Hyppää sisältöön

Tältä näyttää Göteborg – katso kuvat ja lähde matkaan!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 07.10.2015
Kulttuurikaupunki Göteborg on mainio matkakohde koko perheelle. Tutustu kaupunkiin ja poimi valikoimasta omat suosikkisi!

Göteborg on kansainvälinen kohde

Ruotsin lounaisrannikolla sijaitseva Göteborg on maan toiseksi suurin kaupunki, jonka kansainvälinen yliopisto houkuttelee opiskelijoita ympäri maailmaa. Matkailijalle kaupunki tarjoaa kosketuksen merelliseen Ruotsiin esimerkiksi huvipuistopäivästä, ravintolakokemuksista tai taide-elämyksistä nauttien.

Myös lapset viihtyvät kaupungissa, ja koko perhe voi nauttia päivästä vaikkapa kaupungin tunnetussa Liseberg-huvipuistossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Göteborgilla on myös urheilullinen puolensa, ja kaupunkia edustaa muun muassa suosittu jalkapallojoukkue IFK Göteborg. Urheiluun hurahtanut kaupunki on isännöinyt lukuisia myös kansainvälisiä kilpailuja.

Katso kuvat ja tutustu Göteborgiin!

1. Merellisyys saa ihastumaan Göteborgiin

Meri on tärkeä elementti Göteborgissa, ja se tuo oman ripauksensa rentoon kaupunkitunnelmaan. Hyvästä seurasta ja meren tarjoamista herkuista voi nauttia esimerkiksi perinteisillä rapujuhlilla, joihin myös snapsit kuuluvat oleellisesti.

Merillä
Meri on Göteborgissa vahvasti läsnä.
Rapuherkkuja
Merelliset herkut maistuvat erityisesti syksyisin.
Rapujuhlat Ruotsissa
Naurua ja laulua raikuvat rapujuhlat ovat ruotsalaista kansanperinnettä.

2. Göteborg on opiskelijakaupunki

Kaupungin kaksi yliopistoa tuovat opiskelijoita Göteborgiin kaikkialta maailmasta, ja kaupunki onkin hyvin kansainvälinen: jopa 20 prosenttia Göteborgin väestöstä on maahanmuuttajia.

Opiskelijatytöt Göteborgissa
Göteborg on suosittu opiskelijakaupunki. Kaupungissa on paljon vaihto-oppilaita eri puolilta maailmaa.
Ylioppilasjuhlat Ruotsissa
Ylioppilaat juhlivat Göteborgissa lakit päässä, kuten Suomessakin.

3. Mukava kaupunkikohde koko perheelle

Göteborg sopii mainiosti lomakohteeksi myös perheen pienimmille. Kaupungin raikas luonto sekä mainiot ulkoilumahdollisuudet kutsuvat retkeilemään, ja Göteborgin monipuoliset urheilumahdollisuudet tarjoavat loputtomasti tekemistä aktiiviselle lomalle. Göteborgissa sijaitsee myös Pohjoismaiden suurin huvipuisto Liseberg.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Tytöt leikkivät
Göteborg on helppo ja viihtyisä koko perheen lomakohde.
Jalkapallokenttä Göteborgissa
Göteborg on urheiluhullu kaupunki, jossa harjoittelee Ruotsin ykkösjalkapallojoukkue.
Göteborgin maailmanpyörä
Komea maailmanpyörä toivottaa tervetulleeksi Lisebergiin.

4. Älä unohda kulttuuria

Ruotsin itärannikolla sijaitsevassa kaupungissa on laaja kulttuuritarjonta. Tutustu lomasi aikana vaikkapa Göteborgin oopperaan tai kaupungin lukuisiin museoihin.

Taidekeskus Göteborgissa
Göteborgissa kukkii katutaide, johon myös lomailija matkallaan törmää.
Göteborgin museo
Göteborgin pimenevät illat ovat tunnelmallisia.
Göteborgin ooppera
Göteborgin ooppera valaistaan upeasti illoin.

5. Vietä ilta kaupungilla

Ruotsin kahvikulttuuri on hyvin eläväistä, ja Göteborg on siitä mainio esimerkki: tunnelmallisia kahviloita on runsaasti, ja osa paikoista on auki myös yömyöhään.

Illallinen Göteborgissa
Göteborgissa on hyvä ravintolatarjonta ja vaihtoehtoja löytyy moneen makuun.
Liseberg-huvipuisto
Liseberg-huvipuisto valaistaan kauniisti illalla. Huvipuisto on Pohjoismaiden suurin.

Teksti: Fanni-Laura Patanen
Kuvat: Flickr/ Xesc Arbona, Visit Sweden/ Henrik Trygg, Fredrik Broman, Sofia Sabel, Simon Paulin, Lena Granefelt, Martin Jacobsson, Joachim Brink, Torbjörn Skogedal, Göran Assner, Nicho Södling, Tina Stafrén, Carolina Romare

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Tukholman ravintolat

Löydä Tukholman herkullisimmat ravintolat – 25 paikkaa, joita ei kannata jättää väliin

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Oletko kuullut Tukholman epätodellisesta K-16-kylpylästä? Aivan kuin olisit Japanissa – uimapuvun voit jättää kotiin

Arlandan lentokentältä Tukholman keskustaan

Helppo säästövinkki Tukholmaan – näin vältät lentokentän rahareiän ja siirryt keskustaan pikkurahalla

Tukholma lasten kanssa

Lasten kanssa Tukholmassa – lue vinkit onnistuneeseen matkaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja