Pohdinnat

Mitä matkustaminen on minulle opettanut?

24.9.2015

Tässä olen jo jonkin aikaa pyöritellyt aiheesta summittaisia mietteitä ja mahdollista tapaa lähestyä sitä blogitekstin muodossa. Olen miettinyt jonkinlaista säästäväisyyspostausta, tai mahdollisesti postausta siitä, miten olen kasvanut irti, tai ainakin liennyttänyt matkustamisen kautta pelkojani asioita kohtaan.

Huomasin kuitenkin, että nämä asiat nivoutuvat tavallaan yhteen. Siihen, miten ylipäätään olen muuttunut ihmisenä sen jälkeen, kun aloin aktiivisemmin matkailla keväällä 2010. Viidessä ja puolessa vuodessa olen sekä itse muuttunut paljon, että olen myös tarkistanut mielipiteitäni ja tärkeänä pitämiäni asioita. Näitä asioita aion tässä avata tarkemmin.

Rohkeus   

Olen monesti saanut kuulla olevani rohkea koska matkustelen. Kun päätin voittaa lentopelkoni, kun saatan spontaanisti lähestyä tuntematonta. Kun päätin lähteä yksin Aasiaan. Itse en ole koskaan ajatellut itseäni erityisen rohkeana. Enkä toisaalta näe itseäni vieläkään sellaisena.

Rohkeus, se mitä ehkä muut mieltävät mun kohdallani rohkeudeksi, on taas mulle enemmänkin itseni voittamista. Sitä, etten anna pelkojen hallita elämääni, päättäväisyyttä. Päättäväisyyttä olla alistumatta siihen, millainen olen sillä hetkellä ollut. Olen ollut aikoinaan hyvinkin arka ja uusia asioita pelkäävä. Siis Suomessa. Jopa kotikaupungissani.

On ollut päiviä, kun ennestään tuntemattomaan paikkaan kotikaupungissani meneminen on ollut liian ahdistavaa. Olen viettänyt unettomia öitä mennessäni opiskelemaan uudelle paikkakunnalle. Olen etukäteen murehtinyt, selvittänyt ja miettinyt kaikki mahdolliset kauhuskenaariot uuden paikan tai asian kohtaamisesta.

Tästä olen askel askeleelta siedättänyt itseni nykyisenlaiseksi. Uusia haasteita rakastavaksi, uusiin paikkoihin hyvällä jännityksellä suhtautuvaksi. Jos mulle olisi kuusi vuotta sitten sanottu, että mulla olisi tunti aikaa pakata tavarani, nousta lentokoneeseen ja suunnata kohti tuntematonta, en olisi ikinä, ikinä suostunut moiseen. Mut olisi pitänyt kolkata ja kantaa koneeseen väkisin. Nyt lähtisin tuollaiselle seikkailulle mielelläni!

IMG_6215-2

Noora Kyproksella sekä matkamuodin aallonharjalla!

Säästäväisyys

En ole koskaan ollut mikään älytön tuhlari. Olen aina ymmärtänyt suhteellisen hyvin rahan arvon ja sen, paljonko voin tuhlata ilman, että tili on miinuksella tai velkaannun. Mutta kun haluaa matkailla paljon, usein ja kauas, pienipalkkaisena rahankäyttöään tulee entisestään järkeistää unelmat saavuttaakseni.

Olen oppinut laittamaan rahaa säästötilille, ja myös pitämään sen siellä. Olen oppinut, ettei koko ajan tarvitse ostaa uusia tavaroita. Niitä voi ostaa käytettynä, rikkinäistä voi korjauttaa. Ja kaiken tilalle ei tarvitse mitään uutta ostaakaan.

Elämänarvojen muutos

Tämä toisaalta kulkee käsi kädessä säästäväisyyden kanssa, vähän kuin kolikon kääntöpuolina. Kun miettii arvonsa ja tarpeensa uudelleen, se saattaa auttaa säästämään myös rahaa. Olen huomannut, etten enää tarvitse suurta kasaa materiaa määrittämään mua ihmisenä.

Telkkarini hajottua useita vuosia sitten en ole kokenut tarvetta hankkia uutta tilalle. Ne harvat ohjelmat joita haluan katoa, näkee netistäkin. Uuden näköradion hankinnan sijaan olen päättänyt matkustaa nekin rahat. Lisäksi voin käyttää aikaani esimerkiksi lukemiseen, kun en jää katsomaan ties mitä ”Maailman kulmikkain alligaattorinmetsästäjä” -huuhaata.

Olen koko ajan pyrkimässä eroon turhasta tavarasta. Mitä vähemmän omistan, sitä onnellisempi olen tuntuu olevan tämän päivän teema, mutta aiheellinen sellainen. Se pätee omalla kohdallanikin. Mitä vähemmällä roskalla ympäröin itseni, sitä vähemmän huolta mun tarvitsee kantaa siitä. Lisäksi olen oppinut antamaan omastani. Olen huomannut olevani hyvin etuoikeutettu sekä voidessani matkustaa, että voidessani hankkia uusia vaatteita ja ties mitä turhakkeita.

Kuva 007-2

Tallinnassa joskus lentopelkovuosina. Kuvan otti Heli.

Kielitaidon karttuminen

Toki toisinaan vieläkin jännitän puhua vieraita kieliä, varsinkin jos keskustelukumppani on natiivi puhutussa kielessä. Mutta olen oppinut, että jos suutaan ei avaa, ei oma kielitaito koskaan kehity. Yritän olla itselleni armollinen: jos suusta pulpahtaa tönkkölause, lausun sanan päin honkia tai taivutan verbin väärin, se ei ole maailmanloppu. Se, että olen edes yrittänyt on niin paljon suurempi saavutus kuin se, etten sanoisi mitään.

Kun kääntää asian toisin päin, niin en minä mieti koskaan ei-natiivin suomalaisen kanssa keskustellessani että ”Lausuupas toi hassusti” tai ”Olipas outo sanavalinta”. Lähinnä ihailen sitä, miten heillä riittää tsemppiä yrittää selvitä näin haastavalla kielellä. Siksi yritän tilaisuuden tullen sönkätä onnetonta saksaani ja vähän parempaa ruotsianikin. Koska voin. Koska siten mahdollistan sen, että joku päivä saatan puhua sitä sujuvammin.

Ihmisiin luottamaan oppiminen

Tämä on ollut mulle jotenkin hirveän hankalaa. Vaikka yritän muuten olla aina hyvin optimistinen ja ennakkoluuloton, ihmisiin, varsinkin vieraisiin sellaisiin, luottaminen on aluksi tuntunut hirveän hankalalta. Maailman nurkkia kolutessaan olen kuitenkin tullut huomanneeksi sen, että ihmiset ovat kuitenkin hyvin samanlaisia minne tahansa menenkin.

Toki on aina ihmisiä, jotka haluavat hyötyä ihmisten hyväuskoisuudesta, huijata varakasta länkkärituristia tai muuta vastaavaa. Mutta missään maailmankolkassa valtaosa ihmisistä ei kuitenkaan edusta tätä ihmistyyppiä. Aina on olemassa ihmisiä, jotka haluavat sinulle vain hyvää, ovat valmiita auttamaan, majoittamaan ja jopa tutustumaan suhun. Maailmalle onkin jäänyt sekä tuttuja, kavereita että ystäviä, kun on uskaltanut heittää ennakkoasenteensa romukoppaan. Hyvä niin.

IMG_0054-3

Lentopelko selätetty ja päädyin Saksaan. Siksi riemuidioottius! Kuvan otti Miska.

Neuvojen kysyminen

Taas sinänsä hyvinkin simppeli juttu, mutta mulle, ja tuntuu että ylipäätään suomalaisille, hyvinkin suuri asia. Myönnän itsekin olleeni ennen se urpo, joka pyöri kartta kädessä, suunta hukassa mutta ei varmasti kysy keneltäkään apua, koska minä itse. Jos joku tarjoutuu auttamaan, niin silloin apua voi ehkä, mahdollisesti hyväksyä. Sekin hyvin pitkin hampain ja vain tosihädän ollessa kyseessä.

