Nykypäivänä some eri muodoissaan taitaa olla hyvin monen matkoja suunnittelevan tai matkainspiraatioita etsivän ykköslähde. Niin myös minun. Aika huono matkabloggaaja olisinkin, jos en esimerkiksi bloggaajakollegoideni vinkkejä ja kuvia hyödyntäisi omassa reissusuunnittelussani. Muutenkin nykyään on hyvin helppo jakaa tietoja, vinkkejä ja inspiraatiokuvia käymistään paikoista, ja…
Viime viikolla amerikkalainen kaverini saapui vierailulle Suomeen, ja siinä menikin pitkälti viime viikkoni Suomea hänen kanssaan kiertäessä. Joskus on enemmän kuin mainiota leikkiä turistia niin omassa kotikaupungissaan kuin myös -maassaan. Silloin tulee oikeasti käytyä niissä ”no joskus sitten” -paikoissa, joissa ei ikinä muuten saisi…
Koska olen matkabloggarina sen verran keltanokka, niin en aikanani ollut maisemissa, kun tämä Journey Diary -matkablogin haaste iskeytyi ensimmäistä kertaa blogisfäärin ilmoille. Ja koska kakkososa haasteesta alkoi juuri pyöriä, ja pisti siinä samalla miettimään mahdollisia haasteeseen sopivia kuvia niin ajattelin tarttua haasteeseen itsekin, tosin ihan…
En tiedä, olenko mä joku luonnonoikku tai tilastollinen poikkeama, mutta mä oikeasti pidän työstäni kirjastotätinä. Aivan älyttömän paljon, vieläpä! Ja kohta parin kuukauden ajan olen saanut taas yhden syyn pitää siitä entistä enemmän. Meillä heitettiin kokoelmavastuut uusiksi, tarkoittaen siis sitä, että meillä jokaisella on…
Keikkailuaiheisten ulkomaanseikkailujen postaustrilogiani saa vihdoin päätöksensä. Spontaanit kirjoitusideat ja näennäinen oikea elämä ovat syöneet aikaa tämän kirjoittamiselta, mutta tässä tämä vihdoin on. Keikkapostaussarjassani on aiemmin siis tullut kaksi postausta: ensimmäisessä kartoitin ylipäänsä, minne kaikkialle olen keikkojen perässä lähtenyt, toisessa taas listasin hämmentävimmät kaupungit ja…