Yleinen

TENERIFFA – OSA I

1.3.2023

Teneriffa uusin silmin – mutta miksi sinne?

Monen sattumuksen kautta vuodenvaihteen pitkä kaukomatka vaihtui alkuvuoden viikon matkaksi lähemmäksi. Vaihtoehtoina olivat Arabiemiraatit, Madeira taikka Kanariansaaret. Näihin kaikkiin olisi sopivan pituinen lentomatka vain viikon matkaa ajatellen. Lisäksi Kap Verde oli mukana harkinnoissa, mutta viikon löhöily rannalla ei ollut nyt toiselle meistä mahdollinen, koska uiminen ei tullut kysymykseen.

Madeiralla olimme olleet vasta muutama vuosi sitten, ja silloin kiersimme koko saaren melko perusteellisesti. Tuntui liian varhaiselta käydä saarella uudemman kerran. Varsinkin, kun ajankohta olisi suurinpiirtein sama kuin edellisellä kerralla eli emme voisi odottaa näkevämme tälläkään kertaa Madeiran kuuluisaa kevään kukkaloistoa. Madeira – Portugalin helmi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Arabiemiraateissa olemme olleet pariinkin kertaan, niin Abu Dhabissa kuin Dubaissakin. Näistäkään matkoista ei ole vielä kovinkaan montaa vuotta, joten kaikki on vielä tuoreessa muistissa ja tuskin kovinkaan paljon muuttunutta. Lisäksi nykyinen maailmanpoliittinen tilanne ei houkuttanut UAE:hen. Miten tämän nyt muotoilisi… emme ehkä halunneet sellaiseen paikkaan, johon naapureillamme on tällä hetkellä vapaa pääsy. Arabiemiraatit -osa I – Dubai. Arabiemiraatit – osa II – Abu Dhabi

Jäljelle jäi siis Kanariansaaret. Ensimmäinen reaktio meiltä molemmilta oli kyllä rehellisesti sanottuna ”No way”, mutta niin me vain sieltä itsemme löysimme. Meille oli selvää, että kohteena olisi jompikumpi isommista saarista eli joko Gran Canaria taikka sitten Teneriffa. Teneriffalla meistä oli ollut vain toinen, mutta siitä on aikaa vuosikymmeniä. Gran Canarialla toinen oli ollut lapsena useampia kertoja, ja yhtenä kesänä olimme siellä lasten ollessa pieniä. Eli molemmat saaret olivat melko tuntemattomia. Se, että valitsimme lopulta Teneriffan oli kyllä melko lailla puhdas sattuma. Selailimme molemmat vaihtoehtoja molemmilta saarilta. Meillä oli hyvin tiukka aikaikkuna, jolloin voisimme lähteä. Sattumalta Teneriffalta sitten löytyi sopivan tuntuinen kohde, sopivan oloinen hotelli ja ennen kaikkea sopivat lennot. Eli sinne siis!

Kun saari oli valittu, piti vielä valita kohde saarella. Tiesimme kyllä, että aurinkoa ja lämpöä löytyisi eteläpuolelta saarta paljon varmemmin, mutta päätimme uhmata sään haltijaa ja suunnata kuitenkin pohjoiseen saaren pääkaupunkiin Santa Cruziin. Lentokentällä saimme jo maistiaisen, mitä tuleman piti, sillä koko isosta Finnairin koneesta vain me kaksi suuntasimme Santa Cruziin. Saimme siis yksityiskuljetuksen molempiin suuntiin.

Tällä matkalla vuokrasimme auton vain kahdeksi päiväksi, muuten liikuimme meille hyvin poikkeuksellisesti julkisilla. Teneriffan julkinen liikenne ansaitsee kunniamaininnan. Verkosto on kattava ja helppokäyttöinen ja myös erittäin edullinen. Kaupungin sisällä matkat maksoivat euron molemmin puolin riippuen matkan pituudesta, mutta pidemmätkään matkat eivät olleet HSL:n lippuhintoja kalliimpia. Kun tulet saarelle kannattaa heti hankkia tällainen Ten + -kortti. Niitä saa ostaa lehtikioskeista ja bussiasemilta. Kortin hinta oli helmikuussa 2023 2 €.