Pienet eksymiset hoidetaan omin avuin. Toki olen tässäkin joutunut itseäni kehittämään matkan varrella: joskus on vain pitänyt kysyä neuvoa. Mutta ollessani tammikuussa Jenkeissä silmäni avautuivat tämän asian suhteen ihan apposelleen. Siellä paikallinen kaverini meni muitta mutkitta kyselemään esimerkiksi kulkuohjeita muilta ihmisiltä. Itse taisin keräillä leukojani asfaltilta ja miettiä ”Voiko noin tehdä”.

Tosin samalla reissulla Newarkissa terminaalia vaihtaessamme kysyin ihan vapaaehtoisesti lentoaseman henkilökunnan edustajalta miten toiseen terminaaliin pääsee. En yrittänyt ja erehtynyt. En pyörinyt urpona ympäriinsä. Olin ylpeä.

Toisen asemaan asettuminen

Mitä enemmän poistun kotoani, mitä enemmän näen eri tapoja elää, sitä enemmän osaan kyseenalaistaa omia arvojani, mielipiteitäni selkä ymmärrän muita kulttuureja. Töissäni kohtaan ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset taustat, kotimaat sekä tavat toimia. Kun on itse päässyt katsomaan elämänmenoa muissa maissa, osaa samastua hieman paremmin siihen, miksi he toimivat niin kuin toimivat.

Lisäksi olen törmännyt kieliin (puola, tsekki, unkari muutamia mainitakseni), joista en ymmärrä sanaakaan. Saati sitten kun mennään kielialueelle, jonka kirjaimistoakaan en ymmärrä. Siinä tuntee itsensä todella orvoksi. Irralliseksi siitä yhteiskunnasta, jossa on.

Toki itse olen aina vain ollut käymässä, osannut turvautua esimerkiksi englantiin, jos paikallinen kieli ei yhtään taivu. Mutta se on taas opettanut ymmärtämään heitä, jotka tulevat uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin ihan ummikkona. Jäädäkseen. Kulttuurishokki on varmasti melkoinen. Mikään ei näytä tai kuulosta tutulta. Mistään ei saa kiinni. Et saa ketään ymmärtämään omia ajatuksiasi. Se tunne on ollut pysäyttävä.

IMG_4928

Viime kuussa Islannissa. Paljon on tyyppi muuttunut. Assi otti kuvan.

Tämä kaikki on ehkä ennemminkin vain pintaraapaisu kaikesta siitä mikä on muuttunut, mutta toisaalta ehkä tässä ainakin tärkeimpiä. En niinkään näe, että mussa olisi muuttunut vain tiettyjä osa-alueita, vaan ehkä hieman ylevästikin sanottuna koen muuttuneeni ihmisenä. Kokonaislaatuisesti, paljon ja parempaan suuntaan.

Lisäksi tuntuu, että näitä osa-alueita oli hieman hankala eritellä, koska kaikki tuntuivat liittyvän kaikkeen. Säästäminen muuhunkin arvomaailman (erityisesti kulutus-sellaisen) muutokseen, arvot taas ylipäätään siihen, että osaa eläytyä toisten ihmisten osaan. Sellainen hyvän muutoksen kierre.

Rohkeus ja kielitaitokin ovat sinänsä samaa asiaa, sillä puheen tuottaminen vieraalla kielellä vaatii rohkeutta siinä missä kotoaan poistuminenkin. Mutta olen onnellinen siitä, millainen olen tänä päivänä. Olen päässyt eroon peloistani, jotka ovat estäneet mua nauttimasta elämästä, tutustumaan uusiin paikkoihin, ihmisiin ja asioihin. Tänään on hyvä.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Mimmu 24.9.2015 at 15:06

