Aasia Bussilla ja junalla Matkavinkit

Bussilla Dubaista Abu Dhabiin – vaikeuksia ja vinkkejä

22.12.2015

Arabiemiraattien reissuumme kuului myös visiitti Abu Dhabiin. Tässä postauksessa ensin hieman avautumista dubailaisen palvelukulttuurin sujuvuudesta, ja postauksen lopussa vinkkejä bussimatkaa suunnitteleville!

Päiväretki Dubaista Abu Dhabiin

Meillä oli siis yhtenä Dubain-reissun suunnitelmistamme tehdä päiväreissu myös Abu Dhabin puolelle. Itse tykkään päiväretkistä, koska sillä vaivalla että on jo poistunut kotoaan, on kivaa nähdä kattavammin sitä maata – joskus naapurimaatakin – jossa on käymässä.

Abu Dhabi valikoitui varmasti kohteeksi siksi, että se oli helpon matkan päässä. Lonely Planetin matkaopasta tavatessani huomasinkin, että hotellin lähellä sijaitsevalta bussiasemalta lähtee säännöllisin väliajoin busseja Abu Dhabiin, joten ilman sen suurempia ennakkovalmisteluja suuntasimme matkaan.

Lippujen oston hankaluus

Matkaoppaan ohjeiden mukaan otimme siis taksin Al Ghubaiban bussiasemalle, joka sijaitsee Bur Dubain kaupunginosassa lähellä Dubai Creekia. Siellä hetken aikaa yritimme arpoa, mistä lippuja ostettaisiin. Yritimme epäsosiaalisesti ensin automaatteja, ilman tulosta. Pian joku paikallinen tulikin osoittelemaan meille reittiä kulman taakse, jossa sijaitsi lippujenmyyntihökkeli. Ja älytön jono!

Naisena olemisessa on Dubaissa sentään jotain etuakin. Lipunmyyntiin oli naisille oma jono, jossa taisi olla yksi ihminen jonossa ennen meitä. Nais- ja miesjonot jonottivat samalle tiskille, mutta naisilla oli etuosto-oikeus. Mikä oli ihanaa! Palvelu nimittäin oli ihmeen sekavaa (välillä miesten jonosta huudeltiin väkeä toiselle luukulle, jossa sitten kohoteltiin olkapäitä, ettei täältä mitään saa…) ja aikaavievää.

IMG_7378

Pakko myöntää, että kaiken hulabaloon keskellä kuvaaminen ei käynyt ihan ensimmäisenä mielessä. Tässä kuitenkin Abu Dhabin bussiasema, ensimmäinen kuva siltä päivältä…

Matkakorteilla Abu Dhabiin

Yritimme ostaa kolme lippua Abu Dhabiin. Kuulostaa simppeliltä. Sitä se ei ollut. Ensinnäkin pelkkiä lippuja meille ei annettu. Jouduimme ostamaan paikalliset matkakortit, joille ladattiin riittävä summa valuuttaa viemään meidät Abu Dhabiin asti. Paitsi ettei sekään niin yksinkertaista ollut. Saimme vain kaksi matkakorttia ja aivan liian vähän rahaa takaisin. Lisäksi virkailijamies, jonka kanssa Assi oli asioinut, oli yhtäkkiä ottanut hatkat myyntipisteeltä. Loistavaa!

Minä vuorostani yritin selvittää asiaa uuden myyntihenkilön kanssa. Tuskaisen väännön jälkeen saimme kolmannenkin matkakortin, sekä jokaiseen korttiin pari ylimääräistä dirhamia väärin annetun vaihtorahan takia. Onneksi lippuja odottaessa paahduimme iltapäiväauringon alla, mikä lisäsi epäsuomalaista pontta alkaa vääntää asioista, eikä vain alistua kohtaloon ja jättää yhtä meistä rannalle, koska Dubai ei osaa…

Infernaalisen pitkät bussijonot

Jos ensivaikutelmamme lippujonosta oli ollut jäätävä (noin 20 ihmistä jonossa), se ei ollut mitään verrattuna bussijonoihin. Pro tip, lähde matkaan aikaisin. Tai myöhään. Älä ainakaan alkuiltapäivästä. Siinä kun aikamme ihmettelimme mistä meidän bussi lähteekään, meidät viitottiin jonoon. Joka oli valehtelematta pisin bussijono, tai oikeastaan toinen niistä, mitä olen koskaan todistanut.

Jos sanon jonojen pituudeksi sata metriä/ihmisvana, tuskin valehtelen paljoa suuntaan tai toiseen. Tässä vaiheessa teki jo mieli luovuttaa, mutta koska matkakortit oli hankittu, ja oli mun viimeinen reissupäivä, ei retkeä oikein voinut enää lykätä toiseen ajankohtaan. Lisäksi jonotus busseihin tapahtui ilman kunnon katoksia, yritimme ensin luimuilla yhden varjossa, mutta loppujonotuksen ajan ei auttanut kuin kärvistellä seisovan ilman ja 30 asteen helteen armoilla.

IMG_7379

Tämä taideteos löytyi bussiaseman vierestä. Siksi.

Vihdoin alkoi tapahtua! Ensimmäisestä jonosta (jossa oli sekaisin naisia ja miehiä) alettiin täyttää ensimmäistä kaksikerrosbussia. Yllättävän suuren osan jonon ihmisistä se onnistui imaisemaan sisuksiinsa. Emme mahtuneet ensimmäiseen bussiin, mutta jonoa meidän edellä oli enää ehkä kymmenen metrin verran.

Olimme lukeneet bussien lähtevän Abu Dhabiin 40 minuutin välein ja kammoksuimme mahdollista kuoliaksi paahtumista sitä odotellessa. Paikalle tuli kuitenkin toinen bussi, joka lapattiin täyteen miehiä, joista toinen jono pelkästään koostui. Pian tämän jälkeen paikalle kurvasi kolmaskin onnikka, jonka yläkerta lastattiin täyteen miehiä ja alakerta sekalaista seurakuntaa. Ei onneksi tarvinnut odottaa neljääkymmentä minuuttia.

Kelvollisen bussin kyydissä matkaan

Bussi oli ihan ok. Paikallisbussimainen, mutta hyvin siisti. Edellispäivän taksikuskimme oli kertonut busseissa olevan ilmaisen wifin, mutta tästä bussista moista ei löytynyt. Bussimatka Abu Dhabiin kestää parin tunnin verran. Älä pahastu, jos et saa ikkunapaikkaa. Matkan varrelle nimittäin mahtuu pari tuntia aavikkoa. Et siis menetä mitään, jos otat pienet torkut matkan aikana. Niin ainakin itse tein, ja matkakin sujui yllättävän nopeasti.

Paluumatkan autuus

Jos Dubain päässä matkalippujen osto oli ollut jonglööraamista kuudella pallolla ilman käsiä ja vaatinut ties kuinka monta tuskaisaa tovia, Abu Dhabin päässä paluulippujen ostaminen sujui kuin rasvattu. Saimme ostettua paperiset matkaliput noin kolmessa sekunnissa. Dubain päässä meille pakkomyydyt matkakortit eivät olleet avuksi siellä.

Olisimme varmasti voineet matkustaa niillä takaisinkin, jos olisimme Dubain päässä ladanneet niihin tarpeeksi rahaa. Abu Dhabissa emme kumminkaan olisi voineet ladata niihin lisää valuuttaa. Kuinka näppärä ja yhteneväinen systeemi. Paluubussissamme muuten toimi se kuuluisa wifikin, tosin hieman yskien.

Summa summarum, jos olet aikeissa seikkailla bussilla Abu Dhabiin.

  • bussiasema Dubaissa Al Ghubaiba
  • osoite Al Ghubaiba Rd
  • paikka kartalla
  • matkan hinta 25 dirhamia/suunta
  • varaudu Dubain päässä myös ostamaan paikallinen matkakortti, joka käy myös muissa julkisissa kulkuneuvoissa, hinta 5 dirhamia
  • bussimatkan kesto reilu 2 tuntia
  • busseja noin 20 minuutin välein
  • osassa busseista wifi
  • bussiasema Abu Dhabissa Central Bus Station
  • osoite Sultan Bin Zayed The First street (4th street)
  • paikka kartalla 

Onko sulla mitään ikimuistoisia lipunosto- tai bussimatkakokemuksia?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Iira 22.12.2015 at 17:27

    Mun ystävä, joka asuu Abu Dhabissa, ehti onneks varottaa meitä tosta bussihärdellistä :D suuremmalla seurueella, esim. 4-6hlöä, kannattaa varmaan satsata taksiin. Dubain ja Abu Dhabin väli maksaa 50-65e, ja kaikkien kesken jaettuna ei mun mielestä paha, varsinkin kun säästyy kaikelta tolta hössötykseltä ja pääsee perille nopeammin :D mutta hyvä että saitte tehtyä reissun myös Abu Dhabiin, itse tykkäsin ehkä jopa enemmän siitä kuin Dubaista.

    • Reply Noora 22.12.2015 at 20:48

      Joo, taksi olisi varmasti ollut ok ja nopsempi vaihtoehto isommalla jengillä. Nyt se meni näinkin. Ja olipas ainakin kokemus :) Aina silloin kun on tilanne päällä, niin pienet vastoinkäymiset harmittaa, mutta jälkeenpäin nämäkin vain naurattavat. Ja olisihan reissu aika tylsä, jos siihen ei yhtään seikkailua mukaan mahtuisi ;) Mä oon taas kauhea vastarannankiiski, mutta Abu Dhabi jätti kyllä niin vaisun kuvan, että. Tosin ei me siellä montaa tuntia perillä oltukaan. Mutta ikävä ei jäänyt :D

    Leave a Reply