Kortilla saa alennuksen jokaisesta matkasta. Korttiin ladataan rahaa, ja tästä kortista pystyi maksamaan koko seurueen matkat. Kortteja on myös sellaisia, jotka ovat henkilökohtaisia. Mutta muista näyttää tätä korttia joka kerta, kun nouset bussiin taikka ratikkaan, sillä maksamaton matka tulee kalliiksi! Sakkomaksu on nimittäin 400 €. Luulenpä, että kauhean paljon liputta matkustajia ei saarelta löydy.

Matkat voi maksaa myös appin kautta käyttäen QR-koodia. Se tuntui olevan suosituin tapa paikallisten keskuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yleensä busseihin ja ratikkaan mahtui oikein hyvin, mutta ruuhka-aikoina sopu tilaa antoi eli ahdasta oli. Kalusto oli todella hyväkuntoista ja varmasti myös melko uutta. Täytyy sanoa näin helsinkiläisenä, että kateeksi kävi.

Hotellivalinta osui tällä(kin) kertaa ihan nappiin. Valitsimme Iberostar Grand Hotel Menceyn. Hotelli on alunperin 1950-luvulla rakennettu, mutta äskettäin remontoitu siirtomaatyylinen helmi. Hotelli oli tosi kaunis! Kauniita yksityiskohtia täynnä, joten se on todellinen esteetikon toiveuni. Palvelu pelasi, huone oli suuri ja todella siisti. Meidän huoneemme oli tosin kadulle päin, joten liikenteen äänet kuuluivat huoneeseen melkoisesti. Onneksi sivukadun liikenne loppui kuitenkin yöksi, joten yöunet eivät häiriintyneet. Mutta jos menet sinne, niin pyydä huone sisäpihalle. Aamiainen oli espanjalaiseksi aamiaiseksi erittäin runsas ja monipuolinen. Eli ei valittamista!

Hotellissa oli muuten tarjolla todella maukasta teetä. Yksi parhaista teemerkeistä, jota minä olen koskaan juonut. Valitettavasti sitä ei saa Suomesta. Mutta jos kohtaat jossain tätä, niin osta varastoon. Minä ainakin aion tehdä niin.

Hotellilla on myös todella kaunis uima-allasalue. Alue ei ole suuren suuri, mutta puutarha, jonka keskellä allas on, on oikein mukavan kokoinen ja erittäin hyvin hoidettu. Hotelli on ennen kaikkea kaupunkihotelli, mutta kyllä siellä onnistuu myös allaspäivät oikein mukavissa puitteissa.

Aivan hotellia vastapäätä on pienenpieni ravintola, joka täyttyy joka ilta viidessä minuutissa. Katselimme muutaman illan parvekkeeltamme, miten tämä tapahtui ilta illan jälkeen ja lopulta päätimme, että pitäähän tuo käydä katsastamassa. Tunnelma oli huikea. Paikka oli hetki avaamisen jälkeen aivan täpötäynnä ja meteli oli korviahuumaava. Lista ja ruoka oli, no ihan ok, mutta tämän paikan valtti on kyllä tunnelma. Eli jos haluat käydä kokemassa tämän paikan tunnelman, niin suuntaa ravintola Tasca Tagororiin.

Lisää Santa Cruzista seuraavassa blogikirjoituksessa. TENERIFFA – OSA II

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 1.3.2023 at 13:44

    Kanarian kohtesita Teneriffa kiinnostaisi itseäni varmasti eniten. En ole Kanarialla lapsuuden jälkeen käynyt, mutta Teneriffa ja Teide olisi joskus mukavaa päästä näkemään. Mutta ihan lähitulevaisuudessa se matka ei tule tapahtumaan.

  • Reply kenima 1.3.2023 at 14:41

    Ymmärrän hyvin. En kyllä näe meitäkään Kanarialla ihan lähitulevaisuudessa uudestaan, mutta joskus kaikki ei mene niinkuin Strömsössä. 😊

  • Leave a Reply