Monthly Archives

Eurooppa Luontokohteet Road trip

Jäätävän kaunis eteläinen Islanti

Islannin reissun postaukset alkavat vetää viimeisiään, tämän ollen viimeinen varsinainen reissupostaus. Vielä ajattelin erikseen kasailla pienen vinkkipostauksen Islantia varten, mutta keskitytään tässä muistelemaan matkaa. Aiemmin väitin Mývatnin alueella sijainnutta Hveririn avaruusmaisemaa suosikiksini kaikesta Islannissa näkemästäni. Ja niin onkin. Se paikka oli niin absurdi, että en sen…

28.9.2015
Pohdinnat

Mitä matkustaminen on minulle opettanut?

Tässä olen jo jonkin aikaa pyöritellyt aiheesta summittaisia mietteitä ja mahdollista tapaa lähestyä sitä blogitekstin muodossa. Olen miettinyt jonkinlaista säästäväisyyspostausta, tai mahdollisesti postausta siitä, miten olen kasvanut irti, tai ainakin liennyttänyt matkustamisen kautta pelkojani asioita kohtaan. Huomasin kuitenkin, että nämä asiat nivoutuvat tavallaan yhteen. Siihen,…

24.9.2015
Eurooppa Luontokohteet Road trip

Roadtrippailua ja Islannin pikantteja pikkukyliä

Vaikka kohta tulee kuluneeksi jo kuukausi siitä, kun jätin Islannin maankamaran taakseni, on sieltä vielä muutama tarina kerrottavana. Ja tusinoittain kuvia julkaistavana. Näitä Islanti-postauksia tulee kirjoiteltua katkeransuloisella kaiholla: on ihanaa muistella upeaa reissuamme. Viikossa tuli nähtyä niin paljon kaikkea mieltäräjäyttyvää, ettei kaikkea ehtinyt siinä…

21.9.2015
Suomi

Kun maailma tuli Tampereelle – Eurooppalainen ruokatori

Silloin kun on itse tuomittu viettämään kotimaisemissa reissujen väliset piinallisen pitkät ajat, mikä onkaan sen mukavampaa kuin se, että sillä aikaa maailma tulee luoksesi! Tampereella on jo muutamana vuonna järjestetty Eurooppalainen ruokatori -tapahtuma, jossa pääasiassa on siis ruoka. Mikä on Eurooppalainen ruokatori? Eurooppalainen ruokatori on…

19.9.2015
Eurooppa Luontokohteet Road trip

Mývatn – kappale kauneinta Islantia

Ennen reissuamme Islantiin olin ladannut ehkä kaikkein eniten odotuksia koko matkan suhteen Mývatn-järven ympäristöön. Siellä tuntui olevan kaikkea: Hveririn avaruusmaisemat, joista kirjoitin jo erikseen viime postauksessani, Hverfjallin kraatteri, Dimmuborgirin laavakentät, pseudokraattereita, vesiputouksia hieman ronskimman kivenheiton päässä ja vaikka kuinka paljon muuta kaikkea, josta en edes etukäteen…

15.9.2015