Tältä näyttää Japanin kirsikkapuiden loisto – katso kuvat hanamista!
Keväinen kukkakarnevaali
Hanami on japanilaisille uuden vuoden jälkeen vuoden suurimpia tapahtumia. Hanami tarkoittaa kirjaimellisesti kukkien katselua ja juhlan aikana japanilaiset kerääntyvät puistoihin ihailemaan kirsikkapuiden täydessä loistossa olevia kukkia.
Hanamin aikaan puistot täyttyvät ihmisistä. Monille japanilaisille hanami merkitsee yhdessäoloa ystävien ja perheen kanssa, usein piknikin muodossa. Juhlan aikana kukkaloiston katveessa virtaa myös sake eli japanilaisten perinteinen riisiviini.
Myös turistin on helppoa osallistua juhlahumuun. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirsikkapuiden kukat ovat täydessä loistossaan vain noin viikon, jonka jälkeen ne satavat maahan vaaleanpunaiseksi harsoksi.
Okinawalla kirsikankukat saattavat puhjeta jo tammikuussa, mutta suuressa osassa maata hanamista saadaan nauttia maalis-huhtikuun vaihteessa. Tokiossa kukkaloisto on tyypillisesti parhaimmillaan maaliskuun lopussa.
Kirsikankukkia voi löytää vielä huhtikuussa ja toukokuussakin. Esimerkiksi Hokkaidon saarella täyttä kukintoa voidaan joutua odottelemaan toukokuun puolelle. Japanin matkailutoimiston laatima kartta näyttää missä päin Japania kukkaloisto on vielä edessä.
Katso kuvat kukkaloistosta!
Teksti: Sara Laakkonen