Hyppää sisältöön

Tässä matkabloggaajien vinkit Dubaihin – koe kaupunki uudella tavalla!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 10.01.2016
Kokeneet matkailijat paljastavat Dubain-suosikkikohteensa. Poimi parhaat vinkit ja vietä onnistunut loma lämpimässä kohteessa.

1. Kävele mukavasti The Walk -alueella

Dubaissa on helpointa liikkua autolla, sillä kaupunkia ei ole suunniteltu jalankulkijoille. Kävelyalueitakin kuitenkin löytyy, kunhan tietää minne mennä.

Elämä itsessään on matka -blogia kirjoittavat Simo Ikävalko ja Mona Mäkinen suosittelevat piipahtamaan The Walk -alueella, joka on Dubaissa harvinaisesti rakennettu juuri jalankulkijat huomioiden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Tyylikäs rantakatu kiertelee pilvenpiirtäjien lomassa ja on varsinkin auringon laskiessa taianomaisen kaunis paikka. Kävelykatu on muuhun Dubaihin verrattuna virkistävän rauhallinen, ja siellä onkin kiva viettää päivää ja istua iltaa jossakin alueen lukuisista kahviloista tai ravintoloista, sanoo Ikävalko.

The Walk sijaitsee aivan kivenheiton päässä yleiseltä Jumeirah Beach -rannalta, ja se tarjoaa kävijöille myös mahdollisuuden kokeilla hurjia vesiaktiviteetteja.

Kaksikon mukaan rannalla sijaitsee myös lenkkeilyreitti, joten jos kuumuudestaan tunnetun kaupungin aurinko ei käy liian kuumaksi, voi Dubaissa nauttia myös lenkkeilystä rantamaisemissa.

>> Lue lisää vinkkejä Dubaihin Elämä itsessään on matka -blogista!

Dubai, Arabiemiraatit
Nykyaikaiset metrot ovat mainio paikka viilentyä kuuman päivän aikana.

2. Budjettiloma onnistuu myös Dubaissa

Loosefit-life-blogia kirjoittava Anni Ohtonen vietti budjettiloman Dubaissa, ja löysi kalliin kaupungin maineessa olevasta kohteesta myös edullisia ja ilmaisia nähtävyyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Tällä hetkellä Dubaihin saa lentoja erittäin halvalla, eikä perustason majoituskaan tee budjettiin suurta lovea. Myös suurin osa Dubain nähtävyyksistä on ihailtavissa täysin ilmaiseksi, ja syrjäisten kujien ravintolat sekä kaupungin lukuisat supermarketit mahdollistavat myös edulliset ruokailut, Ohtonen kertoo.

Kuuman sään alkaessa tuntua liian tukalalta suosittelee budjettimatkailija hyödyntämään kaupungin kätevää ja helppoa metroa sekä ilmastoituja metroasemia, jotka tarjoavat mukavan virkistyksen paahteen keskelle.

>> Lue lisää vinkkejä Dubaihin Loosefit-life-blogista!

Dubai, Arabiemiraatit
Old Bastakiya Quarters eli Dubain historiallinen kortteli kannattaa kokea.

3. Koe historiallinen Dubai

Kerran poistuin kotoa -blogia kirjoittava Noora Muurimäki suosittelee matkailijoita tutustumaan myös kaupungin historiaan.

– Old Bastakiya Quarters eli Dubain historiallinen kortteli sijaitsee Bur Dubai -kaupunginosassa. Kortteli on hyvin erilaista Dubaita sen historian ulottuessa 1800-luvun loppupuolelle saakka. Pilvenpiirtäjät, ostoskeskukset ja kalliit autot loistavat poissaolollaan. Niiden tilalla on matalia rakennuksia kauniine yksityiskohtineen, sokkeloisia kivikatuja sekä kiireetöntä elämää. Alue ei ole kovin suuri, mutta päämäärättömästi kävelemällä voi silti löytää paljon mielenkiintoista, Muurimäki suosittelee.

Alueelta voi löytää rakennusten joukossa pilkistäviä jäännöksiä vanhasta kaupungin muurista, mutta myös taidegallerioita, ravintoloita ja hotelleja. Käynti korttelissa toimii Muurimäen mukaan mielenkiintoisena kontrastina Dubain moderniin arkkitehtuuriin ja viime vuosien hulppeisiin rakennushankkeisiin.

>> Lue lisää vinkkejä Dubaihin Kerran poistuin kotoa -blogista!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Inka Khanji, Noora Muurimäki

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maailman syvin uima-allas Dubaissa

Tältä näyttää maailman syvin uima-allas – 60 metrin pudotus pohjalle

Dubai, Arabiemiraatit

Koe Dubain parhaat nähtävyydet – 22 vinkkiä lomalle

Burj Khalifa, Dubai

Tätä sinäkin olet joskus miettinyt – katso miltä näyttää maailman korkeimmassa pilvenpiirtäjässä

Näin Dubai syntyi keskelle aavikkoa

Miten Dubaista tuli Dubai? Näin megakohde ilmestyi keskelle aavikkoa – 5 nopeaa faktaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja