

  • Reply Eeva 14.1.2016 at 21:28

    Islantiin lähtisin mielelläni.

  • Reply Malaika 14.1.2016 at 23:48

    Uusi-Seelanti

  • Reply Kartsu 14.1.2016 at 23:51

    Australia on houkutellut jo pitkään

  • Reply Samsam 14.1.2016 at 23:55

    Minä olen jo tovin haaveillut matkasta Kuubaan, hyvin pitkälti musiikin takia

  • Leave a Reply