    Aivan mahtavaa että olet oppinut nämä kaikki, tässä taas kasa hyviä syitä miksi itse olen rakastanut matkustamista koko elämäni ja uusien ihmisten ja asioiden kohtaaminen. Itselle nämä em.asiat on olleet aina helppoja, mutta kaikille ei ja sen olen myös matkoillani nähnyt jopa matkaseurassani ja olen joka kerta muistanut sanoa heille miten ylpeä olen vaikka olisivat sanoneet vain yhden lauseen vieraalla kielellä, veljeni vaimo on juuri tällainen ja hänen muutoksensa on ollut iloa minulle :) omat ratkaisut elämässä yleensä ovat myös jollain lailla seurausta reissaamisesta ja kuulen myös usein lauseen: helppohan sun on kun olet niin rohkea jne. mutta kuten sanoit, se ei ole sitä aina myöskään minun mielestäni vaan usein pelkoa jämähtää johonkin täydelliseen epätyytyväisyyden tilaan. Oma henkilökohtainen iso haaste on saada mieheni suostumaan kielen opetteluun, hän on sitä polvea jonka opettaja lyttäsi täysin ja nyt kun hän on kanssani matkustanut vuosia niin huomaan että joku ovi sinne ehdotomaan eihin on alkanyt avautua :) olenkin päättänyt että hankin hänelle edes muutamia tunteja yksityisopettajan kanssa, etsin siis siihen juuri miespuolista vähän automaailmaa tuntevaa englantia ja suomea puhuvaa tyyppiä, uskon nimittäin että se olisi kombinaatio johon tämä oma rakas jästipää kokisi voivansa suostua.. Ihania reissuja sinulle!!

    • Reply Noora 24.9.2015 at 21:09

      Suuri kiitos kommentista! Mulle tuli tarve kirjoittaa teksti juuri tästä näkökulmasta siksi, että ihminen voi muuttua. Ei reissaaminen automaattisesti tarkoita sitä, että on syntynyt rohkeaksi, ennakkoluulottomaksi tai seikkailunhaluiseksi. Siihen voi myös oppia. Se on hienoa, että myös sä olet huomannut saman ilmiön ympärilläsi ja osaat kannustaa ja rohkaista muita samojen asioiden kanssa painivia :) Itsekin olen ollut nuorempana todella huono käyttämään englantia, hyvä kun edes koulun tunnilla uskalsin ääntää mitään tai avata suutani. Vaikka mitään varsinaista tylytystä en olekaan kohdannut opettajien suunnalta. Voin vain kuvitella miltä miehestäsi tuntuu. Tuo yksityisopettaja kuulostaa hyvältä idealta, hienoa että olet löytänyt varmasti oivan keinon kannustaa miestäsi! Ihania reissuja myös sinulle! :)

  • Reply Susanna 26.9.2015 at 00:41

    Hyvä aihe, jos tuntuu ujolta mennä kysymään esim. reittineuvoja vierailta niin aina voi mennä hotellista kysymään koska hotelleissa työntekijöiden pitäisi ainakin osata hyvin neuvoa reittiohjeet :) minäkin yritän jatkuvasti päästä eroon ylimääräisistä ja turhista tavaroista. Nyt on onneksi ollut paljon kaikenlaisia hyväntekeväisyyslaatikoita joihin olen tavaraa antanut ja toivon mukaan ne menivät niitä tarvitseville

    • Reply Noora 26.9.2015 at 10:14

      Kiitos! Hieman jännitti kirjoittaa tällaista tekstiä, missä suoraan myöntää epätäydellisyytensä :D Ja niinhän se tosiaan on, että apuakin voi kysyä monelta taholta. Majapaikkojen työntekijät yleensä osaavat neuvoa sekä puhua englantiakin. Itsekin olen laittanut paljon tavaraa myös hyväntekeväisyyteen. Osan taas myynyt, sillä pitäähän matkakassaa kartuttaa myös :)

  • Reply Susanna 26.9.2015 at 00:43

    Vietin paljon aikaa kotona ennen kuin aloin matkustamaan ja kieliä en tosiaankaan meinannut oppia millään ala-asteella ja ajattelin etten koskaan reissaisi mihinkään kun minulle jopa kerran lapsena niin väitettiin, mutta toisin kävi. Aina kannattaa uskoa itseensä! kritisoijat eivät voi tietää mihin toiset pystyvät

    • Reply Noora 26.9.2015 at 10:16

      Todellakin, itseensä kannattaa uskoa, eikä muiden panetteleviin kommentteihin! Onneksi kieliä ei ole myöhäistä opetella vanhemmallakaan iällä. Elämä on onneksi jatkuvaa oppimista ja itsensä kehittämistä!

    Vastaa käyttäjälle Mimmu Cancel Reply